20.12.2015

Keskittymisvaikeuksia(ko?)

Minä olen kokenut aina hankalaksi keskittymisen. Erityisesti tilanteissa, joissa on ylimääräistä hälyä ympärillä, on ihan todella haastavaa keskittyä. Käyn ennemmin jonkun kaverin luona kyläilemässä, kuin kahvilla kaupungilla, koska kaupungilla minulla menee puolet hänen jutuistaan ohi, koska siellä on niin paljon ylimääräisiä ääniä ja ärsykkeitä. Toki ystäväni eivät tätä välttämättä aina huomaa, sillä osaan naamioida sen aika mainiosti koko ikäni sitä tehneenä. Aiempien opintojen aikana eräs opettaja kehui taidostani huomata ohjatessa monta asiaa kerralla ja voisin väittää tämän olevan juuri sitä, jos se tahdotaan nähdä positiivisena taitona, eikä negatiivisena. Omassa arjessa se ei kyllä tunnu kovin mukavalta kaikissa tilanteissa.

Nyt kouluun palattuani olen huomannut asian taas suuremmin. Pystyn kyllä keskittymään luennoilla, jos ne luennot on sellaisia, joissa on keskustelua tai toimintaa ja saan esim. piirrellä samalla, mutta jos täytyisi istua vain paikoillaan ja kuunnella, niin ei jäisi kyllä mitään mieleen.

Muitakin elämänhallintaan liittyviä organisointiongelmia minulla tuntuu olevan. Tavarat ovat aina hukassa, olen aina myöhässä tai aivan liian ajoissa, raha-asioista sen enempää puhumatta, sillä Toni organisoi ne meidän perheessä aika pitkälti, en ole kovin hyvä siinä. Olen todella onnekas tuollaisesta puolisosta. Vastakohdat täydentää toisiaan, vai miten se olikaan. Olen myös todella impulsiivinen, mikä on tavanomaista keskittymishäiriöiselle henkilölle. Muitakin haasteita on, mutta en ehkä listaa nyt ihan kaikkea tähän.

Ongelmia on ollut siis koko elinikäni, mutta peruskoulussa en ole ollut häirikkö eikä minulla kuutosen tai seiskan oppilaana ole ollut niin huonot numerot, että niihin olisi kukaan puuttunut. Olen siis pärjännyt melko surkeasti kuitenkin ja pitänyt itseäni aina vähän yksinkertaisena. Keskittymishäiriö ei ole ollut myöskään niin tuttu juttu omassa lapsuudessani, kuten nyt sitä auliimmin diagnosoidaan.

Olen ollut pitkään vakuuttunut, että keskittymisvaikeuksia löytyy ja jos ihan kotidiagnooseja aletaan luettelemaan, niin ADD on ollut oma ajatukseni. En kuitenkaan ole hakeutunut diagnosoitavaksi, koska olen hiukan hävennyt, että koen tällaisen "muotisairauden" itseeni kuuluvaksi ja olen kokenut myös, että asiaa on vähätelty aina kun olen ottanut sen puheeksi. Nytkin tämä on yksi henkilökohtaisimmista postauksistani ja jännittää kirjoittaa ja julkaista tätä. (Tuntuu myös, että en nyt oikein osaa tätä mitenkään kauniisti jäsennellä, mutta koettakaa kestää.) Oikeastihan minulla ei ole mitään hävettävää, sen tiedän.

Halusin tuoda ilmi, että koen tällaisen asian osana identiteettiäni, joskin toistaiseksi vielä ilman diagnoosia. Se prosessi on nyt vaiheessa, jotta saisin hiukan paremmin ymmärrystä koulussa, jos se on tarpeen opintojen aikana. Viimeisen puoli vuotta opinnoissani olen mielestäni selvinnyt paremmin kuin koskaan, enkä oikeastaan kaipaa sitä diagnoosia enää niin paljoa koulua varten, kuin mitä aiemmin ajattelin, mutta eihän sitä tiedä mitä on edessä. Tämä ei ole kuitenkaan mikään yhden lääkärikäynnin juttu. Tammikuussa asia selvinnee viimeisellä lääkärikäynnillä. Jännittävää. Siinähän saa sitten taas laittaa identiteetin uusiksi, oli tulos mikä hyvänsä, hahah. Joko luovun ajatuksesta, että minulla on keskittymishäiriö tai sitten ajatukseni vain vahvistetaan. Jännittää.


Onko muita keskittymisvaikeuksista kärsiviä linjoilla? Onko teillä diagnoosi? Onko se tehty lapsena vai aikuisena?

8 kommenttia:

  1. Samaistun niin tuohon! Monta kertaa on kysytty onks miulla joku ad/hd :D testeissä en oo kyl ikinä käyny..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis miuta niin nolottaa olla sen tädin kanssa täyttämässä sitä lippulappua kun joka kohtaan "joo, joo..joo..pitää paikkaansa!" :''D Miulta kukaan ei ikinä oikein ole kysynyt, kun en ole sillä tavalla ylivilkas ehkä kuitenkaan :)

      Poista
  2. ADHD diagnoosi löytyy. Sain dgn aikuisena, koska en ole stereotyyppinen adhd, eli en hypi pitkin seiniä jne. Peruskoulun numerot oli sitä 8 luokkaa ja olin alisuoriutuja keskittymisvaikeuksien takia. Olen kuulema kompensoinut älyllä keskittymisvaikeuksia ja tuurilla saanut hyviä numeroita. Adhd näkyy lähinnä arjen hallinnassa, mitään ei saa aikaiseksi, toisten kuuntelu on vaikeaa, jos on muita aistiärsykkeitä ja saatan uppoutua omiin ajatuksiini.

    Ja asioiden unohtelu on arkipäivää. Menoja ei muista, jos niitä ei merkkaa kolmeen kalenteriin jne.

    Lääkitys auttoi paljon. Eihän sekään tietty mitään pakota tekemään, mutta aijemmin esimerkiksi siivouksessa, oki mahdotonta saada tehtyä yksi asia kerrallaan ja vielä loppuun asti! Nyt onnistuu

    Suosittelen Ad(h)d vertaistukiryhmää facebookissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä noi siunkin piirteet ihan tosi tutuilta.. Menojahan ei muista vaikka ne olis kalenterissa koska ei muista katsoa kalenteriin XD heheh. Pitääkin katsastaa toi tukiryhmäasia. Kovasti oon pohdiskellut tätä lääkitysasiaa, koska periaatteessa olen aika lääkekielteinen.. :/ Helpottanut varmaan itseä diagnoosin saaminen?

      Poista
    2. Kyllähän se diagnoosi helpotti, kun kaikkeen löytyi selitys enkä ookkaan "tyhmä, laiska ja saamaton".
      Normaalisti mun päässä on auki 10 telkkaria samaan aikaan, joista jokaisesta tulee eri ohjelmaa ja niihin pitäs keskittyä samaan aikaan. Lääke sulkee kaikki muut ja jättää päälle yhden kerrallaan :D olin itsekin lääkevastainen, mutta ajattelin kokeilla. Hyvä, että kokeilin. En aijo kuitenkaan syödä lääkkeitä joka päivä.

      Poista
    3. Juurikin näin. Olisi kiva, kun olisi syy siihen omaan kykenemättömyyteen joissain aisoissa :) Telkkarivertaus kuvastaa omaa päänsisäistä maailmaa myös aika paljon :) Pitää pohtia tota lääkeasiaa!

      Poista
  3. Ei ole keskittymishäiriötä, mutta itsekin sairastan yhtä "muotisairautta", nimittäin masennusta.

    Diagnoosi on ollut jo monta vuotta, enkä asiaa sen kummemmin enää ajattele. Lääkitys on edelleen, ainoastaan nukkumiseen, mutta muuten olen saanut sanoa niille heipat. :)

    Muotisairaus siksi, koska asiasta uskalletaan puhua enemmän kuin ennen ja tuntuu että, jokatoisella on jonkinlaista masennusta.

    http://jviideskerros.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masennus on kyllä kanssa aika yleistä nykyään ja aikamonelle tulee jossain elämänvaiheessa vastaan.. Sitäkin on varmaan monentyyppistä :) Ihanaa, että siula on helpottanut niin, että ei tarvitse enää ajatella niinkään edes :)

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!