10.4.2016

Jos metsään haluat mennä nyt, niin mene ihmeessä

Joka kevät jostain syvältä sisältäni kumpuaa sellainen fiilis, että on pakko päästä metsään. Talvella ei tule lähdettyä pimeään metsään samoilemaan, mutta keväisin on ollut tapana käydä nuotiolla ja metsässä kävelemässä. Rakastan metsän rauhaa ja tuoksuvia puita. 


Tänään oli meidän kevään ensimmäinen metsäretki, ja koska oli niin hyvä päivä, toivon että tämä ei jäänyt viimeiseksi. Kovassa kiireessä aina se vain jotenkin jää. Ihanaa, kun nyt oli aikaa. Pelkäsin kamalasti, että noinkohan tuo melkein kolmivuotias jaksaa kävellä maastossa, mutta valittiin juuri sopiva reitti. Matkaa laavulle ei ollut kuin vajaa puolikas kilometri ja suurin osa matkasta oli todella leveää polkua. Sanottiin kävelemään lähtiessä, että tämä on sellainen polku, jossa kaikkien täytyy kävellä itse, eikä neiti edes yrittänyt sen jälkeen syliin, vaan käveli itse reippaasti.


Puolikas kilometri kuulostaa lyhyeltä matkalta, ja niin se olikin, mutta juuri sopiva tälle kokoonpanolle. Paikanpäällä sai sitten talsia tarpeekseen vielä lähimaastossa ja tutkia metsän ihmeitä. On niin hienoa, kun tuon ikäinen lapsi alkaa jo ymmärtämään hyvän päälle ja tällainen metsäretki oli tytölle huikea elämys. Tahtoo kuulemma lähteä toisenkin kerran ja muu perhe on kyllä samaa mieltä.


Muutenkin huomaan itsestäni, että olen turhan vieraantunut luonnosta, vaikka asumme metsän vieressä. Tekisi hyvää viettää enemmän aikaa siellä. Haaveilen jostain ihan oikeasta vaellusretkestä ja äitini on itseasiassa lupautunut lähtemään kanssani sellaiselle. Olen ollut kerran Saariselällä vaeltamassa joskus teininä ja muistoni ovat aika hatarat, joten hieman perehtymistä tämä asia  vaatii, ennen kuin suin päin sukkelaan sinne metsään sukelletaan. Varusteeni kaipaavat täydellistä uusimista. Ainoastaan kengät saattavat olla käyttökelpoiset. Ei ole esim. rinkkaa, makuupussia, trangiaa jne. Mitähän kaikkea sitä tarvitseekaan?

Kuinka usein te käytte metsässä? Millainen suhde teillä on luontoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!