7.1.2015

Iiik jännittää! #kpbp

No nyt on tulossa tapahtumaa. Vielä vuosi sitten en varmaan edes tajunnut verkostoitua muiden bloggareiden kautta muualla somessa, niin nyt on ponnahdettu siitä jo pitkälle. En oikein tiedä kuinka voisin ylistää niitä hienoja tyyppejä, joiden kanssa saan päivittäin olla tekemisissä somessa. Yksi parhaita puolia tässä bloggaamisessa ehdottomasti.

Osaa pääsinkin tapaamaan jo silloin Indiedays Blog Awardseissa ja nyt onkin uusi tapahtuma edessä. Nimittäin meidän bloggaajien itse järjestämä (noh, Annan ja Annukan lähinnä) Kaksplussan bloggareiden tapaaminen. Ja illalla bileet tietty. Paitsi miula on seuraavan päivänä töitä, mutta eihän se bailaamista vesilinjalla estä (no okei, en tiedä bailaustasosta, että onko ne nyt bailut sanan varsinaisessa merkityksessä, mut kuiteskin iltamat!).


En malta odottaa että pääsen tapaamaan kaikki vanhat ja uudet tutut. Se on aina niin jännää nähdä ihmisiä kavotusten, kun on luonut jo somemielikuvan, joka ei muuten vielä tähän päivään mennessä ole ollut täysin sama. Tai tavallaan on samoja piirteitä, mutta ihmisissä on niin paljon muutakin, jota ei vaan osaa ajatella kun luo sitä mielikuvaansa.

Olen niin iloinen tuosta meidän yhteisöstä, jossa on niin monta omaa persoonaansa, eikä mitään massabloggareita. Aitoja omia itsejään, olettehan katsoneet muutkin Kaksplussan blogit? Suosittelen! Tuolla reunallahan tuo karusellikin pyörii, mihin on muuten hyvin helppo koukuttua.. Hupsis.


Nyt onkin hyvä aloittaa taas asukriiseily. Varmasti menen tällä kertaa molemmat tapahtumat, päivän ja illan, samoilla kuteilla. Todennäköisesti valitsen tällä kertaa jotain rennompaa, kuin mitä miula oli ID-tapahtumissa. Jos ei kuitenkaan jouluähkyn asua, mutta.. Otan myös tällä kertaa ihan oikean kameran mukaan, varmasti.

Huh, jänskättää kyllä tosiaan NIIN paljon. No en kyllä tiedä kumpi enemmän, tuleva hammaslääkäri vai tää, hehe. Mitäs muuten tykkäätte muuttuneesta ulkoasusta? Se saattaa vielä muuttua hiukan lisää, joten älkää ihmetelkö!

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No niin on! Hyvä että en ole ainoa :D

      Poista
  2. Mun mielestä on kanssa ihana päästä näkemään kaikki livenä ja tutustua!! :) Jännittäääääääääää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jänskättää joo ihan sikana!! Kauhee pälpätys facessa ja sit kuitenkin ihan jännityksissä siellä XD

      Poista
  3. Komppaan sofiaa, ihana nähdä taas <3 ja ai vitsi miten jännittääki! ja mitä mä laitan päälle? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siula onkin vähän haastavampaa toi pukeutuminen! :D Ja niin on ihana nähdä <3

      Poista
  4. Ai onks teillä erikseen ihan iltabailutkin? :o Kivaa päivää/vai vuorokautta? teille sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis mennään "jatkoille" illalla, mutta en tiedä sisällöstä oikein sen tarkemmin vielä :) Harmi ettet päässyt mukaan tällä kertaa!

      Poista
  5. Niin jännää päästä näkee :) ! Odotan innolla. Ja mie tykkään tästä blogin ulkoasusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on jännittävää ja kivaa, jee! Ja kiva kuulla että tykkäät :)

      Poista
  6. Pitäkää hauskaa ja ottakaa paaljon kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin täytyy! Olisi ollut kyllä kiva nähdä siutkin! :)

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!