30.12.2015

Mennyt vuosi

Nyt kun on vuosi taas lopuillaan tuli sellainen olo, että olisi kiva kerrata mennyt blogivuosi, että mitäs tässä elämässä onkaan tapahtunut vuoden mittaa. Niin ja mitkä niistä asioista olen jakanut blogiin. Ja koska tiedän tästä postauksesta tulevan pitkän, niin en esijaarittele tässä nyt yhtään enempää vaan voimme lähteä liikkeelle tammikuusta.

Tammikuussa oli ensimmäinen Kaksplussan bloggaajien tapaaminen, jonne meneminen jännitti ihan hulluna. Tämä taisi olla vasta toinen tapahtuma, jonne bloggaajana pääsin ja oli niin jännittävää päästä tapaamaan ne kaikki ihmiset blogin takaa. Ja sydämeen jäi läjä ystäviä, luonnollisesti. Pohdiskelin blogissa paljon liikuntaan liittyvistä asioista, sillä urheilukärpänen oli tainnut puraista vuoden alussa (kuten ihmisille luontevaa tuntuu olevan). Olin kuitenkin laiska aerobinen liikkuja ja ulkoilin huonosti pienen taaperon kanssa. Täytin myös 24 vuotta ja pohdiskelin asioita, joita olin saavuttanut siihen mennessä elämässäni.


Helmikuussa pohdiskelin fiiliksiäni yksityisautoilusta, sillä olimme juuri vaihtaneet uuteen autoon autosta luopumisen sijaan. Koin myös tietynlaista kevätuupumusta, joka tuntuu tulevan minulle joka vuosi. Kerroin myös, kuinka liikunta oli auttanut selkävaivoihini. Aloitin myös kovan stressaamisen lähestyvästä syksystä ja elämän muutoksesta. Aloin myös superdieetille.

Maaliskuussa tajusin lopulta, että Aislasta on tullut taapero ja että rentoa vauvavuotta ei ole enää koskaan odotettavissa meidän perheeseen. Kerroin myös vähän tarinointia meidän parisuhteesta. Superdieetin kuulumiset olivat myös viikottainen osa blogia. Aisla oli myös maailman söpöin virpojatiikeri, kun hän kävi ensimmäistä kertaa virpomassa! (Hahha, tajusin just, että tänä vuonna virpoo varmaan sitten Anna tai Elsa......)

Huhtikuussa superdieetti tuli päätökseen ja kerroin lopun tulokset blogissa. Aika hyvä tulos, näin jälkeenpäin katsottuna. Huhtikuussa oli myös paljon menoa ja meininkiä joka suuntaan, käytiin mm. lapsimessuilla ja Kaksplus-tapaaminenkin oli taas. Paljastin blogiin myös ruokakassiemme sisällön. Lähestyvä vappu sai pohtimaan alkoholin käyttöämme, lapsia ja juhlapyhiä.



Kesäkuussa oli tarkoitus juhlia kaksilla kemuilla kaksi vuotiasta, mutta neidin sairastuttua juhlia tulikin vietettyä vain yhdet. Kesällä alkoi myös tällä bloggajaalla pieni motivaatio pula, jolloin postaustahti hidastui (eikä ole tainnut vieläkään saavuttaa takaisin sitä huippuaan, joka silloin joskus oli, mutta tämä hyvä nyt). Vietimme myös maailman ihanimman cityjuhannuksen ja nautimme muutenkin kesästä pitkän talven jälkeen.

Cityjuhannus
Heinäkuussa oli peräti kaksi bloggaajatapahtumaa Kaksplussalaisten kesken. Ensin käytiin Porvoossa ja sittemmin vietettiin ihana kesäilta 47 palasta -blogin Agun luona. Ja koska näiden tapahtumien myötä myös Toni sai kokemusta bloggaajan avecina, kirjoitti hän tietysti omasta kokemuksestaan tosi suloisen postauksen. Jaoin myös ensimmäisen (ja viimeisen) kotijumppa -videoni, heheh.

Elokuussa päivähoitokuviot vihdoinkin selvisivät. Kotiäiti-vuodet alkoivat siis häämöttämään loppuaan, joten kirjoittelin, mitä ne vuodet olivat minulle opettaneet. Vietimme myös viimeisen Kaksplus-tapahtumani, kun järjestimme sellaisen itse Even kanssa Tampereella. Meinasin myös kaiken kiireen keskellä räjähtää jännityksestä, kun koulun alku se vain läheni.


Lokakuussa postasin kaikista vähiten koko vuonna ja luulen sen johtuneen yksinkertaisesti kiireestä. Ehdimme kyllä käydä pienellä syyslomareissulla, joka oli mukavaa vaihtelua arkeen. Olin vielä lokakuussa kuitenkin hieman järkyttynyt uhkailu-postauksen kommentoinnista ja tajusin, että niitä ilkeitä kommentteja voi saada ihan kuka vain. Koko blogimaailma ällötti muutenkin jotenkin ja vertasinkin tätä rakasta harrastustani pornoteollisuuteen.

Marraskuussa oli aika sanoa heipat Kaksplussalle ja siirtyä melkein heti Blogiringille. Olen ollut niin onnellinen päätöksestäni, kaikki meni juuri nappiin minun osaltani! Muutaman kuukauden uusi arki sai päähäni uuden ajatuksen siitä, kuinka tuo pieni taapero on ihan oikea ihminen, jolle on tulossa ihan oikea elämä, emmekä me elä koko elämäämme missään pienessä symbioosissa keskenämme. Siitäkin postailin.  Kuitenkin myös minä tahtoisin mielelläni kasvattaa sen lapseni pumpulissa. Sain myös koulussa selitystä huonolle lukupäälleni - nimittäin lukihäiriön.

Joulukuussa sain vihdoin meidän seinän maalattua. Avauduin myös hieman keskittymisvaikeuksistani, joista toivottavasti saan selkoa paremmin vielä tammikuun puolella ja palaan sitten asiaan. Kerroin myös lopahtaneesta kiinnostuksestani baareja kohtaan ja huokaisin helpotuksesta, kun yksi lukukausi saatiin päätökseen koulussa.


Sellainen vuosi oli minulla. Aikamoisia muutoksia on koettu, etenkin koska syksy. Nyt vasta tuntuu, että olen kunnolla päässyt tähän arkeen käsiksi ja olen nyt joululomalla. Keväällä on edessä pitkä työssäoppimisjakso ja se vaatii jälleen uudelleen rutinoitumista. Ihanaa, että teitä on monta siellä vielä, jotka olette jaksaneet pysyä matkassa, vaikka postaustahtini on tuolta alkuvuodesta hiipunut ja yhteisö taustalla on vaihtunut. Ensi vuodesta tulkoon mahtava!

2 kommenttia:

  1. En nyt löydä postausta jossa tuo neljännen kuvan harmaa asukokonaisuus on? Mistä paita ja housut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://vuodenvihannes2005.blogspot.fi/2015/04/kahdeksas-paivanasu-arkiasu.html Tässä postaus. Ikävä kyllä siitä ei paljoa ole apua, sillä molemmat taitaa olla meidän perheeseen eksynyt kirppiksien kautta. Yritin kaivella vaatteista juuri hieman tietoja, mutta tunikan lappu oli irronnut ja housuja en tähän hätään löytänyt :/ Jotkut perus henkkamaukat tai ginatricotit ne taitaa olla alunperin?

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!