7.6.2015

Naamiaiset peruuntui

Syy miksi julkaisen tätä postausta nyt, on se, että meillä ei juhlittukaan kuin lauantaina vain. Johtuen pienen neidin yllättäen iskeneestä flunssasta. Ikävä kyllä. Eilen oli jo toki hieman räkäisyyttä havaittavissa, mutta tänään seuraksi nousi pieni lämpö, joten juhlat oli peruttava tältä päivältä. Ehkä oli pienelle kuitenkin hieman raskasta, kun oli tupa täysi ja lahjoja kuin jouluna.


Tosiaan. Eilen oli kyllä huiput sukulaiskahvittelut. Rennoissa, hyvissä fiiliksissä. Jos jotain olen oppinut kestittämisestä, niin älä tee mitään, joka laitetaan vielä tarjoilupäivänä uuniin. Se lämmittää koko asunnon tunnelman. Nyt olin varautunut ja uuni pysyi kylmänä, joten ei tullut hiki. Se vaikuttaa yleisfiilikseen jo aika paljon. Nyt oli todella hyvä olla, vaikka väkeä olikin paljon meidän suht pieneen asuntoon. Tarjoilut oli myös maistuvia, vaikka itse sanonkin. Nyt saadaankin sitten popsia aika kovasti, kun jäi toiset kestit juhlimatta. Etenkin, kun olin tehnyt aika paljon valmiiksi ja sulattanut pakkasesta, mikä tarkoittaa sitä, että niitä ei voi laittaa sinne enää takaisin. (Kuten vaikka niitä ihania brownieita, joihin meni neljä levyä suklaata ja paketti rasvaa. Hyvästi dieetti.)


Aisla sai ihan hullun paljon lahjoja, mutta ei onneksi mitään turhaa, vaan kaikille on varmana käyttöä. On todella mieleisiä! Tuskin maltetaan odottaa, että päästään ulos polkemaan uudella pyörällä ja kotileikit on ollut tänään aika pop uudessa leikkikeittiössä. Tietysti pitäisi nyt toivoa myös aurinkoa, kun kesä lähestyy, mutta sadekelikin olisi ihan kiva, niin pääsisi testaamaan uusia Crocsin saappaita. Isomummon kutomaa bambuvillapaitaakin olisi kiva päästä käyttämään! Kirjojakin tuli, ihanaa saada vähän vaihtelua iltasatuihin, äiti on jo kyllästynyt lukemaan samoja, heheh. Aisla sai myös ihanan ensipelin (jota itse asiassa ihan toivottiin, niin voidaan kouluttaa meille hyvä pelikaveri), mutta ensimmäiset pelikerrat on mennyt nyt hieman kiukun vallassa. Pelissä on nimittäin semmoinen maanviljelijä Timo, jonka kuuluisi liikkua, mutta meidän neiti on valinnut sille ruudun, jossa sen pitäisi seistä koko pelin ajan. Huuto tulee, kun koittaa Timppaa liikuttaa. Samoiten apilanlehtiä pitäisi pelissä leikisti syöttää eläimille, niin hän ei suostu luopumaan niistä. Haha. No, ehkä kovalla harjoittelulla pelikin alkaa luonnistua paremmin. Paljon muutakin kivaa Aisla sai. Keppihevosen ja muita leluja! Ah joo ja Ikean sellaisen "munatuolin", tiedättekö. Se on magee.


On niin jännittävää olla jo pian 2 -vuotiaan äiti. Tyttö alkaa jo toisinaan muistuttaa lasta, eikä pientä vauvaa tai taaperoa enää, vaikka jälkimmäistä hän saa kuitenkin ihan rauhassa vielä olla pitkän aikaa. Niin ja äidille ensimmäistäkin vähintään seuraavat 20 vuotta. Äidin pieni vauva <3

Semmoisessa tunnelmissa siis juhlittiin. Pohdittiin, että kavereille olisi kivaa järjestää toiset kestit tilalle, mutta ikävä kyllä tässä kuussa ei meille ole ainakaan yhtään kokonaista vapaata päivää kalenterissa. Ollaan vähän kesäbuukattu, hupsista. Katsotaan kuinka käy, kunhan ollaan nyt ainakin sairastettu tämä pois ensiksi.


Onko muut joutuneet perumaan lastenjuhlia? Onko uudet järjestetty peruuntuneiden tilalle?

4 kommenttia:

  1. Hurjan kauniina oot ollu!! wau :) ja nätti mekko, sopii sulle tosi hyvin! Onnea Aislalle <3 Hyvännäköisiä herkkuja, mutta ööö 4 levyä suklaata ja voipaketti browniereseptiin mitä :D vai teitkö nelinkertasen taikinan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toi mekko on aikas hyvä kirppislöytö viime kesältä, maksoi vain 2,5€ :) Ja Aisla kiittää myöskin :) Ja siis no 100g vajaa voipaketti :D 2 levyä tummaa suklaata ja kaksi pienempää valkosuklaa levyä :D ein pellillisen, eli vain kaksinkertaisen taikinan tän ohjeen mukaan http://kanelikaruselli.blogspot.fi/2013/06/nigellan-taivaallinen-brownie.html ja on muuten hyvää :D :D

      Poista
  2. Ihanat juhlat teillä! <3 Harmi että pikkuinen sairastui. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän hän pian ala tervehtymään.. Toivotaan ainakin! :)

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!