5.5.2016

Kun et tiedä mitä puolisollesi kuuluu

Olen miettinyt tätä postausaihetta jo pitkään, mutta en oikein ole osannut päättää mitä kaikkea tähän voi avata ja mikä olisi hyvä järjestys tälle kaikelle. Aiheena siis otsikon mukaisesti se, kun emme näe. Nimittäin Tonin kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miltä tuntuu olla vuorotyötä tekevän puolison kumppani. No nyt olemme saapuneet siihen pisteeseen elämässä, kun työvuoromme menevät ristiin.

Puolisoni tekee töitä iltavuoro-painoitteisesti, kun taas minun työvuoroni ovat olleet päivävuoroa. Näin ollen lapsi on ollut onnellisessa asemassa, kun on saanut olla paljon kotona ja päiväkotipäivät eivät ole venyneet kamalan pitkiksi, mitä pelkäsin, kun tiesin työharjoittelun tulevan. Ikävä puoli on ollut vain se, että ihan tosissaan, me emme ole Tonin kanssa nähneet hetkeen toisistamme muuta kuin toisen asumisjäljet asunnossa. Toki on ollut myös muutamia läpsystä vaihto -tilanteita, mutta ei ne paljon lohduta. 


Toki, jos tämä itsessään ei tunnu liian raskaalta, olen lisäksi käynyt iltatöissä kahtena iltana viikossa. Jossain vaiheessa, ehkä kuukausi takaperin, tuntui niin kiireiseltä, että olisin takuuvarmasti jättänyt tämän iltahomman jos se ei olisi minulle niin mieleinen. Nyt ne työt on ohi ja olen onnellinen, että en luovuttanut, sillä aika meni oikeasti todella nopeasti ja työ oli palkitsevaa. Onhan Tonillakin ollut vapaapäiviä, mutta niistä on useat hetket kuluneet hänen viikonloppuopintoihin. Tähän väliin täytyy kertoa, että ilman äitiäni ja siskoani emme olisi kyllä pärjänneet millään. Kiitos heille lapsenhoitoavusta näin julkisestikin.

Minun piti tulla siis valittamaan kuinka syvältä on, kun ei ehdi nähdä toista tai vaihtaa kuulumisia. En oikeastaan tiedä useinkaan mitä puolisolleni kuuluu, koska emme tapaa toisiamme. Toki vaihdamme viestejä puhelimitse, mutta sekin on hieman haastavaa, kun toinen on tosiaan sitten viestittely hetkellä aina töissä, niin ei oikein sekään toimi. Viikon vaikein hetki on keskiviikkoisin, kun pitäisi toimittaa lapsen päivähoitovuorot seuraavalle viikolle, etkä tosiaankaan tiedä mitä se toinen miettii tai mitä menoja teillä on. Huhhuh.


Näiden ajatusten saattelemana voinkin sitten kertoa päätöksestäni lomailla kesällä. Aiemmin ajattelin, että töihin on mentävä, vaikka pakolla, koska minähän se en saa kesällä sitten rahaa mistään, jos en tee jotain sen eteen. Tämän kevään jälkeen olen enemmän kuin varma siitä, että vietän ansaitun 2kk loman lapsen kanssa, joka on myöskin sen loman ansainnut. Ja mitä raha-asioihin sitten tämän lomailun puolesta tulee, niin kuukausittainen opintotukeni on kumminkin aika kanan pieraisu sen jälkeen kun siitä ottaa päivähoitomaksun pois, jota ei sitten kesältä mene. Ihana kesä. Tule jo. Ja kesäkuvathan ovat viime kesäisiä!

2 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Kun odotin meidän esikoista, teki mies työtä jossa oltiin töissä joko aamukuudesta iltakuuteen tai iltakuudesta aamukuuteen. Minä kävin päivät koulussa ja illat tein kahta eri työtä. Parhaimpina päivinä ei nähty ollenkaan, tai sitten ehkä näimme tunnin ennen kuin mies lähti työpaikalle nukkumaan, koska junia ei kulkenut niin että olisi sinne muuten aamukuudeksi ehtinyt.

    Aivan samanlainen päätös on muhinut minun mielessäni, nyt kun syksyllä aloitan opinnot. Kesät pyhitetään perheelle ja lapsille, vaikka kuinka tiukkaa tekisi. Syön opintojeni ajan vaikka kaurapuuroa joka päivä, kunhan emme enää ajaudu sellaiseen tilanteeseen. Vaikka miehen työvuorot sijoittuvat nykyisin 8-17 välille, on työ sen luontoista, että kutsu saattaa käydä koska vaan.

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika helposti ne kulut sitten tulee vastaan kesällä, kun ei lomailun vuoksi ole päivähoitomaksua eikä tarvitse ladata bussilippua, kun ei tarvitse mennä minnekään. Siinähän se opintotuki jo oikeastaa suhahti niin, että paukkui. Kannatan lomailua, ehdottomasti! Inhottava tilanne ollut teillä, vielä kun olisi ehtinyt olla kahden :/ Ja aikamoinen mimmi oot jos oot raskaana painanut koulussa ja kahdessa työssä :D :D !

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!