20.3.2016

Kevät uuvuttaa jälleen

Kiitos kaikista ihanista kommenteista viime postaukseen, tuli hyvä mieli, kun kukaan ei tosiaan ole siellä ruudun toisella puolella arvostelemassa ja painostamassa, kuten järjellä pystyinkin ajattelemaan. Toisinaan sitä vain on liian ankara itselleen.

Kirjoittelin suurin piirtein vuosi takaperin keväisestä uupumus-tilastani, joka aina pääsee yllättämään kun talvi sulaa pois. Tämäkään kevät ei ole oikeastaan ollut poikkeava, mutta hyvin erilainen esimerkiksi viime kevääseen verrattaen. En ole nimittäin ehtinyt lepäämään. Vuosi sitten, Aislan kanssa kaksin kotona ollessa, oli helppo levätä ja saada aikaa itselle sitten kun Toni tuli töistä kotiin. Olihan meillä lapsen kanssa kumminkin yhteiset päivät, joten ei haitannut olla iltapäivästä itse poissa. Päiväunet ei tule tällä kertaa kuuloonkaan ja aika ei oikeastaan riitä edes riittävän pitkiin yöuniin.

Tämä on todella hassu tila, koska toisaalta koen onnea ja iloa päivittäin asioista, joita elämässäni on. Olen todella kiitollinen, että saan käydä koulua ja minulla on ihana ohjaaja työssäoppimispaikallani. Olen saanut uuden työn, jossa on hyvin joustava aikataulu ja koen tekeväni tärkeää hommaa. Minulla on ihana perhe ja ymmärtäväiset ystävät. Minulla on uusia luotettavia ystäviä sekä vanhoja, jotka pysyvät matkassa kovimmistakin myrskyistä. Siltikin koen aina keväisin sellaista haikeutta, kaihoa. 

Keväät tuntuvat kiireisiltä, uuvuttavilta. Ikään kuin olisi koko pimeän talven taistellut läpi ja nyt kun kevätaurinko paistaa, niin se paljastaisi ne koko talven silmäpussit, jotka ovat kertyneet. Tuntuu kuin keväisin olisi paljon enemmän tehtävää koulussa ja kotona. Keväisin tekisi mieli ottaa aikaa itselleen liikunnan parissa, mutta sitä ei tunnu olevan. On vain tenttikirjat, kesätyöhaut ja työssäoppimisen ohjaussuunnitelmat. On vain tehtävää toisen perään, vaikka tahtoisin halia ja suukotella omaa rakasta tytärtäni yhden kokonaisen päivän verran. Niin ja ne tehtävät ovat kaikki myöhässä palautuspäivistään. (Niin ja hylätty ruotsinkurssi.)

Tahtoisin antaa aikaa kodille, ystäville, perheelle ja itselleni. Sitä aikaa ei kumminkaan vain ole. Haaveilen siitä, että joku päivä olisi voimia herätä ennen muuta perhettä vaikkapa joogaamaan ja meditoimaan. Haaveilen siitä, että jaksaisin joku päivä kävellä aamulla töihin autoilun sijaan. Pahimmalta ehkä tuntuu se, että kun toukokuun lopussa koulu jää lomalle, niin en tiedä mitä sitten tapahtuu. Ei ole vielä kesätyöpaikkaa, mutta en kyllä enää tiedä edes tahdonko sellaista. 

Elä hetkessä. Sitä toitotin itselleni koko viime kevään ja nyt aion toitottaa tämänkin kevään. Vaikka ihan just on kesä.

(Ei nyt sitten tarvitse kummiskaan huolestua, tämä menee varmasti ohi, kuten aina ennenkin, kun kesäaurinko hiipuu paikalle lämpöineen. Ja katsokaa nyt tuota minun omaa päivänsädettäni, kuinka onnekas sitten olenkaan <3)

4 kommenttia:

  1. Ihana kun löydät tuolta stressin keskeltä myös ilon aiheita <3 Mulle on monena vuonna kasaantunut vuoden vaihteeseen paljon kaikkea, joten koen sen ajan aina vuoden haasteellisimpana aikana. Kevät ja pidentyvät päivät tuovat siihen sitten helpotusta, kun alkaa olla enemmän energiaa. Ymmärrän kuitenkin ton fiiliksen, kun tuntuu että on vaan ihan liikaa tekemistä ja ihan liian vähän aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no siula on sitten ajat onneksi jo takanapäin! :) Jotenkin jännittävää, kun nää hommat tulee joka vuosi, mutta siistiä, ettei niitä enää tällä iällä tarvitse pelätä, vaikka on vähän stressaantuneempia aikoja :)

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!