16.10.2017

Lisää liekkiä bloggaamiseen vai ei?

Koska en saa kirjoittamista koskaan aloitettua, kokeilen nyt tällaista "ajatusvirtaa". Kuulumispostaukseksi tämäkin varmaan taas menee, mutta nyt on maailman pisin kirjoituskatko päässäni. Kun olin enemmän kotosalla ja vähemmän työ- ja kouluelämässä, niin saatoin päivisin pohdiskella postausaiheita ja hahmotella postauksia  mielessäni. "Työstin" myös postauksia useana iltana, ennen kuin julkaisin nyt.


Olemme ilmeisesti saavuttaneet sellaisen elämänvaiheen, kun kuulumispostauksia tulee enemmän kuin jollakin teemalla toteutettuja, suunniteltuja juttuja. Anteeksi siitä, tahtoisin olla kova suunnittelija ja koota tästä blogista pientä ajatusteni ja elämäni kollaasia. Ehkä minunkin pitää hyväksyä se, että tätä elämäni nyt on. Maksimissaan kaksi postausta viikossa, listoja ja kuulumisia.


En haluaisi olla se, joka tulee tätä niin kovasti vinkumaan tänne blogin puolelle, mutta se on totuus. Tuntuu, että moni seuraamani bloggaaja (siis aiemmin seuraamani, nyt ei ole aikaa) lopettaa bloggaamisen ja mietin usein, että olenko seuraava. Varsinkin, kun alkaa olla valmistuminen lähellä, niin mietin, millaisena tämä blogi näyttäytyy työelämässä. Kinkkisiä juttuja, joita olen pohdiskellut oikeastaan koko opintojeni ajan, mutta koska jouluna valmistun, niin tässä ollaan kai melko lähellä päätösten hetkiä, kun niitä olisi tehtävä. Enkä minä hitto vie osaa päästää täältä irtikään, vaikka tavallaan tiedostan, että se olisi monella tavalla helpompaa.


Ja nyt huomasin, että ei tämä nyt varsinaisesti mitään kuulumisia edustava vaan kamalaa identiteettikriisiä, haha. Ei tarvitse kuitenkaan huolestua tämän postauksen myötä, että minusta ei vielä ensi kerralla (ja sitä seuraavalla) kuuluisi, ilmoitan kyllä, jos aion lopettaa. Kunhan nyt arvon. Olkoon tämä tällainen ennakkovaroitus, että tälläinen mahdollisuus on vahvasti läsnä, jos en löydä taas kipinää...liekkiä tähän hommaan.

11.10.2017

Elämyksiä mökillä!

Minulla oli oikeasti viime torstaille postasin VALMIINA, mutta unohdin julkaista sen kokonaan. Tosi ärsyttävää. Ja postaus oli sen verran ajankohtainen, koskien mennyttä viikonloppua, että en enää jälkeenpäin sitä voinut julkaista. Harmitti ihan hulluna, kun sen huomasin nuotion äärellä.

Meillä oli viime viikonloppuna tosiaan vuokramökki. Vietimme ensin vähän perheaikaa, kun vuokrasimme mökin jo torstaista sunnuntaihin, vaikka alkuperäinen ajatus oli vain viettää perjantaista sunnuntaihin parisuhdeaikaa. Tämä osoittautui hemmetin hyväksi ideaksi, sillä kaiken opiskelun ja Tonin töiden vuoksi ei meillä sellaistakaan liiaksi ole ollut. Nyt sitten vietimme ihanan yön ja päivän perheenä. Lapsi sai valvoa todella pitkään, kun grillailtiin kodassa ja hengailtiin.


Perjantaina veimme sitten lapsen hoitoon ja suuntasimme itse kohti Helsinkiä katselemaan Cirque Du Soleilin Varekaita. Tämmösestä sirkusillasta onkin tullut jo ihan perinne meille ja nyt oli jo kolmas kerta. Tykkäsin esityksestä jälleen, vaikka mielestäni Alegriaa voittanutta ei vielä ole tullut nähtyä. Näiden kahden lisäksi olemme käyneet katsomassa siis Quidamin. Esityksen jälkeen ajoimme vielä yöllä vajaan parin tunnin matkan mökille saunomaan ja viettämään aikaa. Samaa jatkettiin sitten vielä lauantaina. Sanomattakin on varmaan selvää, että viikonloppu oli ihan huippu ja olisin viihtynyt tuon rakkaan (tai vaikka molempien niiden) kanssa vaikka viikon! 


Me otetaan aivan liian harvoin tällaista aikaa vain meille ja vaikka mökin hintaa kirpaisi (hajoavan auton rinnalla), niin jäi tästä viikonlopusta sellainen onni ja muisto, että sitä ei voi rahassa mitata. Plus oikeasti meidän vuokramökki oli ihan paras ja hintalaatu -suhteeltaan todella ok. Pitäisi muistaa useammin sijoittaa johonkin tällaiseen. Kiitos myös lapsen hoidosta Tonin vanhemmille superpaljon!


Muistakaa tekin rakkaat lukijat, että otatte välillä sitä aikaa sen tärkeimmän (tai edes niiden tärkeimpien) kanssa ilman ylimääräisiä virikkeitä tai "pitäisi tehdä" -juttuja. Ajattelin tämän ihan tähän näpyttää, koska tiedän, välillä se unohtuu.

Nyt kuitenkin mekin olemme hitaasti palanneet takaisin arkeen ja tämäkin tuntuu ihan hauskalta. Sitten joskus taas nautitaan vapaasta.

3.10.2017

Mustelmilla

Olen ehkä tuonut julki tänne bloginkin puolelle toisinaan sen faktan, että minun on vaikea saattaa asioita loppuun. Etenkin sellaisia, joiden vuoksi tarvitsisi opetella jotakin uutta. Tai sanotaan niin, että mystiset ovat aikaansaamisen tieni, sillä sitten toisinaan naps vain saan motivaation jostakin ja saatan nämä asiat vaikka väkisin loppuun. 

No. Muutimme tähän asuntoon kesän alussa kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen yrittänyt saada jotakin aikaiseksi vihjailemalla kaikille kädentaitoisille ja maskuliinisille läheisilleni tuloksetta. Sitten ystäväni kysyi tankotanssitankoani lainaan ja inspiroiduin: Kuinka minä tykkäisin liikkua kotona ja sitten muistin miten. Ja nyt vihdoin menin naapuriin, lainasin poran (kiitos, palautan sen huomenna) ja pakotin puolisoni porailuhommiin (kiitos) ja TADAA! Kolmen pitkän vuoden jälkeen olen jälleen ihan hiton mustelmilla ja fyysisesti uuvuksissa:



..En myöskään pysty tarttumaan mihinkään kahden illan roikkumisen jälkeen, kun kämmenet on niin kovilla. Tänään on pakko pitää taukoa, mutta huomenna voisi jo palata asiaan! Ihana ilmarenkaani <3

(Ja ennen kuin joku huolestuu, niin sain rautakaupasta neuvoja tämän kiinnitykseen, sen pitäisi kantaa monta sataa kiloa. Toivottavasti.)

27.9.2017

It's all about me

Ehkä historian ensimmäinen englanninkielinen otsikko täällä näin, että tättärää vaan sen kunniaksi. Olen jotenkin todella vallattomalla tuulella, kun olen niin väsynyt yöllisten yskimishetkien vuoksi (voi luoja miten sitä joskus jaksoi vauvavuoden, huh hei!). Lisäksi olen tehnyt koulujuttuja työpäivien päätteeksi ja muutenkin ahkeroinut (nyt kunnon taputus itseä olalle). No mutta takaisin otsikkoon: Nyt ajattelin pitkästä aikaa kertoa itsestäni perusasioita, jos siellä toisella puolella on uudempia lukijoita tai josko vanhatkaan eivät ole päässeet kaikista perusjutuista kärryille, niin otetaanpas tässä sitten tämmöinen pikakelaus elämääni!
  • Oikea nimeni on Paprika. Olen vaihtanut sen täysi-ikäistyttyäni, siitä pidempi stoori löytyy täältä.
  • Olen 26 -vuotias ja tuntuu, että aika 18 -vuotiaasta tähän meni vain hujauksessa, joten kauhistuttaa ajatella kuinka lähellä se seuraava pyöreä vilkkuu (apua, muistan kun minun äitini täytti 30!!!).
  • Olen kirjoittanut tätä blogia noin viisi vuotta. Olen vain piilottanut vähän vanhemmat postaukset, koska en vain voi elää niiden kanssa. Koen kehittyneeni kirjoittajana aika hitosti. Plus tarkistan nykyään tekstini jälkeenpäin...
  • Opiskelen ammattikorkeakoulussa ja minun pitäisi valmistua joulukuussa. Aika tiukalta näyttää, mutta en kyllä kestä epäonnistumista.
  • Olen muutenkin melko kilpailuhenkinen aina vahingossa, tosin tämän olen pystynyt myöntämään itselleni vasta aikuisiällä. Juu ja koen olevani "aikuisikänen". Tämä tunne on tullut vasta lähiaikoina, kun lapseni kirjoittaa oman nimensä.
  • Perheeseeni kuuluu avopuolisoni Toni (juu ei olla naimisissa), tyttäreni Aisla 4 -vuotta ja meidän melko tuoreet (joulun jälkeen tulleet) gerbiilit Lehmä ja Possu.
  • Harrastan erilaisia akrobatialajeja ja mielelläni käyn ihan tunneilla, mutta koska en ole osannut tehdä päätöksiä jumppapaikan suhteen, niin nyt olen temppuillut vain kotosalla. Sekin on ihan kivaa, mutta koska kilpailuhenkisyys, niin tunneilla pystyy aina ylittämään itsensä.
  • Omistan melko sarkastisen ja mustan huumorintajun. Ei siitä sen enempää.
  • Innostun usein asioista ja sitten tilanteet ikäänkuin lopahtaa. Tällä hetkellä neulon villasukkia paljon. Katsotaan kuinka käy.
  • Olen kasvissyöjä. En kuitenkaan vegaani, vaikka heti huutelin (ha ha ha.....). Syön kananmunaa ja maitotaloustuotteita. Niin juu ja siis samoilla mennään koko perhe.

Siinä kaikki mitä tähän haluan nyt kertoa. Lisäksi voisin sanoa, että seuratkaa toki täällä Bloggerissa tai tilatkaa tuosta oikealta sähköpostiin ilmoitus uusista postauksista! Muistakaa seurata myös muualla sosiaalisessa mediassa. Snapchatista löydyn nimellä peikkopaprika, kuten myös Instagramista. Blogin Facebook -sivut löydät täältä. Sinne linkitän aina uudet postaukset. Tervetuloa seuraamaan, jos olet löytänyt tänne vastikää ja kiitos teille muille, jotka jaksatte olla mukana matkassa <3 Ihanaa loppuviikkoa teille!

24.9.2017

En olekaan ihan tyhmä

Koen olevani jotenkin niin jännittävässä elämäntilanteessa, että en saa itsestäni mitään tekstiä ulos. Tai tiedättekö, kun ei yhtään tiedä minne on menossa. Olen valmistumassa alle puolen vuoden sisään ammattikorkeakoulusta, jonne en aikonut koskaan edes mennä. 

Muistan kun pääsin ysiluokalta ja hain Pieksämäelle opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja jännitin, että mahdanko edes päästä luokaltani. En ollut koskaan kovin hyvä peruskoulussa ja varsinkin yläasteella jäin jälkeen, kun lintsasin jatkuvasti ysiluokalla. Onneksi nykyään on olemassa Wilmat ja kumppanit, kun oma lapsi aloittaa koulutaipaleen, niin olen kyllä tarkkana kuin porkkana (tai Paprika, hehehehhe). No mutta siis. Silloin ysiluokkalaisena, eli juuri 15 vuotta täyttäneenä (kun menin vuotta aiemmin kouluun), olin vakuuttunut, että en pääsisi jatko-opiskelemaan. Olin vakuuttunut omasta surkeudestani ja väliin putoamisesta, joten olin täyttänyt jo paperin kymppiluokkaa varten ja julistanut ystävilleni, että olen jäämässä Tampereelle, koska tuskin sinne kouluun edes pääsen ja vaikka pääsisin, niin en varmaan lähde. No pääsin kuitenkin ja sinnehän sitten lähdettiin.

Ammattiopistolla olo olikin sitten vähän haastavaa, koska noh, vapaus. Kyllä te tiedätte, uskon. Opinnot ei tässä koulussa oikein edistyneet, kun en ollut valmis saamaan mitään kirjallista aikaiseksi saati lukemaan vaadittavia kirjoja. Olin myös todella herkkä saamalleni palautteelle ja koin olevani tyhmä. Sitten koulu jäikin kesken yhden äidinkielen kirjan vuoksi, eli oman saamattomuuden ja opettajan epäymmärtäväisyyden. Lähdin tästä koulusta sitten "ovet paukkuen" ja hyvin äkkipikaisesti. Olin silloin täyttämässä pian 17. Luojan kiitos minulla on nykyään jokin kontrolli käyttäytymiseeni, heh.

Puoli vuotta välttelin taidokkaasti vastuuta, kunnes päätin palata opiskelujen pariin (niin tai siis heti seuraavassa yhteishaussa lopettamisen jälkeen). Hain opiskelemaan esinesuunnittelun ja -valmistuksen artesaaniksi, mutta siltikin jotenkin päädyin samaan kouluun jatkamaan niitä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan opintojani. Kuitenkin vain korkeintaan pariksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sain puhuttua itseni sinne artesaanilinjalle. Se olikin oikein antoisa vuosi. Sain askarella sieluni kyllyydestä ja siis tässä koulussa me Toninkin kanssa tavattiin heti kättelyssä. Ikäväkseni minusta ei ollut tullut kovin tunnollista vielä 17 -vuotiaanakaan ja opinnot eivät edistyneet, koska en saanut kädentaitojani saatettua loppuun saakka koskaan ja mollasin vain itseäni kun en saa mitään aikaiseksi (ja voi hitsi, joku vuosi artesaanina olisi nykyään ihan unelma, askartelisin päivin ja öin!!). Päädyin TAAS opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi.

En oikein tiedä missä välissä se tapahtui, mutta jossain kohtaa otin itseäni niskasta kiinni, kasvoin vähän kypsemmäksi ja aloin pätemään koulussa. Ennen aina luulin olevani kaikista surkein ja onnettomin, joka ei koskaan tajua mistään mitään. Se oli ehkä eräs opettaja, jolta sain hyvää palautetta hankalista tehtävistä tai joku muu kannustus, mutta aloin saamaan todella hyviä numeroita ja lopulta päättötodistuksen numeroni olivatkin oikein mainioita. Sain myös opinnäytetyöstä täydet pisteet. Tammikuussa 2012, heti valmistumisen jälkeen, sain ensimmäisen työpaikkani, jossa työskentelin puolen vuoden ajan.

En kuollaksenikaan muista, mistä oikein sain idean edes hakea ammattikorkeakouluun, mutta koska identiteettini oli aina ollut aika tyhmä, niin en todellakaan ajatellut, että paikkani olisi korkeakoulussa. Sinne kuitenkin päädyin. Vähän saman kaavan mukaan, kuin ysiluokkalainen minä, olin jo tehnyt varasuunnitelmat, koska meidän linjalle oli kuulemma vaikeaa päästä. Itseasiassa minulla oli jo työpaikka syksylle, mutta pääsinkin kouluun ja sinne menin. Todellisuudessa vielä työtä hakiessa ajattelin, että menen mieluummin töihin. Olin kuitenkin niin ylpeä sisäänpääsystäni, että menin opiskelemaan. Tiesin, että moni joutui hakemaan useamman kerran, kun ei päässyt sisään. 

Ammattikorkeakoulun ensimmäisenä vuonna sain todeta taas, että onpas vaikeaa suoriutua kaikesta vaaditusta, enkä saanutkaan kaikkia tehtäviä ensimmäisenä vuonna saatettua loppuun ja olin aivan uupunut, kun jäin äitiyslomalle toukokuussa 2013. Äitiys teki kuitenkin jotain ihmeitä minussa, sillä hoitovapaalta palattuani opintoihin, ei minulla ole jäänyt mitään rästiin (vaikka olen tehnyt myös töitä opintojen ohella). Olen saanut kaiken tehtyä ja vielä ne ensimmäisenkin vuoden rästit, enkä edes kaikista huonoimmilla arvosanoilla. En ole vielä huokaissut, enkä täysin varma siitä, että tulen valmistumaan joulukuussa 2017, mutta yritän kovasti. Nyt jo tulee sellainen olo, että voin hieman höllätä ja numeroilla ei ole väliä (vaikka aina se kolahtaa, kun keskiarvo laskee, minusta on tullut kilpailuhenkinen), kunhan menee läpi. Olin myös pari viikkoa sitten työhaastattelussa, jossa olin kuulemma varasijalla saamassa työn monen muun joukosta. En saanut työtä, mutta hitsi miten ylpeä olen saavutuksestani haastattelun osalta silti.

Sellainen tarinointi. Koin suurta tarvetta ylpeillä elämäni saavutuksilla opintojeni suhteen. Koen tästä suurta ylpeyttä, oikeasti. Josko myös pian se tyhmäksi identifioituminen loppuisi, sillä kyllä niin vain se peruskoulu edelleen minua määrittää, mikä on supertyperää. Kunpa nykyään peruskoulu olisi kannustavampi ja ottaisi paremmin huomioon erilaisia oppimistyylejä.

Kuva: Raisa Taurinka
Millaisia opiskelijoita te lukijat olette? Oletteko löytäneet heti oman alanne ja mitä tutkintoja teiltä löytyy? Jaksatteko päntätä ja saatteko kirjalliset työt loppuun? Määrittääkö ala-asteen opiskelijaidentiteetti teitä edelleen vai oletteko päässeet siitä eroon?

21.9.2017

Minulla oli kesälle 12 toivetta... Miten meni?

Sen lisäksi, että syyskuuni on ollut ERITTÄIN epäaktiivinen täällä, huomasin, että en ole päivittänyt lainkaan kesän toivelistani toteutumista, vaikka syksy on jo pitkällä. Nyt onkin oiva aika avata vähän tätä kirjoitusblokkia tässä tämän avustetun tekstin kanssa, eli kesän toivelistani, jonka tein tuossa toukokuun lopulla hyvissä ajoin. Täältä tulee siis. Värikoodasin tämän homman niin, että vihreät on toteutuneita juttuja ja punaiset puolestaan eivät menneet ihan putkeen. Kaikki postauksen kuvat on kuvannut Raisa Taurinka.


1. Ulkoilma-akroilua! Toteutumisen onnistumiseksi en nyt rajaa tätä mitenkään, sanon vain, että paljon ja kaikki apinointi lasketaan. Lapsikin alkaa viihtyä ulkosalla omissakin leikeissään, niin siinähän vapautuu aktiiviselle äidille hyviä jumppahetkiä. 
Voisin sanoa tämän totetutuneen, vaikka toteutumisprosentti olisi voinut suurempikin olla. Monia akroapinointitreenejä oli monella nurtsilla ja muuallakin. Kuvia ja videoita näistä osasta löytyy Instagramin puolelta (peikkopaprika).

2. Valmis oppari. Hei pliis tämä jo alkukesästä, ettei menisi ihan stressaamiseksi koko homma.
Jos ei puhuta tästä mitään? Väri kertoo kaiken.

3. Meidän "yhteisöperheen" (keksin termin juuri) perheretki Puuhamaahan! Tätä on suunniteltu. Isompi auto lainaan ja meidän kuusi henkinen porukka reissuun, jee kivaa!
Puuhamaahan lähdettiin ja päädyttiin Vantaan SuperParkkiin, koska vettä tuli kuin.. Suomen kesässä yleensä.


4. Kesäretki Ruotsiin. Ostin jo laivalipun, mutta ostin myös varuiksi 5€:n peruutusturvan. Pessimisti ei pety, hehe.
Ja tämä oli paras reissu ikinä!! Tunsin ihan olevani vastuullinen perheen äiti kesälomalla!! ...Eikun hetkinen, sitähän olinkin kai. Ja hei Latviassakin käytiin!

5. Piknikkejä ja uimarantaa. Nämä voi nivoa yhteen: PALJON ULKOILUA. Toivon viettäväni sisällä mahdollisimman vähän aikaa.
No ei ollut kyllä siinä määrin, mitä minä toivoin. Toki oltiin paljon ulkona, mutta en muista olleeni kuin yhdellä piknikillä ja silloinkin syötiin noutoruokaa ja oli kylmä, heh. Ruotsissa tuli toki ulkoiltua paljon, mutta sitä en nyt laske tähän kohtaan.

6. Piknikki kera alkoholin. Toivoisin voivani viettää myös jonkin ihanan aikuisten hetken, jolloin olisi evästä ja viintä ja ihania ihmisiä <3
Rehellisesti sanottuna oloni on sellainen, että uskomatonta, jos tämä ei muka toteutunut. En vain millään muista, että näin olisi käynyt. Tuntuu kuitenkin, että aika paljon sain kesällä myös omaa aikaa kera ystävien sitten kuitenkin. En vain juuri näissä merkeissä.

7. Karkaaminen jonnekin maalle. En vielä tiedä kohdettani, mutta potentiaalisia vaihtoehtojahan on olemassa monia, mutta olisi kivaa, jos koko kesä ei ihan vain kaupungissa menisi.
Yhtä yötä kaverin luona maalla en nyt laske tähän, enkä sitä Ruotsissa reissailua. Ei me oikein käyty missään maaseudulla sillä tavalla, kuten olisin toivonut. Ehkä se on tavoite sitten ensi kesänä. Tai talvella.




8. Ystävien kanssa ajan viettäminen. Tässä talven härdellissä ei jälleen ole ollut tarpeeksi aikaa ystäville, joten tahtoisin nyt kesällä heille sellaista meiltä tarjota.
Sanotaan näin, että ihan tällä lailla perheellisesti maltillisissa määrissä pysyi tämä ystävien tapaaminen, mutta koska sitä tapahtui kuitenkin todella paljon enemmän kuin arkena, niin laskettakoon se tapahtuneeksi.

9. Ajan antaminen parisuhteelle. No, sama selitys kuin ylemmässä, hehe.
Ei nyt ehkä mitenkään treffeillä olla käyty, mutta lautapelejä on esimerkiksi tullut pelailtua lapsen nukahdettua ja muutenkin on vietetty aikaa myös yhdessä. Ruotsin reissu oli iltaisin ilman internettiä todella hyvä juttu parisuhteen näkökulmasta. Paljon hienoja hetkiä!

10. Laitan tämän listaani, vaikka en voi tähän vaikuttaa, mutta PALJON aurinkoisia päiviä. Tätä ei varmaan tarvitse selittää. Toivon vaan, että saisin kaiken energian siitä imettyä itseeni, jotta jaksaa sitten taas talven tallata.
Ei kyllä yltänyt omiin kriteereihin.




11. Sairaan hyvien 4 -vuotis juhlien viettäminen. APUA, siis jo neljä!!
Erityisen tyytyväinen olin siihen, että päätimme vuokrata toisen tilan juhlille, jolloin ei tarvinnut siivota kotona ja kaikki mahtuivat pöydän ääreen. Enempää en olekaan juhlista tännekään jakanut, mutta ihan vain koska unohdin ottaa kuvia. 

12. Asukuvien ottaminen. Kuten olemme kaikki saattaneet huomata, niin asukuvat ovat hipsineet takavasemmalle talven tullessa, joten heidän on vihdoin aika kaivautua taas esiin!
On ollut sellainen kausi, että vaatteet eivät ole tuntuneet kivoilta, joten on ne jäänyt kuvaamattakin sitten täysin.

Eipä ollut kummoinen kesän onnistuminen tämän listan perusteella, mutta kerrottakoon, että Ruotsin reissu oli koko kesän kohokohta ja pelasti paljon kylmältä ja märältä kesältä. Luulin, että kahden viikon reissailun jälkeen oltaisiin jo aneltu sänkyä ja kotia, jossa nukkua, mutta ehei, oltaisiin oltu pidempään, jos olisi vain ollut mahdollista. Oli kyllä unohtumaton reissu ja kesä noin muutenkin. Ensi kesän kuvioista ei olekaan sitten mitään tietoa, kun en tiedä olenko töissä vai missä silloin, hui.