2.9.2015

Toinen koulupäivä (melkein) ilman kyyneleitä

Kammottavan eilisen jälkeen tänään täytyi suunnata kouluun taas. Aamulla mieli oli korkealla ja olin aivan varma, että tänään voisin jo jutella jonkun kanssa vaikkapa tauoilla. Loppupeleissä sehän on kuitenkin vain minusta itsestäni kiinni kuinka hyvin saan ystäviä. Toki hieman siitä toisesta osapuolesta, mutta myös minä itse voin tehdä aloitteen mainiosti. Aikuisiahan tässä ollaan.

Tämä päivä oli eilistä jännittävämpi sen takia, että Aisla jäi ensimmäistä kertaa yksin hoitoon. Pariksi tunniksi vain näin aluksi, mutta kuitenkin. Pääsin busseilla paremmin tänään, kun lähdin jo tuntia aiemmin kotoa varmuuden vuoksi. Eipähän tullut kiire. Olin ensimmäisten joukossa paikalla. Aluksi tihkuin itsevarmuutta ja koin oloni hyväksi. Jotenkin se fiilis vain taas hiipui. Huomasin työntäväni naamaani lähemmäs älyluurini näyttöä ja aivoni syvemmälle Facebook-seinälleni, jossa ei tapahtunut mitään. Ihan vaan, että ei varmasti tarvitsisi sönköttää kenellekään mitään.

Äitin rakas!
Luokasta löysin mukavan paikan eturivistä turvallinen seinä vierelläni. Luonnollisesti vieruspaikkani toisella puolella täyttyi viimeisenä, mutta paikka oli hyvä. Tunti liukui mukavasti ja samalla hieman viestittelin Tonin kanssa kuinka Aisla sopeutui hoitoon jäämiseen. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, nimittäin kahvitauko. Hädin tuskin muistinkaan, että tällaisia luxusjuttuja koulussa voi osakseen saada. Tarkoitan siis luppoaikaa. Silloin alkoi vähän itkettää ja pala tuntui kurkussa, koska en tiennyt kenelle olisin voinut jutella. Kun kaikilla on omat juttunsa, enkä tiedä kenestä Matista tai Maijusta puhutaan, niin jätän mielummin osallistumatta. Koulussa olo tuntuu edelleen aika merkityksettömältä ja ahdistavalta, kun tiedän että eräs pieni tyttö saattaisi kaivata päiväkodin hiekkiksellä äitiään. Löysin tällä tauolla onneksi pakokeinon musiikista ja piirtelystä, käytän sitä varmasti jatkossakin. Pointsit Asan uudelle levylle. Hullun hyvä!

Päivä helpotti taas heti tauon jälkeen, kun meidät jaettiin pienempiin ryhmiin tekemään tehtävää. Sanoisin siis, että tunnilla kaikki ok jo, mutta ahdistaa kaikki ruoka- ja kahvitauot. En oikein osaa tehdä yhtään aloitetta näiden uusien ihmissuhteiden luomiseksi. Tänään ja eilen olen ehtinyt jo pelkäämään, että minussa onkin jotakin vikaa ja en osaa enää kotiäitinä olon jälkeen puhua ihmisille. Kävin kuitenkin kuntosalilla, jossa puhuin tuntemattomalle ihmiselle niitä näitä ja me molemmat osallistuttiin keskusteluun. Samassa pukuhuoneessa vastaan tuli toinenkin nainen, joka on nyt tällä uudella luokallani. Siellä pystyin puhumaan hänellekin rentoutuneesti. Koen aika suurta ylivirittäytyneisyyttä tuolla tauoilla, joissa vain vilisee satoja ihmisiä. En saa oikein mistään kiinni.

Ryytynyt mutsi ja hiukan läheisyyttä!
Kai tämä tästä. Sitä olen hokenut itselleni ja toivon sen pitävän paikkaansa. Aislalla oli mennyt todella hienosti ja neiti oli reippaasti jäänyt hoitoon. Välillä oli hiukan ikävä iskenyt, mutta hoitajan syliin pääsy oli sitä helpottanut. Eiköhän tämä tästä. Ehkä.

Haluan vielä kiittää teitä kaikkia lukijoita ja ystäviä suuresta tuesta, jota olen näiden kahden päivän aikana saanut eri reittejä. Kiitos <3 Ne ovat olleet korvaamattomia. Pahoittelen myös, jos tekstieni laatu on jotenkin madaltunut, kun olen niin väsynyt, että ajatus ei juokse. 

12 kommenttia:

  1. Hei armahainen Paprika. Sä olet ihan huipputyyppi. Tosi kurja kuulla, että alku takkuilee, mutta kyllä se siitä! Satavarmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä tästä onkin alkanut jo hiukan sujumaan :) Kiitos <3

      Poista
  2. Kiva lukea näitä kokemuksia koulun alkuun liittyen, kuitenkin itsellänikin edessä vuoden päästä ja varmaan samoja ajatuksia käyn silloin läpi :) Hyvä, että jo toinen päivä oli vähän helpompi! Siitä se lähtee <3 Tosi hieno muuten toi vesileima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja toinen viikko on ollut vielä parempi!! :) Jatkoin myös sellaisella linjalla, jossa kaikki oli olleet keskenään jo vuoden, niiin se teki astetta haastavemmaksi tän alun :) Kiitos tsemppauksesta <3 Ja kiitos, miusta tuntuu että mitä tahansa koitin tehdä vesileimaksi niin sutulta näytti, mut saa luvan kelvata hahah :D

      Poista
  3. Hienoa, että kirjoitat näin rehellisesti ajatuksia ja tuntemuksiasi! Täällä kanssa yksi kotona pitkään oleillut, jota jännittää todella paljon ihmisille puhuminen ja uudet tilanteet. Lohduttavaa tietää, ettei ole ainut tälläisten fiilisten kanssa painiva. Tsemppiä jatkoon! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harvemmin taidan kirjoitellakaan näin tunnepitoisia tai avoimia postauksia, mutta nyt tuli jotenkin vain sellainen tunne, että oli pakko kirjoittaa. Ja sehän helpotti! :) Vaikka vastaan vasta nyt, niin tsempit olen kyllä lukenut jo viime viikolla, kiitos <3 Kyllä niistä tilanteista aina lopulta selviää.

      Poista
  4. Mä palasin pari viikkoa sitten takaisin kouluun, ja tässä samalla tuli muutettua myös ihan uuteen kaupunkiin, eli koulussa ei ole vahingossakaan ketään puolituttua. Jotenkin hämmentävää näin 22-vuotiaana tajuta olevansa oikeasti koulussa niin ujo, että muille luokkalaisille puhuminen tuntuu todella vaikealta - töissä ja muualla kun höpöttäminen tuntemattomille menee ihan hyvin :D

    Eli pointtina se, että ihana kuulla, että jollain muullakin vähäsen takkuisat ekat päivät. Ehkä tää tästä joskus helpottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko on helpottanut? Täällä ainakin on! :) Ehkä se on se kun nykyään on tämä some missä tutustua helpoiten. Kauhean vaikeaa kun pitääkin tehdä niin, että ekaks tutustuu ja sitten sen jälkeen yrittää olla olematta idiootti niille kavereille somessa hahah :D En osaa kirjoittaa miun uusille luokkakavereille Facebookis mitää :D

      Poista
  5. Pystyn samaistumaan niin hyvin näihin sun koulunalkuteksteihin... Koen ihan samoja fiiliksiä ja alku on ollut jotenkin tosi takkuista. Itsellä jo kolme viikkoa takana, tosin tunteja on ollut aika vähän. Tuntuu että ihmiset on jo löytäneet omat porukkansa ja itselle se mukaanmeneminen ja tutustuminen on vaan jotenkin niin awkward ja vaivalloista! Vaikka ihan normaali tyyppi mielestäni olen, kai vaan vähän hitaasti lämpiävä. Itsekin olen ollut kotosalla muutaman vuoden, ja opiskeluelämässä on taas opettelemista.
    Mutta olen miettinyt että jos nyt käy niin ettei tuolta koulusta mitään sydänystäviä kuoriudu niin ei se todellakaan maailmaa kaada. Elämässä on niin paljon muutakin ja muita ihmisiä, eikä siellä koulussa lopulta edes kovin paljon aikaa vietetä, kun miettiikoko elämäänsä. :) Ja aina tulee uusia tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin jos ei nyt tällä kertaa napannut. Ihmiset vaan on niin erilaisia ja tutustuu eri tavalla, se ei todellakaan tarkoita että joku olisi jotenkin huonompi kuin toinen. Näillä ajatuksilla mä oon selvinny ekoista ajoista. :)

    Hirveesti tsemppiä sulle! :) Tilanne vakiintuu ja rauhottuu kyllä ihan varmana jossain vaiheessa. Parasta on vaan pysyä omana ittenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkästä tekstistäsi <3 Itse menin tosiaan valmiiseen ryhmään uutena, joten siinä mielessä en ollut keskellä sellaista myllerrystä, jossa jokainen hakee omaa paikkaansa. Toisaalta kiva juttu ja toisaalta koin sen vähän haastavaksi. Olen tässä viikossa kuitenkin saanut kivoja uusia kavereita mielestäni, mutta kyllä sitä itse on jotenkin vielä vähän varautunut. Eiköhän se tästä.. Ja tosiaan, kyllähän niitä ystäviä on myös sen koulun ulkopuolella. Tsemppiä koulun alkuun sinnekin!

      Poista
  6. Tsemppiä! Mulle toi kuulostaa tosi isolta kuormalta, että pitäis heti pystyy jutteleen vapaasti ihmisten kanssa kun pelkkä kouluun paluukin varmasti vie jo voimia. Yks asia kerrallaan, totuttele rauhassa. Oot superi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Nyt jo näyttää hiukan valoisammalta kavereiden suhteen, mutta seuraava haaste on itse OPINNOT :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!