24.12.2015

Oranssia joulua!

Tänä vuonna päätin, että en tosiaankaan ala stressaamaan mistään joulusiivouksesta, kun saan joulun lomailla. Niinpä päädyin vielä pari päivää sitten aloittamaan yhden ikuisuusprojekteistani, johon maalit olivat seisseet jo turhan kauan tyhjänpanttina. Tuumasta toimeen siis, lapsi nukkumaan ja tela viuhtomaan. Kahdessa päivässä oli projekti valmis ja perhe tyytyväinen. Nyt meillä on maailman hienoin appelsiinin värinen olohuoneen seinä. Olen rakastunut ja onnellinen. Se on jopa melko tasainenkin, vaikka tosiaan ihan itse maalasin ilman yhtäkään apukättä. 


Eteisessä meillä onkin jo laukut pakattuina, sillä olemme ennakoineet joulun muutoinkin miellyttävällä tavalla eli lähdetään Tonin vanhempien luokse. Siellä on isovanhemmat, jotka taatusti jaksavat temmeltää taaperon kanssa, sillä välin kun isi ja äiti vetelee navat täyteen jonkun muun laittamaa ruokaa. No okei, ei nuo nyt ainoita syitä ole sinne lähteä. Eihän meidän tosiaan tarvinnut siivotakaan kotona joulua varten tai luoda muutenkaan mitään joulutunnelmaa.. No okei, nyt ihan tosissaan. On kivaa mennä paikkaan, jossa on helppo olla ja kivaa seuraa. Tästä tulee varmasti ihan paras joulu. Taaperoa jännitti tänään jo niin kovasti, että meni kaksi tuntia nukahtaa. Huh huh. Aamulla, kun Toni pääsee töistä, auto starttaa.


Tulen todennäköisesti vielä välipäivinä tänne raapustelemaan (ainakin jakamaan kaikki loputkin joulukalenterin luukut), mutta jos en muista tai pukki tuo jotain niin hienoja lahjoja, että en ehdikään, niin ihanaa tulevaa vuotta teille kaikille niiiin rakkaille lukijoille <3 Ah, niin ja ihanaa, rauhallista ja selvää joulua <3

2 kommenttia:

  1. Ihania etnisiä vivahteita ja mausteisia sävyjä teillä sisustuksessa :)

    Hyviä joulunpyhiä sinnekin!

    VastaaPoista

Rauhaa ja rakkautta!