25.1.2016

Keskittymishäiriö!

Kirjoittelin aiemmin postausta siitä, kuinka haastavaa keskittyminen minulle on. Kerroin hakeutuneeni tutkimuksiin, joiden päätteeksi sitten asetetaan diagnoosi tai ei aseteta. No tiesinhän minä jo ensimmäisen lappusen käteen saatuani että juu, löytyy. No siinä sitten ruksittiin loputkin rastit ja äitikin kävi siellä sitä tädille todistelemassa.


Tosiaan toissa perjantaina minusta tuli keskittymishäiriöinen. Haha, niin tai siis toki olen sitä aina ollut, mutta koska en ole vilkas kuten pienet ADHD-pojat, niin ei sille ole ollut tarvetta tutkia aiemmin. Koulussa en ole varsinaisesti koskaan menestynyt, mutta olen päässyt aina luokaltani, enkä ole häirinnyt ketään muuta, joten varsinaisia ongelmia ei ole tullut kuin vasta peruskoulun jälkeen. Olen vain ajatellut olevani tyhmä. Elämänhallinta-asiatkin on ilmennyt tietysti sitten vasta vähän myöhemmällä iällä, kun aloin itsenäistyä enemmän. (Niin ja alku siitäkin sekoilusta meni teini-iän piikkiin...)

Tiesin jo koko hommaan ryhtyessäni, että oli tulos kumpi vain, se tulee vaikuttamaan elämääni aika mullistavasti. Nyt kun sain vahvistuksen omille epäilyilleni voin hengittää. Minulla on syy siihen, miksi oloni on usein jollakin tapaa hieman "erilainen" tai joukkoon kuulumaton. Syy siihen miksi luennoilla istuminen on erityisen haastavaa tai en muista ystävien syntymäpäiviä, tärkeitä menoja tai vaikkapa mitä olin tekemässä. Syy siihen miksi en ruokaile paikallani istuen vaan sinkoilen ympäri asuntoa tekemässä "tän jutun vielä nopeasti". Syy sille miksi koen valtavaa ahdistusta äänistä toisinaan ja olen hyvin hyvin impulsiivinen. Syy aika moneen muuhunkin asiaan elämässäni.


En tarkoita näillä asioilla sitä, että aion jatkossa nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että en pysty koska minulla on ADHD (paitsi kotona, hahahha), vaan tarkoitan sitä, että voin taputtaa itseäni mielessäni olkapäälle ja sanoa "ei se haittaa". Minun ei enää tarvitse yrittää muuttaa noita piirteitä itsessäni, vaikka joku pitäisikin minua hieman outona. Ne on osa minua ja saan olla tällainen ja siihen on tavallaan joku syy.

Alunperin lähdin hakemaan diagnoosia juuri tämän tunteen toivossa. Tietysti plussaa on se, että jos saan näistä asioista jotain iloa vielä opiskelujeni aikana, mutta nyt ainakin tiedän itse. Lääkitystä jäin myös vielä miettimään, sillä se ei todellakaan ole mikään ykkösprioriteettini ollut ja periaatteessa en oikein tykkää käyttää mitään lääkkeitä, mutta en ole sulkenut vaihtoehtoa täysin pois. Etenkin jos siitä olisi opiskelujen suorittamisessa hyötyä. 


Oliko lukijoissa muita keskittymishäiriöisiä? Onko diagnoosi jo lapsuudesta vai aikuisiällä todettu? Miten on vaikuttanut elämään?

14 kommenttia:

  1. Minulla todettu ennen kouluun menoa kun oli jotkut testit onko valmis käymään koulua. Siinä huomasivat keskittymisvaikeudet. En ole ikinä ollut vilkas joten sitä ei oo hoidettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se sitten ole hankaloittanut mitenkään siun elämää jos ei ole mitenkään hoidettu? :o

      Poista
  2. Missä kävit tutkituttamassa itsesi? Mietin että pitäis varmaan itsekin mennä 😉 t. Pirita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu terkan kautta, joka laittoi koululääkärille joka laittoi lähetteen mielenterveys polille ja siellä sitten jonkun mt-hoitajan kanssa tehtiin testiä ja sitten sen paikan lääkäri diagnosoi :) Kesti puoli vuotta suunnilleen koko homma! Mut siis jos ei opiskele niin omalääkärin kautta :)

      Poista
  3. Miten ja missä tota tutkitaan :)? Ois mielenkiintoista käyä itekki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tuohon ylle jo kirjoitinkin, että itse menin koululääkärin kautta, mutta siis käsittääkseni omalääkärille sitten vain jos ei opiskele ja sitten se laittaa lähetteen eteenpäin. Itsellä tosiaan oli aika helppoa tämän läpi meneminen senkin perusteella, että meillä on suvussa diagnooseja ennestään... Kun täähän on kulkee suvussa :D

      Poista
  4. Täällä! Mulla ollu dg n.4v. Oon kerinny syömään lääkkeitä vaan joku 6kk, koska oon ollu raskaana sen jälkee ja nyt imetän. Mulla ADHD ei oo sielä lievemmästä päästä, mutta eniten helpottaa elämässä tieto siitä dg:stä. Okei täytyy tunnustaa, että syytän itteäni ihan liian usein ja tavallaan unohan sen syyn, että MIKSI en pysty kaikkiin asioihin. Tai oikeestaan moneenkaan asiaan mihin haluisin pystyä. Sitte välillä muistan meijän vertaistukiryhmän fb ja aina siellä lukiessa toisten juttuja tulee paljon kevyempi olo. En ole yksin <3 voin liittää sut sinne ryhmää jos et vielä oo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en oikein tiedä mistä päästä miun ADHD on, mutta ainakin elämää se hankaloittaa aika merkittävästikin toisinaan, haha :D Ja tosiaan, eihän se diagnoosi kummiskaan sitä poista, että yhtälailla sitä haluaisi olla aikaansaava ja pitää ajatukset koossa, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu :) Siun juttuja oonkin seuraillut sillä silmällä aika kauan, kun meillä on varmaan oikeesti aika paljon samoja "oireita" tai siltä siun jutut aina kuulostaa :) Ja joitain ryhmiä löysin Facesta haulla, mut en tiedä onko samat, jos on jotain viel mis en oo niin saa kyllä liittää! :)

      Poista
  5. Moikka Peprika!

    Luin tän sun tekstin jo eilen, mutta piti ihan odottaa että on aikaa istua rauhassa alas ja kirjoittaa. Mulla on ollut diagnosi kaksi viikkoa ja yhden päivän. Tie oli pitkä, melkein puolitoista vuotta meni, mutta lopulta neuron lääkäri vahvisti sen mitä epäiltiin, eli ADHD -diagnosi tuli. Tämä sun teksti olisi voinut tulla mun kynästä, tunnistan tuon helpottuneisuuden ja ilon diagnosista. Olen vuosien varrella tuntenut niin paljon syyllisyyttä, ja jopa vihannut itseäni, kun en ole voinut vain pakottaa itseäni olemaan samanlainen kuin muut. Nyt ei tarvitse. En minäkään halua piiloutua diagnoosin taakse, mutta aijon antaa sillä itselleni armoa ja kyllä, myös puolustautua joka kerta, kun saan tyhmälaiskasaamaton -tuomion jonkun tietämättömän suusta. Voisin jaaritella tästä loputtomiin, mutta tulisi TOSI pitkä teksti. Mä aloitin lääkkeen reilu viikko sitten, ja mulla se on nyt toistaiseksi toiminut ihan ok, nukun paremmin ja huomaan keskittymisen hallinnan olevan helpompaa.

    Jos haluat jutella enemmän, niin saa heittää viestiä satukasetti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh, siulakin mullistavat elämänvaiheet menossa siellä sitten! :) Tutulta kuulostaa tekstin muukin osuus :) Mie tosiaan vielä noita lääkkeirä pohdin, että ehkä tässä nakkaankin siuta meilillä joku kerta kun vain ehdin (ja muistan, älä suutu jos en :D)! Pidetään puolemme ;)

      Poista
  6. Hienoa, että sulla sujui noin iisisti! ADHDsta kun on myös lääkäreillä väärää tietoa ja usein kuvitellaan ADHDn olevan stereotyyppisesti juuri sellainen, millainen se ylivilkkailla pojilla on. Tämähän ei ole totuus ja on myös poikia, jotka diagnoosista huolimatta, eivät hypi pitkin seiniä ym.

    Kirjoitin sun aikaisempaan postaukseenkin, että tosiaan itse sain diagnoosini aikuisena. Melkein 5 vuotta tappelua mt-polin kanssa, kunnes muutin isommalle paikkakunnalle ja mut otettiin vakavasti. Aikaisemmin takerruttiin juuri siihen ylivilkkauteen: "Ei voi olla, kun et oo ylivilkas!". Ja sain kasan muita diagnooseja ja epäilyjä mm. Kaksisuuntainen mielialahäiriö, auktoriteetti ongelma, masennus, epävakaa persoonallisuus ym. Mikään näistä ei vastaa mun oireitani, kuin minimaalisesti ja kaikki lopulta selittyikin vain yhdellä diagnoosilla.

    Olen syönyt Consertaa nyt pari kolme kuukautta ja keskittyminen on helpompaa sekä asioiden muistaminen. Luomupäivinä sen kyllä huomaa, että nyt luomuillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi varmaan nykyaikana kumminkin on tietoisuus suurempaa useissa paikoissa. Miunkin lääkäri oli hyvin nuori, joten todennäköisesti senkin takia jo valistuneempi asiasta :) Mutta tosiaan ihan usein verrataan niiihin pieniin vilkkaisiin poikiin ja tosi moni miun ystävä onkin joskus sanonut, että ei miula voi olla keskittymishäiriötä, kun olen aiheesta maininnut. Nytpäs saankin sanoa, että onpas :D

      Onko siule tullut mitään sivuoireita siitä lääkkeestä? Siis jos haluat kertoa :D

      Poista
    2. Mulle ei tullut oikeastaan mitään sivuoireita. Tietty meni pari päivää, että vatsa tottui, mutta muuten ilman mitäön ongelmia. Yleensähän Consertaan liittyy ruokahalun katoaminen, niin mulla on kyllä päin vastoin. Aikaisemmin en oikeastaan edes tuntenut nälkää ja syöminen oli tyyliä: "oho, söin viimeksi eilen yhden leivän".

      Mulla nostettiin annostusta tässä hiljan, mutta en ole kokeillut vielä tätä isompaa. Katsotaan tuleeko siitä jotain oireita.

      Poista
    3. Kiva kuulla, että ei tosiaan ole (ainakaan siule) tullut sivuoireita, koska jotenkin se lääkärin ja hoitajan tyrkyttäminen sai miut epäileväiseksi :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!