30.1.2015

IIIIIK huomenna on #‎kpbp‬ (ja sneak peek asuun)

No ensinnäkin iik. Tämä on toinen blogitapahtuma johon pääsen osallistumaan ja vähemmästäkin jännittää. Avasin tapahtumaa hiukan jo täällä, jos mietityttää että mitäs hitsiä tämä nyt on. Tällaisiin tapahtumiin kuuluu luonnollisesti älytön asukriiseily, jota en noin yleensä hirveästi harrasta. Kai se on tarttuvaa tai jotain, koska näiden aikaan aina (kahden kerran kokemuksella tietty) olen aina ihan hermona, että mitä pukisin. Olin oikeastaan jo pääni sisällä päättänyt mitä puen. Olin tehnyt valintani tästä mekosta, mutta muutin mieleni, kun aloin pohtimaan mustan tylsyyttä. Se on vaan jotenkin niin tylsä. Liian helppo vaihtoehto. Siihenhän minä en ryhdy.

Tänään sitten alkoi hillitön kaapin penkominen. Ei oikein löytynyt mitään ja kaikki tuntui tosi arkisilta ja tylsiltä vaihtoehdoilta. Sen olin kuitenkin päättänyt että mekolla tai hameella mennään, housuissa en lähde. Kunnes esiin pompsahti hame, jonka olin hylännyt johonkin kaapin perälle liian kirjavana. Yleensä tykkään käyttää vähän beigempiä vaatteita.


Ooooo mikä ihana kuosi. Boheemi look, tervetuloa kotiin! Nykyään olen ollut hiukan tylsä pukeutuja, mutta tämä käy kyllä kuin nenä päähän tyyliini. Täytyi enää löytää yläosa, joka osui käteeni kuin sattumalta, kun olin ajatellut sitä piristämään tylsää mustaa mekkoa. Nyt se pääsikin jatkamaan tätä yhteensopivalla vihreällä värityksellään. Jee!

Kengät olikin jo valittu ensimmäisenä. Kerrankin tilaisuus käyttää hiukan korkoa (oh, mie niin kaadun), joten täytyyhän se hyödyntää, kun juuri tilasin Henkkamaukalta ihastuttavat popot. Olen pitkään haaveillut jostain ihanista kiilakoroista ja nuo osui alehaukan nokkaan 12€:n hintaan, ei paha. Tykkään ihan superpaljon. Nyt kaikki vinkit koroilla kävelyyn otetaan vastaan, en ole mikään ihmelapsi sen osalta. Aion pakata lenkkarit reppuun varmuuden vuoksi, näin luottavainen olen.


Näillä siis mennään. Jännittää tosiaan hurjasti, mutta lohduttaudun sillä, että muitakin jännittää. Ihanaa päästä kokemaan tällaisia asioita elämässä, mitä olisinkaan menettänyt ilman blogia. Kiitos kuuluu tietenkin myös kaikille teille lukijoille, jotka miun löpinöitä jaksatte. Kiitos siitä! On niin mainiota päästä tapaamaan "kollegoita". Huippujuttuja kuulemma luvassa. Postailen niistä sitten tapahtuman jälkeen kuvien kera. Tällä kertaa nimittäin aion pakata sen kameran mukaan. Hyvää viikonloppua miule ja teille kaikille ihastuttaville tyypeille siellä! Ja hei, mikäs fiilis tästä asusta?


29.1.2015

Esittelyssä jääkaapin ovi (haaste)

Sain Kaaosta ja Kukkamekkoja -blogin Jonnalta kiva haasteen, jossa tarkoituksena on esitellä tällä kertaa jääkaapin ovi. Joskus pitkiä aikoja sitten esittelin sen sisällön (joka on nykyisillä ruokailutottumuksilla mennyttä tietoa). Vilahtaapa siellä aiemmassa postauksessa se ovikin, joka sekin muuttunut niiltä ajoilta, kun asuntokin on vaihtunut. Nyt kuitenkin perehdytään tosiaan siihen oveen enemmän. Kas tässä.


Kuten huomata saattaa, tämä on juuri se asia, josta huomaa meidän epäjärjestelmällisyyden boheemin elämäntavan. Kaikki mangeetit on keskenään parittomia, sillä meillä on ollut ajatuksena tuoda reissusta muistoksi aina mangeetti. Ei olla kyllä ihan kauheesti matkattu tämän tavan aloituksen jälkeen ja muutama muukin magneetti on joukkoon livahtanut. Löytyy siellä kuitenkin mangeetit Kreikasta, Saksasta, Ruotsista (parikin), Virosta ja Korkeasaaresta (..heh). Lisäksi on nuo Ikean lasikantiset purkit on kivoja ja parit mangeetit tuli joulukalenterista. Noissa purkeissa on vitamiineja, ihan vaan jos epäilitte muuta, niinkuin kaikki vieraamme.




Sitten löytyy vaikka mitä lippulappua. On meinaan kahden eri dieetin ohjeistukset sekä yksi aikoja sitten vanhentunut viikon "lukkari", josta löytyy liikunta-aikataulu ja ruoat kaikille perheenjäsenille. Näitä meillä on aina välillä tapana tehdä, niin säästyy turhaa ajan- ja rahanmenoa. Toinen noista dieetin ohjeista on kirjoitettu jo vuosi takaperin ja sama lappu edelleen ovessa. Lisäksi löytyy S-kaupan joululahja, jolla olisi saanut 5 ilmaista käyntiä Easyfitillä, jotka säästin Tonia varten, mutta hän ei niitä käyttänytkään. Päiväys juoksi ennen Tonia, hahaa. Näyttäisi olevan myös pari reseptiä sekä yksi turha piirrustus. Oikeesti, kuka näitä tähän laittaa?


On myös kuvia rakkaista. Molemmat vähän kärsineitä. Ensimmäinen kuva on rakkaimman ystävän ja Aislan nykyisen kummin kanssa, taidetaan olla kuudesluokkalaisia. Bileet oli tulossa seuraavana päivänä, muistan kuinka jännitti. Toinen kuva tuli miule joulukalentein luukusta, mutta se on hiukan kärsinyt, kun neiti käytti sitä lusikkana. Nam nam, oli varmaan hyvää puuroa. Ei kannata kääntää selkäänsä.

Pieni sydänlappunenkin löytyy vielä, johon olen listannut, että kenelle tehdään raakasuklaata joululahjaksi. Hih. Jotenkin kummallisesti tuli tarve siivota tuo jääkaapin ovi. Voisikohan joku haastaa miut kurkkaamaan vaikka johonkin asunnon laatikostoon? Vaikka tietokonepöydän? Tai keittiön yläkaappiin? Oh, tai RUOKAKAAPPIIN? Jos tulisi vaikka samanmoinen järjestelyn tarve sen suhteen...

Onko muiden jääkaapin ovet järjestyksessä vai löytyykö samanlaisia rähjiä kuin meiltä? Itse haluan haastaa mukaan Demin, Jonnan ja Jeninan!

28.1.2015

Kuinka paljon treenaan?

En ole vähään aikaan tainnut (jos koskaan) kertoa teille kuinka liikun ja ennen kaikkea kuinka paljon. (Ainakaan tätä enempää.) Ajattelin nyt hieman avata asiaa. En ole kovinkaan säännöllinen liikkuja, koska Tonilla on se vuorotyö. En pääse samoihin kellonaikoihin ja samoina päivinä harrastamaan joka viikko. Ennen joulua kävin sirkuksessa torstaisin niin, että äitini (tai siskoni) olivat vahtimassa Aislaa, jos Toni oli töissä. Sirkustelu oli mukavaa, mutta koin sen kyllä vähän raskaaksi myös, koska en tahdo olla vaivaksi ja neiti jäi aina huutamaan perään. Se ei tuntunut kivalta. Eihän me varmaan oikeesti vaivaksi oltu, kun ei ihan joka torstai tarvinnut olla hoitamassa, mutta kyllä te varmaan tiedätte mitä tarkoitan. En tykkää olla niin riippuvainen muista.


Syksyn aikana olen liikkunut säännöllisen epäsäännöllisesti varmaan 3-5t/vko. Nyt tammikuusa minulla on maanantaisin 1,5h akrobatiatreeni. Torstaisin on semmoinen voimistelukerho, hiukan päälle tunnin mittainen. Näissä käyn, mikäli Toni on vapaalla tai aamuvuorossa. Niiden lisäksi käyn ilma- ja lattia-akrobatiatunneilla, sekä satunnaisesti tankotanssimassa. Ne on semmoisia, jotka voi varata kalenterista ja käydä sen mukaan. Olen saanut osumaan niitä nyt tosi huonosti vapaisiin nähden, mutta on tullut käytyä varmaan 1krt/vko ja sen mukaan olen varannut nyt muutaman viikon eteenpäinkin.

Sitten käyn kuntosalilla noiden tueksi, kun vain missään välissä ikinä kerkeän. Usein sen jälkeen, kun Aisla on mennyt tai menossa nukkumaan. Noin 2krt/vko tulee käytyä. Sellaisina viikkoina, kun Tonilla on paljon yötöitä olen jumpannut kotona, koska en ehdi salille tai muihin jumppiin oikein ollenkaan. Kävelylenkit on poikkeuksetta tehty taaperon seurassa, niitä olen nyt aloittanut ihan lähiaikoina.

Sorit näistä tosi mageista kuvista, oli vähän kuvitusongelmia, haha :D
Eli optimaalisena viikkona tulee liikuttua jopa yli kuusi tuntia viikossa. Surkeina viikkoina taas taitaa jäädä ihan vain pariin-kolmeen tuntiin. Olen jäänyt ihan koukkuun. Ennen vihasin kaikkea muuta liikuntaa paitsi sirkustelua.. Nyt tekisin mielelläni ihan mitä vaan missä tulee hiki. Pian löydän itseni varmaan sieltä tanssitunnilta (t. rytmitajuton).

Tähän loppuun vielä tämän kuukauden liikuntakertaus, aika hyvältä näyttää, ainakin minusta! Viimeinen viikko on hiukan ennustelua, mutta eiköhn nuo tule täytettyä, kun kalenterissa lukee. Olen aika ylpeä itsestäni. Kuntosalilla olen siis saattanut tehdä myös jotain jumppia, en ole niitä eritellyt nyt.

TAMMIKUU (yhteensä hiukan päälle 25h)

Vk 1: 3 x kuntosali
Vk 2: 1 x kuntosali, 1 x akro, 1 x ilma-akro
Vk 3: 3 x kuntosali, 2 x akro, 1 x tankotanssi, 2 x kävelylenkki
Vk 4: 2 x kuntosali, 2 x akro, 2 x kävelylenkki
Vk 5: 2 x kuntosali, 1 x akro, 1 x ilma-akro, 1 x kävelylenkki

Kuinka ja kuinka paljon te liikutte?

27.1.2015

Kun äiti luistaa ulkoilusta


Meidän Aisla ei oikein tykännyt alkutalvesta kun ei ollut lunta. Jos joskus vannotin. että lapsen kanssa täytyy ulkoilla kelillä millä hyvänsä (eli täällä), niin syön sanani. (Tässä tämä taas nähtiin, älä sano mitään, lapsi opettaa sen vääräksi.) Oikeastaan Aisla vihasi alkutalven pimeyttä ja märkyyttä. Ulkona ulvottiin äidin sylissä olkapäille istumaan ja siellä sitten nökötettiin. Rattaissa kyllä ihan okei, mutta oikeesti. Ei. Ei pysty, jos ei itsekään nauti siitä pimeydestä. Itse asiassa mie vähän pelkään sitä (kuten nyt on tullut useasti ilmi), enkä yhtään ihmettele jos taaperokin. Kaikki se pukeminen on niin raskasta ja syksyllä usein vielä suotta, kun huudoksi vain meni. Meillä saattaa Tonin töiden takia tulla käytännössä viikonkin mittaisia aikoja, kun se ulkoilu täytyisi hoitaa taaperon kanssa kahden. Tämän takia voisi olla mukavaa jos olisi lähellä asustelevia ystäviä.

Oltiin aika paljon sisällä. Onneksi lopulta tuli lunta ja on tullut ulkoiltua enemmän. Myös niinä päivinä, kun äitiä ei ole niin huvittanut. Edelleen neiti tosin istuisi vaan keltaisen rekensä kyydissä tai olkapäillä, mutta sentään siellä ei huudeta.

Poden aina huonoa omatuntoa siitä, jos ollaan liikaa sisällä. Sitten yritän hyvitellä asiaa itselleni viemällä lasta tekemään kaikkea muuta, kuten Hoploppiin tai Särkänniemen akvaarioon. Ihan hauskoja puuhia nekin, ei siinä mitään. Olen vain vieläkin sitä mieltä, että ulkoilua ei korvaa mikään, vaikka olenkin siitä vähän luistanut. Välillä hairahdettiin väärille poluille ulkoilun suhteen, mutta muutos ei ollut pysyvä, onneksi. Nyt vai npystyn käsittämään paremmin niitä perheitä jotka ulkoilevat vähemmän.

Tämä äiti ei vieläkään nauti ihanasta valkoisesta talvesta, mutta lähtee vapaaehtoisesti ulos. Edistystä sekin, jos miettii aikaa ennen lasta. Olenko ainut talven inhoaja?

Ulkoiletteko te säällä kuin säällä? Kuinka usein?

26.1.2015

Videopostaus kotimatkalta

Oon pitkään pohtinut että haluaisin tehdä ihan vain semmoisen höpöttely videopostauksen. Oon myös kuvaillut kotioloissa monia, mutta niistä on tullut surkeita ja jännityneitä. Eilen kotimatkalla aloin kelaan että nyt tai ei koskaan. En varmana muuten poseeraa tai mieti kuvakulmaa. Jos näette tästä jotain, niin se musta ammottava aukko on miun sierain ja se toinen juttu kaksoisleuka. Hahha. Onnea ja menestystä selvän saamiseen kun puuhkutan mikrofooniin. Ensi kerralla kuvaan sitten jossain muualla. Tämä on kuvattu eilen illalla ehkä puoli kasin maissa. Olkaa hyvät. (Halusin jättää juuri tuon aloituskuvan, koska se kuvaa koko videota niin hyvin.)


Lisää tätä vai vähemmän? Näkyyhän tämä?

25.1.2015

Kasvissyöjätkö moralisoi?

Aloitetaan vaikka sillä, että olen ollut kasvissyöjä koko pienen ikäni, jollei lasketa niitä kapinahetkiä, jotka teininä minulla oli äitiäni vastaan. Niiden ansiosta tiedän kyllä miltä liha maistuu, siinä mielessä en ole ummikko keskustelemaan vaikkapa lihan mausta. Minusta se on pahaa. Halusitte tietää kuitenkin.

Nyt miuta onkin alkanut riepomaan kuullessani jatkuvasti siitä, kuinka kasvisruokailijat kuulemma moralisoivat ja saarnaavat. Joopa joo, sanon vain. En halua nyt asettaa mitään vastakkainasettelua tai yleistää tällä mielipiteelläni. Ihan tosissaan kuitenkin tuntuu, että sen sijaan useat lihansyöjä kuvittelevat, että koska omat ruokailutottumukseni poikkeavat valtaväestöstä, niin miule saa aukoa päätään. Ihan säännöllisesti.

Olen elämäni aikana törmännyt aivan liian usein pään aukomiseen siitä mitä syön. Kouluaikoina sanoisin sen olleen lähes viikottaista. Sekä suoraan ihmiseltä ihmiselle, että epäsuorasti. Epäsuora esimerkki voisi vaikka olla ne lääkärintodistukset, jotka olen joutunut hakemaan saadakseni ruokaa. Siis olenhan niin epänormaali kun en tahdo syödä kuollutta. Sen täytyy olla joku sairaus, kun siihen ihan lääkärintodistus tarvitaan. Ja niistä suorista piikeistä.. Noh. En sano mitään, koska en halua loukata ketään tuttavaani (pliis rakkaat, älkää provosoituko tästä tekstistä nyt muutenkaan). On kuitenkin olemassa hauskoja vitsejä aiheesta, jotka kerta toisensa jälkeen jaksavat naurattaa. Niiden kertojaa.

Jo päiväkodista alkaen kaikilla on ollut oikeus yhteisillä ruokahetkillä osoitella ruokaani: "Hyi, mitä toi on?". Ihan aikuisenakin vielä. Pahalta se on tuntunut, etenkin kun samanaikaisesti olen itse joutunut pohtimaan samoja asioita, kun tarjottava ruoka on ollut kertakaikkiaan ala-arvoista. Hei oikeesti, eikö muka kouluruokailun ruokaa valmistava ihminen osaa kokata muuta kuin lihaa? Ala-asteella me äidin kanssa vietiin keittäjälle reseptejä, jotta olisin välillä saanut muutakin kuin munamaidossa lilluvia kasviksia tai pinaattilättyjä. En muuten saanut. Kuuteen vuoteen. Tietysti joskus oli jotain muutakin, mutta aika harvassa oli ne päivät. Useammin oli niitä päiviä kun miun ruoka oli "unohtunut". Lapsi keittiölle ja pinaatiletut mikroon sulamaan, nam. En pysty vieläkään syömään pinaattilettuja ilman kuvotusta. Olin silloin suurella ala-asteella ja lisäkseni koulussa oli yksi kasvisruokailija, nimittäin jonkun toisen luokan opettaja. Hänellä oli usein omat eväät.

En voi uskoa, enkä tahdo uskoa, että näihin samoihin juttuihin törmään edelleen, mikä on huolestuttavaa tyttäreni kannalta, joka kasvisruokailee myös. Olisin toivonut hänen voivan elää ilman, että hänet leimataan "hipsteriksi" tai "ituhipiksi" ruokavalion perusteella. En siis näe kasvissyöjien, tai vaikka vegaanien, "moralisointia" mitenkään pahana kaikissa tapauksissa, vaikka onhan sekin tosi rasittavaa. Näen sen lähinnä puolustuspuheena, kun on tottunut siihen, että sinun ruokailuasi voidaan kommentoida. Mikset siis kommentoisi takaisin? Kaikista optimaalisinta mielestäni olisi, jos kukaan ei sörkkisi toisen lautaselle tai toisen ruokavalioon, vaan kaikki saisivat "ruokarauhan". Kiitos ja kumarrus, älä arvostele ruokaani, siitä tulee paha mieli.  

"Pysy omalla lautasellasi!" :D

24.1.2015

Aerobinen liikunta sucks

Kävin vaa'alla. Siitä on jo pari päivää, mutta tässä on nyt mennyt hetki toipua sen aiheuttamasta järkytyksestä. Luku oli liikaa. Olen lohduttautunut sillä, että se vaaka on ihan saletisti rikki ja nyt vain toivon että jostain sikiäsi uusi. Mielummin semmoinen missä näkisi muutakin kuin vain sen painon. (Miula kuitenkin on aika isot luut, HAAHAA.)


Syy miksi toin tämän esille nyt täällä on se, että nyt olisi korkea aika alkaa harjoitella enemmän sitä aerobista liikuntaa, niin saisi ne kilot ehkä joskus karisemaan. Oon maailman laiskin aerobinen liikkuja. Se on vaan niiiin tylsää. Ainakin ne lajit joita olen koittanut. Spinning on oikeastaan ainut joka on ihan jees, mutta siihenkin kaipaan tsempiksi pikkusiskoani, yksin ei tule mentyä. Olen hiukan kilpailuhenkinen, älkää kertoko siskolleni, sillä en ole kertonut hänelle.

Tanssilliset jumpat on ihan pois suljettuja, koska olen yksinkertaisesti rytmitajuton. Tanssiessa joudun käyttämään aivojani enemmän kuin mitä saan liikettä aikaiseksi. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ei kuluta kovinkaan paljoa kaloreita siis. Uiminen voisi olla kivaa myös, mutta iho ei kestä, harmi.

Duckface XD
Olen ajatellut ihan niinkin tylsää asiaa kuin lenkkeily. Tässä on vain pari muttaa. Mitkä vaatteet? Kuinka uskallan pimeässä ja onko vähän liian liukasta? Lenkkeileekö ihmiset talvisin? Ihan todella näin ummikko tässä asiassa olen. Kaikki hyvät treenivinkit otetaan vastaan. Mitä aerobista liikuntaa te harrastatte?

Olen käynyt nyt muutamasti Aislan kanssa pulkkalenkillä kävellen. Se on ollut ihan jees, mutta niin tylsää. Oikeesti. Miten te motivoidutte tähän? Monesti näen, kuinka ihmiset kipittelee tuolla vaunujen kanssa ihan yksinään. Apua. Miule tulee siitä vain semmoinen olo että haluan kipittää mahdollisimman pian takaisin kotiin syömään suklaata. (No ei nyt ihan kuitenkaan, mutta.)


Pliis kertokaa myös jos olen ihan hakoteillä teidän mielestä. Olen käsittänyt, että pitäisi liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja sanoisin, että omasta setistä uupuu lähinnä tämä aerobinen osuus.

Pahoittelen myös kuvien laatua, ne on otettu tänään kun käytiin hiukan kävelemässä, mutta unohdin kameran kotiin. Olin ajatellut ottaa sen kyllä oikeesti, mutta nyt olikin vain kännykkä messissä!

22.1.2015

Taaperon uusi sänky

Alkuviikosta meidän piti alkaa siivoamaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että Ikea kuulostaa kivemmalta vaihtoehdolta (ylläri). Tällä kertaa lähdettiin ihan tavoitteellisille ostoksille, nimittäin hakemaan tätä sänkyä. Olin katsellut sitä jo pidemmän aikaa, miun mielestä se olisi sopinut Aislan huoneeseen mainiosti. Paikan päällä se oli kuitenkin aika massiivisen oloinen ja perheen isi tykästyi ennemmin tähän toiseen vaihtoehtoon, joka kiva miun mielestä toki myös. (Edullinen hinta oli myös ratkaiseva tekijä valinnassa.)

Tämän sängyn olemus oli jotenkin sirompi, joten valittiin se. Käykin aika hyvin tuon tapetin kanssa yhteen, miun mielestä. Vaihtoehdoista musta tai valkoinen, oli tämä ehdoton valintamme. En yleensä perusta valkoisesta sisustuksesta niin, mutta Aislan huoneeseen ei olisi kyllä musta käynyt.

Huomatkaa tyynypehmustus tippumisen varalta!
Ikeasta äidin pitikin rientää treeneihin ja sovittiin, että sänky kasataan sitten seuraavana päivänä vasta. Niin varmaan. Kun tämä "kaikki mulle heti" -perhe pääsee valloilleen, niin tapahtuu juurikin niin kuin voi kuvitella. Treenien jälkeen yhdeksän maissa piti vielä sänky pistää kasaan ja lakanat sinne, jotta jo yliväsynyt taapero pääsee uuteen sänkyynsä unille.

Ikean huonekaluksi tämän kokoaminen oli aika helppoa! Turhaa purkamistakaan ei olisi tarvittu, jos joku malttamaton olisi lukenut ohjeet loppuun asti ennen aloittamista. Saatiin kuitenkin sänky tukevasti kasaan. Taapero (ja isi) nukahtikin sänkyyn melkoisen mukavasti jo ensimmäisenä iltana. 


Aisla on itse tykännyt sängystään myös, kipittää sinne innoissaan iltaisin. Onhan se kiva lukea iltasatu sängyssä, kun ennen luettiin sohvalla. Vanhemmat kiittää myös, kun nukuttaminen on erkonomisestikin suht mukavaa puuhaa, toisin kuin ennen. Tätä tyttöä täytyy nimittäin koskettaa koko ajan kun hän yrittää nukahtaa.

Neiti on pysynyt hyvin sängyssään, ei ole tippunut kertaakaan vielä. Öisin hän on tottunut muutenkin tulemaan äidin ja isin väliin, niin tulee nytkin. Tosin ei itsenäisesti, vaan edelleen pääsääntöisesti istuu ja huutaa pedissään, vaikka pääsisi nyt itsekin kävelemään. Eilen yöllä oli poikkeus, kun oltiin Tonin kanssa vielä itse hereillä, niin Aisla heräsi. Toni sitten yritti nukuttaa sitä tuonne sänkyyn takaisin, mutta siitä ei oikein meinannut tulla mitään ja hän sitten yritti huikata miule josko toisin vettä. No enpä kerennyt kun taapero kipitti isin ohi meidän sänkyyn nukkumaan loukkaantuneena ja veden tarvetta ei enää ollut. Hassu pieni.


Koskas teillä on siirrytty pois pinnasängystä? Miten on sujunut?

21.1.2015

Aiheeton hammaslääkäripelko

Miula ei ole yhtään huonoa hammaslääkärikokemusta. Silti olen löytänyt itsestäni jonkun hillittömän hammaslääkäripelon. En oikein muista koska se alkoi vai onko se ollut koko ajan, mutta ainakin sain tässä taas vierähtämään suunnilleen neljä vuotta käymättä tarkastuksessa. Ihan vain venyttämällä soittamista. Eräänä päivänä sitten otin itseäni niskasta kiinni ja soitin. Sillä ajatuksella tietenkin, että jonothan on ainakin puoli vuotta.

Noh, täällähän se kutsu sitten tipahti postiluukusta nopeammin kuin olin osannut pelätä. (Tai sitten puoli vuotta meni nopeammin kuin ajattelin, en yhtään muista koska soitin.) Ikävä kyllä. Siitä lähtien keräilin kaikkien huonoja hammaslääkärikokemuksia ja ahdistuin entisestään. Mietin, että jos vain jättäisin menemättä. Tutkin suutani taskulampulla ja hinkkasin hammaslangalla. Löysin jo varmaan kymmeniä reikiä. Tunsin limua juodessani kuinka hampaani syöpyvät suuhun (ajattelin tätä ihan oikeasti). Kuvittelin raskauden pilanneen legoni.

Historiani tosiaan on se, että purukalustoani on aina kehuttu hyväksi. Ensimmäinen reikä löytyi toisiksi viimeisellä käynnillä (silloin neljä vuotta sitten) ja hammaskiveä ei ole taidettu joutua poistaa koskaan. Oikomishoidoissa olen lapsena ollut, mutta silloinkin vain öisen niskavedon kera, jota pidin aika coolina itseasiassa. Parhaalla ystävällänikin oli. How cool was that. No mutta palataan tähän nykytilanteeseen, joka oli siis kymmenet itsehavaitut reiät suussani ja loistavan hammaslaatuni menetys. Ensimmäisiä kertoja elämässäni hampaitani on siis vihlonut jopa, joten olin vakuuttunut täysin piloilla olevista hampaista.

Vaan ei. Tänään aamulla olin hammaslääkärissä. Olin ihan varma odotushuoneessa, että pyörryn siihen paikkaan, mutta pääsinkin sisälle asti. Olin kirjoittanut esitietolomakkeen "muuta" -kohtaan että pelottaa ihan sairaasti. En tiedä lukiko hammaslääkäri sen kohdan, vai sainko vakuutettua kyynelteni läpi (ne tuli ihan vahingossa ja spontaanisti), että miuta ihan oikeesti ahdisti ja pelotti. Se hammaslääkäri oli nimittäin niiiin ihana. Kertoi aluksi että voin keskeyttää koska vain, kysyi koko ajan että onhan kaikki hyvin ja kertoi että ei itsekkään pidä hammaslääkärillä käynnistä (siis potilaan paikalla). Oli todella empaattinen. Hän myös selitti hyvin yksityiskohtaisesti koko hammaskarttani ja röntgenkuvani. Ei yhtään uutta reikää. Alkuja löytyi muutama, mutta ahkeralla hammaslangan käytöllä saan ne kuriin (todellakin aion!!). Tuntemaani vihlontaa sen sijaan aiheuttaa lohjennut paikka, joka on muuten koko suun ainut. Sitä ei vielä laitettu kuntoon, mutta kun tulen uudestaan, niin laitetaan kuulemma "tosi paljon puudutetta". Ja jos totta puhutaan, niin en malttaisi odottaa sitä hetkeä, kun tiedän koko purukalustoni olevan taas kunnossa.

Kyllä kivi putosi sydämeltä. Suosittelen lämpimästi teille kaikille pelkääjille ja jännittäjille vain varaamaan sen ajan. Kertomaan hammaslääkärillekin niistä tunteista, nekin on ihmisiä. Ainakin tää miun oli. Kiitos ja amen, tulen sitten stressaamaan taas kun uusi aika lähestyy. Tässä vielä meikäläisen aika hyvät hampaat! 

JEE!

20.1.2015

Äitin ensimmäinen työpäivä (ja iik hammaslääkärikin tulossa)

Olin sunnuntaina töissä. Jännitin sitä ihan sairaasti etukäteen, koska olen ollut viimeksi palkkatöissä viime keväänä, ja sekin oli hieman erilaista. Toisessa työssä minulla oli muita työkavereita koko ajan läsnä, mutta tässä uudessa työssä olen koko ajan yksin ja vastuussa. Se oli se jännittävä osuus. Hyvin sujui kuitenkin. Sain hyvää palautetta ja tykkäsin hommasta. Bueno!

Kyseessä on siis semmoinen liikunnallinen juttu, en tiedä kuinka tarkkaan haluan teille kertoa, joten sanotaan vaikka vaan että energiaa saan itsekin työssä kulumaan. Olin niin loppu neljän tunnin vilkkaan työpäivän jälkeen, että melkein kadutti varaamani kässäritunti, jonne oli sitten pakko raahautua päivän päätteeksi. Kivaa oli kuitenkin myös antaa itsensä hieman.. hmm.. rentoutua (?) siellä omalla tunnilla. Tai nollata niin sanotusti.

Olin illalla ihan tööt ja maanantainakin fiilis jatkui. Toni ja Aisla lähti uimahalliin maanantaina aamulla, niin äiti meni takaisin nukkumaan. Kun muu perhe tuli vetämään omia päikkäreitä, niin mie jatkoin. Olin niin monta yötä nukkunutkin huonosti jännittäen. Heh, pitäisi varmaan vähän osata rentoutua. Nyt onneksi jo helpottaa. Ensi kerta on toivottavasti hieman helpompi, kun osaan paremmin luottaa omiin taitoihini ja tiedän mitä odottaa. Siihen on onneksi kuitenkin vielä pari viikkoa. Olen kyllä varannut siihenkin perään sen käsilläseisontatunnin. Aion olla ahkera myös silloin.

Nyt sitten olen siirtynyt jännittämään huomista hammaslääkäriä. Se taitaa olla pelkkä suuhygienisti nyt aluksi, joten ei olisi kai syytä pelätä, mutta olen hukannut sen lapun, niin en voi olla varma. Iik. En tiedä haluanko edes tietää hampaideni kuntoa. On nimittäin tovi kun on tullut viimeksi käytyä. Iik.

Tässä mie jännitän lauantaina!
Tuntuuko muille satunnaisesti töitä tekeville työ raskaalta? Oletteko kovia jännittäjiä? Millä sitä saisi hillittyä? Ja pelkääkö muut hammaslääkäriä?

18.1.2015

Kuudes päivän asu


Ja pitkästä aikaa taas päästään asukuviin. Nämä kuvat on otettu uudella kameralla sisätiloissa ja ei kaikista valoisimpaan aikaan. Ei kyllä ihan pimeässäkään, mutta ei hassumpia minusta. Siis tuon valoituksen osalta, itse voisin hieman harjoitella tuota poseerausta.

Kuitenkin nyt itse aiheeseen, eli siihen asuun, joka on päälläni. Mennään taas hinnan mukaan. Mekko on ilmainen, sillä sain sen äidiltäni. Sen alla minulla on toppi, jonka haluan laskea olennaiseksi osaksi budjettia. Näissä kuvissa se ei oikein näy, mutta todellisuudessa se käytössä kyllä sieltä vilkkuu. Semmoinen perus paksuraitainen harmaa-musta se oli. Joskus olen tainnut sen äidiltäni saada tai sitten olen maksanut kirppiksellä siitä pari euroa. Veikkaisin ensimmäistä vahvemmin. Legginsit olen muistaakseni ostannut Tokmannilta n. 7€ ja tyylikkäät sukat (huomaa sarkasmi, oikeasti pukisin vielä villasukat jos lähtisin kotoa) olen ostanut myös uutena ~2€, Näillä mennään ja asun hinnaksi tuli siis sunnilleen kymmennen euroa. Edullista jälleen, ellen sanoisi. En nyt huomioinut ranteessa killuvaa aktiivisuusranneketta, jota en varsinaisesti asusteena pidä.

Tämä mekko on itseasiassa melko vahvasti ehdolla Kaksplus pirskeiden päälle pantavaksi. Hieman eri asusteilla (niin tai siis joillain asusteilla) siitä saisi varmaan hyvän. Vai mitäs tuumitte?

16.1.2015

Hyvä(ä) syntymäpäivä(ä)!

Tänään täytin 24 vuotta. Tuossa hieman yli kahdeksan. Ei ollut mitään suuria odotuksia tälle päivälle, sillä Tonilla on yövuorot menossa, eikä Aislan kanssa oltu sovittu mitään menoja. Ajattelin ehkä saavani jotain pientä Tonilta, mutta en kyllä tosiaan osannut odottaa aamuisen paketin oikeata sisältöä. Sieltä paljastui nimittäin Polar Loop -aktiivisuusranneke sekä joogamatto (josta ei nyt kyllä ole kuvaa, sori, se on oranssi). Olin kyllä haaveillut tuommoisesta rannekeesta ääneen, mutta en kyllä uskonut semmoista saavani. Jee. Nyt on pakko jumpata, kun heikot tulokset tulee kännykkään näkyviin, haha. Aloitankin tämän postauksen jälkeen vielä pienen iltajumpan joogamatollani. 


Mitään suunnitelmia meillä ei tosiaan päivälle ollut vielä aamulla. Yhdeltä ystävältä kyselin hänen tekemisiään, mutta hänen päivänsä oli jo buukattu, harmi. Luvassa olisi siis pelkkää siivoamista (Tonin porukat tulee huomenna ja täällä on kauniisti sanottuna läävä). Siivoaminen saikin kuitenkin väistyä (huomenna vielä edessä, puuh), sillä äitini kysyi meitä syömään. Verkkokaupan kautta. Sain nimittäin valita kameralahjan itselleni, JEE. Päädyimme Canonin EOS M -minijärkkäriin, koska olin haaveillut siitä jo tovin. Miehän en Canonia vaihda, hih. Paketissa oli mukana myös adapteri, niin että saan toisen kameran linssit siihen sitten mukavasti sovitettua. Kuinka näppärää. Nyt vain odottelen että akku olisi täysi ja pääsisin kameraan kunnolla käsiksi!


En tiedä oletteko huomanneet, mutta yleensä en kauheasti tämmöisillä ostoksilla tykkää täällä hehkutella ja hekumoida, mutta nyt oli aivan pakko. Olen niin materiaonnellinen ja yllättynyt. Niin ihana syntymäpäivä. Facebook-onnittelutkin tekee aina niin iloiseksi. Ja ruoka jota päädyttiin syömään oli niin hyvää. Tammelassa Bar Burrito, suosittelen lämpimästi! Tosin ehkä ennemmin ilman lasta, mutta selvittiin. (Ei siis ole esim. syöttötuoleja tai oikeestaan mitään, jos semmoisia kaipaa.)

En tiedä miten kuvailisin tätä hyvää fiilistä paremmin, olen vain niin onnellinen tänään! Toivottavasti muillakin on ollut hyvä päivä!

14.1.2015

Parhaat kirpparit Tampereen seudulla

Kuten ainakin asukuvissani on tullut ilmi, niin vaatteita shoppailen (Prisman jälkeen) eniten kirppareilta. Tulee muitakin juttuja ostettua, mutta luettuani liikaa asioita kaikenmaailman luteista ja toukista, niin olen aika tarkkana nykyisin. Ostan sellaisia tuotteita jotka saan helposti pestyä/tuuletettua. Eli lähinnä vaatteita tai kodin tekstiilejä.

Ajattelin listata teille kolme suosikki kirpputoriani Tampereelta. Ja vähän lähiseudultakin näköjään, oho. Otsikoissa linkit kirppareiden kotisivuille!

Pirkan kirpputorikeskus (Kangasala, mutta Tampereen kaupungin bussilla nro 1 pääsee ihan melkein viereen)
Heti mentiin lähikuntaan, mutta tämä on ehdoton ykkönen. Minun ei oikeastaan tarvitsisi edes käydä muualla kuin täällä, koska löydän aina tarvitsemani. Pirkan kirppis on iso, edullinen ja tilava. Ei ole ahtaita hyllyvälejä ja haisevaa tavaraa. Tietenkin se on aina kiinni siitä ketkä sinne tavaraa tuo myyntiin, mutta tämä on varmaan ainoa kirpputori jonka kahviossa saattaisin kahvini juoda. Olen vähän nirso. Heh. Täältä löytyy aina paljon naisten ja lasten vaatteita. Tonille ei juurikaan ikinä löydy täältä vaatteita, mikä taitaa olla ainoa syy poiketa muuallekin välillä. Olen myös törmännyt lähiaikoina jopa kahdesti yökirppis tapahtumaan, niistäkin olen tykännyt!

Nekalassa sijaitseva Silinteri on mielestäni mukava kirppis koska se on kivan kokoinen ja avara. En oikein nauti semmoisista pölyisistä ja ahtaan tuntuisista kirppareita, joten tämä hyvä. Silinterissä on myös plussaa lasten nurkkaus ja hyvät vessat, jolla on huomioitu lapsiperheet! Vaatteita en kyllä täältä ole löytänyt niin paljoa oikeastaan kuin Aislalle.

Bonus Kirppis (Tampere)
Bonus kirppis Tammelassa on näistä kolmesta kaikista ahtain, mutta ei tämäkään paha ole, koska sijaitee katutasossa eikä missään kellarissa. Bonuskirpparilta löydän aina lähinnä vaatteita minulle ja Tonille. Ei ole mikään suuri lapsiperhekirppis tämä niinkään. Miinusta antaisin kyllä vähän siitä, että korttimaksu ei ole mahdollista! (Ollut ainakaan kun olen viimeksi käynyt, siitä onkin jo tovi.)

Piti vielä lisätä tämäkin tähän, vaikka ensin en meinannut. Asuttiin joskus tosi lähellä tätä kirpputoria ja silloin tuli käytyä enemmän. Aika pieni paikka tämä on, mutta aina kun kävin, niin jotain lähti matkaan. Lähinnä vaatteita itselle tai Aislalle. Miesten vaatteet tuntuu olevan kiven alla. Mukava, vähän tunkkainen vaihtoehto tämäkin. Suosittelen, jos olette sattumalta maisemissa!

Käyttekö paljon kirpputoreilla? Onko teillä suosikkikirppareita? Muualtakin saa vinkata, jos satun joku kerta vaikka matkustelemaan!

Ps. Oho kuvaton postaus, mutta millähän tämänkin kuvittais? :D

13.1.2015

24 vuotta (jo)

Silloin kun olin kuudennella luokalla ajattelin menettäväni neitsyyteni about 24 -vuotiaana. Noh. Te varmaan tiedätte ainakin osatotuuden, eli ei mennyt ihan noin. Luulin saman ikäisenä myös käyväni lukion, koska en tiennytkään sellaista sanaa kuin ammattikoulu tai -opisto. Olen siis käynyt jälkimmäisen.

Täytän tammikuun 16. päivä tuon jännittävän 24 -vuoden iän. Se tuntuu ihan *kuvitelkaa tähän mieleisenne voimasana* paljolta. Vastahan olin 16 ja villi ja vapaa. Elämä ei ole mennyt ihan kuten kuudesluokkalaisena tai vaikkapa silloin kuudentoista vanhana kuvittelin. Se on mennyt paljon paremmin.

Tässä ihan just 24 -vuotias meitsi naturellina!

Tähän haluan listata tähän ikään mennessä saavutettuja asioita, joista olen ylpeä. (On näitä muitakin, mutta silloin lista olisi vielä pidempi.) Ei ole muuten sitten missään järjestyksessä nämä.


1. Aisla. Tarvitseeko muuta sanoakaan, kuin että tässä on elämäni suurin saavutus. Noin ihana pieni ja taitava tyttö, jota rakasta koko sydämestäni.

2. Pitkä parisuhde. Eroperheestä tullut kuudesluokkalainen ei varmaan edes tiennyt mitä tarkoittaa sitoutuminen. Sitten kun siihen ynnätään vielä luottamus ja rakkaus. Niin ja joku tuommoinen tyyppi kuin Toni, niin onko parempaa. Ei. 

3. Omistusasunto. En olisi ikinä uskonut, edes kaksi vuotta takaperin, että me ostetaan asunto. Ja vielä kerrostalosta, ohhoh. Tämä on kuitenkin ollut meille hyvä valinta, lisää pysyvyyttä tämän tuuliviirin elämään.

4. Tutkinto ja AMKissa koulupaikka. Huh, oli kovan työn takana silloin se valmistuminen, mutta jouluna 2011 miusta todella tuli nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Heti seuraavana syksynä pääsin sisään opiskelemaan sosionomiksi. Ensi yrittämällä. Hakijoita oli ihan törkeenä. Minä pääsin. Siis minä pääsin.

5. Ystävät. Kaiken tämän lisääntymisen jälkeen minulla on olemassa edelleen niitä samoja ystäviä kuin ennen lisääntymistä. Joskin ne bilekaverit ovat hiukan jääneet, ei haittaa, niiden tilalla on ne äiti-/isikaverit. Tykkään teistä!

6. Liikunta ja terveys. Vaikka retkahdin tuossa jo huonoihin elämäntapoihin ja tämä on hakemista koko ajan, niin silti minulla on motivaatiota liikuntaan. Osaan temppuilla taas paljon enemmän ja taivun enemmän. Suunta vain parempaan! Jee!

7. Työpaikka. Muutaman päivän kuluttua miula alkaa olla töitä vähän. Tosi vähän, parin viikon välein muutama tunti, ei sen kummempaa, mutta se on kivaa puuhaa se. Takaisin vanhoille juurilleni. Jes.

Semmoisia. Aika hyvin pyyhkii. Onkohan tässä elämässä enää mitään saavutettavaa, hehhe. No on tietysti, mutta en olisi todellakaan uskonut olevani näin "pitkällä" tämän ikäisenä. Kyllähän tässä mielellään odottaa että mitä elämä eteen tuo. Tosin vähän järkytyin kun tajusin tänään, että ne jotka täyttää tänä vuonna 18 vuotta, on miuta kuusi vuotta nuorempia. Kuusi vuotta.

Mitkä on teidän suuria saavutuksia ja minkä ikäisenä ne on saavutettu?

12.1.2015

Lavera

Sain Laveralta kokeiltavaksi erilaisia tuotteita. Oli pakko tulla jakamaan näistä pari. Muutkin tuotteet, joita olen kokeillut (näkyvät toisessa kuvassa), ovat olleet tosi jees, mutta nämä pari ovat ihan erityisesti mainitsemisen arvoisia.


Ensimmäisenä meikkivoide. Olen pitkään etsinyt meikkivoidetta, joka ei pilaa ihoani samantien. Tämä mousse on niin ihanan keveä, että sitä voin huoletta käyttää monenakin päivänä peräkkäin, ilman että iho on sen jäljiltä rutikuiva. Tämä on siis todella ohut mousse. Olen joskus kokeillut jonkun toisen merkin moussea ja olin siksi hiukan ennakkoluuloinen, sillä se oli todella paksu ja tukkoinen. Tämä ei ollut mitään sinne päinkään, vaan paljon parempi. Jättää iholle semmoisen keveän ja ennen kaikkea pehmeän tunteen! Tykkään! Tosiaan tämä on hyvin hyvin ohut meikkivoide, joten jos jotain paksumpaa mielii, niin tämä on ihan väärä tuote siihen.

Tahtoisin vielä kokeilla samalta merkiltä semmoista paksumpaakin voidetta (tätä), koska siinä kehutaan olevan Arganöljyä hoitamassa ihoa. Kuulostaa enemmän kuin täydelliseltä. Olen vain vähän yksinkertainen näihin meikkeihin liittyvissä asioissa, joten pitäisi käydä ihan Ruohonjuuressa katselemassa myyjän kanssa oikeaa sävyä. Heti vain kun saan aikaseksi, heh.

Akuutti hoitovoide tuossa oikealla, meikkivoiteen vieressä! Ps. Huomatkaa että noita lasten tuotteita löytyy ainakin meidän lähi(auto)marketista ja ne käy ihan yhtä hyvin myös aikuisillekin!
Toinen tuote josta olen tykännyt on akuutti hoitovoide iholle. Tein itselleni semmoisen pienen ihokokeilun, että kuinka kauan pystyn olemaan ilman kortisonivoidetta, niin tämä apunani aika pitkittyi huomattavasti. Auttoi oikeasti niihin rohtuneisiin kohtiin iholla. Jää käyttöön ihan varmasti vielä jatkossakin. Ihan kokonaan en kyllä siitä kortisonista ole pystynyt luopumaan vielä(kään).

Täältä löytyy tietoa ennemmänkin näistä testaamistani tuotteista ja muistakin Laveran tuotteista. Aika paljon kaikkia houkuttelevia juttuja siellä on. Kurkatkaa ihmeessä! Löytyy paljon luonnonkosmetiikkaa myös muille ihotyypeille.

Käytättekö Laveran tuotteita? Onko suosikkeja?

11.1.2015

Pieksämäellä!

Me oltiin perjantaina (ja lauantaina) hieman tien päällä, niinkuin Facebookissa jo huutelin. Käytiin Pieksämäellä, joka on vanha opiskelukaupunkini, moikkaamassa ystävää ja hänen lapsiaan. Olen varmaan tullut vanhaksi (viiden päivän päästä 24, iik!), sillä puuduin retkestä jotenkin ihan täysin. Mehut kokonaan pois. Asiaan saattoi toki vaikuttaa huonosti nukkunut lapsi. 

Aislalle kävi pikku onnettomuus kylässä, kun se tippui sohvalta jotenkin huonosti jalkansa päälle ja se hiukan turposi. Neiti ei sitten suostunut kylässä enään kävelemään koko jalalla ja yölläkin tosiaan huusi vain että "jaaka, jaaka". Siihen ei kuitenkaan ikinä tullut mitään mustelmaa ja turvotuskin laski, siksi ei sitä käyty näyttämässä missään. Kotiin tultua on kävely sujunut kivasti ja jalkakin on harvemmin mielessä. Taisi vieras paikka olla vähän jännä vain. Haha, yölläkin kun se huusi sitä jalkaansa niin nosti välillä toistakin ilmaan, taisi mennä itsekin sekaisin että kumpikos olikaan kipeä.


Ajomatka tuntui pidemmältä kuin koskaan. En tiedä johtuiko se siitä, että kuvittelin sen olevan lyhyempi (aika kultaa muistot). Vaiko kenties siitä, että poikkeuksellisesti Toni ajoi autoa myös, kun yleensä olen tämän homman ominut itselleni. Nykyään annan Toninkin ajaa, hahaa.

Oli ihanaa olla reissussa ja etenkin nähdä tyyppejä, mutta nyt tuntuu ihanalta, kun vihdoinkin maanantaina joulun jälkeinen arki alkaa. Tai onhan tässä tavallaan ollut arkea jo tammikuun ekasta, mutta ensi viikolla alkaa kaikki harrastukset. En tosin pääse niihin, kun Tonilla alkaa yöt, mutta ajatuskin piristää. 

Tänään olin pitkästä aikaa ilma-akrotunnilla ja luojan kiitos se tunti oli helpoimmasta päästä. Sain paljon onnistumisen kokemuksia, joten uskallan ehkä mennä toistekin. Tänään on ollut muutenkin jotenkin ihan superpäivä, kun olen päässyt näyttämään myös ohjaustaitojani työjuttujen merkeissä, jee!


En olisi ikinä uskonut sanovani, mutta ihana arki <3 Tykkääkö muut joulun ja muiden pyhien jälkeen alkaneesta arjesta? Aika moni näyttää haaveilevan ulkomaan matkoista.. Nooo kyllä miekin vähän. Hih.

8.1.2015

Koiraihmiset ottaa päähän

Minun ystävilläni ei ole koiria. En tiedä onko se sattumaa vai johtuuko se siitä että en pidä koirista (siis olenko vahingossa karsinut kaikki koirakaverit seurastani). Okei, eikun perun puheeni heti alkuun, aloitetaan alusta. Minun yhdellä ystävälläni on koira, josta minä pidän. Se muistuttaa omasta mielestäni enemmän kettua kuin koiraa, joten pidän siitä. Syy siihen, että en pidä koirista, voi olla myös se, että vain yhdellä ystävälläni on kettukoira. En oikein tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta en pidä koirista. Ei toivottavasti ollut yllätys kenellekkään ystävälleni (älkää ottako niitä koiria, niin voidaan kyläillä).

Koirat ovat outoja. Ne haukkuvat kuin mielipuoliset kun niillä on hauskaa, ne seuraavat ihmistä kuin... koirat ja kaikkea muuta todella kummallista ja typerää. Kuitenkin pahempia kuin itse koirat ovat koiraihmiset, ne tekevät niistä koiristakin silmissäni hirvittäviä otuksia. Ne muuten räksyttää enemmän kuin koiransa, jos kerrot niille miksi et pidä heidän koirastaan. Tai no koirista ylipäätään. Olen kokeillut, en suosittele. 

Kaikista kamalinta, joka minut innoitti kirjoittamaan blogipostauksenkin, on se kuinka niitä koiria verrataan lapseen. Okei ehkä hitusen voin ymmärtää, että sanoo vahingossa semmoista pientä söpöä karvapalleroa vauvakseen, mutta kukaan ihminen ei ole koiran äiti. Koiran äiti on koira. Kissan äiti on kissa. Ei ihminen. Sen sijaan minä olen lapseni äiti, joka on ihminen myöskin. Tiedättekös, samaa lajia. Ei se koira sitä paitsi tajua jos te annatte sen lipoa naamaanne pask..likaisella kielellään ja sanotte että "voi mamman kulta", sille on ihan sama mitä te sanotte jos vaan lässytätte. Ja se vasta kuvottavaa onkin kun annatte sen koiran lipoa lapseni naamaa.. Tai kenenkään lapsen naamaa, hyi.

No joo, ei tämäkään olisi niin paha, voisin sietää sitä (paitsi sitä lapsen lipomista). Voisin siis ihan todella sietää ja kuunnella tuommoista älytöntä lässytystä, jos vain ne satunnaiset koiraihmiset ei tulisi minulle vertailemaan lapsen ja koiran kasvatusta. Kuinka samanlaista se onkaan. Ei ole, lapseni ei ole koira. Lapseni ei opettele istumaan namupalasta ja seuraamaan minua kuin hai laivaa oikean polveni kohdalla. Kasvatan myös lapseni tekemään omia päätöksiä, en ole vielä tavannut sellaista koiraa jolle se olisi sallittua. En ole tavannut ikinä eettisesti ajattelevaa koiraa.

Siis ihan oikeasti, tämmöinen koiraihminen (sori jos nyt luet tätä, mut edelleen tää on miun mielestä vähän eri juttu) rohkeni väittää, että hänen poissaolonsa koiran vuoksi koulusta on sama juttu, kuin minun poissaoloni lapseni takia. Hän pääsee helpommalla, koska minä joudun olemaan kokonaisen vuoden pois. No häähää, hävisit, olen kaksi ja olisin pidempään jos saisin. No tarviiko tähän edes sanoa vasta-argumenttia. Se on hei koira. 

Yksi rasittava piirre koiraihmisissä on myös se, että ne kuvittelee voivansa tuoda sen karvapalleronsa joka paikkaan, ihan ilman kysymistä, kun minä puolestani joudun jatkuvasti kertomaan kaikille mukana kulkevasta lapsestani (jos nyt vertaillaan sitä lasta ja koiraa). Itsehän olen koirille allerginen. Pärjään niiden kanssa samoissa mestoissa, jos en koske. Jokaikinen kerta kun joku hauva on minulle haukut antanut, niin saan neuvon, silitä sitä niin se ei enää hauku. No kun en perkele voi, enkä tahdo, silitä itse. Aina ne karvaturrit saa tulla joka paikkaan ja minä olen se pahantekijä kun olenkin allerginen. Mie kun en oo niin *kuvitelkaa tähän se lässyttävä äänensävy* söpö.

Ja yksi asia vielä: Jos teitä nyt kuitenkin houkuttaa niin paljon verrata niitä koiria ja lapsia, niin voisitteko kerätä niiden kakat ulkoa. Minäkin pidän lapseni kakat poissa teidän koirienne tassun nystyröistä ja silti sain viimeksi syksyllä siivota lapseni uusista kengistä jonkun teidän koiranne sontaa. KIITOS.

Kuva TÄÄLTÄ
No joko kaikki koiraihmiset kaikkosi? Tämä oli hiukan tämmöinen kärjistetty versio, suhtautukaa huumorilla, joohan ;)

7.1.2015

Iiik jännittää! #kpbp

No nyt on tulossa tapahtumaa. Vielä vuosi sitten en varmaan edes tajunnut verkostoitua muiden bloggareiden kautta muualla somessa, niin nyt on ponnahdettu siitä jo pitkälle. En oikein tiedä kuinka voisin ylistää niitä hienoja tyyppejä, joiden kanssa saan päivittäin olla tekemisissä somessa. Yksi parhaita puolia tässä bloggaamisessa ehdottomasti.

Osaa pääsinkin tapaamaan jo silloin Indiedays Blog Awardseissa ja nyt onkin uusi tapahtuma edessä. Nimittäin meidän bloggaajien itse järjestämä (noh, Annan ja Annukan lähinnä) Kaksplussan bloggareiden tapaaminen. Ja illalla bileet tietty. Paitsi miula on seuraavan päivänä töitä, mutta eihän se bailaamista vesilinjalla estä (no okei, en tiedä bailaustasosta, että onko ne nyt bailut sanan varsinaisessa merkityksessä, mut kuiteskin iltamat!).


En malta odottaa että pääsen tapaamaan kaikki vanhat ja uudet tutut. Se on aina niin jännää nähdä ihmisiä kavotusten, kun on luonut jo somemielikuvan, joka ei muuten vielä tähän päivään mennessä ole ollut täysin sama. Tai tavallaan on samoja piirteitä, mutta ihmisissä on niin paljon muutakin, jota ei vaan osaa ajatella kun luo sitä mielikuvaansa.

Olen niin iloinen tuosta meidän yhteisöstä, jossa on niin monta omaa persoonaansa, eikä mitään massabloggareita. Aitoja omia itsejään, olettehan katsoneet muutkin Kaksplussan blogit? Suosittelen! Tuolla reunallahan tuo karusellikin pyörii, mihin on muuten hyvin helppo koukuttua.. Hupsis.


Nyt onkin hyvä aloittaa taas asukriiseily. Varmasti menen tällä kertaa molemmat tapahtumat, päivän ja illan, samoilla kuteilla. Todennäköisesti valitsen tällä kertaa jotain rennompaa, kuin mitä miula oli ID-tapahtumissa. Jos ei kuitenkaan jouluähkyn asua, mutta.. Otan myös tällä kertaa ihan oikean kameran mukaan, varmasti.

Huh, jänskättää kyllä tosiaan NIIN paljon. No en kyllä tiedä kumpi enemmän, tuleva hammaslääkäri vai tää, hehe. Mitäs muuten tykkäätte muuttuneesta ulkoasusta? Se saattaa vielä muuttua hiukan lisää, joten älkää ihmetelkö!

6.1.2015

"Pikaruokaa" osa 2 / Couscous kasviksilla ja soijapihvit


Aloitin tuossa viime vuoden puolella tämän juttusarjan ja nyt on luvassa toinen osa. Ideana on siis kerätä yhteen nopeita reseptejä, joilla pelastetaan (lapsi)perheissä tilanteet, kun olisi nälkäinen perhe ruokittava. Olen arvioinut kaikki tähän sarjaan tulevat ohjeeni valmistuvan alle 20min. (Toki en voi sille mitään jos oletkin hidas, haahaa, ei tulla osoittelemaan sormella sitten!) Tässä toisessa osassa valmistamme couscousia soijapihveillä. Tähän tarvitset:

Couscous kasviksilla:
Couscousia (täysjyvä on parempaa)
Kasviksia, tässä esim. pinaatti, paprika, herne-maissi-paprika ja vihreä papu
Mausteita (vaikka currya ja kurkumaa tai jotain muuta hauskaa)

Soijapihvit:
Sipulia
Tumma soijarouhe
Kasvisliemikuutio
Kananmuna
Vähän jotain jauhoja (n. 2-6rkl)
Mausteita (eism. valkosipuli, pippuri, suola, paprika, chili, rosmariini, timjami.. mitä nyt tahtookaan!)

1. (Laita piirretyt pyörimään tai anna lapselle kynää ja paperia.) Laita vedenkeitin päälle. Odottaessasi veden kiehahtamista ota kaksi kulhoa. Toiseen mittaa tahtomasi määrä couscousia (sekoitussuhde veden kanssa on 1:1). Ja toiseen kulhoon pistä kasvisliemikuutio.

2. Mittaa kiehunut vesi couscousin sekaan kulhoon ja jätä turpoamaan. Lorauta jonkun verran vettä toiseen kulhoon kasvisliemikuution päälle ja sekoita niin että se kuutio on kokonaan sulanut.

3. Lisää kasviliemikuutio-vesi-kulhoon soijarouhetta turpoamaan. (Silmällä näkee paljonko sitä tarvitsee suhteessa veteen, voit myös lisätä kumpaa vaan jos siltä näyttää.) 

4. Laita pannu levylle lämpiämään, kaada siihen loraus öljyä ja kaikki pakasteesta tulevat kasvikset. Pilko muut kasvikset ja lisää nekin pannulle. Pilko myös sipuli joka tulee pihveihin.

5. Kippaa couscousit pannulle ja sekoita kasvisten kanssa (voit lisätä myös öljyä tässä vaiheessa, jos olet aluksi laittanut liian vähän). Tarkkaile ettei pääse palamaan ja valmista samalla pihvien taikina. Sekoittele kaikki loput ainekset sinne soijarouhe-kasviliemi-vesi-astiaan, niin että taikina jää aika löysäksi (ei liian jauhoinen), on kaikista maukkain näin. 

6. Kaada couscous-kasvishässäkkä johonkin tarjoiluastiaan (tai säästä tiskiä ja siihen samaan missä ne couscousit oli aiemmin). Paista pihvit siinä pannulla molemmin puolin. Kannattaa paistaa aika miedolla lämmöllä, niin ei hajoa kääntäessä, kun antaa olla ihan rauhassa sillä toisella puolella vain aluksi.

Valmista, tadaa! Sitten vain kaikki sälät viereen, meillä nyt raejuusto ja kurkku, mutta oikea salaattikin voisi olla mainio. Perhe kiittää!

5.1.2015

Viides päivän asu (jouluähky)

Aisla on ollkut (taas) vähänpaljon kipeänä tässä muutamat päivät, joten mitään uusia postauksia en ole saanut raavittua kasaan. Toivottavasti tämä menee pian ohi, kauheaa katsella kun toisella vaan nenä vuotaa ja kurkku sattuu. Ruokakaan ei ole oikein maistunut, höh. 

Luonnoksiin oli onneksi jäänyt tämmöiset asukuvat välipäiviltä. Nimesin ne jouluähkyksi, heh.


Teidättekö sen kamalan tunteen, kun on mässäillyt koko joulun ja pitäisi poistua kotoa. Mikään vaate ei tunnu sopivan ja kaikki puristaa. Tänä jouluna miule kävi niin. En ole muuten vieläkään uskaltanut vaa'alle.. No mitäs sitten puin päälleni? Tietysti kaikki löllövaatteet mitä vain kaapistani onnistuin bongaamaan. En kuitenkaan kestä ihan pelkkiä säkkejä ympräilläni, niin puin mie tuommoisen ikivanhan topin, joka edes vähän myötäilee vartaloani. Piilotin kuitenkin kaikki tuon neuleen sisälle ja löllöilin, heh.

Asun hinnaksi tällä kertaa muodostui alle 5€, eli halvalla mentiin. Housut on äidiltä (taas), alustoppi Lidl, raidallinen toppi äidiltä ja neuletakki kirppis.

Jos tässä uskaltaisi pian pukea jotain muutakin päällensä kuin löllövaatteita. Yh.

Oliko muilla jouluähky? Joko ootte saanut karistettua tiehensä?

4.1.2015

Voimaruoka

Aislallekin maistuu, nam nam!
Sain mahdollisuuden kokeilla Voimaruoan Total 25 -jauhetta, sekä kookosöljyä. Tartuin siihen tietysti. Kookosöljy on ollut minulle ennestäänkin tuttu juttu ja tykkään siitä sen monipuolisuuden vuoksi. Olen käyttänyt kookosöljyä mm. ruokaan, juomaan, iholle ja hiuksille. Olen siis käyttänyt aiemmin toisen merkkistä kookosöljyä. Tämä tuntuu jotenkin paksummalta ja täyteläisemmältä, jos se on mahdollista(?), mikä on tietty hyvä juttu vain.

Kookosöljyä kannattaa ehdottomasti kokeilla ruoanlaitossa muiden öljyjen tilalla, siinä on niin hyvä maku! Tein tällä viikolla tätä keittoa pitkästä aikaa. Kun kaapista ei löytynytkään kookoskermaa, sain saman maun aikaiseksi tavallisella kermalla, kun lisäsin hiukan kookosöljyä ruokaan. Niin ja totta tosiaan, deodoranttinahan tämä toimii myös. Kookosöljy on sellainen tuote, jota meidän kaapista löytyy (ainakin pitäisi löytyä) ihan aina. Ihan käsi sydämellä voin suositella, jos et ole ennen kokeillut. Ja jos olet, niin kokeilepa merkin vaihtoa välillä, niissä on oikeasti hieman eroja.



Total 25 -jauheesta puolestaan on muodostunut miule ihan lemppari juttu. Olen ollut vähän hidas näiden superfood-juttujen kanssa yleisesti, ja vaikka jotain on tullutkin käytettyä, en vieläkään niistä niin ymmärrä. Tai että mitä kannattaisi syödä ja kuinka paljon. Tykkäänkin tästä jauhesekoituksesta tosi paljon, koska siinä saan monipuolisen annoksen superfoodeja, ihan ilman oman aivokapasiteetin tuhlausta.

Jauheet on pakattu myös mukaviin annospusseihin, joka helpottaa hommaa entisestään. Itse olen laittanut yhden pussin aina aamusmoothieeni ja maku ei todellakaan ole ollut paha. Maistoin sekoitusta myös pelkällään (veteen sekoitettuna), eikä maku ollut silloinkaan paha, mutta enemmän kyllä tykkään sen juoda smoothiessa. Yleensä pistän blenderiin sen kanssa rahkaa, maitoa, mustikoita, mangoa, banaania, hunajaa, kaurahiutaleita ja ripauksen aitoa vaniljajauhetta. Lemppari aamupalani! Hyvä välipala myöskin. Näitä on varmasti pakko ostaa lisää, kun loppuvat.

Vaikutuksista en osaa sanoa oikein mitään, koska olen nyt muuttanut muutenkin ruokavaliotani parempaan suuntaan ja fiilis on parempi jo senkin takia. Sen mitä olen superfoodeista kuullut ja lukenut, niin luotan niiden terveysvaikutuksiin kyllä. Luotan siihen että vielä pidemmällä käytöllä on näkyviä vaikutuksia kehoon ja mieleen.

Mitäs superfoodeja muut käyttää? Vai käyttääkö?

3.1.2015

Haalaribileet

Miulahan on siis AMK-opinnot kesken. 2,5 vuotta jäljellä ja melkein koko ensimmäinen lukuvuosi meni maha pystyssä. En siis päässyt juuri bailaamaan. Enkä oikeestaan tahtonutkaan. Ryyppäsin jo koulun alkua edeltävänä kesänä hulluna ja oletin että syksyllä kunnostaudutaan.

Oikeastaan miula ei ollut mitään hajua mitä AMKissa tapahtuu ennen kuin menin sinne. Olen aina ollut surkea koulussa, niin en ole koskaan ajatellut kouluttautuvani edes niin pitkälle. En ole tiennyt mistään ainejärjestöistä tai approista. Ylläri olikin kun luokkakavereita tuntui kiinnostavan enemmän edellämainitut kuin opinnot itsessään. Odoteltiin jos jonkinmoisia haalaribileitä ja ne haalaritkin piti siis heti alkajaisiksi hommata. Olishan se kauheaa olla bileissä vaikkapa farkut jalassa.


Itse olin vähän kahden vaiheilla hommaanko ne haalarit vai enkö, kun oli halvat niin hommasin (niin tai siis niiden piti olla halvat). On lojuneet kaapissa siitä asti. Kävin mie kolmissa opiskelijabileissä lukuvuoden aikana. Tuntui että olin bailannut jo ihan tarpeeksi aiemmissa kouluissani ja nyt tulisi ottaa opiskelu vakavasti ja ryhdistäytyä. Tunsin itseni aika ulkopuoliseksi. Meillä ei koulussa varsinaisesti tutustuttu toisiimme, vaan tutustuminen tapahtui näissä iltamissa. Paitsi jos ei mennyt niihin.

Olisin tietenkin voinut käydä maha pystyssä haalarit jalassa bailuissa juomassa vettä, mutta ei tehnyt mieli änkeytyä ihmisjoukkoihin, kun teki mieli vaan peiton ja patjan väliin. Väsytti niin kamalasti ja viinan löyhkä oksetti. Olisi myös tuntunut älyttömältä jonotella vessaan, kun pissatti enemmän kuin niitä kaljan litkijöitä. Minun mielestäni on myös älytöntä että kaikki ryhmäytyminen jätetään tämmöisen varaan. Olin järkyttynyt kun ekalla kouluviikolla oli varmaan kolmet juhlat. 


Toisinaan kuitenkin katson näiden luokkatovereideni kuvia Facebookissa ja mietin että olisko ollut tuo valinta elämässä kivempi. Sitten katson niitä omia vanhoja bailukuviani ja tajuan että olihan se ihan kiva. Aisla kuitenkin vie tässä asiassa ihan 100-0. Ei kaikille sovi enää parinkympin isommalla puolella bailaaminen ja pelleily. Eikä tarviikkaan. 

Pelkään vähän mennä takaisin kouluun, koska menen todennäköisesti valmiiseen ryhmään, jonka tyypit käyvät myös haalaribileissä yhdessä. Voinhan miekin sitten joissain, mutta en kyllä ala koko ajan ravaamaan, kun aika (ja raha) on silloin kortilla varmaan muutenkin. Saankohan yhtään kaveria? Kuvissa bailuja. Tässä vielä viimeinen lähdössä Tursajaisiin. Se on TAMKin juhla.