8.1.2015

Koiraihmiset ottaa päähän

Minun ystävilläni ei ole koiria. En tiedä onko se sattumaa vai johtuuko se siitä että en pidä koirista (siis olenko vahingossa karsinut kaikki koirakaverit seurastani). Okei, eikun perun puheeni heti alkuun, aloitetaan alusta. Minun yhdellä ystävälläni on koira, josta minä pidän. Se muistuttaa omasta mielestäni enemmän kettua kuin koiraa, joten pidän siitä. Syy siihen, että en pidä koirista, voi olla myös se, että vain yhdellä ystävälläni on kettukoira. En oikein tiedä mikä johtuu mistäkin, mutta en pidä koirista. Ei toivottavasti ollut yllätys kenellekkään ystävälleni (älkää ottako niitä koiria, niin voidaan kyläillä).

Koirat ovat outoja. Ne haukkuvat kuin mielipuoliset kun niillä on hauskaa, ne seuraavat ihmistä kuin... koirat ja kaikkea muuta todella kummallista ja typerää. Kuitenkin pahempia kuin itse koirat ovat koiraihmiset, ne tekevät niistä koiristakin silmissäni hirvittäviä otuksia. Ne muuten räksyttää enemmän kuin koiransa, jos kerrot niille miksi et pidä heidän koirastaan. Tai no koirista ylipäätään. Olen kokeillut, en suosittele. 

Kaikista kamalinta, joka minut innoitti kirjoittamaan blogipostauksenkin, on se kuinka niitä koiria verrataan lapseen. Okei ehkä hitusen voin ymmärtää, että sanoo vahingossa semmoista pientä söpöä karvapalleroa vauvakseen, mutta kukaan ihminen ei ole koiran äiti. Koiran äiti on koira. Kissan äiti on kissa. Ei ihminen. Sen sijaan minä olen lapseni äiti, joka on ihminen myöskin. Tiedättekös, samaa lajia. Ei se koira sitä paitsi tajua jos te annatte sen lipoa naamaanne pask..likaisella kielellään ja sanotte että "voi mamman kulta", sille on ihan sama mitä te sanotte jos vaan lässytätte. Ja se vasta kuvottavaa onkin kun annatte sen koiran lipoa lapseni naamaa.. Tai kenenkään lapsen naamaa, hyi.

No joo, ei tämäkään olisi niin paha, voisin sietää sitä (paitsi sitä lapsen lipomista). Voisin siis ihan todella sietää ja kuunnella tuommoista älytöntä lässytystä, jos vain ne satunnaiset koiraihmiset ei tulisi minulle vertailemaan lapsen ja koiran kasvatusta. Kuinka samanlaista se onkaan. Ei ole, lapseni ei ole koira. Lapseni ei opettele istumaan namupalasta ja seuraamaan minua kuin hai laivaa oikean polveni kohdalla. Kasvatan myös lapseni tekemään omia päätöksiä, en ole vielä tavannut sellaista koiraa jolle se olisi sallittua. En ole tavannut ikinä eettisesti ajattelevaa koiraa.

Siis ihan oikeasti, tämmöinen koiraihminen (sori jos nyt luet tätä, mut edelleen tää on miun mielestä vähän eri juttu) rohkeni väittää, että hänen poissaolonsa koiran vuoksi koulusta on sama juttu, kuin minun poissaoloni lapseni takia. Hän pääsee helpommalla, koska minä joudun olemaan kokonaisen vuoden pois. No häähää, hävisit, olen kaksi ja olisin pidempään jos saisin. No tarviiko tähän edes sanoa vasta-argumenttia. Se on hei koira. 

Yksi rasittava piirre koiraihmisissä on myös se, että ne kuvittelee voivansa tuoda sen karvapalleronsa joka paikkaan, ihan ilman kysymistä, kun minä puolestani joudun jatkuvasti kertomaan kaikille mukana kulkevasta lapsestani (jos nyt vertaillaan sitä lasta ja koiraa). Itsehän olen koirille allerginen. Pärjään niiden kanssa samoissa mestoissa, jos en koske. Jokaikinen kerta kun joku hauva on minulle haukut antanut, niin saan neuvon, silitä sitä niin se ei enää hauku. No kun en perkele voi, enkä tahdo, silitä itse. Aina ne karvaturrit saa tulla joka paikkaan ja minä olen se pahantekijä kun olenkin allerginen. Mie kun en oo niin *kuvitelkaa tähän se lässyttävä äänensävy* söpö.

Ja yksi asia vielä: Jos teitä nyt kuitenkin houkuttaa niin paljon verrata niitä koiria ja lapsia, niin voisitteko kerätä niiden kakat ulkoa. Minäkin pidän lapseni kakat poissa teidän koirienne tassun nystyröistä ja silti sain viimeksi syksyllä siivota lapseni uusista kengistä jonkun teidän koiranne sontaa. KIITOS.

Kuva TÄÄLTÄ
No joko kaikki koiraihmiset kaikkosi? Tämä oli hiukan tämmöinen kärjistetty versio, suhtautukaa huumorilla, joohan ;)

50 kommenttia:

  1. JES! Luulin että oon ainut. Ihan tosissaan. En oo koskaan tyänny koirista ja jotenkin vaan hyi...

    VastaaPoista
  2. Mä oon varmaan ulkopuolisen silmiin ihan tollanen koiraihminen (paitsi mun koirat paskoo metsään, missä niihin ei muiden tartte astua), ja ihan hymyssäsuin luin tekstin!
    Mä taas en ihan kauheasti tykkää lapsista, ja voisin hyvin kirjoittaa samantapaisen tekstin kiljuvista kersoista ravintolassa ja lässyttävistä äideistä. Jokainen tavallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan jees jos on oikeesti joku oikea metsä, mutta lenkkipolun varreltakin olis miun mielestä ihan ok noukkia ne kakat :) Kiva että osaat ottaa huumorilla :) Tää olikin vähän tarkoituksella tämmöinen kärjistetty malli! Ja joo, tiedän mie ton lapsi puolenkin, tai ymmärrän ;)

      Poista
  3. Jasmin/koisonkasvatus8. tammikuuta 2015 klo 16.29

    :D mulla on koira, mutten ikinä vertaisi sitä lapseen. Ei ne ole verrattavissa. Mutta se että ihminen ei voisi sanoa itseään koiran äipäksi, ontuu. Sanon minäkin lastani pikkumyyräksi, pupuseksi, murmeliksi ja myttymatiksi, vaikka se onkin ihminen, ei nisäkäs. Saati myttymatti. Se nyt on vain lellittelyä ja hellittelyä.
    Mutta minä varmaan oon ihan kauhea koiranomistaja sillä paskaa en ala pihalta kyykkimään :D Jos lapsen vie ulos taapertamaan, pitää hyväksyä että ulkona voi olla jos jonkinsortin paskaa tien sivussa. (jos nyt keskelle asfalttia kakkaa koira niin sitten siivoan sivummalle kyllä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on muuten nisäkäs.

      Poista
    2. Ne koirankakat pitää muuten ihan järjestyslainkin mukaan taajamissa kerätä, eli siitä vaan reippaasti poimimaan :)

      Poista
    3. Juu Jasmin, ihminen tosiaan on nisäkäs :D :D Ja en tahdo nyt siun kanssa haastaa riitaa, mutta suoraan sanottuna kyllä ketuttaa tuommoinen välinpitämättömyys että ei viitsi niitä kakkoja noukkia, kun tosiaan järjestyslainkin mukaan niin pitäisi tehdä. Ei miun tarvi niitä hyväksyä.

      Poista
  4. Mä tykkään kyllä koirista mut en niistä ihmisistä joilla ne koirat on. Iha sekopäitä 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en miekään niitä koiria mitenkään vihaa, vaan juurikin niiden omistajat pilaa niidenkin maineen...

      Poista
  5. Tykkään koirista, mut en tykkää niistä jotka kylässä kokoajan haistelee ja kiehnaa mussa! Joo oot ihan söpö, mut mee patjalles nuolee niitä pallejas! Ja ne paskakasat tuolla, ei jumankauta voi olla nii vaikee niitä noukkia tai viedä niitä johki puskaa asioilleen. Kiitos tästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, eipä mitään, kiitos kommentista! :) Ei miutakaan kyllä haittaa semmoisissa paikoissa kyläillä, missä on koira, jos vain se pysyy kaukana miusta :)

      Poista
  6. Mä en kans välitä ihan hirveästi koirista ja mun mielestä varsinkaan isot koirat eivät kuulu alkuunkaan pieniin kaupunkikämppiin ja kadunvarsiin paskomaan. LAsta ei voi päästää edes lähimetsään leikkimään, kun se on täynnä koirien haisevia miinakasoja. Maalla ja haja-asutusalueella kukin pitäköön vaikka norsulaumaa lemmikkinään :D Mulla on kyllä tuttavapiirissä paljon koiraihmisiä ja ovathan ne ihan kivoja katsella kuvista. Lievän allergian ja ihon reagoimisen takia en mielelläni kans rapsuttele. Enkä missään nimessä ottaisi meille minkäänlaista koiraa. Ei mua silti haittaa, jos joku puhuu koirasta lapsenaan tai lässyttää. Itse en ole koskaan lässyttänyt edes omalle lapselleni, joten se siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo ei miutakaan se lässyttäminen nyt oikeesti varmaan niin paljoa haittaa, kun annoin ymmärtää, mutta joillain ei tunnu olevan siinäkään mitäään rajaa! Ja kyllä varmaan koirissakin ihan kivoja yksilöitä on, miula ei vaan ole osunut kohdalle kuin yksi. Toi paska-asia on kaikista raskain! :(

      Poista
  7. Mulla ei oo sinänsä koiria vastaan mitään jos ne ei oo sellasia ärsyttäviä räksyttäviä rakkeja, mut koiranomistajia vastaan on paljonkin :D vihaan yli kaiken niitä idiootteja jotka antaa koiransa rynniä päin ihmisiä ja eritoten lapsia ja piipittää jostain "se on ihan kiltti!" - ihan yks fucking hailee onko se kiltti, et sä voi antaa koiran hyppiä ihmisten päälle ja juosta vauhdilla niitä päin :D ja nää sankarit joilla koira on mut jotka ei jaksa sitä kunnolla kouluttaa, ja sit joku ponin kokonen otus riuhtoo talutushihnaa ja haukkuu vihasesti kun yrittää syödä lastenvaunut. Hienoa toimintaa ihmiset, hienoa toimintaa :D tietenkään kaikki koiranomistajat ei oo tämmösiä, mut ikävä kyllä todella moni :D

    Karseita on myös kaverit joilla on koira ja joilla se koiraa alkaa hallita koko elämää. Siis ne jotka ei voi käydä enää ulkona, koska koiralla on koko eliniän kestävä eroahdistus jolle nyt ei jaksa mitään tehä, niin ollaan kotona vaan. What :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo siis en tohon kirjoittanutkaan kuinka raivostuttavaa on käydä vaunujen kanssa kävelyllä, kun mie ainakin olen oppinut että OIKEALTA väistetään vastaantulijaa, niin auta armias kun sieltä joku hauva tulee. Tietenkin rattaat väistää jos vaan sattuu tienreuna olemaan sillä puolella. Oon huvikseni testaillut että kuinka lähelle ne oikeesti tulee, niin ei, ne ei muuten väistä. Joo enkä kestä just tota kun se koiranomistaminen on niiiin kokonaisvaltaista puuhaa. (Tässä kohtaa koiraihminen puollustautuu sanomalla että ite et pääse mihinkään kun siula on lapsi, huoh.)

      Poista
    2. Koiraa talutetaan pääsääntöisesti vasemmalla puolella ja on huomattavasti kätevämpää kulkea pyörätien vasenta laitaa sen koiran kanssa, kun a) se pääsee haistelemaan hajuja ja b) tällöin kohtaamistilanteessa lähimpänä ovat ihminen ja ihminen, eivät koira ja ihminen tai koira ja koira. Itse ainakin ajattelen, että jos esim. joku ihminen ei pidä koirista tai pelkää niitä, niin sen mielestä on mukavampaa, että minä olen siinä sen ja koirani välissä. Ja tähän jos joku tulee sanomaan, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, niin suosittelen perehtymään liikennesääntöihin - jalankulkija saa valita kumman puolen hyvänsä pyörätiellä kävellessään.

      Muuten olen kyllä sitä mieltä, että a) koirankakat siivotaan. piste. (olen muuten ojennellut niitä kanssa-koiranomistajille ja kertonut ystävällisesti miten inhaa niitä on esim. rattaiden renkaista siivoilla omassa eteisessään ja b) ei tarvitse koirista pitää. en mäkään pidä kaikista.

      Poista
    3. Oh, näin paljon mie tiedän koiran kasvatuksesta, luulin että ne kulkee oikealla puolella :D Ja nyt kun kerrot tämän, se kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, mutta totta tosiaan jos olen lapsen kanssa lenkkeilemässä suoraa tietä koirien ulkoilutusaikaan, niin ei kiinnostaisi kaikkia väistää. Mie oon aina luullut että oikealta väistetään kohteliaiden tapojen mukaan.

      Ja jee koirienkakkojen siivoilulle! Ja ojentelulle!

      Poista
  8. Heips ja nyt täytyy sanoa, että olet kyllä tavannut tosi omituisia koiria ja koiranomistajia. Itse olen koiraihminen ja äiti, enkä millään tunnista nuita juttujasi kovin yleisiksi, vaikka tunnenkin paljon koiraihmisiä. Toki kirjoitit huumorilla ja kärkevästi, mutta totta toinenpuoli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa? Tämmöisiä juttuja mie olen kyllä ihan oikeesti kuullut ja nähnyt, tosin niinkuin sanoit niin tää on aika kärjistetty versio :D Kai niitä normaalejakin koiranomistajia on :D

      Poista
  9. Pakko sanoa että repesin niin,siis alkoi ihan kieuhumaan suoraan.Mulla on koira,mutta se asuu vanhemmillani,jäii sinne kun sain lapsen ja on muutenkin kiintynyt vanhempiini.Ja voi apua,meillä äitini puhuu itsestään Kaapon "mammana" ja isäni lässyttää koiralle.Ja meillä koira saa olla sohvalla,nukkua sängyssä ja kiipeääpä tuo välillä pöydällekkin kun on sen taidon tuoleja siirtelemällä oppinut.Ja koirat eivät hauku ilosta,tai se ei ole niiden syy yleensä haukkumiseen.Ne kommunikoi haukkumalla,ilmoittaa vaarasta,pelosta ja joskus (ainakin meillä ja muuaallakin) haukutaan eroahdistusta yksin jäädessään.Meillä tullaan häntä heiluen ovelle vastaan ja saatetaan haukkua heipat,tullaan viereen ja pyydetään rapsutusta mutta ollaan myös omissa oloissaan.Koira kuten ihminenkin on laumaeläin.haluaa olla yksin mutta useimmat kaipaa myös seuraa joskus.Meillä käydään töissä,kaupassa,kylässä yms ilman koiraa ja koira otetaan mukaan lomalle tai viedään hoitoon.Ja meillä nuollaan naamaa ja annetaan pusuja,osoitetaan rakkauta.Ja kyllä,koira on ollut kosketuksissa myös poikani kanssa.Tiedätkö että koirien ruuat ovat tutkitumpia kuin ihmisten?Toki koiran saattavat syödä ulkona haistellassaan vaikka ja mitä mutta niin taitaa se sinunkin kultamussukkasi maistella hiekkalaatkon antimia ja lumihangen löydöksiä joskus huomaamatta.Harva ihminen myöskään osaa olla niin pyyteetön ystävä toiselle mitä koira voi olla ihmiselle.Se tunnistaa ihmisin surut ja ilot,jotkut jopa vaistoaa sairaudet.Mitä tehtäisiin ilman opaskoiria,huumekoiria,poliisikoiria yms?Tulipa todella sekava teksti mutta oikeesti laitto niin paljon vihaksi tämä sun postaus vaikka huumoria joukossa olikin.Se että sinä olet allerginen ei voi estää sitä että jollekkin se koira on perheenjäsen ja sitä kohdellaan sen mukaisesti.

    VastaaPoista
  10. Unohtui vielä että koira on uskollinen ja elämänsä mittainen ystävä omistajalleen.Harva ihminen pystyy samaan,koira ei ota eroa eikä valehtele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heipä hei Heidi. Ihan ensiksi sanon, että vaikutat nyt kovasti juuri tuolta koiranomistaja-tyypiltä, joka räksyttää enemmän kuin koiransa ;) (TÄMÄ OLI VITSI). Teksti on kirjoitettu vähän hymyillen, mutta kyllä noi on ihan miun ajatuksia ja noin asiat koen. Ei meidän kaikkien varmaan tarvitse pitää sinun "kultamussukastasi", vai miten se oli.

      Arvostan myös opas-, huume- ja poliisikoiria, mutta ne osaakin käyttäytä, ainakin mitä mie niihin olen törmännyt. Ei ole kertaakaan haukkuneet vastaan tullessaan tai liponeet miun naamaa. Se on edelleen kuvottavaa miun mielestä. Nyt kun vertasit lastani koiraan (mikä on yksi kamalimmista asioista mitä koiraihminen voi mielestäni tehdä), niin voin kertoa, että lapseni ei osoita läheisyyttä nuolemalla naamaani, vaikka olisi jonkun koiran kakkaa lumikököstä syönyt.

      Kirjoituksesi ei muuttanut käsitystäni koirista. Koirat on ihan jees, jos ne on hyvin koulutettu, perheessä ymmärretään että ne ei ole lapsia ja niitä ei voi tuoda kaikkialle. Miun allergia ei estä ketään pitämästä koiraa lemmikkinä, siitä vaan, mutta pliis kerää sen jätökset.

      Poista
  11. Koiria vihaavat ihmiset on kans aika ärsyttäviä. :D Aina vinkumassa ja räksyttämässä jostain koiran kuolasta tai karvasta. Sanelemassa kuka on tyhmä kun omistaa koiran ja miksi kukin koiraansa saa ja ei saa kutsua.. Tosi ärsyttävää ja oikeasti todella huonotapaista :) no, pata kattilaa soimaa, vai miten se meni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei miuta kuola ja karva haittaa vaan PASKA. Tien varsissa oleva jätös eli uloste, jos tiedät. En mie vihaa koiria, vaan en tajua niitä. Enkä oikeastaan vihaa koiranomistajiakaan vaan ne lähinnä ärsyttää. Vähän huumorintajua ;)

      Poista
    2. Myös minun kommenttini oli pilke silmäkulmassa kirjoitettu, se kai suotakoon muillekkin kuin sinulle ;) älä ota nokkiis. ;)

      Poista
  12. Heh. Mä pidän koirista. Vaikka oonki allerginen. Mutta kyllä mustaki semmone hyvin käyttäytyvä koira on kivempi ku kokoaja nuolemassa oleva ja häseltävä. Mun vanhemmilla on aika hyvä koira. Rauhallinen, istuu ikkunassa katselemassa vaa ulos. Ei juurikaa touhota ku sillo vaa jos joku on ollu pitkään pois mut rauhottuu nopeeta. Kesäsin ottaa vaa aurinkoo terassilla. Ei ollenkaa semmone ällöttävä kuolakasa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onhan niitä erilaisia yksilöitä niinkuin kaikissa eläimissä, tää olikin lähinnä tämmöinen stereotypinen ruinauspostaus :D Tai joku hihii :D

      Poista
  13. Itsellä se menee aivan nurinpäin; kissa-allergia, en pidä kissoista, eivätkä hekään pidä minusta. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, jotkut kissat kun oikeasti luulevat olevansa koiria. Ja taas jotkut tapaukset luulevat olevansa kissoja. Ei siitä sen enempää.
    Omasta näkökulmastani useat "lemmikinomistajat" ylipäätänsä ovat aikamoisia tapauksia, ensinnäkään ei mitään luontokappaletta voi omistaa, oli kyse sitten eläimestä tai ihmisestä.
    On näissä nykylasten vanhemmissakin samankaltaisia piirteitä, kun näissä fundamentalistisen kaltaisissa koiraihmisissäkin.
    Jos palaa vielä asian ytimeen, niin useat "koiravihaajat" omaavat kokemuksia useimmiten näistä kouluttamattomista koirista, joissa juuri pitää vihata pikemminkin omistajaa, kuin sitä viatonta luontokappaletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, toistan varmaan itseäni mut en mie vihaa koiria enkä vihaa koiranomistajiakin, se on aika vahva tunne :) ÄRSYYNNYN ennemminkin :) Ja meitä on moneen junaan! Lastenkasvatuksesta ja vanhemmuudestakin voi olla niiiin montaa mieltä.

      Poista
    2. Mielestäni aiemmin poimin tuolta viha-sanan ja siksi oletin asian olevan niin :--) mutta ei lähetä sen enempää viilailemaan, onhan se äärimmäisen vahva sana ja siksi pisti silmään.
      Lapset ja koirat molemmat ovat itsessään viattomia, jos jossain on vika niin "omistajien" kasvatusmetodeissa. Oli kyseessä ihminen, koira tai jokin muu nisäkäs. Ymmärrän kyllä pointin tuossa tekstissä, itse kun en pidä ihmislapsista juurikaan, vaikka onneksi niitä ihastuttavia poikkeuksiakin löytyy aina joskus. Makuasioista on turhaa kiistellä, mutta on maailma ihanampi paikka erilaisine mielipiteineen ja näkökulmineen. Sitä saattaa joskus niistä oppiakin jotakin. Itse koittanut elää niin, ettei tuomitse jotakin asiaa mitä ei itse ymmärrä tai sisäistä.

      Poista
    3. Se on ihan hyvä tapa elää :)

      Poista
  14. Toisinaan ei kannata kirjoittaa niin kärkkäästi aiheesta, jonka toisesta puolesta ei ehkä tiedä juuri mitään. Jos melkeinpä vihaat koiria ja olet niille allerginen, on sun aika mahdotonta edes yrittää asettua koiranomistajan asemaan. :) On esimerkiksi turha loukkaantua siitä, että joku vertaa lapsen ja koiran kasvatusta toisiinsa. Ei se sun lasta mitenkään halvenna. Ja tosi on: niissä on paljon samaa, mutta toki on selvää, että erojakin on hurjasti. Esimerkkinä: koirien kuin lastenkin kanssa on edottoman tärkeää olla johdonmukainen. Koiralle kuin lapsellekaan ei saa huutaa tai suuttua, vaan toimia aina rauhallisesti. Koiralle pitää asettaa rajat ihan kuin lapsellekin. Mielestäni ei ole väärin verrata niitä toisiinsa, koska "perusta" on ikään kuin sama. Lapsen kasvatuksessa vain on sitten lisänä paljon useampia ulottuvuuksia, kuten vaikkapa tuo eettinen kasvatus jne. Tämä ei kuitenkaan millään lailla aseta lasta tai koiraa vierekkäin puhumattakaan siitä, että se jotenkin halveksuisi tai vähentäisi lapsesi arvoa.

    Kakkojen keräämisestä olen sitä mieltä, että taajamassa ne kerätään, jos ei nyt ihan johonkin ryteikköön satu menemään. Siinä taas on vika ihan vain omistajassa, jos päästää koiran suin päin toisten syleihin tai naamoja nuolemaan. Mitä lässytykseen tulee, se on ihan yhtä oksettavaa niin lapselle kuin koirallekin. Harrastan molempia.

    Mielestäni tämä teksti on vähän turhankin kärkäs ja hyökkäävä. Se ei ole sinulta pois, jos jollekin koira on ihmiseen verrannollinen rakas perheenjäsen. Eikä sekään, jos joku pitää koiraa lapsenaan. Keskustelua tämä kyllä saa aikaan, se on aina mukavaa! Siinä mielessä onnistunut kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TÄYSIN samaa mieltä edeltävän kanssa!

      Poista
    2. Meinasin tulla kommentoimaan, mutta ei tarvinnutkaan, koska joku oli sen jo tehnyt kuin mun suustani :D

      Poista
    3. En melkeinpä vihaa koiria, ärsyynnyn vain. En ole itseasiassa niin allerginen koirille kuin moni muu on, se on vähän yksilöstäkin (tai rodusta) kiinni että kenestä saan allergiaa ja minkä tasoista :) Niin että olen mie elämäni aikan törmännyt yhteen sun toiseen koiraan ja koiranomistajaan sekä kuullut mielestäni myös "siitä toisesta puolesta", vaikka en mikään ekspertti olekaan. Tai siis voi olla, kun en ole koirataloudessa elänyt.

      Ja ymmärrän tuon pointin, että tarkoitus ei ole halventaa lastani tai loukata miuta verrattaessa, mutta tuommoiset kohtuuttomat vertaukset (kuten postauksen esimerkki) kyllä särähtää korvaan! :)

      Ja hih, miekin kyllä varmaan lässytän Aislalle ja se kuulostaa tosi dorkalta :D Hyvä että on semmoisia omistajia myös, jotka ajattelee siitä kakkojen noukkimisesta noin.

      Teksti oli tarkoituksella, kärkäs ja hiukan ehkä provosoiva. Yritin herättää keskustelua (toimii!), kuten aavistitkin. Kiitti hyvästä kommentista! :)

      Poista
  15. Olen kyllä eri mieltä nyt. Näin koiraihmisenä. :D Koirat ymmärtävät kyllä ihmistä, mikäli niiden kanssa kommunikoi oikealla tasolla, Samoin koen voivani kommunikoida kissani kanssa.
    Ja vaikka olen lapseton niin kyllä mä kehtaan verrata koiran kasvatusta, tai eläimen kasvatusta ylipäätänsä ihmisen kasvatukseen. Koira pitää opettaa luottamaan omistajaansa, kunnioitus pitää olla molemmin puolista, että suhde koiran kanssa toimii. Sitten voidaankin mennä niihin kaikkiin hauskoihin temppuihin, ne ovat leikkiä koiralle ja ihmisten kanssa elämään oppinut koira (niin kuin ihmisten kanssa toimeen tulemaan oppinut lapsi) kaipaa laumansa/perheensä seuraa ja kannustusta. Aivan kuin lapsikin. Tottakai kummatkin pitää silti opettaa "tavoille", käyttäytymään vieraiden kanssa, vaikka kuinka minkälaisia hellantuuteleita olisivatkin.
    Mut joo, fiksustakaan koirasta ei voi tulla insinööriä, niin kuin sinun lapsestasi. Mutta siinäpä ne erot sitten olikin. :D
    Mutta joo, kunnioitusta kaikenkarvaisille kulkijoille, ei sitä kaikista ole pakko tykätä. :) Ja koirankakat pois lenkkipoluilta, ei niistä nyt ei toiset koiranulkoiluttajatkaan tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan fiksuja pointteja, mutta en lähtisi silti vertailemaan :) Mutta tosiaan, kunnioitusta kaikille. Ikävä kyllä niitä on aika paljon jotka eivät niitä kakkoja kerää ja pilaavat muidenkin koiranomistajien maineen! :(

      Poista
  16. Itse en taas välitä kirkuvista kakaroista, mutta hyväksyn heidät, jotka niitä päättävät hankkia. Eli jokainen tyylillään. Ja koiran kakoista roskiin: roskat, purkat, sirpaleet yms. voitaisiin myös kerätä pois. Eli tästä saisi vieläkin laajemman keskustelun aikaiseksi. No mutta jokainen voi itsekseen pohtia miten tuomitseva haluaa muita kohtaan olla. Itse pyrin kohtaamaan ihmiset sellaisena, kun itse haluaisin itseni kohdattavan, on heillä sitten lapsia, koiria, kissoja, frettejä tai vaikka rottia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miekin hyväksyn heidät, jotka päättävät koiran hankkia. Postaus on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, vaikkakin olen monesta asiasta kyllä tuota mieltä. Mutta miun puolesta ihmisillä voi olla koiria, jos he siivoavat niiden jäljet, kuten kuuluu ja miun ei tarvitse siivota koiran ulostetta kenenkään kengästä ;) Kyllä miekin kohtaan ihmiset ihmisenä, hyvä että sinäkin :)

      Poista
    2. Ja siivoan myös omat (ja lapseni) purkat, roskat ja sirpaleet!

      Poista
  17. Meillä on koira, mutta olen silti samaa mieltä kanssasi. Koirat on ihanan söpöjä karvapalloja ja ne tuovat paljon iloa kotiin. Mutta silloin alkaa ottaa päähän jos aletaan kutsua koiria vauvoikseen. Yleensä nämä on näitä vanhoiksipiioiksi jääneitä yksin asuvia naisia. Koira ei ole ihmisen arvoinen eläin, eikä sitä tule kohdella kuin ihmistä, mutta tietenkin koiralle saa antaa hellyydenosoituksia, kuten pusuja sun muuta. Mutta ne koirat pitää kouluttaa. Koirasta on eniten iloa kun se tottelee. Silloin se on hallinnassa ja siitä tulee luonteeltakin paljon mukavampi.
    Tätini on juuri näitä vanhapiika tyyppejä ja kohtelee koiriaan kuin lapsia. Koirat haukkuvat kaikelle ja saavat silti koko ajan kaikenlaisa herkkuja. Tätini ajaa autoakin koira sylissään. ne saavat liikkua liikkuvassa autossa ihan vapaasti ja minusta se on ihan valtavan ärsyttävää. Eikä hän kerää niiden kakkoja. Se on ärsyttävintä. Minä ainakin pidän koirani kiinni kaupunki alueella ja kerään sen kakat. Aivan sairaan ärsyttäviä ne ihmiset "Se on vain pieni kakka, eihän se tuossa mitään haittaa." ne täytyy kerätä pois.
    Eli minusta koirat ovat ihania otuksia kunhan ne on koulutettu hyvin, niiden kakat kerätään ja niitä kohdellaan oman arvoisinaan.
    Olen kumminkin sitä mieltä että jos taloni syttyisi tuleen niin kyllä pelastaisin sen koiran. Mieheni ottaisi koiran ja minä lapset. siinä mielessä ne ovat saman arvoisi, mutta kyllä minä koiraani kutsun "se" nimityksellä. Ja kyllä omat lapset ovat aina rakkaimpia, mutta rakastan minä sitä koiraa myös. Ihaninta on se kuinka se on niin huolehtivainen pientä lastani kohtaan.
    Nukkuvat vierekkäin ja leikkivät keskenään ja koira vahtii lastani koko ajan, koira on silti eläin ja sitä pitää kohdella oman-arvoisesti. Sen oikeuksia ovat oma yksityinen peti jossa se saa olla rauhassa eikä sitä mennä häiritsemään sinne, ruokaa ja vettä ja riittävästi ulkoilua. Niin kun sitä kunnioitaa omalla tasollaan se on kaikkein onnellisin ja mukavin ja rakastavin karvaturri ikinä.
    Joo tästä tuli aika pitkä mutta tämä on mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Hienoa että tätä kirjoitusta luetaan edelleen. En ehkä ihan tiukan pipon kanssa tätä silloin kirjoittanut ja itse asiassa olen saanutkin todeta, että olen tavannut ihan mukavia koiria tässä lähiaikoina. Ne vaan ovat juuri niitä hyvin koulutettuja koiria, jotka eivät hauku, nuole miun naamaa tai hypi syliin. Sen sijaan en ole vieläkään tavannut yhtään mukavaa koiranulostetta tiellä tai teiden varsilla, eikä niiden peseminen tyttäreni kengästä ole vieläkään ollut mukavaa. Olen myös useasti harkinnut mainitsevani asiasta ihmisille, mutta ihan sille tielle en ole vielä lähtenyt. Ihanaa kuitenkin, että sinä huolehdit koirasi ulosteet ja muutkin tarpeet :) Mahtavaa kun on tasapainoksi myös hyviä tyyppejä koirien omistajina :)

      Poista
  18. Kahden koiran omistajana voin sanoa että kyllä, ne paskat vois kerätä sieltä tien vieruksista/tieltä, minne se sesse sattu ne vääntämään. Mua niin keljuttaa itteeni tuo paska tuolla pihalla, koska jotkut urpot ei tajua niitä kerätä! Toisaalta koiraa ja lasta voi verrata : Koira ja pieni lapsi ovat kumpiki riippuvaisia aikuisesta. Ei koira osaa tehdä itse ruokaa, tai mennä pihalle tekemään asiansa ja tulla takaisin kotiin, niinkun ei lapsikaan. Mutta silti mua ärsyttää se vertaaminen. Älkää ihmiset inhimillistäkö niitä eläimiä, ei ne sillä ihmiseksi muutu! Toisaalta myös ymmärrän lapsettomia ihmisiä (eritoten naisia), joilla on valtava hoivavietti mutta eivät voi saada lapsia, tällöin se koira paikkaa vähän sitä lapsen paikkaa, jota he eivät koskaan voi saada (itse olen lapseton, johtuuko sitten siitä että ymmärrän heitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Voin olla samaa mieltä siun kanssa noista asioista. Olet selittänyt ton vertailu homman just niin kuten miekin ajattelen :) Ja kakkahommat! Jee, fiksuja koiranomistajia ;)

      Poista
  19. asiaa! erittäin ärsyttäviä elikoita + nuo paskat ympäriinsä ei ohhoh, hienoja eläimiä nii kauan ku ei härvää, piinaa ja pitää sen turvan kiinni (on oikeestaa pois näkyvistä)

    VastaaPoista

Rauhaa ja rakkautta!