30.6.2015

Huomenna on pikkulauantai

..Sen kunniaksi lapsi jää isälleen ja saa kaverinkin, kun tämä mama lähtee toisen samanmoisen kanssa bailaamaan. En edes muista, koska olisin ollut bailaamassa a) ilman Tonia tai b) ilman blogitapaamista. Niin tai c) arkena. Viimeksi olen ollut juhlimassa 1,5 kk sitten ja silloin jännitti etukäteen myös. Käytän muuten sanaa bailata usein, vaikka minun tapauksessani se hyvin harvoin tarkoittaa sitä. Olen enemmän sellainen kapakka-ihminen, mutta kyllä se minäkin joskus yllätän jopa itseni tanssilattialta. Enemmän tällaiset illat merkitsee minulle suurta rentoutumista.

Nyt odotan huomista kyllä niin paljon! Aion myös tehdä sen kunniaksi Palak Paneeria (hiukan tähän tapaan) meille syötäväksi (ennen bailausta) lasten kanssa ja Paneer osuus onkin tulossa kaapissa jo. En malta odottaa, että pääsen maistelemaan sitäkin. Om nom nom.

Erityisen hyvältä tuntuu lähteä, kun seura on niin mieleinen. Meillä on ystävän kanssa hyvä yhteinen (paska) huumorintaju, että tulee aivan todella varmasti hauskaa. Etenkin kuin hiukan innostuin laivalla Tax Freessa, hehhe. Tämän ystävän olen tavannut lopulta vasta lasten myötä, joten emme ole edes kovin pitkään tunteneet, saati pahemmin tavattu näissä tunnelmissa. Se vasta jännää onkin.

Loppuviikon suunnitelmat onkin potea krapulaa, hakea isäni lentokentältä sekä matkustaa Porvooseen blogitapahtumaan! Viimeisestä luvassa alkuviikosta aivan varmasti (muista pakata kamera, muista pakata kamera!!). Muuten aion kaiketi ajastaa jonkin postauksen, mutta taitaa olla hiljaista täällä taas, oi voi. Meitä voi seurata toki myös Instagramissa, joka päivittyy tiheämmin.

Tässä oon landella, mutta huomenna kaupungissa! UU JEA!
Onko muita äiti- tai isäihmisiä alkanut jännittämään lähteä bailaamaan lapsen myötä vai olenko vain jotenkin erityisen herkkis tässä asiassa?

28.6.2015

Kesä ON täällä!!!

Olen nyt sitten tosiaan ollut niiiiiin lomalla. Kelistä riippumatta. Vaikka on satanut kuin.. sieltä, niin silti. Olen vain nauttinut KESÄstä, koska sehän nyt on. Eilen ja tänään on ollut oikeastikin. 


Me ollaan käyty reissussa Tonin vanhemmilla, laivailtu Viking Gracella ja meillä on ollut ystävä (ja koira! Kelatkaapa sitä!) kylässä. En ole uhrannut ajatustakaan blogille, vaan kaikki illat olen katsellut telkkaria, pelannut lautapelejä tai Simsiä tietokoneella. Jep. Lainattiin tuo viimeinen ja olen ihan koukussa. Näen vain sellaisia Sims-uniakin. En kestä. Pelaako joku muu sitä?

Olen kyllä myös järjestellyt blogitapaamista, sopinut yhteistyökuvioita ja vastaillut muihin sähköposteihin. Ehkä enemmän kuin koskaan. Olen haaveillut järvessä uimisesta ja pelännyt hiukan sinilevää. Niin ja punkkeja. 


Kävellyt silti myös perheen, ystävän ja koiran kanssa metsässä. Leikkinyt puistossa. Vieraillut toisen ystävän luona maalla. Ulkoillut. Käynyt Vehoniemessä näkötornissa, josta taapero tahtoi "pois" ennen kuin näkikään maisemia.

Olen huolehtinut hiukan ensi syksyä ja peittänyt ikävät fiilikseni laivalta ostettuihin paperikarkkeihin. Juonut tilkan viiniä ja syönyt sitäkin enemmän juustoa sen kanssa. Fetaa ja homppaa.

Olen miettinyt tulevaisuutta ja elämää. Elämänvalintoja. Lähinnä "uraa" ja perhettä. Asumista. Omia unelmia, meidän perheen unelmia. Haaveillut. Opetellut taas jälleen kerran ja aina vain hetkessä elämistä. Hiukan olen kehittynyt.


Nyt aion jatkaa samoissa puuhissa auringon kera! Palaan taas, kun Simini on elänyt elämänsä. Hehhe. Ihanaa kesää! Nautitaan joka hetkestä!

23.6.2015

Päivän asu / Särkänniemessä

Ajastin teille tämän, koska kovasti haluan julkaista, mutta reissun päällä aina hiukan haastavaa. Toivottavasti tulee ehjänä perille, me ollaan luultavasti jo matkalla Turkuun! 


Käytiin ennen juhannusta Särkänniemessä, niin Toni ehti silloin matkalla napata minusta nopeat asukuvat. Asunihan oli todella tavanoimainen arkivaate. Päivä oli melko viileä, niin tahdoin jotakin lämmintä ja mukavaa. Arvasin, että joudun pyllistelemään vaikka missä telineissä, niin pukeuduin myös sen mukaan. Jos jotain olen kausikortti-vuosistani oppinut, niin ei mekkoa tai hametta Särkänniemeen. 

Perinteinen asun hinta tälläkin kertaa oli edullinen. Olin nimittäin pukeutunut äitini vaatteisiin jälleen kerran. Kengät, housut, takki ja paita olivat kaikki häneltä saatuja eli minulle ilmaisia. Kaulahuivin olen itse ostanut Tonille joskus Aurinko -kaupan alesta. 5€ muistan siitä maksaneeni. Aurinkolasit olen myös maksanut, 5€ nekin. Asun hinnaksi tuli taas perinteinen ~10€. En pidä pahana (paitsi noita sukkia, ensi kerralla vaikka mustat....)!

Jokohan sitä saisi pian pukeutua hieman kesäisemmin? Ehkä jopa mekkoihin (jos ei ole menossa Särkänniemeen)!

21.6.2015

Cityjuhannus luonnossa

Juhannusaaton suunnitelmat meillä muuttui yllättäen ja lopulta päädyttiin hiukan ajelemaan autolla meidän vanhojen asuntojen läheisyydessä. Käytiin ABC:lla kahvilla ja leikkimässä. Illalla kun sade lakkasi, niin käytiin vielä heittelemässä kiviä rannalla ja ihailemassa aurinkoa, joka tuli esiin. Minulla ei ollut kameraa mukana koko päivänä, mutta Instagramiin lisäilin muutamia kuvia.

Juhannuspäivän tunnelmat olikin sitten hiukan toisenlaiset. Haluttiin säitä uhmaten lähteä retkelle Viikinsaareen. Ihan vaan jo senkin takia, koska siellä oli kesällä ehdittävä käymään ja nyt oli aikaa. Saatiin myös meidän ihanat ystävät mukaan!

Viikinsaari on siis tuommoinen saari, joka on Tampereella Pyhäjärvessä. Saaressa on mm. luontopolku, grillauspaikka, ravintola, uimaranta, leikkipuisto ja minigolfia. Sinne pääsee laivalla, joka lähtee Laukontorilta. Tämä ei ole mikään yhteistyö sitten, vaan ihan aidon oikeasti tuo on mielestäni kiva retkikohde monen ikäiselle, niin haluan sen jakaa. Meidän poppoolle oli juurikin passeli retkikohde!


Retki alkoi laivareissulla, joka ei ihan ollut Aislan mieleen, vaan hän olisi halunnut koko ajan "pois". Toinen reissumme taaperoista onneksi viihtyi paremmin. Hiukan kauhistuttaa, kun tiistaina mennään risteilylle, että mitäs tyttö siitä tykkää, hehheh. Oltiin melkein koko matka kannella katsomassa maisemia. Ihanalta tuntui päästä vesille, vaikkakin vain näin vähän, mutta se jotenkin kuuluu juhannukseen.

Perille päästyämme kävelimme heti kohti grillikatosta, koska olimmehan kantaneet aivan järjettömän määrän ruokaa mukanamme. Oli kasvisvartaita, -nakkeja kahta eri laatua, porkkanalättyjä, marinoitua kesäkurpitsaa sekä aura-herkkusieniä. Nam! En tietenkään grillaustohinoissani tajunnut kuvata kuin vasta jämiä, joten saatte vain kuvitella meidän herkut.


Nuotiopaikalla oli toinen seurue vielä meidän saapuessa sinne. Sellainen hiukan aikuisempi, joille aikuisten juhannusjuoma maistui, mutta onneksi saimme suht rauhassa kuitenkin olla. Saarellehan ei oikeastaan omia alkoholijuomia saisi tuoda. Tämä porukka kuitenkin häipyi ennen meitä ja saimme lopun aikaa olla ihan keskenämme. Se on kaiketi aika harvinaista suositussa kesäkohteessa.

Grillailtiin, syötiin, juotiin ja nautittiin luonnon fiiliksestä, kun ei edes auton äänet kuuluneet. Linnunlaulut vain. Tätä pitäisi harrastaa useammin.


Syömisen jälkeen haimme ravintolasta kahvia ja teetä ja mentiin leikkipuistoon. Taaperoiden mieleen tuntui olevan erityisesti merirosvolaiva, juna ja leikkimökki. Pitkä hetki meillä menikin leikkiessä. Yhden laivan annettiin mennä ohikin, että saadaan ihan rauhassa olla, siksi hieman myöhäinen oli meidän poistumisajankohta.

Saattoi meillä pientä panikointiakin olla laivojen aikataulujen suhteen. Sunnuntaisin viimeinen laiva lähtee nimittäin klo 19.30. (Eli juuri se laiva, jonka me annoimme mennä ohi.) Ei oltu aivan varmoja kulkeeko pyhänä sama vuoro kuin sunnuntaisin, mutta ei onneksi näin ollut, vaan päästiin pois saaresta, heh.


Viikinsaari on kyllä ihan äärettömän kaunis paikka. Nyt vielä jotenkin luonto tuntui olevan niin voimissaan, kun on satanut niin paljon. Kaikkialla oli vehreää ja kaunista. Leppoista.

Oli kyllä niin hyvä idea lähteä tuonne juhannuspäiväksi. Aattona siellä olisi ollut ohjelmaakin, saunomista ja juhannustanssit. joten myös aika paljon enemmän ihmisiä. Nyt saatiin olla niin omissa oloissamme. Ehkä tästä tulee meille juhannusperinne, sillä retkikumppanit tykkäsivät kuulemma myös.


Kotimatkalla laivalla oli jo hieman väsynyt meininki meidän pikkumatkustajan osalta, kun hän oli skipannut päiväunet aiemmin, mutta onneksi laivamatka ei kestänyt kuin 15 minuuttia. Siitä sitten autoon, kotiin ja petiin! Nukuttiin muuten tänään ihan superpitkään. Puoli kymmenen noustiin hitaasti ja syötiin aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Isi olikin töissä jo silloin.

Tänään vielä pakataan ja lähdetään Tonin vanhempien luo. Sieltä sitten jatketaan risteilemään ihan vain meidän perheen kesken. Siitäkin tulee varmasti ainutlaatuinen retki, ainakin jos taapero on yhtä iloinen isommasta laivasta, kuin oli tuosta pienestä! Haha!. 

Onko teillä jotain supervinkkejä laivareissulle lapsen kanssa, joita en tajua ajatella?

19.6.2015

Aislan silmin

Meidän neiti tosiaan täyttää ihan pian kaksi vuotta ja kun törmäsin vanhaan kameraani, jonka kuvanlaatu on surkeampi kuin puhelimeni, halusin antaa sen Aislalle "syntymäpäivälahjaksi". Arvasin, että neiti ilahtuisi ja tykkäisi sillä kuvailla. Otteet olikin heti hallussa, kun silmä meni digikameran ruutuun kiinni ja käsky kävi, että "MUIKKU!".

Halusinkin esitellä teille vähän tytön otoksia, Facebookissa vilahtaneen lisäksi. Tässä siis hiukan päiväunien jälkeistä päivää:


..Oho, se olikin vielä minun testikuvani. Toni valmistaa (superhyvää) päivällistä tässä. Aisla oli kuvaushetkellä nukkumassa vielä. Oikeastaan Aislan kuvaustaidoista kertoo enemmän nämä tulevat kuvat..


Kuvassa sormi. Autolla mentiin heti, kun oltiin päiväunien jälkeen saatu syötyä. Yllä Aislan näkemys autoilusta. Oltiin matkalla iso-mummolaan, eli minun isäni äidin luo. 


Kuvassa sormi. Siellä kiinnostavia asioita oli kala akvaariossa (oikeastaan se oli monni) ja muffinit, mutta jätin nämä kauniit teokset niistä julkaisematta. Kuvassa olen minä.


Kuvassa sormi. Kahvittelun jälkeen jatkettiin matkaa. Tässä äiti odottaa, kun isi vetää vielä kenkää jalkaan..


Kuvassa sormi. Reppu oli myös mukana.


Kuvassa sormi. Kuski vaihtui, kun äiti jäi treeneihin matkalla. Kuvaus kuitenkin jatkui.


Kuvassa sormi. He pääsivät kotiin, minun ollessa treeneissä. Aisla päätti ikuistaa asuntomme sotkuisimman kohdan (jos kaappeja ei lasketa).


Kuvassa sormi. Tätä on seurannut ilmeisesti hyvät Lego-leikit, jotka ovat nyt suosiossa.

Sellainen oli Aislan ikuistama iltapäivä. Mielenkiintoista äitinäkin seurata miten taapero näkee sormensa maailman. Jospa pienellä treenauksella tähtäyskin alkaisi sujumaan paremmin! Kohta on kuulkaa sitten taapero kuvannut kaikki blogikuvat. Eipähän tarvitsisi kantaa itse kameraa mukana joka paikassa ja muistaa olla kuvaamassa. Heh. Onko muut antaneet lapsilleen kameraa? Mitäs on tuumattu?

Hyvää (ja turvallista) juhannusta kaikille!

Aisla varmaan yrittää näyttää yläpeukkua kameraan, että toi sade ei masentaisi. Hehheh.

18.6.2015

Ensimmäinen kesäretki

Olen aina pitänyt kesästä vuodenajoista eniten, mutta nyt äitinä tykkään kesästä vieläkin enemmän, mikäli se on mahdollista. Kaikista parasta on päästä tekemään koko perheellä sellaisia kesäisiä retkiä ja viettää rentoja kesäpäiviä. Luoda niitä muistoja lapselle ja itselleni myös, tietty.

Meillä on tulevalle kesälle jo paljon suunnitelmia (ja blogitapahtumia!), mutta nyt päästiin korkkaamaan ensimmäinen, vaikka ei olekaan vielä kovin lämmintä ja kesäistä. Eilinen päivä, kun retki tehtiin, oli onneksi kuitenkin puolipilvinen eikä sateinen. Kesäfiilikseen oli helppo päästä, kun puitteet oli kohdallaan.


Käytiin Särkänniemessä. Sinne on tarkoitus suunnata kesällä vielä uudemman kerran, joten tällä kertaa ostettiin liput vain Koiramäkeen, kun ne oli alennuksessa (on muuten vielä huomiseen, pienenä vinkkinä ;)). Ajateltiin sen olevan kiva kohde tällaiselle taaperoikäiselle. Olihan se. Ainut vaan, että meidän taaperoa kiinnosti enemmän kaikki muu kuin ne eläimet. Ankat oli ihan kivoja heti ovella ja siinähän se. Kovasti olisi tyttö tahtonut sellaiseen kummituslinnaan (?) joka siellä oli, mutta ikä ei ihan riittänyt vielä. Harmi. 

Hyvä esimerkki siitä kuinka paljon Aislaa kiinnosti eläimet oli, kun Toni nosti tyttöä, jotta tämä olisi nähnyt paremmin aitauksessa olevat eläimet, niin toinen osoitti yli aitauksen takareunan, että "LAIVA!". Joo.. Olihan siellä järvellä. Hehhe.

Onneksi Koiramäessä oli paljon muutakin tekemistä, kuten tuo kuvissakin näkyvä väritysseinä sekä lehmien lypsyä lehmäpatsailla. Keppihevosilla ratsastaminen ei oikein innostanut muita kuin Tonia. Äitiä kävi vähän sääliksi (ja pelotti!) myös hätääntyneet lokkiperheet, jotka olivat pesiytyneet Koiramäkeen omin lupineen ja poikaset olivat lähteneet pesistä liikkeelle. Raasut olivat ihan paniikissa.


Koiramäestä paettuamme hätääntyneitä lokkeja jatkoimme vielä matkaa huvipuiston alueelle, sillä halusimme Angry Birds -leikkipaikkaan. Katselimme matkalla kaikkia hurjia laitteita ja äidin olisi kyllä kieltämättä tehnyt mieli lähteä pyörimään niihin. Ehkä vielä myöhemmin tänä kesänä sitten. Lapsena mummoni osti minulle tosi usein kausilipun, jolla pääsin Särkänniemeen monia kertoja kesän aikana ja laitteet kävivät lopulta aika tylsiksi. Nyt on jo monia uusia laitteita tullut sen jälkeen, olisi kiva päästä kokeilemaan!

Viime kesänä Angry Birds -leikkipaikka oli vähän liian iso meidän pienelle tytölle. Nyt taapero olikin jo hiukan omatoimisempi ja ampaisi ihan itse portaisiin heti ensimmäisenä. Kierrettiinkin Tonin kanssa molemmat kerran rata tytön mukana. Muut lapset tuntuivat olevan isompia, sillä en nähnyt muita vanhempia telineissä, mutta enpäs antanut sen häiritä. Kyllä me HopLopissakin kiipeillään Aislan kanssa. Tuo oli vähän kuin ulkoilma HopLop. 


Hullun hauska päivä oli! Sadesää on vähän latistanut minun fiiliksiäni kesäretkille, mutta nyt kun yksi retki on takana päin, en malta odottaa tulevia. Tarkoitus olisi käydä ainakin Särkänniemessä uudemmin, Puuhamaassa, Viikinsaaressa, risteilyllä, Porvoossa ja paljon muita retkiä! Aion niin ottaa kaiken irti tästä viimeisestä vapaasta kesästä, sillä ensi kesänä olen kesätöissä tai rahaton.

Mitkä on teidän suosikki kesäkohteet? Oletteko jo ehtineet käydä jossain tämän alkukesän aikana?

16.6.2015

Häädieetti.. Eiku ei!

Nyt jo uskallan tulla hieman kertomaan siitä Tonin ja minun yhteisestä terveysprojektista (tai miksikä tätä nyt haluaakaan kutsua). Meillä alkoi jo tovi sitten Tonin kanssa yhteinen kuntokuuri, mutta tuossa Aislan synttäreiden lomassa tuli tosiaan hieman takapakkia. Etenkin, kun tyttö sairastui ja jäi ne toiset juhlat välistä, niin pitihän ne herkut syödä pois.. No mutta nyt on taas tapahtunut paluu arkeen ja voin kertoa teille, että mitä meille yhteinen kuntokuuri tarkoittaa.


Käytännössä kuntokuuri tarkoittaa meidän perheessä herkuttomuutta ja liikuntaa. Syödään ihan tavallista kotiruokaa (mutta katsotaan että olisi paljon proteiinia ja kasviksia), paitsi tämä äiti korvaa toisen aterioista Nutrilett-patukalla, kuten jo aiemmin mainitsin listatessani toukokuun suosikkeja. Kylässä saa syödä herkkuja, jos tarjotaan, mutta pakko ei tietenkään ole. Myös erityisiä tapahtumia kesän mittaa on tulossa, joissa tulee varmasti myös herkuttelua, mutta yritetään pitää se yhteinen arki terveellisenä. Kesällä ei siis takuuvarmasti tarvitse erikseen herkkupäiviä vietellä.

Aamupalaa!
Idea lähti tietysti Jutta ja häädieeteistä. Kun olen katsonut telkkarista kuinka pariskunnilla on jokin yhteinen tavoite ja päämäärä, se on ollut todella motivoivaa. Useimmissa jaksoissa pariskunnilla on ollut lopulta sellainen olo, että projekti on lähentänyt heitä. Olen halunnut itsekin saada jotain yhteistä projektia tähän parisuhteeseen (kuulostaapa hauskalta, hehe), joten tämä oli loistava idea, vaikka itse sanonkin. Minä sitä nimittäin ehdotin ja yllätyksekseni tuo toinen suostui. Onhan se ollut mukavaa, sillä aiemmin Toni on saattanut syödä sipsejä ja muita herkkuja, kun minä olen ollut dieetillä. Nyt syödään samaa terveellistä ruokaa, jota minun ei tarvitse punnita. Voisiko olla paremmin tai ylipäätään helpompaa motivoitua. Eikä siis tosiaan olla menossa naimisiin nyt, vaan postauksen otsikko viittaa tuohon tv-ohjelmaan. Ihan vain tarkennukseksi.

Ollaan myös liikuttu yhdessä Aislan mentyä nukkumaan. Kyykkyjä ja vatsalihaksia muun muassa. Ihan yhtä toimiva treeni, kuin kuntosalillakin, voisin väittää. Ainakin siltä osin kuinka haastavaa on ollut kavuta tänne 3 .kerrokseen seuraavina päivinä, hih. Tahtoisin ehkäpä (jos tuo puoliso on suostuvainen) kuvata oman kotijumppani lisäksi tämän yhdessä tehtävän myös teille. Siinä on muutamia parin kanssa tehtäviä liikkeitä nimittäin, jotka jakaisin mielelläni!

Lounasta!
Emme ole päättäneet kauanko tämä kestää tai kuinka pitkä kuntokuurimme on. Toki kesää myöden tulee varmasti tosiaan herkuteltua enemmän, mutta toivoisin tämän yhteisen liikunnan jatkuvan tulevaisuudessakin. On ihanaa, kun on saanut tehdä kumppanin kanssa jotain yhteistä. Muutakin kuin lapsen (HHAHAHAHA).

Kuntoileeko muut pariskunnat yhdessä? (Meinasin kysyä myös, että mikä on paras treeni pariskuntana, mutta öö. En taidakaan kysyä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.. Heheh.)

14.6.2015

Olen niiiiiin pessimisti

Eräässä Facebook -ryhmässä lähdin mukaan tällaiseen yhteistyöhön, jossa sain tutustua Zeninan -blogiin ja ottaa kantaa johonkin blogin postaukseen. Luin Zeninan -blogista tekstiä, jossa hän puhui ennakkomasentajista ja se kolahti heti, sillä tajusin olevani juuri sellainen, pessimisti. Tiedättekö, kun on jo valmiiksi epäonnistunut, ennen kuin lähtee edes yrittämään jotakin? 

Se on muuten kanssaeläjille varmasti todella rasittava piirre ja olen pyrkinyt hieman pyristelemään siitä irti jo aiemminkin. Olen miettinyt tätä asiaa lähiaikoina tosiaan paljon muutenkin, ja nyt kun luin ikään kuin toisen näkökulman asiasta, pohdin vieläkin enemmän. Itse asiassa olen saanut lähiaikoina pariakrobatia treeneissä käytännön oppia, että onnistuminen on todellakin asenteesta kiinni. Kun yritetään uutta temppua, niin jos otan asenteen, että se on liian hankala eikä onnistu, niin niinhän siinä käy. Kun ajattelen, että tämähän sujuu ja tämä on hyvä, niin silloinhan se kanssa onnistuu! Näin suuri vaikutus on pelkästään omalla asenteella siihen tekemiseen. Saati sitten se, kun saat sen parinkin uskomaan, että temppu onnistuu kyllä, kun uskoo siihen. Sitten se temppu vain onnistuu. Kun molemmat uskoo.

Sama koskee oikeastaan kaikkea, ihan kodin siivoamisesta lähtien. Jos ajattelen, että ääh ei jaksa, ei ehdi, niin enhän silloin onnistu ylläpitämään puhdasta kotia. Kun taas ajattelen, että kuinka mukavaa on olla siistissä kodissa, eikä sitä hommaakaan ole niin paljoa, niin saan paljon enemmän aikaiseksi. 

Niina puhui blogissaan lähinnä siitä (jo tammikuussa siis), että kuinka häntä lannistetaan tulevan vauvavuoden osalta jo etukäteen. Muistan kyllä, kuinka itse sain samanlaista maanittelua osakseni, kun olin raskaana (vaikka meillä tosiaan esikoinen oli tulossa, Niinalla oli jo toinen vauva tulossa tuota postatessaan). En usko, että kukaan sitä tahallisesti teki tai halusi saada minut tuntemaan kykenemättömäksi. Halusivat varmaan vain varoitella etukäteen, kun olivat joskus itse yllättyneet, mutta ei olisi tarvinnut.

Huomaan itsekin sortuvani siihen, että kun ystäväni kertovat vaikkapa uudesta elämänmuutoksesta, kerron mitä huonoa siinä on. Niin ei todella pitäisi tehdä. Pitäisi kertoa mitä hyvää se muutos tuo tullessaan. Uskon kuitenkin, että kaikesta löytyy myös hyviä puolia. Jos ei ihan suoranaisia, niin kyllä asioilla on myös tapana opettaa jotakin elämästä. Voisinkin ottaa ihan asiakseni, että kiinnittäisin huomiota tähän, sillä en tahdo olla kenenkään lannistaja, vaan kannustava tyyppi siinä rinnalla.

Asiat joihin en itse voi vaikuttaa, muuttuvat paljon, kun muutan omaa suhtautumistani niihin. Se on yksi elämänohje, jota yritän toistella aina mielessäni, kun asiat eivät mene kuten tahdon. Minä todella tahdon yrittää jatkossa olla positiivisempi ja optimistisempi. 

Onnistumisen iloa, kun uskoin siihen mitä tein!
Lyttäättekö te itsenne ja muut ennen yrittämistä? Lyttääkö joku teidät?

12.6.2015

Kesän motivaatiopula ja postaustahdista

Niin tai en tiedä miksi sitä pitäisi sanoa, mutta tuntuu, että tekstiä ei synny. Tai jos syntyy, niin se on täyttä paskaa huonoa. Olin ajatellut aluksi, että en kirjoita mitään tästä kirjoitusblokistani, sillä niistä on niin tylsä aina lukea. Tai en tykkää lukea, että suosikkiblogaajani ei jaksakaan kirjoittaa tai että hän pitää omaa tekstiään kurana, kun minä pidän siitä. Ajattelin, että piilotan nämä fiilikset syvälle sisimpääni ja jatkan kuin niitä ei olisikaan. 

Ideoita ei synny tai ne tuntuu turhilta. Keksin kivan jutun ja otsikon, mutta vaatii ihan liikaa työtä saada se tekstiksi asti. Lukijamäärät on pienentynyt (en oikeastaan ole edes tarkastanut, olettanut vain niin) ja mietin johtuuko se minun surkeista teksteistä vai paistavasta auringosta. Ehkä vähän molemmista.

Syy miksi päätin sitten kuitenkin kirjoittaa, on se, että tähän tätä tekstiä tulee. Tästä voin ja pystyn kirjoittamaan, koska tuntemukset ovat pinnalla. Nyt kirjoittaessa itse asiassa tuntuu melkein siltä, kuin pieni paine sisälläni purkautuisi. Olen nimittäin kyllä ottanut hiukan paineita tästä fiiliksestä. 


Blogini on tässä kuussa kolmivuotias. Se on aika paljon kirjoittamista jo. Enkä vieläkään täysin ole päässyt itseni vertaamisesta muihin, enkä varsinkaan täällä blogimaailmassa. Onneksi kuitenkin olen jo oppinut olemaan onnellinen muiden saavutuksista, sekä omistani myös. Eilen käytiin kyläilemässä ihanan Annan luona ja olin niin onnellinen siitä millaisia tyyppejä olenkaan blogin kautta saanut elämääni. Tällä viikolla olen saanut myös vieraskynäillä Minityylissä, jonne hakiessa luulin, että ei ne sinne minua tahdo. Kirjoittelin sinne esittelypostauksen lisäksi vielä hiukan liikuntajutuistani ja vaikka postauksen ulos saaminen oli työn ja tuskan takana, olin tyytyväinen lopputulokseen. Eilen olin myös Otavamedialla kuvauksissa, joten elokuun Kaksplussan numeroa kannattaa todella kytätä. Siellä saattaa olla tuttuja.

En halua missään tapauksessa lopettaa bloggaamista, sillä tämä on yksi merkittävimpiä asioita elämässäni. Monet ystäväni olen tavannut blogin kautta, saan ottaa osaa ainutlaatuisiin tapahtumiin (ja järjestää niitä!), keskustella mahtavien lukijoiden kanssa sekä tutustua moniin ihan uusiin juttuihin. Olen todella kiitollinen. 


Se, mitä olen pohtinut, on postaustahti. Olen ollut talven todella aktiivinen ja n. 20 postausta kuukaudessa taitaakin olla ihan maksimi, mihin edes pystyn. Nyt se tulee muuttumaan. Kuten olette saattaneet huomata, niin auringon tultua esiin, olen postannut hiukan harvemmin kuin aiemmin. Se tulee varmasti jatkumaan läpi kesän, sillä jos vain aurinko paistaa, niin minähän nautin siitä. Syksyllä alkaa sitten uusi hektisempi arki. En usko, että ehdin postaamaan edes joka toinen päivä. Tahtoisin tietysti säilyttää mahdollisimman tiiviin tahdin, mutta voin melkein vannoa, että se tulee hiipumaan. Viikoittain aion kuitenkin postata, se on varma.

Tämä on vain tällaista ennakointia ja varoittelua, mutta haluan vain kertoa, että uusi arki tulee vaikuttamaan myös täällä. Niin ja tuo kesä. Ehkä tekään ette viihdy naamat kiinni ruuduissa, kun arska kutsuu ulkoilemaan. Palailen nyt vielä viikonloppuna eräänlaisen yhteistyön merkeissä, mutta ihanaa kesänalkua teille ihanat lukijat <3 Uskon, että jo tämä postaus poisti hieman minun lukkojani kirjoittelun suhteen.

9.6.2015

Riippuvuuteni sokeriin


Piti tulla kirjoittamaan minun ja Tonin yhteisestä kuntokuurista, mutta enpäs sitten voinutkaan tai kehdannutkaan, kun ollaan kolme päivää lähinnä syöty. Eikä niin terveellisesti. Tänään tuli stoppi tähän hommaan, mutta tuntemuksia sokeriövereistä on edelleen havaittavissa.

Lapsen synttärijuhlat kun peruuntui, ja herkut ne oli kuitenkin valmiina, niin pitihän ne syödä sitten pois. Nyt on sitten se taakka takanapäin ja suussa maistuu sokeri ja rasva. Tässä juurikin Nutrilett-patukalla ja kupilla vahvaa espressoa yritän tuhota niitä. Ei ihan toimi, sillä noi Nutriletit on ihan överimakeita. Ohhoh. (Johtunee siitä, että niissäkin on sokeria, vasta luin.......)


Valkoinen sokeri on kyllä pahin koukku, mitä elämässäni on ollut. Olen ollut tupakoitsija ja aikoinaan käytin alkoholia joka viikonloppu (ja joskus vielä viikollakin), mutta niistä luopuminen on ollut todella paljon helpompaa. Edelleen, entisenä tupakoitsijana, koen toisinaan mielitekoja tietyissä tilanteissa, mutta ne on helppo sivuttaa. Ei tunnu edes hankalalta. Mutta sokeri, oi voi.

Ensimmäiset päivät ilman sokeria on kaikista haastavimmat, mutta jossain viikon kohdalla alkaa yleensä helpottaa. Ei sillä tavoin enää edes kaipaa sitä. Tai kaipaa, mutta ei niin, että itsehillintää todellakin tarvittaisiin. Sitten taas tulee jotkut juhlat tai muut, jossa antaa itselleen luvan hiukan höllätä ja maistella herkkuja. Se kun ei vaan jää siihen, ellei ole etukäteen jo sopinut itsensä kanssa, että vain tänään. Jos ajattelisin, että söisin vaikka vain suklaapalan päivässä, niin ei toivoakaan. Kolmantena päivänä olisin jo nenä pitkällä tonkimassa kaapista jotain herkkuja.

Olen aina ollut tällainen sokerihiiri. En ole mikään sipsien tai muun suolaisen ystävä ja en niitä sillä tavoin himoitse. Sen sijaan lapsena jo muistan syöneeni juhlissa aina onnesta soikeana ihan peruspullaa. Vieläkin maistuu.


Tänä päivänä minun tosiaan täytyy ihan miettiä, että nyt en syö sokeria, jotta en sitten oikeasti syö. Sopia myös itseni kanssa tarkat päivät jolloin saan syödä, jos haluan herkutella. Muuten karkaa mopo käsistä. Niin kuin nyt on vähän karannut. Onneksi tuli tämä perheen yhteinen stoppi, sillä Tonin kanssa kuntoilut jatkuu. Niistä kirjoittelen sitten paremmin motivoituneena lisää. Tänään klo 14 tuntuu jo vähän siltä, että jotain sokeria olisi saatava, vaikka on viimeisestä kolmesta päivästä jo ihan sairaan paha olo. Hyi.

Kirjoitin tämän tekstin ihan vaan jotta voin sitten palata tähän, kun vähän tekisi taas pullaa mieli. Paprika, älä syö.


Onko muita sokerikoukussa? Kuinka te pistätte stopin sokerihanoille?

7.6.2015

Naamiaiset peruuntui

Syy miksi julkaisen tätä postausta nyt, on se, että meillä ei juhlittukaan kuin lauantaina vain. Johtuen pienen neidin yllättäen iskeneestä flunssasta. Ikävä kyllä. Eilen oli jo toki hieman räkäisyyttä havaittavissa, mutta tänään seuraksi nousi pieni lämpö, joten juhlat oli peruttava tältä päivältä. Ehkä oli pienelle kuitenkin hieman raskasta, kun oli tupa täysi ja lahjoja kuin jouluna.


Tosiaan. Eilen oli kyllä huiput sukulaiskahvittelut. Rennoissa, hyvissä fiiliksissä. Jos jotain olen oppinut kestittämisestä, niin älä tee mitään, joka laitetaan vielä tarjoilupäivänä uuniin. Se lämmittää koko asunnon tunnelman. Nyt olin varautunut ja uuni pysyi kylmänä, joten ei tullut hiki. Se vaikuttaa yleisfiilikseen jo aika paljon. Nyt oli todella hyvä olla, vaikka väkeä olikin paljon meidän suht pieneen asuntoon. Tarjoilut oli myös maistuvia, vaikka itse sanonkin. Nyt saadaankin sitten popsia aika kovasti, kun jäi toiset kestit juhlimatta. Etenkin, kun olin tehnyt aika paljon valmiiksi ja sulattanut pakkasesta, mikä tarkoittaa sitä, että niitä ei voi laittaa sinne enää takaisin. (Kuten vaikka niitä ihania brownieita, joihin meni neljä levyä suklaata ja paketti rasvaa. Hyvästi dieetti.)


Aisla sai ihan hullun paljon lahjoja, mutta ei onneksi mitään turhaa, vaan kaikille on varmana käyttöä. On todella mieleisiä! Tuskin maltetaan odottaa, että päästään ulos polkemaan uudella pyörällä ja kotileikit on ollut tänään aika pop uudessa leikkikeittiössä. Tietysti pitäisi nyt toivoa myös aurinkoa, kun kesä lähestyy, mutta sadekelikin olisi ihan kiva, niin pääsisi testaamaan uusia Crocsin saappaita. Isomummon kutomaa bambuvillapaitaakin olisi kiva päästä käyttämään! Kirjojakin tuli, ihanaa saada vähän vaihtelua iltasatuihin, äiti on jo kyllästynyt lukemaan samoja, heheh. Aisla sai myös ihanan ensipelin (jota itse asiassa ihan toivottiin, niin voidaan kouluttaa meille hyvä pelikaveri), mutta ensimmäiset pelikerrat on mennyt nyt hieman kiukun vallassa. Pelissä on nimittäin semmoinen maanviljelijä Timo, jonka kuuluisi liikkua, mutta meidän neiti on valinnut sille ruudun, jossa sen pitäisi seistä koko pelin ajan. Huuto tulee, kun koittaa Timppaa liikuttaa. Samoiten apilanlehtiä pitäisi pelissä leikisti syöttää eläimille, niin hän ei suostu luopumaan niistä. Haha. No, ehkä kovalla harjoittelulla pelikin alkaa luonnistua paremmin. Paljon muutakin kivaa Aisla sai. Keppihevosen ja muita leluja! Ah joo ja Ikean sellaisen "munatuolin", tiedättekö. Se on magee.


On niin jännittävää olla jo pian 2 -vuotiaan äiti. Tyttö alkaa jo toisinaan muistuttaa lasta, eikä pientä vauvaa tai taaperoa enää, vaikka jälkimmäistä hän saa kuitenkin ihan rauhassa vielä olla pitkän aikaa. Niin ja äidille ensimmäistäkin vähintään seuraavat 20 vuotta. Äidin pieni vauva <3

Semmoisessa tunnelmissa siis juhlittiin. Pohdittiin, että kavereille olisi kivaa järjestää toiset kestit tilalle, mutta ikävä kyllä tässä kuussa ei meille ole ainakaan yhtään kokonaista vapaata päivää kalenterissa. Ollaan vähän kesäbuukattu, hupsista. Katsotaan kuinka käy, kunhan ollaan nyt ainakin sairastettu tämä pois ensiksi.


Onko muut joutuneet perumaan lastenjuhlia? Onko uudet järjestetty peruuntuneiden tilalle?

3.6.2015

Synttärikemut 2 -vuotiaalle!

Viikonloppuna meillä tullaan juhlimaan Aislan syntymäpäiviä hiukan etukäteen. Toni on juuri nyt yövuoroissa, jotka päättyvät perjantai aamuna. Itse käyn akrobatia "boot campilla" kolmesti viikossa (niinkuin esim. tänään ja perjantaina) puolitoista tuntisen ja asuntomme on....... läävä. Hommia riittää siis. Pahoittelen jos tämä jää viimeiseksi postaukseksi ennen maanantaita. Onneksi sentään ei aurinko paista, vähän ottaisi päähän, kun ei ehdi yhtään ulkoilemaan. Muussa tapauksessa tietysti toivoisin, että paistaisi. (Mutta ei pliis viikonloppuna, koska muuten meille tulee KUUUMA!)


Tulin kuitenkin kertomaan hiukan juhlasuunnitelmistamme, sillä jossain salaa syvällä sisimmissäni tykkään järjestellä tällaisia kutsuja (ihan vähän). Kuten viime vuonna, aiomme viettää juhlia kahtena päivänä. Lauantaina olemme kutsuneet sukulaisia ja kummeja. Sunnuntaina puolestaan vietetään lastenjuhlia vaan rennoin fiiliksin. Pohdinnassa ovat olleet pelle, kissa ja leppäkerttu. Ne olisi helpot toteuttaa.


Nyt sitten sukulaiset ja muut juhlavieraat ei kannata lukea pidemmälle, jos haluaa juhlamenun (eh eh eh) yllärinä. "Aikuisten" juhlassa ajattelimme tarjoilla (niillä ehdoilla, että saan kaikki leivonnaiset onnistumaan) Brita-kakkua, Brownieita, keksejä, Feta-pinaattipiirakkaa, ruissipsejä, kasvistikkuja, avokado-dippiä, tsatsikia ja sitten meillä on jotain pientä gluteenitonta ja laktoositonta myös. Ehkä jotain kahviakin voisi keitellä tietty, haha. Olen aika ylpeä tästä menusta, jonka olen kehitellyt. Skipattiin suosiolla tänä vuonna kaikki raakaherkut, niin päästään itsekin oikein mässäilemään valkoista sokeria, hihi. Ohjelmaa luonnollisesti näissä juhlissa ei ole. Senkun syödään ja turistaan.


Lauantaina on siis nuo sukulaisille sunnatut bileet ja sunnuntaina sitten juhlitaan naamiaisten parissa. Viime vuonna juhlimme myös näin päin, että lastenjuhlat oli aikuisten jälkeen. Totesimme vaihtoehdon todella hyväksi, sillä lapset sotkee aika paljon enemmän kuin aikuiset. Ei tarvitse sitten väsyneenä sunnuntaita varten olla siivoamassa lauantai-iltana. Lastenjuhlissa tarjoamme samoja juttuja, kuin edellisenä päivänä, mutta Brita-kakku (ja ruissipsit) on todennäköisesti jo syöty pois. Sen tilalla meillä onkin lapsille jäätelöbuffet. Ajateltiin ekaksi jäätelökakkua, mutta tää oli kivempi juttu, kun mitään muita ohjelmanumeroita meillä ei oikein ole. Meillä on kolmea jätskiä, strösseleitä, lakua, kinuski- ja lakukastikkeita, muumikeksejä, kermavaahtoa, kookoshiutaleita, maailman rumimpia jäätelökoristeita (näette kuvista sitten myöhemmin) sekä hedelmiä ja marjoja. Oi nam. 

Kuvat on viime vuoden juhlista!
Eiköhän näillä suunnitelmilla saada yhdet juhlat kasaan. Siivoajan vielä kun saisi jostain, niin ei itse tarvitsisi, mutta kai se on pakko. Heti huomenna (eli perjantai yönä viime tipassa)! Tänään on treenit. Jee.

Itse juhlapäivähän Aislalla on vasta 23. päivä ja silloin meidän perhe ottaa suunnaksi laivareissun, siitäkin lisää sitten lähempänä, odotan niin kovasti pientä irtiottoa! Maksettiin jopa vähän extraa, että saatiin ikkunahytti, koska se oli lapsena parasta.

Tekisi mieleni päättää tämä vain näin: JEEEEEEEEEEEEEE!