23.2.2016

Kiire, stressi, uupumus... Mitä näitä nyt on.

Olen ollut aika stressaantunut lähiaikoina. Eilinen päivä oli tämän stressin sellainen ikään kuin huippu (ainakin tähän mennessä). Pystyin havainnoimaan stressin huippuja monta kertaa päivän aikana, mutta vahvistus tähän asiaan tuli, kun illalla kävin nukkumaan. Olin koittanut saada unen päästä kiinni jo hetken, kun hoksasin, että unohdin pestä hampaani. Olin kyllä käynyt iltapesulla ja hammaslankaakin käyttänyt, mutta itse harjaus oli unohtunut. Olin niin väsynyt, että en jaksanut nousta uudelleen harjaamaan hampaitani. Kuinka ällöttävää, normaali tilanteessa nousisin todellakin korjaamaan tilanteen.


Aislalla on nyt elämässä sellainen vaihe, kun äiti on muodostunut todella tärkeäksi. Äidillä puolestaan on nyt elämässä sellainen vaihe, kun kaikkien kevään tehtävien palautus on ihan pian. Nämä vaiheet eivät sovi yhteen. Tänään olin opiskelemassa yli päivällisajan, joten voitte kuvitella, paljonko meille jäi yhteistä aikaa. Toisinaan hiipii myös epätoivo ovelle ja koulun lopettaminenkin pyörii mielessä usein. Onneksi olen kuitenkin kasvanut hieman aikuisemmaksi, enkä lyö impulsiivisesti hanskoja tiskiin, kun tulee jokin epäonnistuminen tai asiat tuntuvat hankalilta.


Nyt on siis todennäköisesti kolme kiireisintä viikkoa koko keväänä meneillään ja jos iltarukoilisin, niin rukoilisin lähinnä josko voisin jakautua kahtia. Toinen meistä voisi chillailla lapsen kanssa kotosalla ja toinen voisi olla tosi ahkera tyyppi erilaisten ryhmä- ja yksilötöiden parissa. Minulta juuri kysyttiin juhlissa, että kuinka opiskelu perheellisenä sujuu. Taisin vastata jotain, että opiskelussa on hyvätkin puolensa ja on ollut yllättävän helppoa, joten tahdon nyt oikaista kaikille, että taisin olla hieman nousuhumalassa. Hehhe.


Tulipas tästä valittava postaus, mutta olipas ihana kirjoittaa ja kertoa, että minäkin stressaan. Ja paljon. Eniten harmittaa se, että ei jää tarpeeksi aikaa kaikelle kivalle, kuten nyt vaikkapa blogille ja liikunnalle. Muutaman viikon päästä alkaa onneksi työssäoppimisjakso, joten vaikka sitten täytyy olla enemmän päiviä fyysisesti läsnä, niin uskon että vapaa-aikaa jää enemmän käyttööni. Näin ainakin toivon. 

Miten muut opiskelevat vanhemmat jaksaa? Mitkä on teidän parhaita keinoja hallita stressiä?

4 kommenttia:

  1. Tuo tunne on niin vielä takaraivossa, vaikka valmistuin tammikuussa. Minulla ei ollut keinoa hallita stressiä, mikä vain kasvoi loppua kohti, mutta on minulla yksi lohduttava ajatus antaa sulle: Se ei ole pysyvää ja loppuu aikanaan :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hymyilin tuolle siun viimeiselle lauseelle :D En tiedä itsekään miksi, ehkä se tuntuu vähän kaukaiselta se stressin loppuminen, mutta ihanaa kuulla tuo vastavalmistuneen suusta! Pelkään, että elämä on oikeasti vielä stressaavampaa työelämässä D:

      Poista
  2. Tsemppiä, tsemppiä! Mä odotan jo jännityksellä syksyn töihinpaluuta - miten ihmeessä silloin saa ajan riittämään kaikkeen kun jo nyt haaveilee itsensä kloonaamisesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Ja teillä on vielä kaksin verroin huomion vaatijoita! Ja jos työskentelet siellä missä muistan, niin ei tule varmaan ihan helppoja siunkaan päivät olemaan :) Voit sitten alkaa haaveilemaan triplaamisesta.. No ei kai. Kyllähän sitä selviytyy yllättävänkin haastavista tilanteista.. Nyt vain nautit keväästä ja kesästä ilman sen suurempia stressejä. :) Mie ainakin olen oikeasti myös nauttinut 80% enemmän kouluajasta kuin ennen lasta.

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!