11.2.2015

Kevätmasennus

Hohoi, vanha ystäväni on tehnyt paluun! Nimittäin kevätmasennus. Tai ehkä ennemminkin keväinen uupumus. On siis rinnastettavissa sen kaamoshomman kanssa, mutta miula se iskee vasta keväisin, kun pitkä talvi on takana ja olo aika loppuun kulutettu. Tarvitsen aurinkoa.

Väsyttää, mielialat heittelee, olen tosi herkillä.. Vähän kuin olisi PMS-oireita viikosta toiseen. Lohduttavaa kuitenkin on tieto siitä, että tämä menee ohi. Heti pian kunhan tuo aurinko tarpeeksi kauan porottelee. Olen liikkunut, syönyt ja levännyt hyvin, olo alkaakin olla toisina päivinä taas parempi. Ahdistus kaikkoaa. Tämän takia voin kirjoittaa aiheesta. En ole enää niiiin herkillä.


En halua tämän blogin olevan mikään kiiltokuvablogi, mutta en tahdo myöskään olla mikään angstikas. Haluan kirjoittaa arjestani rehellisesti. Haluan kirjoittaa juhlastani. Nyt arki on ollut hieman alakuloisempaa kuin kesällä, syksyllä tai talvella. Kirjoitan, koska tämä on minun arkeani.

Masennus iskee joka kevät. Ennen luulin, että oikea masennus aina vain puhkeaa ja olin kauhuissani, mutta nyt jo olen päässyt itsetutkiskelussani sille asteelle, että tiedän tämän olevan ohi menevää. Täten en jää kierimään ja vellomaan itsesääliin ja tekemättömyyteen, vaan teen kaikkeni elääkseni kuten normaalistikin. Pidän vain hieman tavallista parempaa huolta itsestäni. Eilen esimerkiksi olin kuntoilemassa lempeästi ja rentouduin 30min. infrapunasaunassa. Jo on parempi olo ollut tänään, kun on antanut hieman aikaa itselleen.


Nämä ensimmäiset aurinkoiset päivät kuitenkin ovat saaneet minut pirteyden sijasta hieman lamaantumaan, ihan kuin pitkän taistelun jälkeen saisi hiukan levähtää. Jos nämä ihanat päivät jatkuvat, niin kyllä minä pian jaksankin jo hyppelehtiä ilosta. Olen niin onnellinen auringosta ja kaikesta mitä minulla on. Toistan vain itselleni mantraa hetkessä elämisestä ja lakkaan murehtimasta mennyttä ja tulevaa, se on reseptini kevätuupumukseen. 

En tiedä mitä enempää tahtoisin tästä teille kertoa, muuta kuin että tämmöinen tilanne on olemassa. Blogi on päivittynyt siksi hiukan aiempaa harvemmin toisinaan, kun olen ottanut aikaa vain itselleni sekä nukkunut päiväunia. Ja sehän on tuottanut tulosta. Mieli on levänneempi ja uudet postaukset jo vilisevät mielessäni.

Onko muita joille jokin vuoden aika tuo aina alakuloisuuden tullessaan? Tai millaisia tuntemuksia tuo ihana aurinko teissä herättää?

Ja kuvissa eräs yksi hyvin kaivattu ja odotettu vieras!

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoa kun tiedostat ton, niin se ei pääse salakavalasti iskemään ja pystyt tekemisillä vähän vaikuttamaan siihen. <3 Inhoan tammikuuta, jotenkin se on mun mielestä aina kauhean lannistava kuukausi. On pimeää, joulu on juuri mennyt ja kevätkin tuntuu vielä kaukaiselta. Nyt tänä vuonna kuitenkin se hujahti kauheaa vauhtia ohi Islan syntymän johdosta, joten en oikeastaan "kerennyt" murehtia, kun oli niin paljon uutta. Nyt kun on muutamana päivänä ollut niin ihanan aurinkoista ja tänä aamuna lauloi linnutkin, oon fiilis ihan katossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on jännä kun oppii itsestään tämmöisiä juttuja. Ihan superhyvä siis. Tammikuu onkin ankea kuukausi, miula on synttärit silloin niin se aina vähän piristää :) ja huomaan kyllä, että äitina mitkään masennuksen tunteet ei ole niin syviä, kun on tuo pieni piristysruiske tuoss. Eli kuitenkin vähän sama homma täällä päin :) Ja kyllä miulakin on jo paljon pirteämpi fiilis kun nämä aurinkoiset päivät vain jatkuu!! Ihanaa! Ja voihan Isla joka saa miun vauvakuumeen kukkimaan aoaina kaikissa kuvissa, hihi..

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!