21.2.2015

"Hui kauhistus, eikö teillä ole tukiverkostoa?" ..Ja siitä seurannut kokemus perhekerhosta.

Nämä sanat kuulemme usein neuvolatädeiltä. Jo aiemmassa kunnassa asuessa ja nyt uudessa vielä kauhistuneemmin. Tilanne ei kuitenkaan ole oikeasti ylläoleva. Kysymys aina vain esitetään että asuukos meidän perheet tässä kaupungissa. No ei, mutta meillä on ihan ok tukiverkko, jos vain osaisimme itse sitä hyödyntää. Nuorena äitinä (no en nyt niiiin nuori, mutta kuitenkin) en halua olla muille vaivaksi. Kun olen itse lapseni tämän ikäisenä tehnyt, haluan pärjätä, en sysätä jälkikasvua muille huollettavaksi. Enkä halua, että kukaan ajattelee minun tekevän niin.

Tukiverkostomme ei vaan ole samassa kunnassa. Viereisessä on minun äitini perheineen ja 100km sisällä Tonin perhe. Siinä varmaan ne pääpilarit ja niihin vielä parit ystävät päälle. Tukea siis löytyy jos sitä haluaa ja kehtaa pyytää. Omasta mielestäni me ollaan pyydetty aika vähän. Neuvolatädinkin mielestä varmaan, koska aina ollaan tarjoamassa kaikenmaailman perhekerhoja. Se voi johtua myös siitä, että en tunne yhtä ainutta ihmistä meidän kotikonnuilta. Voisi tutustua ehkä.

Mepäs sitten töräytettiin semmoiseen paljon puhuttuun ja kehuttuun kerhoon Aislan kanssa yksi päivä. Kokemus oli surkea, en aio mennä toiste. Ainakaan tähän kyseiseen. (Never say never, but..) Kun astuttiin kerhon ovista sisään, niin ensimmäisenä vastassa oli täysin tuntematon sokkeloinen paikka, jossa kukaan ei ollut vastassa. Livahdettiin sitten johonkin leikkihuoneeseen, kun siellä näkyi muitakin lapsukaisia. Sellaisia lapsukaisia, joilla valui poskella paksua vihreää räkää, jota ne sitten pyyhki niihin kaikkiin ihaniin yhteisiin leluihin, jonka seuraava muksu pisti suuhunsa. Nams. (Ei varmaan tarvitse sanoa, että mielestäni sellaiset räkää vuotavat yksilöt kuuluvat kotiin lepämään?)

No touhuiltiin siellä sitten tovi joukossa, jossa kukaan ei puhunut toisilleen mitään, ja kaikki näyttivät yhtä eksyneiltä kuin mekin. Enpä kyllä itsekään aloittanut keskustelua. Olin lukenut netistä, että paikassa on joku kerhon "vetäjä". Ajattelin hänen pian ilmaantuvan paikalle ja pitävän lorupiiriä, jonka kehuttiin paikalla olevan. Ei näkynyt eikä kuulunut piiriä ei. Eikä vetäjää sen pahemmin myöskään.

Kuulin sitten jonkun kuiskuttelevan toiselle jostakin välipalasta ja kahvinhimoissani aloimme sitten siirtymään tuoksun perässä (en juonut lainkaan aamulla kotona, kun olin kuvitellut ison valmiiksi keitetyn kupin käteeni, ja Aislan kuuntelemaan loruja muiden lasten kanssa). Matkalla olikin joku kivempi huone, nimittäin piirrustuspaikka. Sinne mentiin sitten vielä toviksi töhertämään, koska vaikka olin kuullut kuiskutusta ja tuoksukin oli leijaillut nenääni, en uskaltanut lähteä etsimään oikeaa kohdetta. Olen hiukan ujo. Pelkäsin, että mentäisiin ensimmäisinä sinne ja sitten kaikki nauraisi, että heheh, ei nyt vielä.

Onneksi toimintamalli kuitenkin selvisi piirrustushuoneessa, kun paikan työntekijä tuli esittelemään itsensä, kun oltiin oltu paikalla jo tunti. En todella tiedä missä se oli lymyillyt siihen asti, mutta kertoi kyllä olevansa ihan palkkalistoila, että palkkaa hän siitä kyllä sai. Hän esitteli itsensä siis ihan ystävällisesti ja kertoi välipalasta, jonne sai mennä koska vain, kunhan siitä maksoi pari euroa. No mentiin heti tietysti. Pullaa syömään ja sellaista (sain kahviakin, jes!). Kukaan ei taaskaan oikein puhunut toisilleen mitään, joten juotiin, syötiin ja mentiin takaisin leikkimään. 

Siellä haisi kakka. Jollakin oli jotain vaipassa, joka sai minut muistamaan, että meillä ei ole muuten yhtään vaihdokkia pöksyihin mukana. Tästä muistutuksesta kauhistuneena aloin houkuttelemaan lasta lähtöön. Ajattelin, että se olisi vaikeaa ja minun täytyisi tulla hänen kanssa uudelleen tänne räkänokkalandiaan, mutta ehei. Tokaisin lapselle että mennäänkö kotiin, johon tuli kirkas vastaus "JOO! KOTIIN! MENNÄÄN!". Kipitimme eteiseen, työntekijän lukiessa itselleen lastenkirjoja ja puimme päällemme. Pikapikaa kotiin, puhelu ystävälle. Päätös siitä, että tästä lähtien leikitään ystävien kanssa ja luotetaan siihen jo olemassa olevaan tukiverkkoon, joka on vähän matkan päässä. Onneksi ystäviä voi saada muualtakin. Jopa sellaisia, joilla on lapsia.

Onneksi on myös se oma tukiverkosto, ehkä muutamien kilometrien päässä, mutta yllättävän lähellä! <3
Haluan vielä sanoa, että en tosiaan tiennyt, että millaisia perhekerhot ovat. Olin kuullut vain hyvää aiemmin. Täten odotukseni ovat saattaneet olla korkealla ja olen pettynyt vain sen vuoksi. Olen myös iloinen, että tämmöistä ilmaista toimintaa järjestetään, joka on varmasti monelle paljon tärkeämpää kuin meille.

Millainen tukiverkosto teillä on? Entäs, käyttekö perhekerhoissa? Onko ne samanlaisia?

24 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tylsältä. Mä en esikoisen kanssa oikein päässyt kerhoilun makuun, mutta kaksosten kanssa totesin, että mentävä on, kun ei ollut kavereita joilla olisi ollut lapsia ja oltiin muutettu uuteen kaupunginosaankin.

    Mun kokemus on, että tosi vaihtelevasti vetäjät vetää sitä kerhotouhua, ihan riippumatta siitä, onko kunnan työntekijöitä tai esim. MLL:n vapaaehtoisia. Eniten saa itse irti, kun vaan esittelee itsensä ja aloittaa juttelun - ja tämä oli mulle tooooosi ison kynnyksen ylitys, koska mä olen tosi ujo uudessa seurassa. Mutta mä mietin itselleni valmiiksi esittelyrepliikin ja puheenaiheen tai kaksi, laskin kolmeen ja avasin suuni. Suosittelen lämpimästi, on tosi paljon kivempaa, kun naapurustossa on tuttuja, ja mä olen saanut kerhoista myös ystäviä, joista on sitten tullut osa myös sitä "tukiverkostoa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo en miekään ihan tuppisuuna ollut, kyllä mie vähän yritin sanaista arkkuani raottaa, mutta tuntui että se ei ihan riittänyt edes alkuun :D Pitäisi varmaan olla vähän parempi tuossa small talkissa :D Ja olisi kyllä oikeesti ihanaa tutustua lähialueen tyyppeihin, että voisi sitten joskus nähdäkin jonkun päiväsaikaan. Tosin kaikki hyvä päättyy aikanaan ja ensi syksynä jo se koulu kolkuttelee ja sit ei taida olla uusille (tai vanhoille) ystäville aikaa. Harmi! Mutta kiva kuulla myös hyviä kokemuksia :)

      Poista
  2. Mitä nyt lastenohjaajaksi opiskellessa perhekerhoissa kävin työssäoppimassa niin ne oli kokemukseesi verrattuna tosi erilaisia. Oli paljon ohjattua toimintaa, askartelua, lauluja ja leikkejä, ja ohjaajat olivat paikalla myös kahvihetkellä ja vapaan leikin aikana juttelemassa perheiden kanssa. Ne kyllä olivat seurakunnan perhekerhoja ja voi olla, että tilanne vaihtelee paljon eri kunnissa. Harmi kyllä että kokemuksesi oli noin negatiivinen, luulisi että varsinkin uudet perheet otettaisiin ihan kunnolla vastaan! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämmöisen käsityksen miekin olen niistä saanut opiskelujeni aikana! Itse en kyllä ikinä ole ollut työssäoppimassa tai mitään, joten en ole päässyt käytännössä kokemaan ennen tätä. Sitten aloin miettiä, että olenko sekoittanut johonkin muuuhun vai miksi luulin, että siellä olisi myös ohjattua toimintaa ja aktiivisia ohjaajia :D Hyvä kuulla että niin monella muulla on hyviä kokemuksia myös. Toivoa ei ole menetetty vielä!

      Poista
  3. Meidän ah niin paljon painotettu tukiverkosto löytyy 60km:n ja 100km:n päästä. Nykyisessä asuinkaupungissa ei ole ketään. :D Ja perhekerhoihin en ole uskaltautunut, mutta yhdessä iltaperhekahvilassa käynti riitti hetkeksi - kaikki tunsivat toisensa, olivat reilusti vanhempia (niin äidit kuin lapset) ja oli niin ulkopuolinen olo että. Käytiin myös perhetuvalla juurikin räkäisten lasten keskellä ja oltiin itse kipeinä monta viikkoa. Olisihan sitä kiva nähdä muita lapsia ja äitejä omien kavereiden lisäksi, mutta noiden kokemusten jälkeen kynnys lähteä on kasvanut hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siihen kiinnitin muuten myös huomiota, että tosi moni tuntui olevan minua vanhempi siellä paikan päällä. Mutta niin oli kyllä toisaalta jo synnytysvalmennuksissa ym. Itse oon kokenut oikeastaan melkein helpommaksi tutustua internetissä uusiin ihmisiin ja tavata sitten. Tai noin niinkun jos meidän nykyisiä lapsiperheystäviä miettii. Teillä kyllä tulee vähän matkaa tukiverkostoon! :o

      Poista
  4. No sulla on sattunut varmaan käymään niin, että ne kaikki kerhoilijat oli sit samanlaisia kuin sinäkin, eli kukaan ei aloittanut keskustelua sitten :D Täälläpäin on ihan toisenlaista, mutta se ei tietty sua lohduta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voipi olla.. :) En mie kyllä oikeesti ihan niin ujo ole, kuin tuolla osoittauduin olemaan, mutta kerrankos sitä. Ajattelin käydä ehkä toisen kerhon vielä täällä käydä tsekkaamassa, ehkä siellä on eri meininki! Kiva kuulla, että teillä on hyviä kokemuksia kerhoilusta!

      Poista
  5. Voi kauhistus mikä perhekerhokokemus! Meillä on onneksi ihan loistava tukiverkosto, samassa kaupungissa on isäni ja hänen vaimonsa, miehen täti, miehen veli ja hänen vaimonsa sekä minun veli+puoliso. Lisäksi miehen vanhemmat asuvat vajaan 100km päässä, jossa käydään melkein joka viikonloppu ja käyvätpä hekin meillä.

    Esikoisen ollessa vauva, käytiin kansalaisopiston lorukerhossa, joka kesti kerralla 30min. Siellä oli kiva alle kymmenen äiskän porukka, eikä lorutellessa voi olla tuppisuuna saati keksiä puhuttavaa toisten kanssa :D Lisäksi kävimme avoimessa päiväkodissa, jossa kyllä henkilökunta oli heti haukkana paikalla jos uusia äitejä muksuineen tuli tiloihin. Siellä tosin porukka tahtoi jakautua kuppikuntiin, enkä näin ollen lämmennyt paikalle. Viime viikolla käytiin sitten isomman ja vauvan kanssa uuden uutukaisessa perhekerhossa, josta kokemus meni jotakuinkin näin: pieni tila, liikaa porukkaa ja liian orpo ja vähän höntti olo istua jakkaralla ja katsella hölmönä ympärilleen :D No olihan siellä isommalle leluja, mutta ei hänkään selkeästi ollut ihan omimmillaan siellä. Kokemusta rikkaampi mutta tuskinpa näen vaivaa lähteäkseni katraani kanssa sinne toiste ;) Ehkä mekin "tyydytään" niihin ystäviin, onneksi läheltä löytyy edes pari ihanaa joilla on vielä suurinpiirtein samanikäiset lapset <3 Lisäksi meillä on asuinalueen omat äiti-lapsi tapaamiset joka viikko.

    hulivilini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, teillä on ihana, kun on oman ikäisiä sisaruksia, joista on apua :) Miula on omat sisarukset vielä vähän pieniä ja Tonin sisko asuu yli 200km päässä. Oon kyllä lohduttautunut, että pian saan ainakin yhden edullisen lapsenlikan, kun Aisla on vähän isompi ja miun sisko sopivasti yläasteikäinen :D

      Me ollaan kanssa käyty taaperosirkuksessa jo syksystä ja siitä ollaan kyllä tykätty, mutta kaipailin vähän sellaista "vapaampaa" tekemistä. Mie ajattelin kanssa, että olisi ollut työntekijä heti paikalla, mutta sen sijaan meihin ei kiinnitetty yhtään huomioo. Hyvä, että muualla on toisin. Ja noh, kuppikunnat.. niitä on aina, ikävä kyllä :/ Pitää vain löytää se omansa ;) Ja just mie koin kanssa että tuolla oli aika paljon liikaa jengiä siihen nähden, että työntekijöitä oli yksi. Tai en tiedä vaikka olis ollut toinenkin, mut mie en törmännyt. Tuommoinen asuinalueen tapaaminen kuulostaa ihanalta :D Ulkoiletteko vai mitä? :D

      Poista
  6. Ou nou! Mäkään en ole tuon 1 v 4 kk:n kanssa käynyt kuin kerran perhekerhossa, sinnekin mentiin ystävän ja hänen kaksostensa kanssa, koko kööri ekaa kertaa. Sieltä jäi mieleen ainoastaan äiti isomman n. 3-4 vuotiaan tytön ja yks vuotiaan pojan kanssa. Katsoivat kieroon kun meidän poika vähän pyyhki ruokaa ensin naamasta ja sitten tietysti länttäsin saman käden pöytään. Itse ei edes siivonnut lastensa spaghetteja lattioilta, kyseli vain tytöltä "mitä mieltä olet ruuasta, maistuuko se hyvältä?" erittäin erikoisella puhetyylillä. sitten kun heidän poikansa sotki syödessään niin tyttö tokaisi "tuo ei ole sopivaa ruokailukäytöstä" :D ajattelin kokeilla jotain muuta paikkaa vielä. kunhan rohkaistun.

    rosalienism.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis pitänyt itsekin ottaa kavereita mukaan, niiin olis ollut kivempaa :D Ehkä teillä on osunut vain joku huono tyyppi kohdalle? Ehkä sekään ei käy aina? :D Aina voi toivoa. Tai mennä tosiaan muualle. Miulakin tää rohkaistuminen on vähän kestänyt... Ja kestänyt. Kohta onkin tosiaan jo syksy, eikä enää kerkeiä muualle kuin kouluun ja päivähoitoon. Toivottavasti löytäisitte mieleisen kerhon teille!

      Poista
  7. Oi kauhistus mikä perhekerho! Me käytiin syksy perhekahvilassa, josta kyllä tykättiin kovasti. Siinä oli aina aluksi muskariosuus, niin ei tarvinut nolona miettiä että minne hiipii, vaan päästiin suoraan ohjattuun toimintaan. Sen jälkeen lapset leikki ja äidit kahvitteli. Siellä oli kaksi vetäjää, mikä tuntui vähän liioittelulta, kun äitejä oli välillä vaan muutama, mutta olipahan ainakin joku aina keskustelua herättelemässä.

    Hyvä että teillä löytyy tukiverkostoa, ei ne kerhot mitenkään välttämättömiä ole! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis juuri tuommoinen mielikuva miula on ollut perhekerhosta, etenkin kun nettisivuilla lukee joka kerralle erikseen ohjattua toimintaa klo 10. Ei näkynyt eikä kuulunut :( Juuri tuommoisia keskustelun aloittelijoita tarttis olla vetäjinä. Tuntuu tosi tyhmältä että se tyyppi sai palkkaa siitä, että tallusteli siellä ympäriinsä eikä edes tutustunut juuri ihmisiin.

      Ja tosiaan, ei ole välttämättömiä, mutta olisi kyllä oikeasti mukava tutustua johonkin ihmiseen tästä lähistöltä. Ei aina jaksa lähteä mihinkään kauas kun haluaa nähdä ihmisiä :) Mutta ehkä minä vielä!

      Poista
  8. No kuulosti kyllä aika tympeeltä kokemukselta :( me käydään keskiviikkosin avoimessa päiväkodissa. Se on tosss meidän naapurissa ja siellä on aina hurjan mukavaa :) ihana työntekijä ja kivoja äitejä. Siellä on helppo jutella muiden kanssa. Meijän kaupungissa on myös sellanen avoinpäiväkoti missä käy paljon porukkaa, ympäri kaupunkia, mut siitä en tykkää.. sielläkin kyllä henkilökunta ihanaa, mutta siellä ihmiset ei juttele :o vaikka mä oon sosiaalinen ja koitan saada juttua aikaan, ni ei vaan jotenki onnistu.. varmaan ihmiset on vaan niin ujoja.. mua puistoissaki katotaan vähän oudosti, ku koitan jutella, vaikka ei sen pitäis outoa olla :/

    Meillä on kyllä tosi laaja tukiverkosto, mun lähes kaikki sukulaiset asuu samassa kaupungissa(vanhemmat kilometrin päässä) ja miehen sukulaiset asuu viereisessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.. Tuosta miule tuli kanssa enemmän mieleen sellainen avoin päiväkoti, mutta perhekerhona se tietääkseni kuitenkin kulkee? Ja miekin oon oikeesti aika sosiaalinen ja semmoinen hölösuu kun pääsen alkuun, mut nyt ei vaan jotenkin yhtään klikannut. Tänään just kuntosalilla aloin höpöttämään yhdelle naiselle, niin se katsoi hiukan pitkään. Se on kyllä semmoinen paikka missä kukaan ei puhu toisilleen. Ja ihanaa kun on tiivis tukiverkosto teillä :) Kilometri on jo tosi tosi lähellä! :D

      Poista
  9. Me tykättiin srk:n perhekerhosta missä kävin Pessin ja Severin kanssa. Siellä oli tekemistä ja touhua,mukavat ohjaajat ja ohjattuakin Tekemistä. Ensi ja turvakotien tuvalla käytiin myös Severin ollessa vauva ja tykättiin. Yhteistä tekemistä niin lapsille kuin äideille ja isillekkin. Ruokaa laitettiin yhdessä ja syötiin, oli mahdollista myös jättää lapsi esim.lääkäri käynnin ajaksi hoitoon tuvalle. Huomenna ajateltiin kokeilla paikallista perhekahvilaa Severin kanssa... harmi kun kokemus on ollut tuommonen. TTukiverkkoa löytyy hyvin niukasti mutta pärjännyt sitä kummasti on aina. Perhetyöntekijä on välillä käynyt kun pojat oli vauvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää olikin vain yksi huono kokemus. Uskon, että hyviäkin paikkoja on ja siksi pohdinkin pitkään, että kirjoitanko tästä ollenkaan, jos joku nyt jättää tämän takia kokeilematta. Olisin itsekin kaivannut jotain vähän yhteisöllisempää meininkiä!

      Poista
  10. No voi ei! Harmi kun oli negatiivinen kokemus :( mulle kotiäiti-aikana seurakunnan perhekerho oli viikon kohokohta. Sai kahvia ja aamupalaa valmiiksi laitettuna, ohjaajat auttoivat lasten kanssa ja sai hetken hengähtää ja jutella muiden kanssa. Ohjattua ohjelmaa oli silloin tällöin, mutta eniten nautin vapaasta olosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään oikeesti mitään ohjattua ohjelmaa olisi kaivannut, mutta ehkä jotain keskustelun aloittelijaa :) Olisi ihana just tuommoinen paikka, missä voisi vain rauhassa viettää aikaa, niin että lapset ja aikuiset viihtyy!

      Poista
  11. riippuu kauheasti paikasta ja työntekijöistä. oma avoin päiväkotini on ihana ja siellä kyllä kaikki yleensä juttelee kaikille ja työntekijät on mahtavia ja esittelee paikat ja itsensä. kävin pari kertaa kauoungin toisessa samanlaisessa ja siellä ei työntekijä eväänsä liikauttanut eikä kukaan äitikään jutellut mitään, oli tosi orpo olo. :D mutta kokeile avointa ja juttele rohkeasti itse! :) tuonne paikkaan voisit ihan jättää palautetta tai käydä uudestaan ja kysyä, miksi ohjattua toimintaa ei ole. siihen voi olla jokin ihan järkeväkin syy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis järkevä syy siihen, että ohjelmaa ei ollut, oli varmaan se että, oli vain yksi työntekijä ja aika monta perhettä. Niin isoa ryhmää olisi varmasti ollut haastava yksin ohjata. Olisi kyllä pitänyt antaa palautetta, mutta olen vähän arka ja en tavallaan yhden kokemuksen (johon vaikutti myös muut ihmiset) perusteella voi mielestäni koko paikkaa lynkata :D Hehe. Ja pitää kyllä rohkeasti kokeilla jotain toista paikkaa! Hyvä että te olette löytäneet teille sopivan kerhon :)

      Poista
  12. Tukiverkko löytyy 500 ja 900km päästä :D Tästä ne teidän terkkarit sais varmaan slaagin. :D Näin on menty viimeiset 6 vuotta, kaikkeen tottuu. Mulla on ihan samanlainen kokemus noista kerhoista edelliseltä paikkakunnalta, plus että äidit motkotti siellä milloin minkäkin naapurin, siskon tai ystävän tekemisistä. Kiitos ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh no jo sais terkkari slaagin :D Saisin miekin :D Kyllä toi oma on niin tärkeä, kun on näin lähellä sit kuitenkin! Ja olispa tuollakin noi äidit puhunut edes jotain, hihi :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!