29.6.2016

Päihteetön juhannus

Olihan meillä tosiaan se juhannuskin. Itse en ole sitä kovasti ikinä juhlana arvostanut ja olen ymmärtänyt, että se on vain suuri syy dokata. Niin ja etenkin suuri syy olla kännissä lasten läsnä olessa, mitä meillä suomalaisilla tuntuu olevan surullisen paljon. Olen aika ehdoton tämän kanssa. Tai minusta ei ole hauskaa, että lasten tarvitsee nähdä aikuisia, jotka eivät lasten läsnä ollessa osaa hillitä alkoholin käyttöään. Ruokajuoma ja sellaiset pienet on mielestäni ihan ok, mutta juhannusta en monissa paikoissa näin määrittelisi. 


Onni onnettomuudessa meidän perheessä ei ole tuollaisia tapoja, joista edellä mainitsin ja saatiin viettää päihteetöntä lastenjuhlaa myös juhannuksena. Toni oli yövuoroissa ja tarkoitus oli grillailla kotipihassa hänen herättyään, mutta päädyttiinkin sen sijaan äitini kotipihaan grillailemaan, joka oli superhyvä vaihtoehto. Jäätiin Aislan kanssa vielä yökyläilemään äitini luo, kun Toni paineli töihin. Laulettiin Singstaria yötämyöden ja oli superhauskaa.

Päivällä, ennen kuin herra yövuorolainen heräsi, käytiin myös rannalla, jossa oli ihanan rauhallista. Aisla pääsi availemaan synttärilahjoja mummulta ja tädeiltään, kun he eivät pääse neidin juhliin osallistumaan (jotka ovat vasta tuossa heinäkuun puolivälissä) ja on ihanaa, kun tämän ikäiset jo innostuvat lahjoista niin kovin. Siis kolmen vuoden vanhat. Onko se jo niin iso?? Nyyh.


Lauantaina uimarantailtiin taas, piknikmielessä, ystäväperheen kera. On ihanaa, kun on sellaisia tyyppejä elämässä, joiden kanssa on helppo tulla juttuun koko perheellä, vaikka ruuhkavuosissa näkeminen jäisikin vähän harvemmaksi. Etenkin meidän poppoo on vaikea saada kaikki yhteen nippuun, kun molempien perheen isit tekee töitä vuoroissa ja sitten pitäisi niitä sovitella, että ehditään kaikki samaan aikaan paikalle. Onneksi sellaisiakin aikoja löytyy, mutta ei se kaikista helpointa ole. Oli ihanaa nähdä ystäviä.

Tällaisia päiviä olisi ihana viettää välillä ihan muuten vaan, eikä vaan minään juhlapyhänä. Perhettä tai niitä ystäviä, ruokaa, hengailua, aurinkoa, kesää, iloa, onnea ja kaikkea. Kiitos kaikille meidän juhannusta rikastuttaneelle <3

27.6.2016

Iik apua festarit, jänskättää!

Ajattelin kovasti tulla postaamaan meidän menneestä juhannuksesta ja miten kiva se oli ja olisi paljon kuviakin ja kaikkea, mutta nyt en pysty ajattelemaan sitä. Minua nimittäin jännittää ja kutkuttelee tulevan viikonlopun Freedom Festivaalit, jonne suuntaamme Tonin kanssa. En tiedä onko jännittävintä olla kaksin kotona (taas!) vaiko mennä festareille.

Kun olin raskaana ja senkin jälkeen, kun Aisla syntyi, ei ole varsinaisesti tehnyt mieli festareille. Monen päivän kännääminen ei tunnu ihan kepeältä suoritukselta (joo eihän se ole pakollista, mutta kuuluu jossain määrin asiaan tietysti, haha.. tämä oli siis vitsi.). Kuitenkin viime kesän lopulla Demi houkutteli meidät sinne Hiphop Festivaaleille Seinäjoelle ja huomasin pystyväni fetarielämään kuten ennen, joten tälle kesälle jotkut festarit alkoivat houkutella, kun lapsikin voi olla jo parin yön ajan yökyläilemässä. Niin tai ikänsä puolestahan hän voisi olla jo kolmen yön ajan, kun kolme vuotta meni täyttämään. Enkä tilittänyt siitäkään tänne, niin. No hän on kolme, minun vauvani. Se siitä.

Festarit on tulossa ja ihan itse ostettiin ja maksettiin liput, tämä ei ole yhteistyö. Ihan todella hyviä artisteja luvassa. Katsokaa vaikka täältä. Keväällä kun mietin festariasioita, niin ei ollut muita vaihtoehtoja tähän törmättyäni. No mutta siis niin. Jännittää, hykerryttää, innostuttaa. Iik. Tarkkailen päivittäin viikonlopun sääennusteita ja haaveilen aurinkoisesta festarikelistä. Suunnitelmissa on tosin hakea varuiksi ehkä pari kertakäyttösadetakkia, sillä mukavuudenhaluinen minusta on tullut. Senkin vuoksi tällaiset kaupunkifestarit tuntuvat aivan loistavalta vaihtoehdolta, sillä sieltä voi sitten kömpiä kotosalle nukkumaan, kun bändit on kuunneltu. Niin kivaa!

Festariasu on myös suunnitteilla. Hetken mietin uutta äidiltä saamaani maximekkoa (snäpissä on ainaskin vilkkunut joskus, oon siellä muuten edelleen se peikkopaprika, kuten myös instassa), mutta sitten ajattelin sitä lillumaan bajamajan lattialla, niin muutin mieleni. En kyllä ihan täysin ole sitä hylännyt, mutta melkein ainakin. Liian lyhyet hameet eivät tule myöskään kysymykseenkään, mutta mekko tai hame sen olla pitää. Katsotaan! Yritän saada virallisen asukuvaajani (eli Tonin) asemiin sitten viikonloppuna, heh. Nyt taidan siirtyä kuuntelemaan festarikattausta läpi, jotta mikään biisi ei ole unholassa niiden soidessa.

LISÄÄ TUNNELMIA VIIKONLOPPUNA LUVASSA MYÖS BLOGIRINGIN INSTATILILLÄ MUUTEN MYÖS, SILLÄ AION KAAPATA SEN!

26.6.2016

Viime maanantaina (video)

Pitkäaikaisten pohdiskelujen jälkeen päätin sitten vihdoinkin kuvata videon päivästäni. Tietysti vaan taas hoksasin tämän asian sellaisena arkisena maanantaina, joten mitään jymyjuttuja ei ole luvassa, mutta tässä se tulee (kera kauniin aloituskuvan, hahahhahahahha). Olkaa hyvät.


22.6.2016

Kesäinen arkiasu (myös lapsen)


Tänään lähdettiin pilvisestä säästä huolimatta koko perheellä rantsulle köllimään (lue: minä köllin selkäkivuista johtuen kun muu perhe oli aktiivisia joen rakentajia). Näihin asukuviin, jotka nopeasti kuvailtiin matkalla, päätti tuo itse kenkänsä pukenut lapsonen tuupata mukaan, enkä saanut yhtäkään asukuvaa ilman häntä, mutta väliäkös tuo. Hän on kai itse valinnut vaatteensa (tai sitten isänsä), mutta voisin tässä postauksessa käydä tällä kertaa niidenkin summan läpi. 

Voisin vaikkapa aloittaa taaperon (käytän tätä termiä lapsestani nyt viimeisen kerran, nyyh) asustuksesta ja sen hinnasta. Hänellä oli yllään mummun, eli äitini, ostamat mekko ja kengät. Meille molemmat siis ilmaisia, mutta kengät ainakin oli ihan tarpeeksi tyyriit, kun niitä yhdessä kaupasta haimme. Leggarit ostin kirppikseltä 0,20€ hinnalla kuukausi takaperin. Lippis on Citymarketista ostettu viime kesänä, kun hattu hukkui reissussa. Se maksoi 1€:n ja hän silloin välttämättä sen tahtoi. Sen hän sai ja se on in edelleen. Äidinkin mielestä se on itse asiassa ihan hauska. Varsinkin yhdistettynä jonkun kukkamekon kanssa, heh. Reppu on myös lahja mummulta ja aurinkolasit saatu joskus Reimalta goodie bagissa, ne on aika vauhdikkaat. Semmoinen asu hänellä. Hinta oli meille yhteensä 1,20€, melko halpaa.

Tänään piti siis pukea jotakin epämääräiseen keliin sopivaa ja vastaan tulivat nämä maailman parhaat haaremit, jotka ovat todellakin palvellen koko hintansa edestä. Olen ostanut ne kirpputorilta 1€:n hintaan. Sandaalit on myös kirppikseltä ja maksoivat 3€. Toppi on Lidlistä semmoinen kahden paketti, joka on maksanut varmaan jotain 10€ paketti ja jos nyt reippaasti kahtia jaetaan, niin se tekisi yhdelle topille 5€. Neule tuli äidiltä, kun hän kantoi kassillisen vanhoja vaatteitaan taas minulle. Sitä ei kai kuuluisi käyttää tuollain puolikkaana, mutta minusta se käy kivasti noinkin, mukava ja letkeä. Aurinkolasit on Tigerista ja maksaneet 5€. Tämän päivän asuni kokonaishinta minulle on siis ollut 14€, joka on hieman yli perinteisin 10€:n summani, mutta syynä on varmasti aurinkolasit, joten se suotakoon.

Sellainen kesäasu. Näistä haaremeista tuli kesälempparit, kun puin uimisen jälkeen nihkeänä vaatteita ja sain hiekkaisten varpaiden läpi haaremit niiiin kätevästi. Ihanaa!

20.6.2016

Minä bloggaajana

Aina ajoittain tulee sellainen fiilis, että onkohan tässä koko blogissa mitään järkeä. Olenkin näitä tunnelmia ennenkin jaellut teidän kanssa. Toisinaan vain valkoinen ruutu hohkaa naamalla, ei ole mitään sanottavaa ja pelkkä kameran ajattelu oksettaa. Se tässä bloggaamisharrastuksessa onkin kaikista haastavinta, että sen tulee olla säännöllistä. Olen aina kova innostumaan, mutta sitten se laantuu. Kuten liikunnasta ajoittain. Blogi on elämässäni ehkä kaikista säännöllisin harrastus, jota jaksan sujuvasti puuhailla viikosta toiseen. Siksi en missään nimessä tahdo tästä tuotoksesta luopua.


Hoitovapaalla ollessani ajattelin enemmän kävijämääriä, postausaiheita ja -ajankohtia, kuin mitä nyt viime syksyn jälkeen olen tullut pohtineeksi. Olen päättänyt lakata murehtimasta, sillä aiemmin minulla oli mielessäni suuria portaalihaaveita, mutta sen kaltainen kunnianhimo on ehkäpä laantunut. En koe enää, että blogin kautta saadut tavarat tai huomio olisi sillä tavalla tarpeellista, millaiseksi sen ehkä joskus koin. Olen palannut vähän sinne alkulähteilleni: Tärkeintä on se, että tämä on kollaasi minulle. 


Blogisisältöön nämä ajatukset tuskin ovat juurikaan vaikuttaneet tai tulevat vaikuttamaan. Toki olen päässyt kyllä sellaisen asian yli kuin postaustahti, joka ahdisti syksyllä kamalasti, kun en ehtinyt niin usein. Nykyisen kanssa olen ihan sinut, vaikka se ei olekaan niin usein, se on säännöllinen. En vain tahdo alkaa kilpailemaan. Joskus huomaan ajautuvani liikaa siihen suuntaan ja silloin täytyy vain himmata, sillä sitä en tahdo. Tahdon tehdä omaa juttuani, omalla tavallani. Edelleen kaikista rikkainta antia, mitä olen blogin kautta saanut, on ne ystävät, eivät kävijämäärät. 


Tietysti arvostan jokaista kävijää siellä ruutujen toisella puolella, mutta tärkeintä on itselleni tiedostaa se, että kirjoittelisin näitä ihan samoja juttuja ilman, että teitä olisi siellä niin paljon kuin on. Kommentit ovat minulle rikkaus ja rakkaus, mutta eivät välttämättömyys. Joskus lannistuin, kun oli postauksia, joissa ei ollut kommentteja. Nykyään se ei ole niin vakavaa ja niin sen kuuluukin mennä. Ihania aktiivisia kommentoijia teitä siellä kyllä on, kiitos siitä <3

En tiedä oliko tämä postaus nyt vähän aivojen suoltamista näytölle vaiko ihan jotakin uutta luettavaa, mutta koin tarpeelliseksi purkaa tätä fiilistä. Tässä se nyt tuli sitten niin, haha.

16.6.2016

Minusta ei tullutkaan vegaania

Hitusen päälle kuukausi sitten aloitin vegaanisen ruokailun ja hetkeä myöhemmin tuskailin sen haasteita ja sitä, että mokia sattuu toisinaan kaupassa väsyneenä, kun ei osaa ajatella. Hah. Ostin silloin siis VOIrinkeleitä.

No sen jälkeen skarppasin hieman, kunnes huomasin, että on paljon tilanteita, joissa en vaan kehtaa kieltäytyä. Koen vähän noloksi sen sepostamisen, että tahdon olla vegaani. Lisäksi ihan tosissaan, välillä tekee mieli juustoa. Olen ollut armollinen itselleni: Vaikka olen toisinaan syönyt hyvinkin ei-vegaanisesti, se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi palata vegaanisiin ruokatottumuksiin sitten taas kotosalla.
Tarkoitukseni ei ollutkaan tämän kokeilun myötä alkaa vegaaniksi ja alkaa olla ehdoton kaikessa. Tarkoitus oli löytää sellainen balanssi elämässäni, jossa osaisin käyttää vähemmän kananmunia ja maitotaloustuotteita arjessani. Aiemmin jompaa kumpaa oli melkein joka ruoalla ellei molempia. Tahdoin löytää taas ne vegaanituotteet takaisin arkeen. Niin on käynytkin. Jugurtit, rahkat ja maidot ovat korvaantuneet ja Oatlyn iKaffesta en esimerkiksi tahdo luopua koskaan. En kuitenkaan ala juomaan kahviani mustana kyläillessä, vaan otan sen maito tilkan, kun sitä on tarjolla.
En usko sellaiseen totaaliseen kieltämiseen muutenkaan ruokavalion suhteen. Ei pidä olla itselleen liian ankara: Niin kauan kuin minusta tuntuu hyvältä olla vegaaniruoalla kotona, syön sitä. Jos mieleni tekee joku kerta ostaa vaikka fetajuustopaketti, voin sen tehdä. Nyt olen siinä vaiheessa, että syön ruokani mieluusti vegaanisena kotona ja nautin siitä. Kesä, kasvikset ja sitä rataa, mutta mieli voi kylmässä syksyssä olla toinen ja silloin minun täytyy se sallia itselleni.
Toisaalta tuntuu helpottavalta sallia itselleen tällainen palloilu, toisaalta on hankalaa selittää tuttaville, että olikos sitä nyt vegaani vai vegetaristi. Tuollaiset määritelmät ovat muutenkin niin suppeita.. No oli miten oli, niin aion tosiaan jatkaa samaan malliin tästä edes, vaikka puhuinkin kuukauden mittaisesta kokeilusta. Olen ollut oikein tyytyväinen. (Niin ja kaikki postauksen kuvat on tällä kertaa Instagramistani, oon siellä peikkopaprika!)

14.6.2016

Harmaat (ja unohtuneet) asukuvat


Olenkin vallan unohtanut jakaa teidän kanssanne toiset asukuvat, jotka otimme silloin kun meillä oli Tonin kanssa vapaa viikonloppu yhdessä, eli tyyliin kohta kuukausi takaperin. (Olipas se muuten hauska viikonloppu.) Mieli ei ollut silloin yhtä harmaa kuin asuni, mutta vähän ihastuin tuohon äidiltäni saamaan mekkoon ja käytän sitä aika paljon. Tavallaan myös vähän inhoan sen kirjavuutta, mutta se on mukava, kun vetää täysharmaana vaan paikasta toiseen. Jos pukisin sen kanssa vaikkapa mustaa, niin oloni olisi hyvin huomiota herättävä. Olen vähän tällainen höpsö näissä hommissa.

Asun neuletakin olen ostanut joskus kirpputorilta ja se taitaa oikeasti olla jotain Henkkamaukan äitiysmallistoa, mutta kelpaa minulle myös ei-raskaana. Olen maksanut siitä kaiketi jotakin ~3€. Mekko oli tosiaan taas lahjoitus äidiltäni - kuten jo usein näkyneet kengätkin. Harmaa t-paita mekon alla on myös äidiltäni ja leggarit olen ostanut Tokmannin alesta 5€:n hintaan. Tämä asu oli siispä erityisen hyvännäköinen (vaikka itse sanonkin), mutta myöskin erityisen halpa ~8€:n hintaisena.

Mitäs mielitte, onko liian kirjava mekko tai onko liikaa harmaata?

11.6.2016

Extempore Turkuses

Meille tuli torstaina aatos, että olisi kivaa tehdä jotain rentouttavaa, kun kerta Aislan kanssa kesälomaillaan ja Tonillakin oli muutama vapaa tulossa. Pohdittiin laivareissuja ja hotellireissuja, mutta koska laivoilla ilmeisesti lentää ripuli, päädyttiin jälkimmäiseen. Alettiin googlailemaan ja melko pian löytyi aika hyvä hinta yölle kylpylähotelli Caribiassa, Turussa. Turku on kaunis kesäkaupunki (kuten kaikki Suomen kaupungit) ja Caribian yhteyteen on hiljattain avattu Superpark, joten lähdettävä oli. Heti seuraavana päivänä, tietysti.


Oli ihanaa. Otin kameran mukaan, koska ajattelin ottaa paljon blogikuvia ja inspiroitua kauniista Turusta. En kuitenkaan kantanut kameraani mukana missään. Pari kuvaa otin hotellihuoneessa ja ne on nähtävissä tässä postauksessa. Oli niin rentouttavaa vain olla perheen kesken ilman mitään paineita. Perhe viihtyi hyvin kylpylässä lilluen ja vielä paremmin seuraavana päivänä Superparkissa. Kun Särkänniemeen avataan loppukesästä Superpark, niin mietittiin, että pitäisikö sinne ottaa kausikortti (jos sellaisia saa) ja käydä siellä vaan jumppaamassa ihan pokalla. Niin hiki tuli ja hauskaa oli. Suosittelen.


Kyllä tällaisista irtiotoista saa lomatunnelmaa ihan eri tavalla irti, kuin vain kotona chillailusta. Vaikka on lomalla, niin liikaa hommia kuluu kuitenkin arkeen ja arjen omiin pieniin säätöihin (ja metatöihin), mutta lomalla jossakin muualla ei tule ajateltua sellaisia. Vaikka katsoin minä harjoitteluraportin palautteen kesken loman ja tällä kertaa se kannatti, sillä "voit olla erittäin tyytyväinen harjoitteluusi ja myös harjoitteluraporttiisi", kertoi opettaja. Kertoi toki paljon muutakin, mutta se on ehkä liian henkilökohtaista jaettavaksi. Olin kuitenkin mielissäni ja onnellinen. Voittajafiilis.


Tästä on hyvä jatkaa tätä lomailuarkea kotosalla rennoin mielin. Huomenna aloitan ruokakaupassa käynnillä ja liikunnalla. Nyt saa luvan myös loppua tämä sokerin puputtaminen, vaikka kotimatkalla poikkesin tietysti Urjalan makeistukussa. Hupsista, taas.

7.6.2016

Vanhemmuuspaineista täytyy irtautua

Silloin, kun tulin äidiksi minulla oli paljon paineita. Vaikka suurin osa ihmisistä onnitteli meitä ilolla tuoreina vanhempina, niin saimme myös osaksemme epäilystä ja ihmettelyä. Että mekö ja eikö olisi kannattanut vielä vähän odottaa. Itse tietysti vain kummastelin, miten joku pystyi olemaan sitä mieltä, että emme olisi vielä kypsiä vanhemmiksi. Näin jälkeen päin ajateltuna ei tietysti oltu valmiita vanhemmiksi. Kuka olisikaan?

Kuitenkin. Näiden ajatusten saattelemana aloin kokemaan lapsen synnyttä suuria äitiyspaineita. Kai niitä tulee ihan jokaiselle äidille, mutta koin niitä olevan jotenkin extrapaljon meidän kohdalla ja niinpä vauvan huutaessa monta tuntia (joka ilta), en hiiskunut kenellekään väsymyksestä tai huudoista. Edes neuvolatädille. Halusin olla rento vanhempi, joka ei seuraa oppikirjoja ja vahtaa ohjeistuksia.

Niitä kumminkin tulee tänä päivänä muualtakin kuin vain kirjoista. Eikä vähiten somesta: Opin 6kk täysimetyksestä, opin unikoulusta, opin tutista ja tuttipulloista. Opin äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta ja kiintymyssuhteista (myös opiskeluiden kautta). Yritin noudattaa näitä ohjeistuksia parhaani mukaan ja muodostin niiden kautta omia käsityksiäni, joista en kumminkaan voinut olla täysin varma. Vain aika näyttää missä olen ollut oikeassa ja missä väärässä.

Kokeilin vähän tuttia vauvalle. Monia erilaisia, niin kuin some sanoi. Lapsi alkoi kumminkin syömään ensin vanhempien kättä ja sormia ja sitten omaa peukkuaan. Sain palautetta: "Voi olla vaikeaa vieroittaa myöhemmin omasta peukalostaan". Yritin nyppiä peukkua lapsen suusta parhaani mukaan, kumminkin lopulta luovuttaen. Lapsi imi peukaloaan kauhisteluista huolimatta. Se sallittakoon nyt. Sitten muutama kuukausi eteenpäin ja lapsi lopetti touhun itse. 

Otin suuria paineita siitä miltä näytän vanhempana jos käyn joskus viihteellä, vaikka lapsella on hellä ja rakastava isä kotona hänen kanssaan. Kävin kumminkin. Isän ja tyttären kiintymyssuhde on parasta laatuaan.

"Ei saa nukuttaa vauvaa tissille, se ei opi ikinä käymään itse nukkumaan." Ei olekaan oppinut, mutta mitä sitten? Vielä lähes 3-vuotiaan neidin ja vanhempien lämpimin hetki on nukuttamishetket, joissa tyttö saa 100% vanhemman huomion. Kun ei ole pienempiä sisaruksia, on hyvin aikaa antaa lapselle tämä hetki. Miksi en sitä antaisi? Hän varmasti menee itse nukkumaan, kun on siihen valmis. Nyt minä vain nautin.

En ymmärrä mistä nämä paineet tulevat ja kuinka ne voisin murtaa. Tiedän, että en voi olla ainoa vanhempi joka suree näitä asioita ja aion kiinnittää jatkossa enemmän huomiota siihen, että luotan entistä vahvemmin omaan vanhemmuuteeni ja siihen, että tiedän, mikä on parasta lapselleni. Aion myös luottaa puolisooni, joka on paras isä mitä maa päällään kantaa. Osaamme erikseen ja yhdessä. Siihen täytyy vain luottaa. Kuten silloin kun raskaustesti näytti positiivista.

Tässä kuvassa tuore isi sylissään maailman isoin vastuu. Silloin joskus.

4.6.2016

"Asioilla on tapana järjestyä"

Olen ollut aikamoinen stressipeikko aikoinaan ja olen kyllä vieläkin. Jännitys, ahdistun ja stressaan hyvin herkästi. Etenkin jos asiat eivät mene suoraan minun suunnitelmieni mukaan, niin voi olla maailmani hetkellisesti täysin musertunut. Toni on saanut kokea tämän nahoissaan muutaman (kröhöm) kerran. Niin ja ehkä (eli ovat kokeneet) lähimmät ystävätkin.



Nyttemmin olen alkanut kiinnittämään asiaan huomiota. Ennen hermostuin hyvin impulsiivisesti, jos vaikkapa meillä hajosi jokin kallis esine tai joku tärkeä juttu oli unohtunut. Tänä keväänä, kun Tonilta hajosi puhelin, ei tuntunut edes pahalta. Olen oppinut jollakin tavalla katsomaan tällaisissa tilanteissa asioita objektiivisesti. Ihan kuin olisin tilanteen ulkopuolella ja nämä asiat eivät kosketa minua. Hajonneiden tavaroiden suhteen helpottaa myös pelkkä ajatus siitä, että se on vain materiaa. 

Todellinen testi osui kohdalleni vähän aikaa sitten, kun kuulin erään uutisen, joka olisi ennen saanut minut repimään hiukseni päästä ja hengitykseni salpaamaan. Hengitin syvään ja ajattelin, että kyllä tähän joku ratkaisu löytyy. On vielä hyvin aikaa. Haluan luottaa siihen, että asiat järjestyvät kyllä, tavalla tai toisella.


Oikeastaan uskon, että elämän vaikeudet, joita kohtaan, on tarkoituksellisia. En usko siihen, että en itse voi vaikuttaa elämäni kulkuun (että kaikki päätettäisiin puolestani), mutta uskon, että minun on tarkoitus oppia jotakin kaikista vastoinkäymisistä, joita kohdalleni osuu. Uskon myös, että sillä on väliä, kuinka opin näistä asioista. Ehkä vähän olen joistakin oppinutkin. Haha.

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.