10.9.2015

Asioilla on tapana järjestyä (luulisin?)

Ajattelin tulla nyt kertomaan niitä kuulumisia, sillä osa teistä saattaa edelleen olla siinä uskossa, että koulunkäynti on kamalaa ja elämä perseestä. No siis eihän se nyt ihan niin mene. Sen lisäksi, että olen erityisen herkkä tuntemaan erilaisia tuntemuksia, olen äärettömän dramaattinen tyyppi. Siihen soppaan kun heitetään tämmöiset paineet, jotka tämä syksy on luonut, niin keitto on valmis. Oli muuten rankat ne ensimmäiset päivät. Sitten sopeuduin. Yllätys. No ei ollut itsellenikään, mutta kyllä ne ensimmäisien päivien fiilikset oli silti niin todellisia. En tiedä kuinka sen oikein selittäisin, mutta tiesin koko ajan niiden kyllä menevän pian ohi, mutta silti tuntui niin pahalta.

En tiedä näytinkö sitten koulussa täydellisen onnettomalta, halusiko jengi oikeasti tutustua minuun vai onko minulla kätyri blogissani, mutta sitten sain kavereita. Olen ollutkin nyt hurjan innoissani uudesta luokastani, jossa tietysti heti on löytynyt näitä "onpa maailma pieni" -tuttuja ja niin poispäin. Olen löytänyt "porukan" jonka kanssa olen samaa mieltä monista asioista ja koen oloni turvalliseksi. Uskallan kysyä asioita ja mennä ruokailussa samaan pöytään istumaan.


Kaikki tämä varmistui yksi päivä, kun olin koulussa ennen näitä uusia tuttaviani. Menin luentosaliin istumaan yksinäni ja tuijotin älypuhelintani taas hiukan paniikissa ja yksinäisenä, kun muut supatti eri puolilla luokkaa. Nämä kaverit tulivatkin sitten viereeni istumaan kun saapuivat kouluun. Ehkä pieni juttu, mutta se tuntui niiiiin hyvälle. Kivaa.

Seuraava piste onkin sitten se, kun pääsen vielä perille opinnoista. Armottoman pätemisen aloitin jo eilisillä tunneilla, mutta armoton luentomateriaalien lukeminen vielä hiukan uupuu. Yllättäen. Tiedän jo nyt, että kaikki tulee jäämään viime tinkaan. ÄÄÄÄÄH. Ja tietysti koska olen näin hyvä itsenäinen opiskelija, niin olen ilmoittautunut ruotsinkielen nettikurssille. Mitähän siitäkin tulee. Tonille jo kehuin kovaan ääneen "nÄtsvenskan" kurssistani. Hän tiesi korjata hiukan lausuntaani (siis teille kaikille muillekin kielitaitoisille, se on ihan vaan netsvenska lausuttuna.....). Hö hö hö.


Aisla on tykännyt päiväkodistaan kuulemma, mutta jäädessä ja lähtiessä tulee vielä vähän suru puseroon. Se taitaa olla ihan normaalia se ja koska meillä on hoitopäiviä vielä vähemmän ja milloin sattuu, niin voi tasaantumiseen mennä tovi. Neiti itse kuitenkin olisi aina lähdössä aamuisin päiväkotiin. Se tuntuu äidistä kivalta se, vaikka todellisuudessa käytännön toteutus onkin vielä hiukan suruisa. Eiköhän se siitä, vai mitä?

Sellainen syksyn alku. Paljon olisi sanottavaa ja kerrottavaa. Aika vain ei ihan aina riitä kuten tahtoisin, mutta eiköhän sekin asia tässä tasaannu. Luotan siihen. Sitä ennen kannattaa seurailla Instagrammissa ja Snapchatissa, joista löydyn kumpaisestakin nimellä @peikkopaprika. Nähdään (?) siellä!

Mites muiden syksyn aloitukset on sujuneet? Onko raskasta vaiko leppoisaa?

2 kommenttia:

  1. Hienolta kuulostaa. Mää uskoin, et kyl sää pärjäät... melkein offtopic, tuon Tonin ruåtsin ääntämisessäkin saattaa olla pikkiriikkisen viilaamista (vrt. Hushållska = hyshalluska, Skåne = Skääne) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paremmin se varmaan ääntää varmaan kun mie sit kuitenkin :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!