28.2.2016

Aika lapsen kanssa on terapeuttista

Olin tuossa ihan pari postausta takaperin ihan todella stressaantunut elämästä ja ahdistunut koulujutuista. Olen tavallaan vielä vähän jälkimmäistä, mutta vaikka en ole tehnyt mitään stressiä lievittävää (paitsi ihan vähän opiskellut alta pois), niin on alkanut helpottamaan. Kulunut viikonloppu oli se stressiä helpottava tekijä, vaikka tosiaan ne koulutehtävätkin jo etenee johonkin suuntaan.

Olen nimittäin saanut viettää aikaa tyttäreni kanssa oikein kunnolla. Viime syksyn jälkeen on alkanut kasaantumaan paineita vähän kaikesta. Joko koen olevani laiska opiskelija, huono ystävä, liikun liian vähän tai sitten syön epäterveellisesti. Nämä edellä mainitut asiat aiheuttavat paljon huonoa mieltä ja uupumusta. Merkittävin on kuitenkin se paine, jota koen ollessani liikaa erossa lapsesta. Sellainen koulupäivän mittainen päivä neljästi viikossa on ihan ok määrä mielestäni, mutta sitten kun joudun opiskelemaan iltoja ja enemmän päiviä, niin ikävästä tulee kova.


Ystävät eivät sano, että olen kamala kun en ehdi nähdä. Opiskelutoverit eivät sano, että oletpas laiska. Terveelliset elämäntavat vilkuttavat vain minulle itselleni peilistä, ei kukaan sano, että oletpas lihonut. Lapsi sen sijaan sanoo, että äiti onpas ikävä. Lapsi sanoo, että haluaa äidin ruokkivan, pesevän hampaat ja laittavan nukkumaan. Lapsi itkee. Ja siitä tulee todella huono mieli ja omatunto. Tavallaan joutuu punnitsemaan paljon asioita ja laittamaan niitä tärkeysjärjestykseen. On ne ryhmätyön kaverit ja sitten on se lapsi ja mietit mitä valita. Olen myös niin tunnollinen, että koen paineita ihan ilman, että kukaan niitä on minulle edes luomassa. En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä, enkä tahdo tehdä tehtäviä huonosti. 

Perjantaina alkoi tavallaan hiihtoloma, mutta olen kyllä joutunut opiskelemaan siltikin. En ihan niin paljoa onneksi, kuin arkena. Toni on tehnyt iltavuoroa nyt ja me ollaan Aislan kanssa nautittu toistemme seurasta täysillä. Lauantaina leivottiin ja laitettiin ruokaa. Tänään käytiin pitkästi ulkoilemassa ja löydettiin metsän reunalta täydellinen pulkkamäki. Mahtavia päiviä tuon persoonallisen taaperon kanssa. En kestä mitä oivalluksia hän suustaan päästelee jatkuvasti.


Siellä pulkkamäen reunalla oli kaksi alakouluikäistä poikaa, jotka myös saivat minut niin hyvälle mielelle. En tosiaan ole hirveästi tutustunut tämän alueen pulkkamäkiin ja tämä löytämämme sijaitsi niin, että se näytti kovasti laskevan kohti autotietä. Nämä ystävälliset pienet pojat kertoivat meille, kun kyselimme, lähialueen muistakin mäistä ja neuvoivat kuinka tästä kyseisestä voi laskea menemättä tielle. Niin fiksuja poikia. Ehkä nuorisolla on edelleen toivoa, haha.

Huomenna olisi tarkoitus suunnata ihan yksikseen taas kohti Helsinkiä, siitä lisää blogissa varmaan alkuviikosta! Tiistaina vielä loppupuserrus kouluhommissa, jotta voi aloittaa hyvillä mielin lomailun. Keskiviikkona lähdetään matkaan ja mennään kyläileen taas ihanan Jonnan luona. Torstaina kutsuu Aislan ukki (eli isäni) ja sunnuntaihin olisi tarkoitus viipyä. Ihanaa päästä reissaamaan. Toni ei lähdekään tällä kertaa mukaan, kun on töissä, vaan vain me tytöt lähdetään. Katsotaan mitä tulee, kun ajoa tulee tosiaan se 1000 km.


Yritän mahdollisimman pian tehdä postauksen suosikeista niistä blogeista, joita olette linkkailleet. Vielä toki mahtuu mukaan blogeja, joten linkkailkaa ihmeessä vielä, jos tulee joitakin mieleen. Ihania hiihtolomia teille ketkä viettelette sellaista nyt juuri! 

26.2.2016

Parhaimmat opiskelumusiikit

Olen sellaista opiskelijatyyppiä, että korvissa pitää soida jokin musiikki jatkuvasti, kun opiskelen itsenäisesti, jotta pystyn keskittymään. Kerran jäi kuulokkeet kotiin, kun lähdin koululle opiskelemaan ja voin kertoa, että sinä päivänä en saanut mitään aikaiseksi. 

Tärkeää on kuitenkin mikä soi. Missään tapauksessa musiikki ei voi olla suomenkielistä, sillä sitten uppoudun liikaa sanoihin. Musiikin täytyy kuitenkin olla jollakin tapaa mukaansa tempaavaa ja saada aikaan sellainen flow-tila. Viime syksynä, kun aloitin koulun, oli minulla mielessäni vain yksi levy, jota pystyin kuuntelemaan. Joulun aikaan se tuli jo aika pahasti korvista. Silloin oli keksittävä muuta. Löysinkin muutaman sijaisen tälle yhdelle kuunnelluimmalle ja tahtoisinkin nyt jakaa vinkkini myös teille muille. Tässä tulee siis suosikki opiskelumusiikkini suoraan YouTubesta linkitettyinä, josta niitä itsekin kuuntelen. Olkaa hyvät!

Aloitetaanpa tietysti sillä, joka oli se ihan ensimmäinen, jonka kanssa syksyllä niitä koulutehtäviä aloittelin. Elikkäs tietysti Amélien Soundtrack (ja muukin Yann Tiersenin musiikki). Täydellinen. Ei turhan paljon laulua ja todella inspiroiva levy!


Seuraavana musiikkia etsiessäni mietin, että missä laulettaisiin sellaisella kielellä, johon en niin kovasti keskity ja sitten hoksasin. En tajua miten en tullut aiemmin ajatelleeksi, mutta tietysti Cirque du Soileilin musiikit! Suosikki soundtrackini on Alegria ja Varekai, mutta muutkin kyllä toimii mainiosti.



Okei, sitten tämä on vähän nolo, koska en ole mikään LOTR-fani enkä ole koskaan ollut, mutta olen kuunnellut myöskin Lord Of The Ringsin Soundtrackia opiskellessani. Ei siitä sen enempää. Linkkaan sen nyt vain vähin äänin tähän.


Myöskin Amman bhajanit auttavat minua usein keskittymään opiskeluun. Oikeastaan kaikki muukin intialainen lurittelu sopii hyvin opiskeluun. En taatusti ymmärrä mitään, mutta tulee sellainen rauhallinen fiilis. 



Lisäksi olen kuunnellut paljon Shimshain ja/tai Tina Malian biisejä, mutta vain silloin, kun on mahdollisuus valita seuraava kappale sitten helposti. Pitäisi varmaan tehdä ihan oma soittolista näistä, mutta toistaiseksi en ole saanut ainakaan aikaiseksi, sillä YouTubella on ihan hyvä se omakin, kun painaa vaan sitä kohtaa, että YouTube sekoittaa ne biisit siihen. Nämä ovat esimerkiksi ihania kappaleita.



Mitkä on teidän musiikkisuositukset, kun pitää keskittyä? Mitä te kuuntelette? Oletteko kuunnellet joitakin näistä? Olisi kiva kuulla, jos löytäisi itselle vielä laajemman valikoimman, kun tässä tätä opiskelua ja bloggaamista vielä olisi. Heh.

23.2.2016

Kiire, stressi, uupumus... Mitä näitä nyt on.

Olen ollut aika stressaantunut lähiaikoina. Eilinen päivä oli tämän stressin sellainen ikään kuin huippu (ainakin tähän mennessä). Pystyin havainnoimaan stressin huippuja monta kertaa päivän aikana, mutta vahvistus tähän asiaan tuli, kun illalla kävin nukkumaan. Olin koittanut saada unen päästä kiinni jo hetken, kun hoksasin, että unohdin pestä hampaani. Olin kyllä käynyt iltapesulla ja hammaslankaakin käyttänyt, mutta itse harjaus oli unohtunut. Olin niin väsynyt, että en jaksanut nousta uudelleen harjaamaan hampaitani. Kuinka ällöttävää, normaali tilanteessa nousisin todellakin korjaamaan tilanteen.


Aislalla on nyt elämässä sellainen vaihe, kun äiti on muodostunut todella tärkeäksi. Äidillä puolestaan on nyt elämässä sellainen vaihe, kun kaikkien kevään tehtävien palautus on ihan pian. Nämä vaiheet eivät sovi yhteen. Tänään olin opiskelemassa yli päivällisajan, joten voitte kuvitella, paljonko meille jäi yhteistä aikaa. Toisinaan hiipii myös epätoivo ovelle ja koulun lopettaminenkin pyörii mielessä usein. Onneksi olen kuitenkin kasvanut hieman aikuisemmaksi, enkä lyö impulsiivisesti hanskoja tiskiin, kun tulee jokin epäonnistuminen tai asiat tuntuvat hankalilta.


Nyt on siis todennäköisesti kolme kiireisintä viikkoa koko keväänä meneillään ja jos iltarukoilisin, niin rukoilisin lähinnä josko voisin jakautua kahtia. Toinen meistä voisi chillailla lapsen kanssa kotosalla ja toinen voisi olla tosi ahkera tyyppi erilaisten ryhmä- ja yksilötöiden parissa. Minulta juuri kysyttiin juhlissa, että kuinka opiskelu perheellisenä sujuu. Taisin vastata jotain, että opiskelussa on hyvätkin puolensa ja on ollut yllättävän helppoa, joten tahdon nyt oikaista kaikille, että taisin olla hieman nousuhumalassa. Hehhe.


Tulipas tästä valittava postaus, mutta olipas ihana kirjoittaa ja kertoa, että minäkin stressaan. Ja paljon. Eniten harmittaa se, että ei jää tarpeeksi aikaa kaikelle kivalle, kuten nyt vaikkapa blogille ja liikunnalle. Muutaman viikon päästä alkaa onneksi työssäoppimisjakso, joten vaikka sitten täytyy olla enemmän päiviä fyysisesti läsnä, niin uskon että vapaa-aikaa jää enemmän käyttööni. Näin ainakin toivon. 

Miten muut opiskelevat vanhemmat jaksaa? Mitkä on teidän parhaita keinoja hallita stressiä?

21.2.2016

7,5v parisuhdetta koska jääräpäisyys

Minulla on niin hieno perhe, että tulen siitä päivittäin onnelliseksi. Oman lapsuuteni sain viettää myöskin ihanassa perheessä, mutta hyvin erilaisessa, kun sen varmasti pysyviin osiin on kuulunut lähinnä äiti ja sitten vähän myöhemmin pienempiä sisaruksia.

Luonnollisesti lapsuuteni vuoksi oli minulla kovia pelkoja raskausaikana siitä, että kuinkahan parisuhteen tai perheen sitten käy. Suorastaan odotin sitä, että kohta erotaan ja sitten alkaa se uusioperhekuvio jossain kohtaa. Olin hyvin epäluuloinen. Ollaan myös Tonin kanssa sellaisia jääräpäitä, että riidoilta ei tietysti olla vältytty ja kyllähän ihminen tarvitseekin myös ihan omaa aikaa. Siinä vaiheessa kun se oma aika on kortilla tai sitä on hyvin vähän ja se pitää jakaa toisen kanssa, niin totta kai alkaa jossain kohtaa ärsyttämään ihan toden teolla. 


Eräs ystäväni sanoi jo joskus kun oltiin pieniä teinejä ja kysyin häneltä, että milloin tietää, että on oikea aika erota toisesta ihmisestä, että "hyvä mittari on varmaan se, kun on enemmän tyhmää kuin kivaa toisen seurassa". Pitkällä tähtäimellä tämä pitää varmaan paikkaansa, mutta sanoisin, että ollaan käyty varmasti myös tämän mittarin huonommalla puolella ja edelleen yhdessä ollaan. Joka päivä toisistamme oppien, sillä joka päivä me kasvamme itsekin ihmisinä hiukan erilaisiksi kuin tavatessamme. 

En usko, että parisuhteessa tulee koskaan olemaan sellaista aikaa, että kaikki olisi aina vain hienoa ja ikinä ei suututtaisi. Ei ainakaan minun parisuhteessa, sen verran impulsiivinen jääräpää olen. Taidamme olla sitä molemmat. Juuri nämä samat syyt, jotka ajavat meitä toisinaan hieman erillemme, ajavat meitä myös yhteen. Jos emme olisi näin jääräpäitä, olisiko tämä kaikki kestänyt? Ei varmaan.

Olen niin kiitollinen tästä elämästäni päivittäin. Olen saanut lapselleni parhaan isän, jota voi vain toivoa, joka jaksaa pitää huolta lapsesta tasa-arvoisena vanhempana ja johon voin luottaa. Viime syksynä pelkäsin taas hullun lailla, että mitäs nyt tapahtuu, kun uudenlainen arki alkaa. Kun oma-aika on entistä enemmän kortilla ja sitä pitää edelleen jakaa kahdelle, mutta väittäisin tämän olevan onnellisempaa aikaa kuin aika kotona ollessani. On itsekin niin väsynyt arjen myllerryksessä, että huomaan olevan paljon merkittävämpää olla kiitollinen kaikesta saamastaan kuin siitä, että kenen sukat on keskellä olohuoneen lattiaa.


Kun olin 17-vuotias ja olimme vasta tavanneet, kysyin vitsillä, että saisinko olla kotiäiti lopunikääni, että hän toisi tienestin pöytään ja minä vain hoitelisin lapset. Sain myöntävän vastauksen silloin ja tiedän, että jos tänä päivänä sitä oikeasti tahtoisin, niin hän kyllä suostuisi. En kyllä tahdo, mutta pointti ei olekaan se, vaan se, että tämä ihminen on tukenani kaikista hulluimmissakin jutuissani. Kuten vaikkapa tuon lapsen teossa silloin joskus (vaikka en kyllä sano, että olisi ollut minun päätökseni, hehe). Ah, ihana perheeni.

Karkauspäivänä tulee meille tuo 7,5v täyteen ja luonnollisesti niitä puolikkaita vuosia ei yleensä muistella, mutta nyt! 

17.2.2016

Ystävien merkityksestä ja ystävyyden muodosta

Olen saanut ihan huikeita uusia ystäviä vielä Aislan syntymän jälkeen. Tai sanotaanko niin, että tosi moni ystävä ennen Aislan syntymää oli sellaisia, joiden kanssa tuli usein juotua olutta yhdessä, joten luonnollisesti he jäivät tuoppeineen taakse. Tärkeitä ihmisiä he ovat minulle edelleen, mutta ei ehkä tavata enää kuten ennen tai ei vietetä aikaa kuten ennen, vaikka tavattaisikin. Ystävyys ei siis ole sen ihan alkuperäisessä muodossaan, kuten se on aika pitkälti niiden ystävien kanssa, jotka olen tässä kolmen vuoden sisällä tavannut.

Uusien ystävä suhteiden luominen ei ole ollut helppoa ja en tiedä miten pulassa olisin ilman somea. 95% uusista ystävistä on tullut ainakin jollakin tavalla blogin kautta tai yhteisten ystävien kautta, jotka olen tavannut blogin kautta. Esimerkiksi tämän takia tästä blogista on tullut minulle todella rakas. Vaikka ei olisi motivaatiota bloggailla ihan joka hetki, niin odotan sen tuloa, koska blogiystävät. Niin huikeita persoonia.


En ole ikinä valikoinut ystäviäni mitenkään genren tai aatteiden mukaan, vaikka aika vahvoja ajatuksia oman pääni sisältä löytyy. Yhtenä aatteenani onkin ollut ymmärtää myös muiden elämäntyyliä, vaikka se ei olekaan sama itseni kanssa. Nyt äitinä ja vanhempana asia on konkretisoitunut entisestään, kun en voi ottaa ystävikseni vain samanlaisia kasvattajia (eli vanhempia, äitejä ja isejä), koska tuskinpa vaan löytäisin yhtään sellaista, jos näin ajattelisin. Meillä on kaikilla niin oma tyyli siihen hommaan, kuten elämään ylipäätään.

Luonnollisesti hakeudun kuitenkin samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten seuraan, joten voisin sanoa, että heittämällä yli puolilla ystävistäni (joiden kanssa olen usein tekemisissä) on itsellään lapsia. Hämmästelen tätä ystäväpiirini muutosta vielä edelleenkin päivittäin ja voi olla, että olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta tämä on vain niin hämmästyttävää ja ihmeellistä.

Mitä enemmän aikuinen olen, sitä enemmän tuntuu haastavalta lähentyä ystävien kanssa. (Luojan kiitos ei tarvitse alkaa uuteen parisuhteeseen, tsemppiä teille kaikille, jotka joudutte näitä asioita pohtimaan!) Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaikka minulla on monia melko tuoreita ystäviä, joiden kanssa en ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä, niin joka kerta kun tavataan, on helppoa. Saan olla oma itseni ja laukoa typeriä (mustia) vitsejäni. Tällaiset ystävät on kultaakin kalliimpia ja voin vain toivoa, että näin radikaalia ystäväpiirin vaihtoa ei ole tulossa enää lähitulevaisuudessa. Olen niin onnellinen näistä kaikista ihanista. Tietänette ketä olette.


Siltikin minulla ei ole kuin kaksi ihmistä kenelle soittaa puhelimella. Joskus oli aika monta enemmän, mutta olisiko sitten kaikki WhatsAppit ja Snapchatit korvanneet? Koen puhelimessa puhumisen helppona, kun sen teen, mutta soittamisen kynnys on niin käsittämätön joka ikinen kerta, soitin sitten ystävälle tai kelan tädille. Huh huh. Soitteletteko te muut vieläkin? Joskus aikoinaan en muuta tehnytkään, kun puhuin puhelimessa. On ollut ihan kivaa kyllä opetella esim. kävelemään paikasta a paikkaan b ilman puhelimessa puhumista. Tosin, onhan minulla nykyään tuo parin vuoden ikäinen juttukaveri, joka ehkä vähentää myös sitä soittelua muille. Kyllä muuten sanoisin, että on tuo tytär minun paras ystäväni sitten kumminkin, vaikka toivottavasti pystyn olemaan myös jämpti vanhempi sitten aikanaan, kun sille suuremmin on tarvetta.

Tällaisia ystävyyspohdiskeluita sitten hieman ystävänpäivän jälkeen, heh. Olisipa tämä sopinutkin sunnuntain teemaan. No mutta meillä ainakin on ystävänpäivä joka päivä vuodessa, olkoon kuinka klisee tahansa <3

15.2.2016

Viimeiset Kaksplus-bileeni!

Olin positiivisesti yllättynyt, kun entisenä Kaksplussalaisena sain kutsun vielä yhtiin kesteihin, nimittäin Kaisan läksiäisiin, joka oli Kaksplussalla se läheisin tyyppi niistä isoista jehuista. Kaisa oli meitä valitsemassa yhteisöön ja myöhemmin pitämässä ohjia hienosti käsissään ja auttamassa aina tarvittaessa. Nyt oli Kaisan aika poistua Kaksplussalta, ainakin toistaiseksi, opintovapaalle. 



Kakkutalo Gilan tarjosi tarjottavia (paitsi tuon pinkin kakun teki Frutti di Mutsi ja pähkinät ainakin toi joku!) Blogipolku tarjosi juotavaa!
Omasta mielestänihän oli superhienoa saada vielä yksi kutsu Kaksplus-aiheisiin juhliin, sillä vaikka yhteisö ei silloin ollut sitä mitä hain, olen onnellinen siitä, mitä tyyppejä olen yhteisön kautta tavannut. Viime kesän juhlat Agun luona on yksi unohtumattomista juhlistani ja voisin kutsua näitä niiden talvi versioiksi, vaikka toki porukka oli osaksi eri. Kuitenkin huikeita ihmisiä, ystäviä, joita en olisi ikimaailmassa ilman blogia tavannut, sillä niin eri maailmoista ollaan, vaikka ihania äitejä ja isejä kaikki. Kuinka onnekas olenkaan.




Sellainen asia, mistä nautin (siis ruoan ja juoman lisäksi) näissäkin juhlissa, oli live-musiikki. Itse olen niin epämusikaalinen ja rytmi ei ihan varsinaisesti verestä löydy, mutta kun Agun kanssa lähtee juhlimaan, niin aina löytyy musiikkia! Tällä kertaa musisoimassa oli puolestaan Demin sisko Jade ja siis aivan huikean hienoa, kun kaikki laulaa sydämensä kyllyydestä kitaran tahdissa (tai epätahdissa.. minä siis). Mielettömiä muistoja. Kiitos kaikille ja kiitos erityisesti Kaisalle, että sain olla osana Kaksplussan yhteisöä. Kiitos tuesta, tsempeistä ja rahoitteluista, niitä on joskus tarvittu.


Ruokakuvat ja ryhmäkuva oli lainattu Jasminilta, mutta ainakin ryhmäkuvan otti siis hänen miehensä Toni Kauko. Itse voisin myös alkaa panostaa tuohon kuvaamiseen, heh heh hehhehheee. 

11.2.2016

Tahtoisin tutustua uusiin blogeihin!

Ah. Olen todella todella huonosti lukenut muiden blogeja nyt lähiaikona ja koska nyt olen päättänyt kunnostautua (ja olen ehkä vähän sen jo tehnytkin onnistuneesta), niin olisi kiva päästä jyvälle jostain ihan uusistakin jutuista. Nyt sitten kaipailisinkin lisää seurattavia.

Eniten luen perheblogeja, mutta olen kiinnostunut myös vege/vegaani ruuasta, boheemista vaatetuksesta/sisustuksesta sekä kaikesta eriskummallisesta ja poikkeavasta. Jos blogisi liittyy näihin edes mitenkään, niin pliis linkkaa se tähän alle ja ilmoita saako blogisi banneria käyttää sitten kun kokoan kaikki parhaat. Voi myös linkata jos tietää jonkin kuvaukseen sopivan blogin. Ja vain jakaakseni tätä ilosanomaa aionkin sitten tehdä näistä jonkun koosteen jokin toinen päivä, kun blogeja on mukava lista. Jos et ole varma, että luenko blogiasi jo, niin kannattaa varmaan ihan varmuuden vuoksi linkkailla. Jepa jee, linkkauspuuhiin vain!


9.2.2016

Räkää ja sviittibileitä!

Me ollaan oltu kipeitä ja kuumeisia, joten siksi päivien hiljaisuus. Ei ollut voimia avata tietokonetta näpytelläkseni, joten se näkyi täällä ja koulussa. Ei olisi kyllä ollut yhtään aikaa sairastaa, mutta ehkä se olikin sen tarkoitus. Levätä. Ensimmäisenä päivänä jo koin kamalaa levottomuutta, kun oli niin toimeton olo ja ahdisti, kun ei oikein mitään saanut tehtyä. Pari päivää pitelin päästäni kiinni, ettei se hajoa käsiin, kun kipu oli niin kova ja sitten päätin olevani terve ja lähdin Helsinkiin sviittibileisiin. Olin odottanut niitä niiiin kauan, joten onneksi olin vähän terveempi sentäs, kun niiden aika koitti.

Niin tai jos rehellisiä ollaan, niin ihan lopullisen päätöksen lähdöstä tein puoli tuntia ennen kuin bussi lähti kohti Tamperetta ja Onnibussia. Pakkasinkin kevyimmän repun ikinä (ja sisältö riitti ihan hyvin, ihan vaan tämmöisenä vinkkinä itselleni jatkoa varten) ja hyppäsin bussiin odotellakseni Tampereen päässä Onnibussia. Hieman oli päätä huimaava meno, kun tuulessa ja tuiskeessa tarvoin, mutta kun päätös oli tehty, niin lähdettävä oli. Pari tuntia bussissa kävi myös ihan mukavasta levosta ja Helsingin päässä oli jo ihan kiva fiilis.


Jonnan bussi oli saapunut Kamppiin tovin ennen minua ja hän olikin vastassa minua ja jatkoimme yhdessä lounastamaan. Oli vähän sellainen olo, että olin herännyt unesta ja kaikessa hälyssä oli todella vaikeaa keskittyä, mutta oli ihanaa nähdä Jonnaa piiitkästä aikaa taas. Lounaan jälkeen koukattiin alkossa ja jatkettiin matkaamme kohti Agun vuokraamaa sviittiä!

Vaikka emme tosiaan pitkästi joutuneet kävelemään, niin huomasin, että sellainen jaloillaan olo juuri ehkä vielä vähän pahensi fiiliksiäni ja perillä olo olikin vähän sekava jotenkin. Pienellä istumisella homma meni kuitenkin onneksi ohi. Kun muutkin vieraat saapuivat paikalle koruesittelijää myöden ja tuli juotua hiukan kuohuviiniä, niin kyllä se olokin alkoi jotenkin yllättäen normalisoitua ihan kokonaan. Jotenkin tosi kummallisesti siis...... Siinä vaiheessa, kun illan live-esiintyjämme veteli suomalaisia popklassikoita, niin itse olin jo hyvinkin terveissä fiiliksissä... Haha.


Kaikin puolin ilta jatkui senkin jälkeen rennoissa, lämpimissä ja hauskoissa tunnelmissa. Oikein unohtumatonta. Suosittelen kaikille muillekin arjen puurtajille siellä ruudun toisella puolella, että unohtumattomat bileet saa kun maksaa sviitin yöksi ja menee sinne bailaan. On tilaa useammallekin ystävälle ja joku muu siivoo jäljet. Niin ja pari mahtuu yöpymäänkin.

Tiedossa on juhlat myös tulevana viikonloppuna, joten helmikuu taitaa olla aika menevä tällä kertaa. Hauskaa vaihtelua tämäkin. Etenkin, kun nyt lapsi pääsee Tonin vanhemmille tulevana viikonloppuna, kun nyt jäi kuumeilun takia välistä. Oli iso juttu tuo väliin jääminen nimittäin. 

Tämän postauksen kuvat ovat lähes koko saldoni koko pirskeistä, ihan en nyt pysynyt siinä hommassa mukana, mutta toisella kertaa sitten vähän isommin. Nuo Sevanin hummus- ja falafel-hommat saatiin kokeiluun juhlia varten. Oli oikein hauska vaihtoehto vaikkapa sipseille.

2.2.2016

Päivän asu / Vahingossa varastettu


Olen pitkään jo tiedostanut, että blogissa ei ole näkynyt asukuvia sitten viime syksyn. Sehän on tosi pöljää, koska olen pukeutunut nyt lähes joka päivä ihmisen näköiseksi koulussa käytyäni. Satun vain olemaan myös siellä koulussa koko valoisan ajan ja jos sitä sattuu olemaan edes hitusen jäljellä, kun pääsen, niin kuvaaja on töissä. Tonihan tietysti koitti ratkaista jouluna tämän asian lahjomalla minua minijalustalla ja etälaukaisimella, mutta öööh.. En ole vielä kehdannut ulkona asetella kameraa jalustalle itseäni kuvaamaan, joten nyt saatte pimeää kotimateriaalia, mutta vaatteet oli kivat! Eikös?

Budjetti tällä(kin) kertaa oli myös edullinen. Voinemme aloittaa tarinalla tuosta paidasta, jonka olen vahingossa varastanut äidiltäni (anteeksi äiti, eihän puhuta tästä koskaan, eihän?), joka ystävällisesti lainasi sitä minulle kesällä, kun otettiin kuvia uimarannalla. Noh, se paita sitten meni ihan hiekkaan, kun se päällä järvessä molskin, niin piti sitten laittaa se parvekkeelle kuivumaan ja karistelemaan hiekkojaan. Ja kaikkihan tiedämme, että kesällä paistaa aurinko ja no.. Tuo paita jäi sinne parvekkeelle varmaan hieman liian pitkäksi ajaksi, sillä muutaman viikon kuluttua, kun olin arvellut sen jo kuivuneen, siihen oli tullut tuollaiset auringon haalistamat raidat. En sitten kehdannut palauttaa sitä, koska olin pilannut sen. Viime viikolla yritin korjata tilannetta värjäämällä sen ruskeaksi, mutta kyllä ne auringon tekoset siinä edelleen näkyy. Minua ei haittaa, joten puin sen ensimmäistä kertaa päälleni sitten. Aika hieno. (Piti miettiä superpitkään laitanko nämä kuvat blogiin vai tuleeko satikutia, haha.............)

No mutta ne muut vaatteet. Paita oli siis ilmainen ja sen alla oleva t-paita myöskin, sillä sekin on äidiltä, tosin ihan saatu. Alla on vielä tavallinen musta toppi, jonka olen ostanut prisman alesta eurolla. Leggingsit on Tokmannin, joku vajaa 10€. Hame maksanut kirppiksellä muinoin varmaan pari euroa. Villasukat joulupukilta! Eli kokonaisbudjetti jälleen ~10€. Tuntuu olevan aika vakiosumma tuo!

Että sellainen asu tällä kertaa. Vihreää ja ruskeaa, kuten usein! Ja hei uusi ulkoasu blogilla, mitäs tykkäätte tästä?