8.5.2015

Isyys ei ole itsestäänselvyys

Kun minä olin vielä pienen pieni tyttö minun vanhempani erosivat. Vanhempani eivät olleet mitenkään kovin iäkkäitä saadessaan minut. En nyt tiedä liittyykö tieto tähän seuraavaan tietoon mitenkään, mutta ajattelin, että se saattaisi hiukan selittää miksi lapsuuteni oli sellainen kuin se oli.

Isäni lähti matkoilleen siis minun ollessani jo pieni ja vaikka olenkin tavannut isääni lapsena, niin ei minulla isän "mallia" ole lapsena ollut. Ainakaan samalla tapaa kuten joillakin ydinperheillä. Olen tavannut lapsena isääni muutamia kertoja vuodessa, kun hän on asunut ulkomailla. Olen lentänyt sinne tai sitten olemme lomailleet Suomessa. Isäni ei ole pahemmin tiennyt millaista minun arkeni on ollut. Nykyisin hän asuu Suomessa ja olemme paljon enemmän tekemisissä kuin aiemmin. Olen myös todella onnellinen ja ylpeä kaikista niistä elämääni rikastaneista kokemuksista, joita olen näillä reissuilla isäni kanssa saanut. Lapsuuteni miehenmalleja ovat kuitenkin olleet pienempien sisaruksieni isät ja muutkin kumppanit, joita äidilläni on vuosien varrella ollut. 

Tarkoitukseni ei ollut nyt ruveta puimaan omaa lapsuuttani sen kummemmin, vaan puhua isyydestä. Itselleni ei ole ollut selvää millainen on hyvä isä tai millainen isän kuuluisi olla, koska minun lähipiirissäni eivät nämä isyysteot ole olleet niitä kaikista tavanomaisimpia. Aislan saatuani en ole tiennyt mikä on tavanomainen isän rooli perheessä. (Tosin aika tavanomainen tuntuu olevan tämä minunkin kokemukseni.)

Olen ajatellut, että tahtoisin meidän molempien vanhempien olevan mahdollisimman tasavertaisia kasvattajia lapsen elämässä. Eihän se nyt ihan niin sitten onnistunutkaan, kun kaikki ajattelemani meni pieleen jo synnytyssairaalassa, kun ei ollut mahdollisuutta perhehuoneeseen. Isi häädettiin iltaisin kotiin nukkumaan. Aivan kökkö malli mielestäni. Ymmärrän toki sen, että sairaalassakin on omat resurssinsa, että paljonko siellä voidaan jengiä majoittaa. Kyllä silti edelleen tulee itku, kun ajattelen, kuinka haaveeni tasavertaisuudesta romuttui jo sillä hetkellä, kun lapsi ensimmäisen kerran hengähti. 

Kotiin päästyä sitä tasavertaisuutta ollaan tietysti sitten yritetty ylläpitää. Sanoisin, että meidän perheessä suhteellisen hyvin se toteutuukin. Siis siihen arkeen nähden mitä eletään, jossa minä olen lapsen kanssa kotona ja isi töissä. Syksyllähän tilanne sitten muuttuu, kun minäkin palaan takaisin sinne kouluun. No mutta, sitä vain olin ihan alun perin tulossa teille kertomaan, kuinka tasavertaisuus on meillä tapahtunut. Se on nimittäin tapahtunut vain ja ainoastaan Tonin ansiosta. Hän on parempi isä, kuin olisin ikinä osannut haaveillakaan. En tiedä millä sanoilla kehuisin parhaiten sitä kuinka hyvin tuo laiska sohvaperuna on ottanut vastuuta. Niin lapsesta, kodista ja taloudestakin. Tasa-arvoisena vanhempana ja isänä hän tekee myös kotitöitä lapsen hoidon ohessa. Siinä missä minäkin.

Raskaana ollessani pelkäsin kovasti, että sitten kun se lapsi sieltä tupsahtaa, niin tuohan lähtee kuin raketti toiselle puolelle maapalloa. Kyse ei siis suinkaan ollut siitä, että en olisi voinut luottaa, vaan omista kokemuksistani isyydestä. Onneksi ne on nyt osoitettu toisenlaisiksi ja Aislalla on läsnä oleva isä. Vaikka tosiaan, se ei ole itsestäänselvyys, että se isä jää siihen perhe-elämään. Olen onnellinen. Tästäkin.


Pyritäänkö teidän perheessä vanhempien väliseen tasavertaisuuteen? Kuinka se näkyy?

2 kommenttia:

  1. kyllä pyritään. syntymästä asti lasten hoito kaikissa muodoissaan on yhtä paljon molempien vastuulla, eikä isälle tartte jättää kirjallisia ohjeita, jos äiti on tunnin poissa. ja päin vastoin. molempien pitää kantaa vastuu ja molempien vanhempien pitää luottaa toiseen. mun kokemus on, että äidit luo ite illuusiota korvaamattomuudesta, kun ei anna miesten opetella selviytymään ite lapsen kanssa. mutta toki meillä hommat jaetaan arjessa myös jaksamisen ja osaamisen mukaan, koska sellasta elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Olen huomannut toisinaan tuon saman ilmiön, josta puhut :) Pitää vain osata luottaa siihen, että kyllä se isäkin osaa :) Olisi inhottavaa jos täytyisi jännittää, kun lapsi on oman isänsä kanssa!

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!