17.2.2016

Ystävien merkityksestä ja ystävyyden muodosta

Olen saanut ihan huikeita uusia ystäviä vielä Aislan syntymän jälkeen. Tai sanotaanko niin, että tosi moni ystävä ennen Aislan syntymää oli sellaisia, joiden kanssa tuli usein juotua olutta yhdessä, joten luonnollisesti he jäivät tuoppeineen taakse. Tärkeitä ihmisiä he ovat minulle edelleen, mutta ei ehkä tavata enää kuten ennen tai ei vietetä aikaa kuten ennen, vaikka tavattaisikin. Ystävyys ei siis ole sen ihan alkuperäisessä muodossaan, kuten se on aika pitkälti niiden ystävien kanssa, jotka olen tässä kolmen vuoden sisällä tavannut.

Uusien ystävä suhteiden luominen ei ole ollut helppoa ja en tiedä miten pulassa olisin ilman somea. 95% uusista ystävistä on tullut ainakin jollakin tavalla blogin kautta tai yhteisten ystävien kautta, jotka olen tavannut blogin kautta. Esimerkiksi tämän takia tästä blogista on tullut minulle todella rakas. Vaikka ei olisi motivaatiota bloggailla ihan joka hetki, niin odotan sen tuloa, koska blogiystävät. Niin huikeita persoonia.


En ole ikinä valikoinut ystäviäni mitenkään genren tai aatteiden mukaan, vaikka aika vahvoja ajatuksia oman pääni sisältä löytyy. Yhtenä aatteenani onkin ollut ymmärtää myös muiden elämäntyyliä, vaikka se ei olekaan sama itseni kanssa. Nyt äitinä ja vanhempana asia on konkretisoitunut entisestään, kun en voi ottaa ystävikseni vain samanlaisia kasvattajia (eli vanhempia, äitejä ja isejä), koska tuskinpa vaan löytäisin yhtään sellaista, jos näin ajattelisin. Meillä on kaikilla niin oma tyyli siihen hommaan, kuten elämään ylipäätään.

Luonnollisesti hakeudun kuitenkin samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten seuraan, joten voisin sanoa, että heittämällä yli puolilla ystävistäni (joiden kanssa olen usein tekemisissä) on itsellään lapsia. Hämmästelen tätä ystäväpiirini muutosta vielä edelleenkin päivittäin ja voi olla, että olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta tämä on vain niin hämmästyttävää ja ihmeellistä.

Mitä enemmän aikuinen olen, sitä enemmän tuntuu haastavalta lähentyä ystävien kanssa. (Luojan kiitos ei tarvitse alkaa uuteen parisuhteeseen, tsemppiä teille kaikille, jotka joudutte näitä asioita pohtimaan!) Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaikka minulla on monia melko tuoreita ystäviä, joiden kanssa en ole välttämättä edes viikoittain tekemisissä, niin joka kerta kun tavataan, on helppoa. Saan olla oma itseni ja laukoa typeriä (mustia) vitsejäni. Tällaiset ystävät on kultaakin kalliimpia ja voin vain toivoa, että näin radikaalia ystäväpiirin vaihtoa ei ole tulossa enää lähitulevaisuudessa. Olen niin onnellinen näistä kaikista ihanista. Tietänette ketä olette.


Siltikin minulla ei ole kuin kaksi ihmistä kenelle soittaa puhelimella. Joskus oli aika monta enemmän, mutta olisiko sitten kaikki WhatsAppit ja Snapchatit korvanneet? Koen puhelimessa puhumisen helppona, kun sen teen, mutta soittamisen kynnys on niin käsittämätön joka ikinen kerta, soitin sitten ystävälle tai kelan tädille. Huh huh. Soitteletteko te muut vieläkin? Joskus aikoinaan en muuta tehnytkään, kun puhuin puhelimessa. On ollut ihan kivaa kyllä opetella esim. kävelemään paikasta a paikkaan b ilman puhelimessa puhumista. Tosin, onhan minulla nykyään tuo parin vuoden ikäinen juttukaveri, joka ehkä vähentää myös sitä soittelua muille. Kyllä muuten sanoisin, että on tuo tytär minun paras ystäväni sitten kumminkin, vaikka toivottavasti pystyn olemaan myös jämpti vanhempi sitten aikanaan, kun sille suuremmin on tarvetta.

Tällaisia ystävyyspohdiskeluita sitten hieman ystävänpäivän jälkeen, heh. Olisipa tämä sopinutkin sunnuntain teemaan. No mutta meillä ainakin on ystävänpäivä joka päivä vuodessa, olkoon kuinka klisee tahansa <3

6 kommenttia:

  1. Mulla on toi sama kynnys soittamisessa! :D
    Voi mä muistan kans kun ennen tuli kavereiden kanssa soiteltua paljon ja puhelut oli maratonpuheluita. Ennen kyllä oli myöskin niitä joille soitella. ahdistaa kamalasti tää kuin ihmissuhteet tuntuu kuolevan niin helposti :( yhteydenpito tapahtuu enemmän ja enemmän somessa. Kauheinta on kun näkee jossain kahvilassa ystävykset, ja molemmat on kännyköillään..

    Kiitos tästä, mä sain inspiraationkin jatkaa erästä luonnosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla toi viimeisin postaus joka tuli mieleen? ;) Nopeasti vilkaisin, täytyy lukea ajan kanssa paremmin :) Meidän täytyy varmaan vaan itse tarttua rohkeasti puhelimeen? :)

      Poista
  2. Hei tiäks, oot ihana ja mulla alkaa oleen ikävä! Ei olla nähty taas ikuisuuksiin! Ja mulle saa soittaa millon vaan :D oon itekki tosi huono soitteleen kenellekään tai et joku kynnys siinä on aina ollu :D pitäs kunnostautua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulakin olis ikävä! <3 Otinkin tästä heti onkeeni... :D Soitellaan useemmin vaan!

      Poista
  3. Tiedätkö, täällä toinen, jolla kynnys soittaa on kasvanut! Ennen sitä tuli soiteltua todella helpostikin, mutta nyt mieluummin laitan viestiä kuin klikkaan luuria. Tietysti täällä Englannissa minulla ei ole samalla tavalla samanlaista kaveripiiriä, kuin mitä Suomessa oli, ihmisiä joille noin vain soittaisin.. Ja Suomen kavereille sitä tulee vain viestiteltyä. Mutta.. silti olen tätä miettinyt itsekin, että mistä moinen kynnys soittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Joku siinä on niin hankalaa. Kauhean jännittävää, vaikka ei oikeasti edes ole sitten kun siellä luurin toisessa päässä vastataan! Pitäis olla vaan itse rohkeampi, mutta jotenkin pelkää, että jos ei ole soitellut ennen sen tyypin kanssa ja sit se vaan hämmästyy, että mitäs hittoa soittelet, vaikka oikeesti se varmaan vaan ilahtuis :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!