24.11.2015

Olen kasvanut (henkisesti)

Katsoin yksi päivä sellaista ohjelmaa, jonka muistan nähneeni vuosia takaperin aiemmin. Siinä oli pariskunta, joka hieman saattoi jakaa ihmisten mielipiteitä. Niin tai jakoikin, koska keskustelupalstat kävivät kuumana sen jäljiltä silloin. Itse kuuluin ensimmäisen kerran katsoessani siihen kategoriaan, jota ärsytti. Ihan todella paljon ärsytti näiden ihmisten tyyli ja tapa elää. Muistan, kuinka olin oikein näreissäni, kun katsoin tätä ohjelmaa ja niitä ihmisiä. Arvostelin heidän elämäntyyliään myös jälkeenpäin kovaan ääneen ystävilleni. Ne tyypit tuntuivat suorastaan idiooteilta ja ihan oikeasti saivat minut hiiltymään tyhmyydellään.

Nyt taas kun katsoin ohjelmaa, tunsin valtavaa myötätuntoa noita ihmisiä kohtaan ja arvostin heidän elämäntapaansa. Ymmärsin, että kaikki eivät tahdo tallata samoja polkuja, eikä kaikkien tarvitsekaan. Ne tyypit siellä telkkarissa vaikuttivat jopa siltä, että tahtoisin tutustua heihin, jos se olisi mahdollista. Ei ärsyttänyt ollenkaan. Oli kuin sitä aiempaa tunnetilaani ei olisi ollutkaan koskaan ja nyt on vaikea nähdä, että mitä olen oikein ajatellut aiemmin.


Tämä kokemus kertoo mielestäni omasta henkisestä kasvustani, ehkä siihen aikuiseen suuntaan. Tai ainakin hyväksyvämpään. Uskon, että suuri osa tästä ajattelusta on tullut myös tämän blogin myötä, kun on päässyt kohtaamaan hyvin hyvin erilaisia ihmisiä ja todennutkin, että eivät he nyt niin omituisia olekaan tai en minä ole ketään parempi. Niin tai ketään huonompi. Olen tavannut blogin kautta sellaisia tyyppejä joiden kaveri en olisi koskaan uskonut olevani ja hyvä niin. Kliseisesti sanottuna erilaisuus on rikkautta. Olen onnellinen kaikista ihmisistä joihin olen saanut tutustua, vaikka sydänystäviksi emme kaikkien kanssa olekaan alkaneet.

On niin hienoa löytää tällaisia oivalluksia itsestään, siksi tahdoin kirjoittaa tästä. Ei sillä ole niin väliä, että ajattelenko minä ihmisten kanssa kaikesta samoin, vaan siitä, että arvostanko myös heidän tapaansa ajatella vaikka omani sotii sitä vastaan. Ei minun tarvitse olla muiden kanssa samaa mieltä, vaikka heidän mielipiteensä ymmärtäisin ja niitä arvostaisin. Ymmärrättekö mitä haen takaa?


Sama koskee esimerkiksi tätä ajankohtaista rasismiteemaa. Voin käsittää myös ne rasistiset mielipiteet, mutta minun ei tarvitse silti hyväksyä niitä. Voin hyväksyä ne ihmiset näiden mielipiteiden takana, on heissäkin varmasti jotakin hyvää, vaikka en hyväksy rasistista ajattelua. Tämä on ollut ajattelutapani tämän syksyn aikana ja sen avulla olen saanut pidettyä tunteeni ja hermoni kurissa keskusteluissa. En ole yhtään parempi ihminen kuin joku muu omine ajatuksineen.

Kuinka te tulette toimeen erilaisten ihmisten kanssa? Vai tarvitseeko ystävän ajatella samalla tavalla kuin sinä ajattelet?

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva teksti! Itselläkin on käynyt samoin. Kaikilla ei iänkään myötä ymmärtäväisyys riitä, mutta kyllä elämänkokemusta varmasti tarvitaan jotta osaa katsoa maailmaa toisten silmien kautta. On ihan turhaa energian tuhlausta ärsyyntyä muista ihmisistä, vain siksi että he ovat erilaisia. Eri asia on tietenkin pahojen tekojen sulattaminen. Itse en osaa kuvitella hengailevani rasististen ihmisten kanssa (ja sellaisten juttujen kuunteleminen kyllä ärsyttää), mutta ihmisiä hekin tosiaan ovat ja voin jättää heidät omaan arvoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. En miekään kyllä ehkä kaikkein läheisimpään piiriini voisi ottaa sellaisia ihmisiä, jotka ajattelisivat kaikista minulle tärkeistä asioista ihan päin vastoin :) Mutta se kai on ihan luonnollista. Ja tosiaan, ikä ei ehkä ole se juttu oikein missään, vaan nuo elämänkokemukset!

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!