4.2.2015

Ei niin täydelliset blogiäidit - Kun äiti on laiska leikkimään!

Kun Aisla oli pieni vauva (tai oikeastaan jo aiemmin) malttamattomana odotin, että pääsen leikkimään. Haalin jo vanhat Duplot valmiiksi (okei, niitä tarjottiin) ja virittäydyin leikkifiiliksiin. Ajattelin olevani hyvä leikkijätyyppi, joka jaksaa pitkään ja hartaasti leikkiä päivästä toiseen lapsensa kanssa. Oho, no enpäs olekaan. Siitä kertoo tämä postaus.

Tämän ikäisen leikki on niiiiin pitkäveteistä, oikeasti, sori. Samoja leikkejä päivästä toiseen ilman sen suurempaa juonta. Ollaan nyt tarjoiltu yli kuukausi pöllölle teetä. Pöllö juo teensä maidolla ja sokerilla. Äitikin juo teensä maidolla ja sokerilla, "nam nam". Pöllö syö myös muovista leipää, jonka Aisla voitelee muovisella voilla. Yritin yksi päivä laittaa siihen leivälle juuston (muovia sekin), arvatkaapa vaan mikä raivotar tyttärestäni kuoritui. Leikki oli pilalla, äiti mokasi. Tietysti. Kuinkas muutenkaan.


Toni (uusille lukijoille: mieheni) on hyvä leikkimään, en tiedä johtuuko se siitä, että hänellä on vähemmän aikaa leikkiä rakkaan tyttäremme kanssa vai siitä että hän on pitkäjänteisempi. Oli niin tai näin, hän jaksaa kaadella teet pöllölle ja tyttärelleen, sekä hörppiä itse siinä samalla. Monta tuntia. Toni se toivoikin tämän postauksen kuvitukseen kuvia, joissa hän leikkii Aislan kanssa. En laittanut kiusallanikaan, näissä kuvissa minä ja Aisla syötämme vauvaa.

Itse ajaudun aina vahingossa someen tai otan omia hetkiä pitkin päivää, kun lapsi lallattelee Musatoosan tai muiden hyvien ohjelmien tahdissa. Meillä katsotaan 1-2 jaksoa Pikku Kakkosta normaaleina arkipäivinä. Huonoina päivinä jopa enemmän. Se on aika paljon se. Toisinaan minulla on tosi huono omatunto näistä leikkimisjutuista. Tämän takia, vaikka olen laiska leikkimään ja varsinainen someorja, niin yritän myös päivittäin keskittyä siihen yhteiseen leikkiin. Se tosin vaatii sen, että ihan tarkoituksella jätän kännykän toiseen huoneeseen ja jätän muutkin ärsykkeet huomiotta. Vain näin leikki onnistuu. Melko surullista mielestäni.


Usein päivisin leikimme niin pitkän tovin kuin äiti malttaa ja sitten teemme jotakin muuta yhdessä. Temppuilemme, ulkoilemme tai askartelemme. Ja niissä hetkissä ei ole mukana kännykkä (ainakaan koko aikaa). Temppuilu etenkin on meidän kahden yhteinen juttu, sitä harvemmin tehdään muiden kanssa (paitsi äiti omissa treeneissään).

Mutta leikkimään minä olen laiska ja se hävettää usein. En ole tainnut sitä juuri kenellekään mainostaa. Mielessäni on jopa vieraillut ajatus siitä, että miksi minä saan olla kotona lapsen kanssa, vaikka toisinaan en edes ole lapsen kanssa läsnä. Onko se epäreilua lapselle? Olen kuitenkin lohduttautunut ajatukseen, että kukaan ei voi tarvita jatkuvasti virikkeitä ja on tärkeää oppia olemaan myös itsekseen välillä.. Eikö niin?


Olenko turhan toiveikas jos kuvittelen jaksavani leikkiä kunhan se leikki on hiukan kehittynyt? Kärsiikö muut kotona olevat vanhemmat samoista tylsyysongelmista? Millä te ratkaisette ne? 

22 kommenttia:

  1. Ilmoitan itseni laiskaksi leikkijäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että teitä on muitakin :)

      Poista
  2. Hyvä teksti! Mie ennen leikin isomman tytön kanssa aina aamupalan jälkeen, joska jälkee sitte hyvällä omalla tunnolla aloittamaan jotain omia juttuja, tätä kesti sinne asti kun pikkusiskosta alkoi hiljalleen tulemaan seuraa isommalle. Nyt mie harvoin lähen leikkeihin mukaan, mutta yritänkin että heitä kun on kaksi niin että yhdessä suunnittelisivat kivan leikin keskenään. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei. köhköh :D Mut joo mieki tällä hetkellä oon aika laiska leikkijä. Joskus sitte saatan tempasta mukaan :D Eli tuttuja ajatuksia löytyi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, miekin aina aamupalan jälkeen kahvi kädessä yritän hiukan leikkiä, tuttua? :D Ja juu tuossahan noi sisarukset onkin kätsyjä! Mie olin ajatellut että sie olisit ahkera leikkijä :D

      Poista
    2. Jep tuttua tuo aamukahvi ja leikkiminen! Ja joo olin ennen ahkera, leikin kyllä edelleen mut enne olin tosiaa ahkerampi :D

      Poista
  3. Ihanaa kun olet aloittanut paljastamaan tämmöisiä juttuja! Kiitos. :)
    Olen laiska lekkijä. Ja ulkoilija. Kamalaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en ole edes huomannut, että olen vastikää vasta niin tehnyt, mutta nyt kun sanoit niin huomasin itsekin :D En haluu puijata ketään tai kiillotaa imagoani :D Kyllä me vielä tsempataan.. Vai mitä? ;)

      Poista
  4. Oon lastenhoitajana kahdelle tytölle joista toinen on 3-vuotias. Ja kyllä, aina jos saan sen houkuteltua legojen pariin tai piirtämään ni viihdyn iteki, mutta sen omat leikit on niiin tylsiä. Tällä hetkellä suuressa huudossa on seuraava leikki: Raskaana oleva prinsessa (tyttö) tanssii ja kuolee. Minä ambulanssimiehenä kannan hänet ambulanssiin, ajan sairaalaan, työnnän sängyn hoitohuoneeseen, elvytän net henkiin, vauva syntyy, muutun poliisiksi joka vid vauvan pois ja tytön vankilaan. Sitten muutun kuninkaaksi joka ratsastaa pelasstamaan prinsessan. Paetaan yhdessä viltin alle ja piileskellään kunned saan taas käskyn olla poliisi. Löydän tytön viltin slta ja vien takaisin vankilaan. Kuningas pelastaa jälleen. Toisto 15 kertaa. Kuulostaa ihan monimutkaiselta leikiltä, mutta kun sitä pitäis leikkiä 5 tuntia päivässä ja viedä tyttöä vankilaan koko ajan, en millään jaksais. Ja tässä työssä oon viime aikoina miettiny omaa lapsuutta. Hyvin hyvin harvoin leikin vanhempien kanssa, ja aina käskettiin takas omaan huoneeseen leikkimään. En kokenu sitä mitenkään rajoittavana tai ajatellut että äiti on tyhmä, mutta tälle kolmevuotiaalle jos sanoo ettei leiki sen kanssa ni tulee itkua ja valitusta niin kauan kunnes suostun olemaan ambulanssimies vielä kerran. Enkä tasan jaksa omien lastenikaan kanssa tämmösiä leikkiä! Tuun sit varmaan olemaan oman äitini seuraaja ja sanomaan ettei äiti nyt leiki. Kuulostaa karseelta, mutta ei miustakaan oo mitään kieroon kasvanutta traumatisoitunutta tullut niin tuskinpa miun lapsestakaan samalla kohtelulla tulis. Voihan sitä välittämistä osoittaa muuten, ja lapsi voi harjoitella itsenäisyyttä keksimällä omat leikit itse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Se toistohan on se juttu, oli leikki kuinka monimutkainen vain. Ei aikuinen ihminen jaksa toistaa niin monesti kuin lapset :) Ja aloin nyt pohtimaan, että leikkiköhän miun äiti miun kanssa? En tosiaan muista!

      Poista
  5. Ihanan rehellistä tekstiä sulla aina :) pöllölle teetä, aww. Vaikka kuulostaakin niin söpöltä niin kyllä myös pitkäveteiseltä pidemmän päälle. Ei kannata soimata itseään liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset päivät on pitkäveteisempiä kuin toiset :D Se pöllö on ihan sairaan söpö :D Ja kiitos :)

      Poista
  6. Mä oon myös laiska leikkijä, ollut aina ja pojat onkin saanut tyytyä äitin kanssa kaikkeen muuhun tekemiseen. Ulkoilen, temppuilen, askartelen ja luen mielelläni tai muuta vastaavaa mutta leikkiä en osaa/jaksa/viitsi. Voin olla rakentamassa leikkiä esim. lego kaupunkia mutta mielikuvitus ja kärsivällisyys ei riitä enään siihen itse leikkiin. En mä tiä onko nuo siitä kärsinyt...Ollaan tehty kaikkea muuta kivaa yhdessä paljon. Ja meillä leikit on kyllä vauhdikkaita ja mielikuvituksellisia mutta silti ei.... -Pirita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta teillä onkin niitä sisaruksia, niin ei sillä tavalla tylsää tule :) Ja joo, mie aattelinkin, että oon vähän liian toiveikas :D Hahaa... Onneksi Tonilla on vielä mielikuvitusta :D

      Poista
  7. Olen 1 v. 4 kk ikäisen pojan kanssa kotiäitinä ja ymmärrän tylsyyden tunteen täysin. Koen usein syyllisyyttäkin siitä että en jaksa leikkiä koko ajan sitä n. 10 tuntia lapsen kanssa putkeen. Armahtakaamme itseämme, ja muistetaan että kunhan lapsella on meissä se turvallinen aikuinen joka huolehtii ja VÄLILLÄ aktiivisesti leikkii mukana niin kaikki lienee hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin pitäisi muistaa välillä armahtaa itseään. Ja kuten nyt tuolla ylempänä jo totesin, että en kyllä muista onko miunkaan kanssa leikitty ja ihan hyvä tyyppi miusta kasvoi :D

      Poista
  8. Tästä varmaan voi olla montaa mieltä, mutta olen törmännyt ajatukseen, että ei äidin tehtävä ole olla lapsen leikkikaveri. Toki äidin pitää ohjata leikkiä jne. mutta ei kaikki äidt osaa tai halua leikkiä.

    Itse leikin miten osaan ja ehdin. Lapsella kuitenki on päivisin leikkikavereita ja osaa leikkiä myös itsekseen. Joskus leikiksi riittää pelkkä kirjojen lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Mie en ole törmännyt ajatukseen aiemmin kuin nyt vasta ja yavallaan ymmärrän sen, mutta jos ei ole sisaruksia niin onhan se kurja yksin leikkiä :/ Käydään mekin sirkuskerhossa Aislan kanssa ja kavereiden luona kylässä, mutta nyt päivät kun ollaan kaksin kotona, niin omatunto soimaa enempi. Ehkä sitten kun tyttö menee päikkyyn ja saa sieltä kavereita, niin pystyn rentoutumaan leikkimättömyyteeni :D

      Poista
  9. Mä oon lukenu semmosta että äidit on enempi "hoitajia" (läheisyys jne) ja isit leikittäjiä, just niiku teillä. Se on ihan biologinenkin juttu siis ymmärtääkseni.

    VastaaPoista
  10. Mä luin nuorimmaista odottaessani ihan asiantuntija-artikkeleita (anteeksi tää mutu, en löytänyt niitä enää) joiden mukaan on huonompi asia leikkiä väkisin, kuin jättää leikkimättä. Lapsi vaistoaa kyllä jos aikuinen tekee jotakin vasten tahtoaan eikä ole mukana, ja siksi on parempi jättäytyä taka-alalle jos leikkiminen ei ole se juttu. Mä taas tulen taaperon kanssa hienosti toimeen mitä leikkeihin tulee, kukkuut ja muut tulee luonnostaan. Mutta kun siirrytään ikään jossa aletaan leikkiä autoilla tai barbeilla, niin ei vaan irtoa. En siis leiki lapsieni kanssa, saatan kyllä ohjata esimerkiksi piiloleikkejä tai antaa vinkkejä avaimen kätkemiseen, mutta muuten, ei kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan varmasti. Mie uskon juuri tuohon että lapsi vaistoaa. Noin niinkuin ylipäätään lapsia pidetään vähän liian tyhminä toisinaan, että ne ei tajua, vaikka oikeesti ymmärtävät enemmänkin. Kyllä miulakin niitä hyviä leikkihetkiä on, mutta oon niin malttamaton, että ei jaksa pitkäksi aikaa keskittyä :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!