30.3.2016

Tankotanssi on palannut

Kirjoittelin joskus aikoja sitten hieman tankotanssista, jonka kuitenkin vuosien myötä vähän tässä hukkasin. Oikeastaan tankoilu ei koskaan ole ollut minulle mikään ensimmäinen laji, josta viehättyisin. Tämä ihan vain siitä syystä, että minulla on niin tajuttoman huonot lihakset, että en jaksa kannatella itseäni vielä(kään) tarpeeksi. Siis käsissä, jalat pelittää hyvin, mutta se ei tässä lajissa oikein riitäkään.

Tykkään todella paljon harrastaa pariakrobatiaa, mutta emme ehdi parini kanssa treenaamaan yhdessä niin paljoa, kuin olisi ihanteellista, joten jotakin muuta on kiva tehdä lisäksi. Jonkin verran olen käynyt kuntosalilla, mutta nyt kiireisen arjen keskellä kaikista helpointa olisi valita laji, jota voisi ihan kotona harjoittaa. Niin ja meidän olohuoneessahan on tönöttänyt tuollainen tanko jo parin vuoden ajan. Nyt päätin vihdoin sijoittaa sen niin, että siinä voi tosiaan tehdä jotain.


Laji jäi minulta oikeastaan muuton yhteydessä, kun kerrostalossa naapuri valittikin kymmenen jälkeen jos aloin tangolla tömistelemään. Aisla puolestaan nukahtaa usein vasta puoli kymmenen, joten silloin ei ole enää järkeä aloittaa temppuilemaan. Nyt kuitenkin neitokainen on kasvanut jo niin isoksi tytöksi, että jumppaaminen sujuu minulta hyvin joko hänen kanssaan tai sitten istutan hänet vaikka pelien tai telkkarin ääreen. Täydellistä.

Pitkään Aislan syntymän jälkeen liikunta oli minulle sitä "omaa aikaa" ja tapa rentoutua. Jälkimmäistä se on edelleen, mutta nyt kun tyttö alkaa jo ymmärtää asioita ja olemaan enemmän itsekin mukana, en missään tapauksessa aio liikkua pelkästään häneltä piilossa, vaan tahdon olla myös hyvänä esimerkkinä. Haluan, että tyttäreni näkee kuinka liikunta on osa päivittäistä elämää ja hänkin saa liikkua mukana. Tähän minun täytyy tosiaan kiinnittää vielä enemmän itsekin huomiota, ennen kuin lähden taas salille piiloon jumppailemaan.


Tankoilu on tosiaan hauskaa ja mukavaa koko perheen puuhaakin (vaikka eniten se minun juttuni siltikin on), kun meidän perheessä isi vetäisee hienoimmat temput ja Aislakin osaa jo roikkua niin, että mikään ruumiinosa ei kosketa maata. Äitikin kykenee jälkimmäiseen, hehe. Tankoilu on itseasiassa sellainen laji, jonka ansiosta olen joskus uskaltanut taas olla julkisesti pienemmissä vaatteissa, kun tunneilla täytyy olla lyhyet shortsit ja napakin mielellään paljaana, niin saa paremmin pitoa tangosta liikkeissä. Siinä liikunnan tohinassa sitä ei edes huomaakaan kuinka lyhyet ne shortsit nyt olikaan. Siinäkin mielessä voin siis suositella lajia kaikille epäröijille, eikun kokeilemaan vain!

26.3.2016

Lapsimessut on kiva juttu (+arvontakin)

Viime vuonna kävimme ensimmäisen kerran lapsimessuilla. Kokoonpanona meillä oli Aislan ja minun lisäkseni ystäväni ja hänen lapsensa ja oli kyllä hauska päivä meillä. Nyt tänä vuonna, kun huomasin lapsimessujen tulevan taas, oli tietysti pakko hakea bloggaajapassia, jotta pääsee kokemaan tämän hauskuuden uudemman kerran. Sieltähän se passi sitten napsahti ja sinne ollaan menossa - jes!

Itse tykkäsin lapsimessuilla eniten sellaisista asioista, että pääsi tutustumaan paljon uusiin tuotteisiin, joista ei ollut aiemmin kuullutkaan. Minä ainakin nautin, kun löydän vaikkapa jonkun kivan uuden matkaevään lapselle autoon tai uuden idean harrastuksesta. Niin tai mitä vaan. Itse en ole ehkä mikään niin suuri tarjoushaukka, vaan tykkään ennemmin vain kierrellä ja tarkkailla, mutta kyllä täytyy ehkä vähän varata rahaa takataskuun matkaan, jos sattuu jotain tarpeellista osumaan silmiin. Tällä kertaa aion tutustua myös etukäteen hieman messulehteen, jotta tiedän mennessä mitä odottaa ja missä.

Tänä vuonna aiotaan lähteä Aislan kanssa kahden liikenteeseen, mutta toivon törmääväni tuttuihin paikan päällä ja uskonkin niin käyvän, mikäli on uskominen Facebookkiani, jossa kyselin ketä tulossa. Viime kerralla oli ainakin temppurataa, joihin Aisla oli vielä hieman pikkuinen ja nyt toivon, että tälläkin kertaa olisi sellaisia juttuja, sillä neiti nauttisi sellaisista nyt varmasti aivan eri tavalla. Innoissamme olemme siis lähdössä huhtikuun kolmantena viikonloppuna kohti Helsingin Messukeskusta. 

Sain myös oman passini lisäksi kaksi ylimääräistä lippua messuille ja koska päätimme lähteä matkaan tällä kertaa lapsen kanssa kaksin, niin aion nyt arpoa nämä liput blogissa! Lippuja on tarjolla siis 2kpl, jotka arvon molemmat samaan osoitteeseen. Lipulla pääsee myös Kädentaito, OutletExpo, Eläinystäväni (la-su) sekä Model Expo -messuille. Mukaan arvontaan pääset seuraamalla blogiani jossakin sen somekanavista (löytyy tuosta sivusta ----->) ja kommentoimalla tähän alle mikä sinua kiinnostaisi lapsimessuilla. Jätä myös sähköpostisi, niin saan yhteyden sinuun, mikäli voitto osuu kohdalle. Täältä voi lukea vielä lisää messuista. Arvonta päättyy 1.4.2016.


Onnea arvontaan!

23.3.2016

Elämä taaperon kanssa

Kun Aisla syntyi nautin ihan hirveän paljon vauva-ajasta ja joko aika on kullannut muistot tai sitten ihan totta tosiaan olin aika onnellinen silloin. Minun pieni nyyttini tuli maailmaan ja sain vain keskittää kaiken aikani hänen hoivaamiseen ja hellimiseen. Äitiys oli aika pitkälti sitä mitä olin kuvitellut sen olevan, paitsi että rakkaus sitä pientä ihmistä kohtaan oli vielä suurempaa kuin olin osannut ennakoida. Myös äitiyden mukana tullut huoli lapsesta oli juttu, jota en osannut nähdä tulevan. Ensimmäiset kuukaudet pahin pelkoni oli kätkyt kuolema ja nykyisin pelot eivät ehkä liity niin paljoa menettämiseen, vaan enemmän siihen, että joku satuttaa lastani muilla tavoilla. Nämä ovat varmasti ihan normaaleja vanhemmuuteen liittyviä juttuja tai niin ainakin kuvittelen niiden olevan.

Oikeastaan en tullut kirjoittelemaan niistä peloista, vaan enemmän siitä kuinka paljon nautin, tästäkin elämänvaiheesta, melkein 3 -vuotiaan lapsen äitinä. On hienoa, kun lapsella kehittyy ihan omia ajatuksia ja mieltymyksiä. Lapsi kertoo millaisista väreistä tai musiikista pitää ja hän keksii omia tarinoita. Lapselta voi kysyä mitä haluaisi syödä tänään ruoaksi tai mitäs tehtäisiin vapaapäivänä. Lapsi innostuu. Jos ennen innostutti kukkuu -leikit, niin nykyisin lapsi innostuu sellaisista asioista, joista äitikin voi innostua. Lapsi jännityksellä odottaa, että koska on ensimmäinen kerta, kun voisimme mennä elokuviin. Sitten kun hän on "näin vanha" ja näyttää kolmea sormeaan pystyssä. Silloin vietetään myös autosynttäreitä, jonka teeman neiti on valinnut itse. Toki niihin on vielä se kolme kuukautta aikaa, että mieli voi vielä muuttua.

On ihanaa, kun voi selittää lapselle mitä tapahtuu. Voi kertoa, että huomenna isi vie päiväkotiin ja äiti hakee ja sen jälkeen tullaan kotiin ja lapsi kertaa asiat ja ymmärtää. Kun lapsi jää yökyläilemään, hänelle voi kertoa, että äiti ja isi tulee aamulla hakemaan ja hän ei näytä surulliselta, vaan jää mielissään, kun tietää, että hänet haetaan kyllä seuraavana päivänä. On myös ihanaa, kun lapsi sanoittaa tunteitaan ja kertoo kun hänellä on ikävä tai kun hänellä on ollut kivaa. 

Jos vauva-aikana joskus tuli ajatuksia, että koskahan tuo jo kävelee tai milloinkohan se kertoo jotakin hauskoja juttuja, niin tästä elämänvaiheesta ei ole äidillä kiire pois. Neiti on niin taitava, fiksu ja lahjakas. Ihan kaikessa mihin ryhtyy. "Äitin ja isin pikkuvauva", kuten hänellä on tapana sanoa.


20.3.2016

Kevät uuvuttaa jälleen

Kiitos kaikista ihanista kommenteista viime postaukseen, tuli hyvä mieli, kun kukaan ei tosiaan ole siellä ruudun toisella puolella arvostelemassa ja painostamassa, kuten järjellä pystyinkin ajattelemaan. Toisinaan sitä vain on liian ankara itselleen.

Kirjoittelin suurin piirtein vuosi takaperin keväisestä uupumus-tilastani, joka aina pääsee yllättämään kun talvi sulaa pois. Tämäkään kevät ei ole oikeastaan ollut poikkeava, mutta hyvin erilainen esimerkiksi viime kevääseen verrattaen. En ole nimittäin ehtinyt lepäämään. Vuosi sitten, Aislan kanssa kaksin kotona ollessa, oli helppo levätä ja saada aikaa itselle sitten kun Toni tuli töistä kotiin. Olihan meillä lapsen kanssa kumminkin yhteiset päivät, joten ei haitannut olla iltapäivästä itse poissa. Päiväunet ei tule tällä kertaa kuuloonkaan ja aika ei oikeastaan riitä edes riittävän pitkiin yöuniin.

Tämä on todella hassu tila, koska toisaalta koen onnea ja iloa päivittäin asioista, joita elämässäni on. Olen todella kiitollinen, että saan käydä koulua ja minulla on ihana ohjaaja työssäoppimispaikallani. Olen saanut uuden työn, jossa on hyvin joustava aikataulu ja koen tekeväni tärkeää hommaa. Minulla on ihana perhe ja ymmärtäväiset ystävät. Minulla on uusia luotettavia ystäviä sekä vanhoja, jotka pysyvät matkassa kovimmistakin myrskyistä. Siltikin koen aina keväisin sellaista haikeutta, kaihoa. 

Keväät tuntuvat kiireisiltä, uuvuttavilta. Ikään kuin olisi koko pimeän talven taistellut läpi ja nyt kun kevätaurinko paistaa, niin se paljastaisi ne koko talven silmäpussit, jotka ovat kertyneet. Tuntuu kuin keväisin olisi paljon enemmän tehtävää koulussa ja kotona. Keväisin tekisi mieli ottaa aikaa itselleen liikunnan parissa, mutta sitä ei tunnu olevan. On vain tenttikirjat, kesätyöhaut ja työssäoppimisen ohjaussuunnitelmat. On vain tehtävää toisen perään, vaikka tahtoisin halia ja suukotella omaa rakasta tytärtäni yhden kokonaisen päivän verran. Niin ja ne tehtävät ovat kaikki myöhässä palautuspäivistään. (Niin ja hylätty ruotsinkurssi.)

Tahtoisin antaa aikaa kodille, ystäville, perheelle ja itselleni. Sitä aikaa ei kumminkaan vain ole. Haaveilen siitä, että joku päivä olisi voimia herätä ennen muuta perhettä vaikkapa joogaamaan ja meditoimaan. Haaveilen siitä, että jaksaisin joku päivä kävellä aamulla töihin autoilun sijaan. Pahimmalta ehkä tuntuu se, että kun toukokuun lopussa koulu jää lomalle, niin en tiedä mitä sitten tapahtuu. Ei ole vielä kesätyöpaikkaa, mutta en kyllä enää tiedä edes tahdonko sellaista. 

Elä hetkessä. Sitä toitotin itselleni koko viime kevään ja nyt aion toitottaa tämänkin kevään. Vaikka ihan just on kesä.

(Ei nyt sitten tarvitse kummiskaan huolestua, tämä menee varmasti ohi, kuten aina ennenkin, kun kesäaurinko hiipuu paikalle lämpöineen. Ja katsokaa nyt tuota minun omaa päivänsädettäni, kuinka onnekas sitten olenkaan <3)

17.3.2016

Kun blogi ei ole sitä mitä haluan

Kun viime syksynä aloitin koulun, olin juuri aika pitkälti saanut blogin siihen tilaan, että kirjoitin säännöllisesti (mielestäni) laadukkaita juttuja. Syksy kauhistutti monella tapaa, mutta ei vähiten sen suhteen, että miten ehtisin kaiken keskeltä kirjoittaa blogia. Suunnitella blogia ja toteuttaa ideoita. Uskoin kaiken kuitenkin lutviutuvan jotenkin kohdalleen ja aikataulujen jotenkin joustavan ja venyvän. En voinut arvatakaan kuinka paljon niitä kouluhommia sitten tulikaan ja kuinka täydeksi kalenterini muodostuikaan.

Olen ollut viime aikoina aika surullinen blogin tilasta: Täällä se on ja usein mielessä, mutta koska kirjoittaminen ei ole niin säännöllistä kuin jossain kohtaa, niin aiheet on usein vähän hakusessa tai ideat ovat niin työläitä, että aika ei riitä.

Odotan itseltäni aika paljon kovempia suorituksia blogin suhteen, mutta en missään nimessä halua lopettaa, vaikka sekin on risteillyt toisinaan mielessäni. Pohdin paljon, että miksi ihmeessä haluan jakaa elämääni tuntemattomille ihmisille ja mikä tässä kiehtoo, mutta en osaa sanoa. Tavallaan tämä on luovaa toimintaa siinä muodossa, jonka minä parhaiten osaan. En ole kovin hyvä piirtämään tai tanssimaan, mutta tästä nautin.

Toisinaan tahtoisin myös kirjoitella mielipiteistäni ehkä hieman kärkkäämmin kun sen nyt teen, mutta toisaalta en halua tulla käsitetyksi väärin ja saada ilkeitä kommentteja. Olen kyllä aika jämpti joissain mielipiteissäni, mutta en vain ehkä osaa ajatella kovin mustavalkoisesti, vaan ymmärrän kyllä monenlaisia mielipiteitä, vaikka en olisi niiden kanssa samaa mieltä.

En oikein osaa sanoa miksi aloin kirjoittelemaan tällaisia aiheita, mutta ehkä kaipaan hieman armoa siitä, että postauksien määrä on pienentynyt viime syksyn jälkeen ja laatukaan ei ole varmaan sitä kaikista parasta. Toki tiedän sen, että todennäköisesti kukaan siellä ei ole minua tuomitsemassa tai no.. Vaikka olisikin, niin minun juttunihan tämä on. En vain tykkää epäonnistua missään ja sanoa, että nyt en pysty, mutta nyt on sanottava. Nyt en pysty parhaimpaani. Siinä se nyt oli. Ihanaa kun kumminkin luette, se on minulle tärkeää. 

Tässä vielä kuva sängystä, jossa pitäisi viettää muutama tunti enemmän vuorokaudessa, jos ajatus sitten kulkisi mukavammin. Heh.


14.3.2016

Fiksutkin voi katsoa realitya (ja muuta hömppää)

Minä saatan vaikuttaa joidenkin silmissä usein ihan fiksulta tyypiltä, itseasiassa olenkin, mutta se ei tarkoita sitä, että en voisi katsoa telkkarista realitya. Tosi-tv ohjelmat ja kevyet draamat (kuten Salkkarit tai Uusi päivä) aina leimataan yksinkertaisten ihmisten ohjelmiksi ja siitä pitäisi olla jotenkin nolona jos katselee vaikka BB:tä tai Paratiisi hotellia. Miksi sen täytyy olla niin? Aina kun sanon ääneen, että lempi sarjani telkkarista on vaikka Au pairit Australiassa (tai milloin missäkin) tai Tempation Island, niin joku nostaa kulmiaan ja kysyy olenko tosissani. Totta hemmetissä olen.


Minä ainakin voin myöntää, että raskaan koulupäivän (tai työpäivän! työssäoppiminen alkoi) jälkeen pistän ennemmin pyörimään jonkun "paska-ohjelman", jonka sisältö ei ole niin raskasta, kuin vaikka ajatuksia herättelevän Docventureksen. Vaikka tosiaan molemmista pidänkin, ne eivät poissulje toisiaan. Yksinkertaisesti minä en ainakaan jaksa pitkän ja raskaan päivän päätteeksi ajatella enää mitään maailman tilaa ja kaikkia inhottavia asioita, joista pitäisi olla huolissaan ja keksiä niille ratkaisuja, kun olen tehnyt sitä koko päivän koulussa. Toki tämä voi olla helpompaa ihmiselle, joka opiskelee/tekee töitä toisella alalla, mutta ymmärrän hyvin myös, jos hekään eivät päivän päätteeksi jaksa tällaisia asioita pohtia.


Paljon helpompaa on avata televisio ja pohtia, että mitäs tänään kuuluu Pihlajakadulle kuin maailmantaloutta. Tämä on ihan yksinkertainen syy siihen, miksi tykkään tällaisia helppoja ja yksinkertaisia ohjelmia telkkarista katsella, enkä millään jaksaisi näitä muka niin sivistyneitä tyyppejä, jotka vain valittavat kuinka telkkarista tulee vain paskaa. Tv:stä tulee ohjelmia kyllä ihan jokaiseen makuun, aivan varmasti. Ärsyttää, kun ihmiset valittavat, kuinka telkkarista tulee vain kuraa, sillä minä tykkään siitä kurasta. Antakaa minun katsoa sitä. 

Mitä te katsotte telkkarista? Uppoaako reality vai ärsyttääkö se juuri teitä? Nolottaako kertoa, että katselet jotakin tiettyä ohjelmaa?

10.3.2016

10 x tajunnanvirtaa

1. Oksennustauti on aika paljon kamalampi nykyisin kuin ennen. Itse taudin kuvahan ei ole muuttunut mihinkään, mutta se on, että lasta ei viitsi viedä päiväkotiin jos on itse kotosalla ja kun hän ei ole kipeä ja itse olet, niin.. No voitte arvata. Aika paljon tuijoteltiin ruutuja ja hypittiin seinille kimpassa.

2. Lapsesta tulee isona lastentarhan opettaja, kuulemma. Itse pohdin, että kumpihan mahtaa valmistua aiemmin kyseiseen ammattiin.


3. Jos tuntuu kiireiseltä, niin kannattaa ottaa yksi osa-aikainen työpaikka vastaan lisäksi, niin saa paljon enemmän aikaiseksi. Eh, eh.. Työt eivät ole vielä alkaneet.

4. Lapsen kanssa reissaaminen ei ole kovinkaan vaativaa. Lähes 1000km ajoa kaksin hiihtoloman aikana ja ihan hyvin sujui. Viimeinen 30km oli vaikein osuus, silloin vasta joutui ottamaan ensimmäistä kertaa käyttöön lastenohjelmat.

5. Pitäisi järjestää useammin aikaa ystäville. Hiihtolomalla tapasin muutamaa ja voi että, sitä kaipaan!

6. Oma suhtautuminen asioihin vaikuttaa niin paljon. Aina välillä unohdan tämän. Kun ajattelen koulutehtäviä inhottavina, niin kyllä niiden tekeminenkin on, mutta jos asennoidun eri tavoin, saan niistä myös enemmän irti. Sama koskee jokaista elämäni osa-aluetta.

7. Bussilla on kivempaa matkustaa kouluun kuin autolla. Pääsee lähemmäksi ja on omaa aikaa ajatella bussimatkan verran. Minä tykkään. Niin ja sille ei vaan voi mitään, jos on myöhässä, kun bussit ei vain kulje.


8. Lidlin hammaslankaimet on parhaimpia. Voi kyllä, ne mintun makuiset. Suosittelen kaikille lämpimästi. Epäilen niiden olevan myös kaikista edullisimpia, mitä on tarjolla.

9. Pitää muistaa pyytää apua. Toistaiseksi varmaan kukaan ei ole kieltäytynyt lastenhoidosta, jos sitä on vain rohkeasti pyytänyt. Pitäisi muistaa tehdä niin toisinaan. Tulevana lauantaina näin tapahtuu.

10. Olen aika onnellinen. Olen kyllä sellainen tunteiden tuuliviiri, että snapchattini perusteella voisi esimerkiksi kuvitella muuta (olen siellä peikkopaprika), mutta ihan tosissaan loppupeleissä olen todella onnellinen ja kiitollinen, vaikkakin herkkä itkulle.

Millaisia ajatuksia teiltä tulisi juuri nyt? 

6.3.2016

Sukupuolisensitiivisyys ei ole beigeä

Marja Hintikka Livessäkin näkyy olevan aiheena sukupuolisensitiivinen kasvatus ensi viikolla ja olen hautonut tällaista postausta mielessäni jo pitkän tovin, kun meillä koulussakin on aiheesta keskusteltu. Demikin näytti postanneen aiheesta aika samoilla ajatuksilla kuin minäkin. 

Bongasin muutama päivä sitten Facebookissa kyselyn, jossa kysyttiin vanhemmilta, että kasvattavatko he lapsiaan sukupuolisensitiivisesti ja aika monen vastaus kuulosti suurin piirtein tältä: "En mä ainakaan ala pukemaan lastani beigeen koska vaaleanpunainen/-sininen on kiellettyjä", "En voi sietää, kun lapsilla on vaaleanpunaisia tai -sinisiä vaatteita, ite valitsen mieluiten sellaisia, joita ei mielletä kummallekaan sukupuolelle" tai että: "Kyllä lapsen pitää tietää onko hän tyttö vai poika". Mielestäni nämä tyypit eivät ehkä ole tajunneet mistä on kyse. Sukupuolisensitiivisellä kasvattamisella tarkoitetaan sitä, että lapsi saa itse valita. Jos tyttö valitsee sen vaaleanpunaisen vaatteen tai prinsessalelun, hän saa sen valita, mutta niin saa poikakin jne. 

Yritetään siis karistaa nämä jaottelut siitä, mitkä ovat "tyttöjen juttuja" tai "poikien juttuja". Aikuisiltahan sekin malli on lähtöisin. Eikä kyse ole itse asiassa vain siitä, että puhuttaisiin vaatteista tai leluista, vaan myös siitä, kuinka me aikuiset suhtaudumme lapsiin. Kun me puhumme pienille pojille, on sävy usein eri kun tyttöjä puhutettaessa ja toisin päin. Koulussa oli puhe myös siitä, että usein tulee käytettyä myös tietynlaisia termejä lasten kohdalla, esimerkiksi tytöt ovat usein sieviä tai herttaisia kun pojat taas potria tai vaikka ihan vain komeita. Minun mielestäni ainakin pitäisi puhutella lasta sukupuoleen katsomatta eli niin, kuten tämän lapsen kanssa nyt on tässä paras. 

Usein huomaan keskusteluissa sukupuolisensitiivisyydestä, että ne aikuiset loukkaantuvat, jotka pukevat poikansa siniseen ja tyttönsä punaiseen, mutta ei kukaan teitä halua loukata. Itse ainakin tahdon herätellä hieman sitä ajatusta siitä, että tarkoitus ei ole poistaa pallolta värejä ja pukeutua harmaaseen, vaan pyrkimys on siihen, että kaikki saisivat itse tehdä vallinnan siitä mitä pukevat ja yksinkertaisuudessaan lasta kuultaisi tässä asiassa. En näe mitään perusteluita näille olemassa oleville lelu- ja värikoodeille, joita nykyisessä maailmassa niin usein tunnutaan viljelevän. Tämän vääryyden kitkeminen ei kuitenkaan vaadi kuin sitä, että hieman kiinnitettäisiin huomiota näihin ongelmakohtiin ja toimittaisiin sitä vastaan, kuinka on vain totuttu tekemään. Ei kukaan vaadi olemaan ääripää tai tyrkyttämään lapselleen sitä, mitä on mielletty yleisesti vastakkaiselle sukupuolelle, vaan tarjoamaan mahdollisuuden lapselle kaikkeen yli "sukupuolirajojen".

Silloin kun Aisla oli vauva, uskoin itsekin toimivani oikein, kun sanoin, että lapselleni ei mitään vaaleanpunaista osteta, mutta eihän se nyt niin mene. Nyt meidän neiti on kova Frozen-fani ja saa todellakin Frozen-vaatteita ja tyllejä, mutta yhtä lailla hän tykkää autoista ja toivookin kovasti kesällä auto-teemaisia syntymäpäiväjuhlia, enkä näe yhtään syytä, miksi en niitä toteuttaisi. Itse uskonkin kohtuuteen. Vaikka pidän kolmatta sukupuolta hyvänä ajatuksena, niin kyllä minä sukupuolineutraalisuudesta huolimatta tahdon lapselleni sukupuolista opettaa ja kertoa, että hän on tyttö. Sen sijaan en missään nimessä tahdo, että hän ei joskus saisi jotakin tehdä, koska hän on tyttö.


Mitäs lukijat ajattelee sukupuolisensitiivisyydestä? Huomoitteko sitä arjessa? Kuinka?

1.3.2016

Ei oo mitäääään tekemistä eli vierailu Ylellä

Voihan blogi taas kuinka paljon olen sinulta saanut ja kuinka kiitollinen siitä olen. Vähän aikaa takaperin kilahti sähköpostiin kutsu Ylelle tutustumaan ja tietysti vastasin kutsuun myöntävästi! Eilen olikin sitten se mahtava päivä, kun kahden maissa sain startata auton ja ajella kohti Pasilaa ja Ylen tiloja. Pieni lähtöpaniikki tietysti oli lähtiessä, kun arvoin mitä puen päälleni ja keittelin lähtökahveja hoksaten samaan aikaan, että se hitsin tuulilasinpesuneste jota ei ole. Epäilin ajokelin olevan sellainen, että otin myöhästymisriskin, kun kävin tankilla ja lisäämässä tuulilasinpesunestettä. En muuten käyttänyt sitä kertaakaan koko matkan aikana, mutta onneksi ehdin ajoissa. Olin jopa 10min etuajassa. Haha.


Olin ilmoittanut autolla saapumisestani etukäteen, niin sain heti takaovilla (ne oli ehkä sellaiset) vastaanottajan, jotta en eksy heti kättelyssä ja saan autoni oikeaan paikkaan. Se oli ihan loistava juttu, sillä jos näin ei olisi, niin olisin taatusti myöhästynyt. Tiemme johti kohti Ylen Ison Pajan "Takkahuonetta", jossa odotteli jo tervetuliaisiksi mangosmoothieta kera inkiväärin ja hunajan. Oli muuten ihan todella hyvä yhdistelmä. Tiedän mitä teen ensi kerralla jos meinaa flunssa yllättää, nimittäin ainesosien puolesta kuulostaa hyvältä tehojuomalta sellaiseenkin. Ei kyllä yhtään maistunut siltä, kuin tehojuomani yleensä..... Mutta ei siitä sen enempää.







Kun kaikki olivat saapuneet paikalle ja olimme hieman tutustuneet toisiimme smoothieiden parissa lähdimme kohti YleX:n toimitusta, jossa mediatoimittaja Nadja Kamara oli meitä vastassa. Minulle toimituksesta huokui jotenkin sellainen coolius ja nuorekkuus, jota minun kai ikäni puolesta kuuluisi olla, mutta noh. Ei ollut siellä ainakaan sellainen olo, hah. Oli hienoa päästä näkemään kun Ida Karimaa veti Uuden musiikin iltavuoroa suorana ja siis voi kuinka paljon olisikaan tehnyt mieli huudella pienet terveiset kun kehotettiin olemaan hiljaa! Hillitsin kuitenkin itseni. YleX:ltä siirryimme sitten vähän vakavampiin paikkoihin, kun kävimme Mika Ojamiehen johdolla Yle Uutisissa ja A-studion kuvausstudiolla (tuo kuva, jossa istun itse on Kristan ottama!). Tapasimme myös Aamu-tv:n studiossa uutistenlukija Marjukka Havumäen, joka osasi kertoa ihan yhtä vakuuttavasti uutistenlukijoiden vaatetuksesta kuin mistä tahansa uutisesta telkassa.





Kierroksen jälkeen saimme ihan mielettömän illallisen. Alkuun söimme bataattisosekeittoa chorizo-pullilla, jotka oli korvattu minulle chorizo-soijamakkaralla. Pääruokana oli teryaki-lohta, wasabitahnaa, chili-inkiväärikastiketta, paistettua kasvisriisiä ja salaattia. Itsehän en tosiaan edes kalaa syö, niin minulle oli valittu härkäpapupihvejä ja tofua. Jälkkäriksi jäätelöpallot pistaasi- ja keksirouheella. Täytyy kyllä sanoa, että ensinäkin hyvin harvoin tulee syötyä alkupaloja saati jälkiruokia ravintoloissa kun käy, niin oli ihan luxusta minulle tämä (paljastan, olin sitten kuinka juntti tahansa tämän johdosta, hahah). Olin myös yllättynyt ja otettu siitä kuinka hienosti minun ruokavalioni oli huomioitu. Hyvin harvoin törmää tuollaiseen, vaikka etukäteen ilmoittaisi.



Ruoan jälkeen pääsimme katselemaan Futisvanhemmat ennakkoon ja olin ihan todella positiivisesti yllättynyt. Olin lukenut sarjan nimen ohjelmastamme etukäteen ja vetänyt johtopäätöksen, että tämä ei todennäköisesti minua kiinnosta, kun futis. No mitä vielä. Jakso oli humoristinen, hellyyttävä, kauhistuttava ja ajatuksia herättävä kertomus perheistä joissa lapsi harrastaa intohimoisesti. Suosittelen kaikkia muitakin ennakkoluuloisia katsomaan, vaikka nimi kauhistuttaisi. 

Ilta huipentui Marja Hintikka liven yleisöön (jakson teemana "ei oo mitäään tekemistä", joka päätyi postauksen otsikkoonkin), jota olin odottanut hullun paljon, sillä aika fanityttö olen, kun olen kaikki jaksot katsellut. Oli huikeaa päästä seuraamaan paikan päälle kuinka ohjelmaa tehdään ja saatoinpa telkassakin vilahtaa, kun onnistuin spottamaan itseni viikon tähtibloggaajaan viereen, hupsista.




Sellaista. Yritin pitää tämän lyhyenä, mutta ei näemmä onnistunut. Onnea jos luit tänne saakka. Oli ihan mieletön päivä ja huikea kokemus. Välillä itsekin ihmettelen kuinka tuommoisiin päätyy, mutta kuulemma Google-haun perusteella, hahha. Muut ihanat mukana olleet blogit vielä tässä alla.