24.5.2015

ExtremeRunin blogimirkut

Olen aika skeptinen tyyppi. Tai sillä tavalla, että olen ehtinyt arvostella jo monen asian ennen kuin olen kuunnellut edes mistä on kyse. Kovaan ääneen mieluiten, tietysti. Kuten vaikkapa tämmöiset "hassuttelu" juoksuhommat. Tiedättehän, jengi pukeutuu pelleiksi, juoksee radan ja kokee olevansa sankareita sen jälkeen? Sitten ne lähtee loppubileisiin kuunteleen jotain paskamusaa ja vetää perseet. Seuraavana vuonna uudestaan. Tämä oli siis aikaisempi mielikuvani.

Osa kuvista on Tiian ottamia!

Sitten Krista kyseli, että kuka haluaisi lähteä ExtremeRun-tiimiin Vantaalle mukaan juoksemaan. Omaksi yllätyksekseni itselläni oli käsi pystyssä että minäminäminä(!!). En oikein ymmärrä itsekään kuinka ja miksi tämä tapahtui, mutta sitten yhtäkkiä vain olinkin kilpailemassa numerolla 2822. No en siis oikeasti kilpailemassa, muuta kuin itseäni vastaan, että pääsenkö maaliin lainkaan. Juoksimme hupisarjan 8km matkan. Löysin ajankin tälle suoritukselleni, mutta en pidä sitä kovinkaan luotettavana, sillä joillakin esteillä sai jonottaa hyvinkin pitkään.

Kokemus oli opettavainen: Pidä suusi kiinni jos et tiedä mistä puhut. ExtremeRunissa oli hullun hauskaa. Etukäteen jo katselin netistä, että tuohon esteeseen en mene, enkä tuohonkaan, enkä varsinkaan tuohon. Annan kanssa käytiin kuitenkin kaikki, niin paljon innostuin paikan päällä. Enkä edes kontannut maaliin, kuten olin ennakoinut. Hehe. Tosin semmoisissa isoissa portaissa tulin polvi edellä alas, kun jätin jalkani jumiin ylemmälle askelmalle, niin nyt sitä koristaa kaunis laastari. Saatan olla hiukan kömpelö.


Esteet oli tällaiselle aloittelijalle oikein mainioita, mutta koska nälkä kasvaa syödessä, niin nyt olenkin kehitellyt päässäni unelmarataani. Mikä olisi itselle kaikista hurjinta. Tässä radassa etukäteen olin pelännyt eniten sellaisia 6m pitkiä putkia, joiden läpi ryömittiin. Ne kuulosti ahdistavilta, mutta todellisuudessa ei ne kuitenkaan olleet, vaikka edessä ja takana kulki jengiä. Paikan päällä mikään este ei tuntunut liian ahdistavalta tai pelottavalta, sen kuin meni vaan. Olisi ne voinut myös kiertääkin. Ihan vaan jos joku empii menemistä esteiden vuoksi.

Suurin este oli lopulta pukeutumistilat, joita ei joko löydetty väenpaljoudesta tai sitten niitä ei ollut. Suihkuissa onneksi oli lämmintä vettä tarjolla, sillä olin pelännyt muuta. Oli kyllä ihana tunne vetäistä tuon radan ja sen jälkeisen palelun jälkeen villasukat jalkaan, laittaa auton lämppäri täysille ja ajella kaikessa rauhassa takaisin Aislan luo Tonin vanhemmille.


Kiitos erityisesti Kristalle tämän järkkäämisestä ja muulle tiimille läsnäolosta! Krista, Anna, Tiia ja Camilla, oli ihan HUIPPUA! <3 Kiitos yhteistyöstä myös ExtremeRunille, joka tarjosi meidän juoksut tällä kertaa. Lisää kuvia voi katsella #blogimirkut tägin alta Instassa!

Oliko muita juoksemassa? Oletteko käyneet aiemmin? Houkuttelisiko? Oletko menossa vielä? Entäpä johonkin muuhun vastaavaan?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo mie kerkesinkin lukea sen jo;) Harmi kun ei ehditty enää jälkeenpäin nähdä :)

      Poista
  2. Toi oli varmasti niin kivaa! Mä olisin halunnut kans, mutta oli sovittu jo muuta. Mutta vitsit, varmasti superhauska kokemus! Me mennään kaveriporukalla väriestejuoksuun, kuulostas kans tosi mahtavalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, no mie aloin kotiin päästyäni just selailemaan kaikenmaailman juoksutapahtumia :D Toi väriestejuoksu hypääsi just silmille, kun semmoinen olisi Tampereellakin, mutta ei ole kyllä nyt aikaa ja rahaa sijoittaa siihen :D Ensi kesäksi täytyy varmaan sitten varautua. Ja näytti tuommoinen ExtremeRun talvellakin olleen :D Katotaan jos saatais joku blogitiimi toistekin tämmöisiin! Olis kivaa!

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!