30.12.2015

Mennyt vuosi

Nyt kun on vuosi taas lopuillaan tuli sellainen olo, että olisi kiva kerrata mennyt blogivuosi, että mitäs tässä elämässä onkaan tapahtunut vuoden mittaa. Niin ja mitkä niistä asioista olen jakanut blogiin. Ja koska tiedän tästä postauksesta tulevan pitkän, niin en esijaarittele tässä nyt yhtään enempää vaan voimme lähteä liikkeelle tammikuusta.

Tammikuussa oli ensimmäinen Kaksplussan bloggaajien tapaaminen, jonne meneminen jännitti ihan hulluna. Tämä taisi olla vasta toinen tapahtuma, jonne bloggaajana pääsin ja oli niin jännittävää päästä tapaamaan ne kaikki ihmiset blogin takaa. Ja sydämeen jäi läjä ystäviä, luonnollisesti. Pohdiskelin blogissa paljon liikuntaan liittyvistä asioista, sillä urheilukärpänen oli tainnut puraista vuoden alussa (kuten ihmisille luontevaa tuntuu olevan). Olin kuitenkin laiska aerobinen liikkuja ja ulkoilin huonosti pienen taaperon kanssa. Täytin myös 24 vuotta ja pohdiskelin asioita, joita olin saavuttanut siihen mennessä elämässäni.


Helmikuussa pohdiskelin fiiliksiäni yksityisautoilusta, sillä olimme juuri vaihtaneet uuteen autoon autosta luopumisen sijaan. Koin myös tietynlaista kevätuupumusta, joka tuntuu tulevan minulle joka vuosi. Kerroin myös, kuinka liikunta oli auttanut selkävaivoihini. Aloitin myös kovan stressaamisen lähestyvästä syksystä ja elämän muutoksesta. Aloin myös superdieetille.

Maaliskuussa tajusin lopulta, että Aislasta on tullut taapero ja että rentoa vauvavuotta ei ole enää koskaan odotettavissa meidän perheeseen. Kerroin myös vähän tarinointia meidän parisuhteesta. Superdieetin kuulumiset olivat myös viikottainen osa blogia. Aisla oli myös maailman söpöin virpojatiikeri, kun hän kävi ensimmäistä kertaa virpomassa! (Hahha, tajusin just, että tänä vuonna virpoo varmaan sitten Anna tai Elsa......)

Huhtikuussa superdieetti tuli päätökseen ja kerroin lopun tulokset blogissa. Aika hyvä tulos, näin jälkeenpäin katsottuna. Huhtikuussa oli myös paljon menoa ja meininkiä joka suuntaan, käytiin mm. lapsimessuilla ja Kaksplus-tapaaminenkin oli taas. Paljastin blogiin myös ruokakassiemme sisällön. Lähestyvä vappu sai pohtimaan alkoholin käyttöämme, lapsia ja juhlapyhiä.



Kesäkuussa oli tarkoitus juhlia kaksilla kemuilla kaksi vuotiasta, mutta neidin sairastuttua juhlia tulikin vietettyä vain yhdet. Kesällä alkoi myös tällä bloggajaalla pieni motivaatio pula, jolloin postaustahti hidastui (eikä ole tainnut vieläkään saavuttaa takaisin sitä huippuaan, joka silloin joskus oli, mutta tämä hyvä nyt). Vietimme myös maailman ihanimman cityjuhannuksen ja nautimme muutenkin kesästä pitkän talven jälkeen.

Cityjuhannus
Heinäkuussa oli peräti kaksi bloggaajatapahtumaa Kaksplussalaisten kesken. Ensin käytiin Porvoossa ja sittemmin vietettiin ihana kesäilta 47 palasta -blogin Agun luona. Ja koska näiden tapahtumien myötä myös Toni sai kokemusta bloggaajan avecina, kirjoitti hän tietysti omasta kokemuksestaan tosi suloisen postauksen. Jaoin myös ensimmäisen (ja viimeisen) kotijumppa -videoni, heheh.

Elokuussa päivähoitokuviot vihdoinkin selvisivät. Kotiäiti-vuodet alkoivat siis häämöttämään loppuaan, joten kirjoittelin, mitä ne vuodet olivat minulle opettaneet. Vietimme myös viimeisen Kaksplus-tapahtumani, kun järjestimme sellaisen itse Even kanssa Tampereella. Meinasin myös kaiken kiireen keskellä räjähtää jännityksestä, kun koulun alku se vain läheni.


Lokakuussa postasin kaikista vähiten koko vuonna ja luulen sen johtuneen yksinkertaisesti kiireestä. Ehdimme kyllä käydä pienellä syyslomareissulla, joka oli mukavaa vaihtelua arkeen. Olin vielä lokakuussa kuitenkin hieman järkyttynyt uhkailu-postauksen kommentoinnista ja tajusin, että niitä ilkeitä kommentteja voi saada ihan kuka vain. Koko blogimaailma ällötti muutenkin jotenkin ja vertasinkin tätä rakasta harrastustani pornoteollisuuteen.

Marraskuussa oli aika sanoa heipat Kaksplussalle ja siirtyä melkein heti Blogiringille. Olen ollut niin onnellinen päätöksestäni, kaikki meni juuri nappiin minun osaltani! Muutaman kuukauden uusi arki sai päähäni uuden ajatuksen siitä, kuinka tuo pieni taapero on ihan oikea ihminen, jolle on tulossa ihan oikea elämä, emmekä me elä koko elämäämme missään pienessä symbioosissa keskenämme. Siitäkin postailin.  Kuitenkin myös minä tahtoisin mielelläni kasvattaa sen lapseni pumpulissa. Sain myös koulussa selitystä huonolle lukupäälleni - nimittäin lukihäiriön.

Joulukuussa sain vihdoin meidän seinän maalattua. Avauduin myös hieman keskittymisvaikeuksistani, joista toivottavasti saan selkoa paremmin vielä tammikuun puolella ja palaan sitten asiaan. Kerroin myös lopahtaneesta kiinnostuksestani baareja kohtaan ja huokaisin helpotuksesta, kun yksi lukukausi saatiin päätökseen koulussa.


Sellainen vuosi oli minulla. Aikamoisia muutoksia on koettu, etenkin koska syksy. Nyt vasta tuntuu, että olen kunnolla päässyt tähän arkeen käsiksi ja olen nyt joululomalla. Keväällä on edessä pitkä työssäoppimisjakso ja se vaatii jälleen uudelleen rutinoitumista. Ihanaa, että teitä on monta siellä vielä, jotka olette jaksaneet pysyä matkassa, vaikka postaustahtini on tuolta alkuvuodesta hiipunut ja yhteisö taustalla on vaihtunut. Ensi vuodesta tulkoon mahtava!

27.12.2015

Joulu oli taas

Oli kyllä oikein mukava joulu, jälleen kerran. Aislan syntymän jälkeen on tuntunut, että joulut ne paranee vuosi vuodelta. Tyttö sai kauhean määrän erilaista Frozen-tavaraa. Oli vaatteita (onneksi muita kuin Forzen-aiheisia myös t. äiti), pussilakanoita, tyynyjä ja leluja. Viimeisimpiä ei kuitenkaan tullut mitenkään yli äyräiden, joten päädyttiin hakemaan kotimatkalla joulupukin rahoilla Aislalle vielä Elsa-nukke Annan kaveriksi. Kyllä nyt kelpaa.


Omiin lahjoihini sain olla todella tyytyväinen, kun sain lahjakortin alusvaateliikkeeseen, kameran etälaukaisimen, Monkeypod- kameranjalan, tarjoiluastian, herkkuja ja sukat. Ainakin. Niin ja liput Von Hertzen Brotherseja kuuntelemaan. Kyllä kelpaa äidinkin. Tonille ostin itse uuden tietokonetuolin, kun hän sitä on aina tahtonut ja mielestäni ne on niin rumia, että en ole meille sellaista uutta tahtonut. Nyt annoin vähän periksi ja ostin omaan silmääni siedettävän, joka vaikutti kuitenkin mukavalta istua. Kelpasi hyvin ilmeisimmin.



Ja vaikka aloitinkin lahjoista kertomisella, niin eihän se ole ollut mikään joulun kohokohta, vaan ruoka. HAHAHHA. Ei mutta aivan törkeän hyvää ruokaa olen saanut syödä ja voinkin kertoa, että tammikuussa lähtee tämän (ja koko syksyn) johdosta sellainen kuntokuuri, että oksat pois (kuten varmaan aika monella muullakin). Tosiaan, on toki myös tullut nautittua yhdessä olosta ja lomasta, eikä vain ruoasta ja lahjoista. Oikein mukava ja lämmin joulu.



Toivottavasti kaikki muut ovat saaneet nauttia myös yhtä ihanasta joulusta, kun itse sain. Oltiin tosiaan Tonin vanhempien luona, niin on Aislakin nyt sitten saanut touhuta isovanhempien kanssa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä ennen uutta vuotta ehtiä postata menneestä vuodesta sekä tulevan vuoden lupaukset tulee joko ennen tai jälkeen vuoden vaihteen. Enpäs ole aiemmin lupaillut juurikaan, mutta nyt tuntuu siltä, että on aika.

26.12.2015

Joulukalenterin viimeiset luukut

Lupailin tulla jakamaan viimeisetkin joulukalenteriluukut tänne bloginkin puolelle, joten täältä niitä tulee! Nauttikaa, nämä oli tosiaan ne viimeiset videomuotoiset joulukalenteriluukut ikinä, uskon, sillä oli se semmoinen projekti. Hehhe.

24.12.2015

Oranssia joulua!

Tänä vuonna päätin, että en tosiaankaan ala stressaamaan mistään joulusiivouksesta, kun saan joulun lomailla. Niinpä päädyin vielä pari päivää sitten aloittamaan yhden ikuisuusprojekteistani, johon maalit olivat seisseet jo turhan kauan tyhjänpanttina. Tuumasta toimeen siis, lapsi nukkumaan ja tela viuhtomaan. Kahdessa päivässä oli projekti valmis ja perhe tyytyväinen. Nyt meillä on maailman hienoin appelsiinin värinen olohuoneen seinä. Olen rakastunut ja onnellinen. Se on jopa melko tasainenkin, vaikka tosiaan ihan itse maalasin ilman yhtäkään apukättä. 


Eteisessä meillä onkin jo laukut pakattuina, sillä olemme ennakoineet joulun muutoinkin miellyttävällä tavalla eli lähdetään Tonin vanhempien luokse. Siellä on isovanhemmat, jotka taatusti jaksavat temmeltää taaperon kanssa, sillä välin kun isi ja äiti vetelee navat täyteen jonkun muun laittamaa ruokaa. No okei, ei nuo nyt ainoita syitä ole sinne lähteä. Eihän meidän tosiaan tarvinnut siivotakaan kotona joulua varten tai luoda muutenkaan mitään joulutunnelmaa.. No okei, nyt ihan tosissaan. On kivaa mennä paikkaan, jossa on helppo olla ja kivaa seuraa. Tästä tulee varmasti ihan paras joulu. Taaperoa jännitti tänään jo niin kovasti, että meni kaksi tuntia nukahtaa. Huh huh. Aamulla, kun Toni pääsee töistä, auto starttaa.


Tulen todennäköisesti vielä välipäivinä tänne raapustelemaan (ainakin jakamaan kaikki loputkin joulukalenterin luukut), mutta jos en muista tai pukki tuo jotain niin hienoja lahjoja, että en ehdikään, niin ihanaa tulevaa vuotta teille kaikille niiiin rakkaille lukijoille <3 Ah, niin ja ihanaa, rauhallista ja selvää joulua <3

20.12.2015

Keskittymisvaikeuksia(ko?)

Minä olen kokenut aina hankalaksi keskittymisen. Erityisesti tilanteissa, joissa on ylimääräistä hälyä ympärillä, on ihan todella haastavaa keskittyä. Käyn ennemmin jonkun kaverin luona kyläilemässä, kuin kahvilla kaupungilla, koska kaupungilla minulla menee puolet hänen jutuistaan ohi, koska siellä on niin paljon ylimääräisiä ääniä ja ärsykkeitä. Toki ystäväni eivät tätä välttämättä aina huomaa, sillä osaan naamioida sen aika mainiosti koko ikäni sitä tehneenä. Aiempien opintojen aikana eräs opettaja kehui taidostani huomata ohjatessa monta asiaa kerralla ja voisin väittää tämän olevan juuri sitä, jos se tahdotaan nähdä positiivisena taitona, eikä negatiivisena. Omassa arjessa se ei kyllä tunnu kovin mukavalta kaikissa tilanteissa.

Nyt kouluun palattuani olen huomannut asian taas suuremmin. Pystyn kyllä keskittymään luennoilla, jos ne luennot on sellaisia, joissa on keskustelua tai toimintaa ja saan esim. piirrellä samalla, mutta jos täytyisi istua vain paikoillaan ja kuunnella, niin ei jäisi kyllä mitään mieleen.

Muitakin elämänhallintaan liittyviä organisointiongelmia minulla tuntuu olevan. Tavarat ovat aina hukassa, olen aina myöhässä tai aivan liian ajoissa, raha-asioista sen enempää puhumatta, sillä Toni organisoi ne meidän perheessä aika pitkälti, en ole kovin hyvä siinä. Olen todella onnekas tuollaisesta puolisosta. Vastakohdat täydentää toisiaan, vai miten se olikaan. Olen myös todella impulsiivinen, mikä on tavanomaista keskittymishäiriöiselle henkilölle. Muitakin haasteita on, mutta en ehkä listaa nyt ihan kaikkea tähän.

Ongelmia on ollut siis koko elinikäni, mutta peruskoulussa en ole ollut häirikkö eikä minulla kuutosen tai seiskan oppilaana ole ollut niin huonot numerot, että niihin olisi kukaan puuttunut. Olen siis pärjännyt melko surkeasti kuitenkin ja pitänyt itseäni aina vähän yksinkertaisena. Keskittymishäiriö ei ole ollut myöskään niin tuttu juttu omassa lapsuudessani, kuten nyt sitä auliimmin diagnosoidaan.

Olen ollut pitkään vakuuttunut, että keskittymisvaikeuksia löytyy ja jos ihan kotidiagnooseja aletaan luettelemaan, niin ADD on ollut oma ajatukseni. En kuitenkaan ole hakeutunut diagnosoitavaksi, koska olen hiukan hävennyt, että koen tällaisen "muotisairauden" itseeni kuuluvaksi ja olen kokenut myös, että asiaa on vähätelty aina kun olen ottanut sen puheeksi. Nytkin tämä on yksi henkilökohtaisimmista postauksistani ja jännittää kirjoittaa ja julkaista tätä. (Tuntuu myös, että en nyt oikein osaa tätä mitenkään kauniisti jäsennellä, mutta koettakaa kestää.) Oikeastihan minulla ei ole mitään hävettävää, sen tiedän.

Halusin tuoda ilmi, että koen tällaisen asian osana identiteettiäni, joskin toistaiseksi vielä ilman diagnoosia. Se prosessi on nyt vaiheessa, jotta saisin hiukan paremmin ymmärrystä koulussa, jos se on tarpeen opintojen aikana. Viimeisen puoli vuotta opinnoissani olen mielestäni selvinnyt paremmin kuin koskaan, enkä oikeastaan kaipaa sitä diagnoosia enää niin paljoa koulua varten, kuin mitä aiemmin ajattelin, mutta eihän sitä tiedä mitä on edessä. Tämä ei ole kuitenkaan mikään yhden lääkärikäynnin juttu. Tammikuussa asia selvinnee viimeisellä lääkärikäynnillä. Jännittävää. Siinähän saa sitten taas laittaa identiteetin uusiksi, oli tulos mikä hyvänsä, hahah. Joko luovun ajatuksesta, että minulla on keskittymishäiriö tai sitten ajatukseni vain vahvistetaan. Jännittää.


Onko muita keskittymisvaikeuksista kärsiviä linjoilla? Onko teillä diagnoosi? Onko se tehty lapsena vai aikuisena?

18.12.2015

En osaa vielä seistä käsilläni enkä myöskään piirtää

Otsikon mukaiset asiat esimerkiksi selviävät jo menneissä joulukalenterin luukuissa, jotka siis päivittyvät blogin Facebookiin ja YouTube-kanavalle päivittäin. Kannattaa klikkailla sinne seuraajaksi, jos kiinnostaa nähdä loputkin videot ensimmäisten joukossa. Linkkaan kyllä kaikki myös lopulta tänne tämmöisinä rimpsuina, jos pidempi elokuvaelämys miellyttää enemmän. Hahhaa. Pidemmittä puheitta. Tässä, olkaa hyvät.

17.12.2015

Vegaaninen linssikeitto!

Äitini tuli tuossa taannoin meille kyläilemään ja hän kun on laktoositon, gluteeniton ja vielä lihatonkin (ei kyllä meille ongelma), niin piti sitten ihan miettiä mitä siihen ruokaan laittaa. Tulin sitten ihan vahingossa tehneeksi mielestäni aika tosi hyvää ruokaa, niin tahtoisin jakaa tämän ohjeen teillekin. On helppoa, mausteista ja hyvää! Koittakaa! Kas tässä! 


Tarvitset:

1 pieni tai puolikas bataatti
5-8 porkkanaa
1 paprika
1 sipuli
herne-maissi-paprikaa
(punaisia) linssejä
tölkki kikherneitä
1 prk chilimaustettua tomaattimurskaa
1 prk maustamatonta tomaattimurskaa
kookosmaito/kerma
(tuoretta) inkivääriä
valkosipulia
suolaa
pippuria
kasvisliemikuutio
oliiviöljy
(auringonkukan siemeniä)

1. Laita vesi kiehumaan ja lisää sinne kasvisliemikuutio. Lisää joukkoon pilkotut kasvikset ja huuhdellut linssit. Anna kiehua niin kauan, että on kasvikset ja linssit on kypsiä.
2. Lisää tomaattimurskat, herne-maissi-paprika, kikherneet ja mausteet. Odota, että keitto on taas lämmintä ja he-ma-pat sulaneet.
3. Kaada joukkoon vielä kookosmaito/kerma ja lorauta vähän oliiviöljyä.
4. Nauti vaikkapa siementen kera.


Niiiin helppoa ja maukasta kasvisruokaa! Kasviksiahan tuohon voi iskeä melkein mitä vain kaapista löytyy ja bataatin tilalla voisi maistua vaikka perunakin. Ei ole niin justiinsa, paitsi jos vegaanista safkaa aiot tehdä, niin kannattaa varmistaa, että kasvisliemikuutio on vegaaninen kanssa!

16.12.2015

Kun baarit ei kiinnosta

Syksyn uhkailutapauksen jälkeen olen käynyt yhden kerran baarissa. Olin liikkeellä autolla ja join Pepsiä ja alkoholitonta olutta ja pelkäsin vähän. Jotenkin en ole oikeastaan koskaan ollut mikään varsinainen baari-ihminen. Toisinaan olen tykännyt käydä, mutta kaikista mieluiten istumassa jossakin rauhallisessa paikassa ja mahdollisesti jopa arkena, kun on mahdollisimman vähän muita ihmisiä paikalla. Olen inhonnut diskohelvettejä ja kovaäänisiä rokkibaareja. Keikoilla olen tykännyt toisinaan kyllä käydä, mutta sielläkin ihmismassa on lähinnä ärsyttänyt ja ahdistanut kuin tuonut jotakin kreisiä bailausfiilistä.

Nyt tämä syksyn tapaus vahvisti fiilistäni siitä, että se elämä ei ole minua varten. Toki voin käydä baareissa, jos mieleni on joskus toisenlainen, mutta nyt se ei tunnu kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta rentoutumiseen. Käytyäni luokkani mukana juhlimassa selvinpäin baarissa, koin sen paljon miellyttävämmiksi vaihtoehdoksi kuin humaltua baarissa, vaikka en kyllä tosiaan siitäkään niin paljoa nauttinut (muuta kuin seurasta!). Oli sitten kivaa vain huristella autolla kotiin, kun ei enää jaksanut. Ei mitään narikalla notkumista ja kebab-mestoja pilkun jälkeen, mitä nuo hommat tuntuu usein olevan. (Ja ennen kuin joku tulee vinkumaan, että ei baarissa tarvitse niin käydä, niin noh.. Moni tuntuu käyvän.) 


Tykkään kuitenkin nauttia alkoholia ja nimenomaan rentoutuakseni. Miellyttävin tapa itselleni on istua jonkun ystävän tai parin kanssa iltaa ja vaikkapa pelailla lautapelejä tai katsella huonoja ohjelmia. Jos bailaamista mietitään, niin miellyttävimpänä ajatuksena pidän vaikkapa mökkijuhlia pienellä kaveriporukalla, vaikka harmillisen vähän olen sellaisiin saanut osallistua. 

Minulla meni yllättävän monta vuotta ymmärtää, että en oikein pidä baareista. Nyt vasta olen hoksannut sen lopullisesti: Nyt juuri (älä koskaan sano ei koskaan) en pidä baareista. Haluan kuulla mitä ystävilläni on minulle sanottavanaan, sekä haluan itse tulla kuulluksi, enkä tahdo huutaa surkean musiikin päälle. Haluan puhua henkeviä läpi yön punaviinilasi kourassani. Sitä olen kaivannut koko pitkän syksyn. Nyt sitten laitoin ystävilleni Facebookiin kysymyksen, että kuka tahtoisi toteuttaa tätä rentoutumista kanssani ja sain yllättävästi viestin sellaiselta tytöltä, jota en oikeastaan ole koskaan tavannut. No niin tai muistan minä hänet pyöränsä selässään eräässä Etelä-Savon kaupungissa, josta meillä on yhteisiä tuttavia, mutta en muista koskaan jutelleeni hänen kanssaan kasvotusten. Tulin tästä kutsusta niin iloiseksi.

Ystävän etsintää.. :D
Luulenpa, että tulevasta perjantaista tulee juuri sellainen, kun olen kaivannutkin: RENTOUTTAVA, mieleenpainuva, erityinen, rauhallinen ja puhelias. Ihanaa iltaa meille.

Nollaatteko te bailaamalla vai rentoudutteko ennemmin kotosalla alkoholin kera?

13.12.2015

Huh huh, tämä vuosi koulun osalta (melkein) ohi!

En voi kuvailla tätä helpotuksen tunnetta, kun tajuan, että syyslukukausi on ohi. Muistan vielä, kuinka ensimmäisinä päivinä itkeskelin invavessassa ahdistuneena ja olin aivan varma, että tämä koulu loppuu kyllä ennen kuin alkaakaan. Samaan aikaan oli eräänlaisia mullistavia asioita ihmissuhderintamalla, joita en täällä blogissa jakanut (enkä vieläkään jaa varsinaisesti, tällä tavoin ikävästi vain vihjailen), jotka vain vaikeuttivat koulun aloitusta. Se oli kamalaa aikaa. Sitten vielä se itkevä lapsi siellä päiväkodin aamupalalla. Oooh, alkaa nytkin itkettää kun vain pohdinkin.

No, sitten lapsi lakkasi itkemästä aamupalalla ja minä aloin saada koulutehtäviä. Ja kirjoja luettavaksi. En tajunnut mitään lukemastani ja tuntui aika hankalalta koko koulu, vaikka olin tyytyväinen päiväkodin mutkattomaan alkuun. Suurin opiskelumotivaationi on kuitenkin vanhemmuuden tuoma vastuu (ja nostettu opintolaina), joten olen päättänyt olla luovuttamatta. Päätin oppia ne hankalatkin asiat ja uusi ihana luokka oli hyvä tsemppari myös.

Sitten yhdellä viikolla, kun oli eniten palautettavia tehtäviä ja hirveä stressi päällä, tajusin, että vain pari viikkoa enää ja on aika joululoman. Enää pari viikkoa hammasta purren, kyllä minä saan nämä tehtävät tehdyiksi. Ja niin minä sainkin, vain yhden tehtävän olen palauttanut koko syksynä myöhässä. Minulta se on mainio suoritus, sillä ennen en olisi palauttanut varmaan lainkaan.

Perjantaina sitten hoksasin, että hetkinen, minullahan on enää tämän päivän tunnit (ja pari tekemätöntä tehtävää) ja sitten on aika sen LOMAN. Noh, enää on ne tehtävät, lähiopetus jo ohi. Päällimmäisenä kuitenkin se fiilis, että kyllä minä tästä selviän, vielä sen jäljellä olevan kaksi vuottakin, vaikka välillä muulta tuntuu. Kevätlukukauden lukkari harjoitteluineen kuulostaa ihan hyvältä.

Kiitos rakkaalle puolisolleni tuesta, hienolle koululuokalle sekä mainiolle tyttärelleni, joka sai päiväkodin aloituksessa vain yhden sellaisen taudin, jolloin täytyi jäädä kotiin hoitamaan. Toisilla ei käy tuon viimoisen suhteen niin hyvä mäihä kuin meillä!

Ja sitten loppuun vielä iso huokaus: PUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUH!

11.12.2015

Joulukalenteri on jo melkein puolivälissä!

Heh, lupailin linkkailla tännekin päin sitten näitä joulukalenterin luukkujani, jotka siis blogin Facebookissa jaan päivittäin. Jotenkin vain tänään havahduin, ladatessani 11. luukkua, että nythän on jo puoliväli, enkä tänne ole lainkaan linkkaillut. Tässä tulisikin sitten monta pätkää. Eli nämä kun tästä katselee, niin hyvin ehtii vielä mukaan seurailemaan, että mitäs minä teidän kysymyksiin olenkaan keksinyt vastauksiksi. Facebookissa parhaiten, mutta taidan tuonne YouTube-kanavallenikin laittaa jatkossa nuo julkisiksi. Senkin voi siis tilailla! 

Jee, miettikää, joulu on ihan pian!


9.12.2015

Taaperolla kaksi harrastusta


Minulle on tärkeää, että opetan Aislan harrastamaan pienestä pitäen, sillä itse olen ollut lapsena tuuliviiri, joka on pomppinut harrastuksista toiseen tai ollut harrastamatta. Nyt kun aikuisiällä olen sitten harrastellut enemmänkin, niin koen jääneeni ehkä jostakin lapsena paitsi.

Harrastuksien mukana tulee kavereita päiväkodin ja koulun ulkopuolelta, itsevarmuutta, lajista riippuen siihen ominaisia taitoja ja tietoja, sitoutumisvalmiuksia ja säännöllisyyttä arkeen. Monia muitakin asioita varmasti liittyy harrastamiseen, joita en tuossa tullut edes ajatelleeksi. Haluan, että tyttäreni on etuoikeutettu ja saa nämä asiat elämäänsä. Lajiksi meille on valikoitunut sirkus, koska itse pidän siitä. Vielä kun neiti on niin pieni, ei hän pysty itsekään valitsemaan ja toistaiseksi sirkuksessa on käyty mielellään.


Itse olen löytänyt sirkuksen maailmaan vasta teini-ikäisenä ja harmittaa, että en jo aiemmin. Sirkuksessa on niin monenlaisia lajeja, että en usko, että siihen voi kovin nopeasti kyllästyä. Sieltä oppii monenlaisia asioita: kehonhallintaa, tasapainoilua, koordinaatiokykyä, esiintymistaitoja ja sosiaalisia taitoja esimerkiksi. Voisiko olla parempaa?

Toistaiseksi olemme käyneet sellaisessa ryhmässä, jonne menemme Aislan kanssa kaksin ja olen tykännyt, että se on superhyvä, eikä niinkään väsyttävä juttu. Rakas tyttäremme on muutenkin sellainen energiapakkaus, että touhuilee kotonakin samalla innolla päiväkodin jälkeen, niin miksei harrastuksessakin. Nyt kun käymme vielä yhdessä, on se meille sellainen yhteinen aika, kun äiti kiinnittää huomion lähinnä häneen, eikä varmasti someen yhtään.


Toivon kyllä, että Aisla jatkaa harrastusta vielä sittenkin, kun ei ole meille yhteisiä ryhmiä, mutta sen näkee sitten. Jos hän ei pidä tai halua jatkaa, niin voimme etsiä sitten jonkun lajin, joka miellyttää enemmän häntä. Itse toivoisin senkin olevan liikuntaa, sillä mielestäni on tärkeää oppia liikkumaan myös pienestä pitäen, sillä tällä tavoin aikuisiällä sen aloittaminen on ollut niin haastavaa.

Ja tosiaan, vaikka me käymme Aislan kanssa sirkuksessa, on meille tärkeää, että tasapuolisuuden nimissä myös Toni harrastaa tytön kanssa. Hänen vuorotyöstään johtuen eivät he ole voineet ottaa mitään säännöllistä harrastusta, mutta he käyvät kaksin uimahallissa. Minä en voi sinne mennäkään, kun ihoni ei kestä klooria kovin hyvin. Se on sitten isin ja tyttären yhteinen harrastus, johon aina valitaan päivä kalenterista ja sitten sitä odotellaan kuin kuuta nousevaa. Tämä on myös tärkeä asia koko perheelle, he saavat yhteistä aikaa ja äidin sydän sulaa, kun tietää, että näin on.

Mitäs teidän perheessä harrastetaan? Harrastaako äidit ja lapset vai isit ja lapset? Vai onko harrastaminen teille tärkeää? 

5.12.2015

Olen miettinyt ihan samaa, Maria Veitola!

Koska tulen aina vähän myöhässä näiden telkkariohjelmien katselussa nykyisin, täytyy sanoa, että katselin tässä ihan paripäivää sitten Yökylässä Maria Veitolaa, jossa Maria kyläili hyvinvointivalmentaja Kirsi Salon luona. (Jakso näyttäisi löytyvän vielä Katsomosta, jos on mennyt ohi!)

Kirsi Salohan on tämä tyyppi, joka aiemmin on mm. juontanut Heikointa lenkkiä ja ilmeisesti ollut aika binesmimmi bleiserissään muutoinkin. Noh, nyt hän on löytänyt elämäänsä henkisyyden ja kaiken sen hihhuloinnin sen ympäriltä. Minun mielestäni jakso oli ihan todella mielenkiintoinen. Itse olen lapsuudessani (ja myöhemminkin) nähnyt jos minkälaisia hihhuleita, kun isäni kanssa olen päässyt pyörimään ja muutoinkin on osunut kohdalle vaikka ketä.



Asia, miksi kirjoitan tästä, on se, että Maria Veitola sanoi siinä jaksossa niin ihanasti, että hän tahtoisi olla sellainen hihhuli, mutta onko kaikista siihen. Tätä minäkin olen pohtinut joskus ja todennut, että se ei ole ehkä kaikkia varten. Minun mielestäni olisi ihan superihanaa viskata rintaliivit jorpakkoon, elellä tissit vapaana, syödä vain terveellisesti kalliita luomutuotteita sekä hypätä orvanpyörästä tuijotellakseni rakkaitani silmiin. Olisi aivan mahtavaa halata sillä rakkaudella, jota sisälläni on, kaikkia ihmisiä.

Sitten päästään tähän, että se ei vaan mene niin. En minä pysty. Vaikka ajatustasolla ajattelisin, että tästä lähtien alan halaamaan kaikkia ystäviäni, en kuitenkaan tee niin. Miksi en? Se ei ole minulle tyypillistä ja se on vaikeaa ja takeltelevaa. Jos joku näyttää positiivisia tuntemuksiaan minua kohtaan, teen kuten perinteisesti suomalaiset ihmiset tekevät: kiusaannun. Ennen en osannut ottaa edes pientä kohteliaisuutta vastaan, nykyisin olen siinä parempi sentään. En tietysti pane vastaan jos joskus havahdun siihen, että teen niitä asioita, jotka nyt koen kiusallisena, mutta nyt on näin.


Minusta on ihanaa nähdä kuinka tuollaisia ihmisiä on olemassa, kuten kaiken muunlaisiakin ihmisiä. En nyt oikein taas tiedä mitä oikein tahdoin sanoa, se oli vain hieno oivallus mitä se Maria sanoi, kauhean hauskaa pohdintaa, kun olen sitä itsekin miettinyt. Oletteko te katsoneet tuota ohjelmaa? Se on ollut ihan yksi omista lemppareista nyt lähiaikoina, jotenkin niin kamalan aito. Myös se Maria Veitola, kun olen pitänyt sitä aika jäätävänä aiemmin.

Puut kuvattu vähän aiemmin syksyllä, mut mitkäs käviskään sen paremmin hihhulointi-postaukseen, hehe.

1.12.2015

Joulukalenteri aukeaa

Tosi pitkään pohdin, että tahdonkohan minä lähteä tähän rumbaan lainkaan tämän hektisen arkeni keskellä. Viime vuonna joulukalenteri löytyi blogin Facebook-sivuilta, mutta jaoin kuvallisen kalenterini kuvia tänne blogin puolellekin toisinaan. Osa kuvista löytyy esim. täältä. Vaikka viime vuonna olin vielä Aislan kanssa kotosalla ja kyse oli vain 24 kuvasta, niin tuntui urakka aika haastavalta. Päätinkin, että tänä vuonna kalenteria ei tule.

Sitten tulikin idea, joka vei mukanaan. Ne kysymykset, joihin lupasin vastata videolla, joita tuli ihan hulluna. Niin tai siis juuri sopivan verran kalenteriin. Niistä koostuu sitten blogin joulukalenteri vuonna 2015. Aion jakaa jälleen blogin Facebook-sivuilla päivittäin joulukalenteri "luukun" eli yhden videon, joka on toteutettu teidän kysymyksien pohjalta. Sitten jaan niitä videoita tännekin, kunhan niitä on tullut hieman enemmän. Eli pystyt seuraamaan nämä luukut myös täältä, mutta jos haluat nähdä ne päivittäin suosittelen siirtymään Äiti on vihannes -blogin Facebookkiin ja klikkaamaan itsesi tykkääjäksi.

Sen pidemmittä puheitta, ensimmäinen video täällä tänään. Olkaa hyvät: