17.10.2015

Perhetuttu -juttu!

Aiemmassa postauksessani murehdin, että kuinkahan lapset tulevat reissullamme juttuun. Siis meidän ja Jonnan lapset. Sen pohtiminen oli niin turhaa.

Muistatteko kun itse lapsena tapasitte niitä perhetuttuja (tai sukulaisia), joiden kanssa ei niin usein päässytkään leikkimään? Kuinka etukäteen hieman jännitti ja kutkutti, mutta kun paikan päälle pääsi, niin juttu luisti kuin vettä vain. Sitten vain leikittiin niin kauan kuin ehdittiin niiden päivien aikana, ennen kuin jomman kumman perhe jatkoi matkaansa eteenpäin. Muistan ainakin omasta lapsuudestani tällaisia hetkiä. Lapsena kun oli niin helppoa tutustua uusiin kavereihin. Sen kuin menit omana itsenäsi. Tuollaisilta pieniltä lapsilta kun puuttuu vielä ne ennakkoluulot. Onneksi.


Näin kävi siis meidänkin lasten kanssa. Kun saavuimme perille, pääsimme portaat ylös ja Aisla sai ulkovaatteet pois päältään, oli hän valmis leikkiin. Niin ja vastassa olleet pienet tytöt olivat innokkaina mukana pienen pienen ujosteluhetken jälkeen. Siitä se leikki sitten lähti. Ja sitähän kesti koko sen ajan kuin kylässä olimme (eli vajaa 2vrk). Aisla ei ole koskaan leikkinyt noin itsenäisesti ja nätisti, kun näiden kahden sisaruksen kanssa. Ei paljoa tarvinnut muuta tehdä parin päivän aikana kuin syöttää, pukea ja nukuttaa. Muuten tytöt viihtyivät niin hyvin keskenään.

Ja mitä teki vanhemmat? Juotiin paljon kahvia, puhuttiin, naurettiin ja rentouduttiin. Ihan täydellistä. Skipattiin jopa sisäleikkipaikka (joiden perään äiti kovasti on), sillä nyt saimme vain olla. Se on niin harvinaista, että olisi ollut turhaa pilata sitä. Toivottavasti pääsemme taas pian tapaamaan. 

On vain jotenkin niin vaikeaa vieläkin uskoa, että voin kutsua lapsiperheystäviäni nykyään perhetutuiksi. Muutenkin on niin kummallista olla se vanhempi joissain tällaisissa tilanteissa. Silloin ne asiat vain tulee mieleen, että näinköhän se on omakin äiti silloin ajatteli.. Ja kyllä, niin varmaan teki.


Tämäkään ystävyys ei olisi startannut ilman blogia. Ah, onneksi olet(te) olemassa! Lisää kuvia seuraa jatkossa, sillä ollaan vielä reissussa ja läppärillä kuvanmuokkaus on _hieman_ hermoja raastavaa...

Onko teillä perhetuttuja?

4 kommenttia:

  1. Sellaiset perhetutut, kun lapset ja aikuiset tulevat juttuun, ovat aarteita! Itse olen huomannut että lasten kasvettua että myös tietyn tyyppinen "saman tyylinen" kasvatus ajatus (säännöt) helpottavat perhetuttujen kanssa kyläilyä ja matkailua. Meillä on onni omata juuri tuollaisia perheitä, paljon ollaan myös kummeja keskenään toistemme lapsille. Ystävyys on rikkaus, niin lapsille kuin aikuisille!
    Iloisia syyspäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Juuri näin! Mm. näiden tyyppien kanssa oleminen tuntui vaan niiiin helpolta, vaikka vähän ollaan aiemmin nähtykään :) Ja pitää muistaa tällaisina "ruuhkavuosina" pitää kiinni myös ystävistä <3 Ja iloisia syyspäiviä sinne myös :)

    VastaaPoista

Rauhaa ja rakkautta!