27.7.2016

Autojuhlien tarjoilut

Vietimme Aislan syntymäpäiviä pian jo pari viikkoa sitten kahdessa erässä. Ensin meillä oli lauantaina "aikuistenjuhlat" eli juhlat sukulaisille ja muihin siihen genreen sopiville. Sunnuntain juhlat olivat lastenjuhlat, joihin oli kutsuttu kaikkia meidän ystäväperheitä. Ajattelin nyt vähän jakaa pöydän antimia teidänkin kanssa.

Lauantaina meillä oli pöydässä porkkanatikkuja & tsatzikia, kreikkalainen voileipäkakku, ruissipsit tuorejuustolla, täytekakku, juustokakkupiirakka sekä autokeksejä teeman mukaisesti. Olen huomannut, että juhlissa semmoinen kolme suolaista ja kolme makeaa on hyvä määrä erilaisia lajeja ruokaa. 




Voileipäkakun tein täysin Kinuskikissan ohjeen mukaan ja se on yksinkertaisesti vain törkeän hyvää, suosittelen lämpimästi. Juustokakkupiirakan ohje tipahti joskus postiluukusta kotiin Yhteishyvän välissä ja nyt oli loistava tilaisuus se testata, kun se oli ihan hauska lisä kakun rinnalle.

Täytekakussa luotan myös kinuskikissaan, sillä hänen ohjeillaan teen aina kakkupohjan (tämän oli suklainen) ja suklaatäytteen toiseen väliin. Toiseen väliin teen yleensä marjaisen moussen ja niin tälläkin kertaa, nimittäin Suklaapossun ohjeen avulla, koska siihen ei tule liivatetta. Tällä kertaa vaihdoin kylläkin vadelman mansikkaan ja jätin sokerin pois. Kakun ja päällisen välissä oli sokerikreemiä. Päällisen tein valkosuklaasta Suklaapossun ohjeella ja värjäsin sen sitten vihreäksi elintarvikevärillä. En oikein välitä sokerimassasta, mutta sitä ostin kyllä valmiina kaupasta tuohon tiehen.

Tsatzikille minulla ei mitään varsinaista ohjetta ole, vaan teen sen aina omasta päästäni. Raastan aina ensiksi palan kurkkua, ehkä joku 15cm, ja laitan sen siivilään valumaan. Siihen ripottelen hiukan suolaa päälle. Sitten sekoitan yhden-kaksi puristettua valkosipulin kynttä ja mustaapippuria maun mukaan krekkalaiseen jugurttiin (sitä joku 300g). Sitten suolatut ja valuneet kurkut joukkoon ja jääkaappiin vielä maustumaan toviksi. 

Ruissipsit täytin itse maustamallani tuorejuustolla, johon sekoitin siis ruohosipulia, mustaapippuria ja suolaa. Yksinkertaista ja hyvää, saivat paljon kehuja ne. Pistin tuorejuuston tosiaan vielä minigrip-pussiin ja leikkasin kulmaan reiän, mistä pystyin pursottamaan ne sipsien päälle nätisti (kröhöm).




Lastenjuhlille en alkanut sen koommin leipomaan mitään suurempia, sillä edeltävältä päivältä jäi vielä tarjottavaa. Lisäksi suunnitelmana oli pitää suuri jäätelöbuffet, johon oli kinuskikastiketta, keksimurua, monenlaisia nomparelleja, mansikkaista Bonnea sekä suklaakermavaahtoa. Lapset kumminkin tykkäsivät eniten jäätelöstä jäätelönä, joten niinhän siinä sitten kävi, että äiti oli ehkä vähän liiotellut. Etenkin kun pöydässä tosiaan oli aika paljon kaikkea muutakin. 

Kolmiovoileipiä tein myös siinä toivossa, että lapsille maistuu jokin suolainenkin, mutta aika turhaa oli se, koska näin ei tietysti käynyt. Tein leipiä kahdella täytteellä. Toisiin tuli vain peru s margariini+juusto+salaatti+kurkku ja toisiin salaatti+tuorejuusto. Kolmiovoileipien tuorejuustoon laitoin sekaan fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa ja ruohosipulia. Oli törkeän hyvää, voin kertoa. Ai juu ja teinhän lapsille myös coctail-tikkuja, joihin tuli juustoa, keltaisia kirsikkatomaatteja, vihreitä oliiveja (Aisla tykkää niistä), soijanakkeja sekä viinirypäleitä.



Joo, olipas tarjolla kaikenlaista. Haastavinta on minusta aina miettiä, että kaikkea olisi tarpeeksi, mutta ei jäisi kumminkaan meille syötäväksi kovinkaan moneksi viikoksi jälkeenpäin. Tervisin jättikakku edelleen jääkaapissa. Pitäisi kaivella biopussia, huoh. 

25.7.2016

Bloggaajat pussikaljalla rääkymässä

"Me ollaan vaan tovi ja lähdetään sitten hyvissä ajoin Agun kanssa niille", taisin sanoa, kun lähdin kohti Helsinkiä ja lauantain blogitapaamista. Kuulun sellaiseen Facebookin ryhmään, jossa meitä on moniakin perhebloggaajia ja miittiä heidän kanssaan on yritetty järjestää varmaan vuoden verran. Nyt kun viimein saimme kokoonnuttua, ei meitä vieläkään kovin montaa paikalle päässyt.

Joku taisi ehdottaakin, että otetaanko toisella kerralla uusiksi, mutta onneksi siihen ratkaisuun ei päädytty. Oli nimittäin paras ilta hetkeen! Oli sellainen porukka, että tuntui kuin oltaisiin läheisimpiäkin ystäviä, vaikka osaa näin vasta toista tai kolmatta kertaa koskaan. Parhaita tyyppejä. Tarkoitus oli tosiaan päästä Agun luo yöpaikkaani hyvissä ajoin, mutta saattoipa käydä kuitenkin niin, että olimme junassa vasta reippaasti puolen yön jälkeen, eikä olisi tehnyt mieli mennä silloinkaan. 

Olen varmaan sanonut nämä samat sanat miljoonia kertoja, mutta kyllä vain nämä ihmiset, joihin olen saanut tutustua, on parasta antia bloggaamisessa. On niin monia persoonia, joihin en olisi varmasti koskaan millään muulla tavalla tutustunut. On ihmisiä, jotka koet hyvin läheiseksi, vaikka et välimatkojen takia olisi montaa kertaa tavannut. Tai vaikka ei tulisi juteltua kuukausiin muuten, kun toisen blogia kommentoiden.

Kiitos ihanasta illasta taas kaikille ihanalle, pus pus! (Ja anteeksi kaikille puistossa olleille rääkymisestämme, saatoimme olla kovaäänisiä....) Otin kyllä monta kuvaa, mutta yksikään ei ollutkaan julkaisukelpoinen, edes rajattuna, joten tässä tämä selfie joka oli instassakin, haha.


Mukana olivat siis ihanat Agu, Pinja, Maria, Jenina, Salla ja Laura!

22.7.2016

Ruotsiin festareille lapsen kanssa

Olen vähän kaivannut jotakin isompaa reissua jonnekin tai irtiottoa tästä Suomesta. Kuitenkin mieleni ei tee lentää, koska se on kovin itsekästä ja kaikkia muitakin ongelmia siihen liittyy, enkä oikeastaan kaipaa kovin pitkälle Suomesta, mutta jotenkin omat rahkeeni ei nyt riitä järjestelemään asioita niin, että lähtisin Aislan kanssa kaksin jonnekin (esim. pohjoismaihin) kaksin ja en keksi miksi niin tekisimme, kun Toni on töissä, mutta onneksi tähän löytyi ratkaisu.


Me nimittäin lähdemme festareille, Ruotsiin. Tämähän jo melkein hipoo täydellisyyttä, sillä minullahan on sellainen pieni ruotsinkielen opiskeluongelma (en opi sitä), joten tämähän on kuin kielimatka. Aluksi oli puhetta tosiaan muutaman päivän festivaalireissusta, kun isäni pyysi meitä hänen matkaansa ihanalta kuulostaville Urkult-nimisille folkfestivaaleille. Siellä on sirkusta, lastenohjelmaa, hippejä ja monta artistia, joista en tiedä yhtäkään. Varmasti hauskaa.


Tonia tietysti harmittaa olla meistä niin pitkään erossa ja riemu ei ihan heti ratkennut, kun selvisi, että matkamme kestääkin muutaman päivän sijaan viikon. Se on pitkä aika erossa lapsesta, sen ymmärrän, tulee itsellekin ikävä. Kuitenkin päätimme lähteä ja nyt uskallan tännekin aiheesta näpytellä, kun festariliput ja laivaliput on hankittu. Makuupussitkin ehkä on (pohdin vain, että tarkeneehan niillä) ja lapsella välikausivaatetus (ihan varuiksi). Hankittavia asioita tietysti vielä löytyy, kuten hitosti hyttysmyrkkyä ja allergialääkkeitä. Tästä tulee selkeästi kivaa. Kuvissa näkyvä teltta toimikoon meidän majoituksena ainakin pari yötä. Olen jättänyt tämän puolen isäni vastuulle, katsotaan sitten myöhemmin, että olikos nyt fiksua.

(Mieleni tekisi myös tehdä paniikinomaisia postauksia maailmantilasta, mutta jätän sen nyt väliin. Snäpissä vähän avauduin, olen siellä ja muuallakin peikkopaprika -nimen takana.)

19.7.2016

Autoteeman toteutus (DIY)

Tosiaan viime talvena jo aloin ajatuksissani miettimään Aislan syntymäpäiväjuhlia ja kysäisin sitten silloin ohi mennen, että mikäs olisi hänelle mieluinen teema ja jostain se autoteema sitten tuli. Aloin mielessäni visioimaan pienen budjetin autoteemaa, sillä varauksella tietysti, että hänellä mieli muuttuu. Vaan ei muuttunut ja niinpä sitten askarreltiin autokoristeita.


Teemajuhlat oli tovi sitten jossain lytätty, että miksi täytyy olla niin hullun huikeaa ja kallista juhlimista ja eikö perinteinen riitä. Meille riittää kyllä vallan mainiosti, mutta minusta on myös hauska käyttää mielikuvitusta, enkä koe, että se tulisi yhtään sen kalliimmaksi. Nämä meidänkin lisäjutut oli tosiaan ihan itse askarreltuja tarvikkeista, joita meiltä löytyi kotoa jo ennestään. Eikä nekään olisi ollut välttämättömiä teeman toteuttamiseksi. Toki ei me nyt mitenkään överisti tätä toteutettu muutenkaan. Eikä ollut juhlapusseja vieraille eikä ohjelmanumeroita, vaan ihan vapaata leikkiä.

Pahviastioita etsin tosiaan kyllä autokuosilla, mutta niitäkään ei ollut kuin Autot-kuosilla ja se oli mielestäni hieman liikaa, joten ostimme tarroja ja käytettiin viime vuodelta yli jääneitä kuppeja ja kippoja. Oli ihanaa katsella lapsen hykertelyä, kun sai liimailla tarroja omia juhliaan varten. Lautasiin ei liimattu, kun epäiltiin sen hankaloittavan syömistä. Tämän teeman toteuttaminen oli myös lapsen mielestä hauskaa ja semmoinen äidin ja tyttären yhteinen juttu, kun askarreltiin ja suunniteltiin.

'

Pahvista teimme tuollaisen autoviirin. Äiti leikkasi ja lapsi valkkasi kullekin autolle sopivat renkaat ja liimasi ne myös (itse asiassa hän myös leikkasi yhden auton, kunnes kyllästyi). Sitten vain siimaan kiinni ja eteiseen. Samalla periaatteella tuli autoja ruokapöytään, paitsi liimasimme ne grillitikkuihin, jotta saimme tökätä niitä tarjoiluihin ja pöydässä olleeseen ruusuun. (Ruusun sain ihanalta Tonilta muuten vaan viime viikolla!!)

Tosiaan nämä olivat meidän ensimmäiset teemasynttärit ja mielestäni ihan hauskaa puuhailua, joten mielelläni toteuttaisin toisetkin vaikka sitten ensi vuonna. Olen muutenkin tykännyt aina naamiaisista yms. muista juhlista, niin hyvää jatkumoa vain sille. Seuraavaksi ajattelin esitellä meidän juhlien tarjoilut ja laittaa ohjeet niihin, sitten lupaan jo pian hiljentyä aiheesta. Heh.

16.7.2016

Ei ole automekon löytäminen helppoa (DIY)

Kun pian kolmen vanha neitimme alkoi jutella autosynttäreistä, piirsin päähäni sellaisia tietynlaisia ajatuksia koristeista ja teemasta muutenkin. Mietin sellaisia punaisia yksinkertaisia autoja. Tiedättekös. Olin ihan varma, että sellaiset pahviastiat sun muut löytyy todella helposti ja pystyn loihtimaan teeman kädenkäänteessä näkemättä itse vaivaa. 


Voinen kertoa niistä muista koristuksista myöhemmin, sillä yksi mielikuva piirtyi niiden yli tämän äidin ylivilkkaassa päässä, nimittäin automekko. Sellainen oli saatava. Muistin nähneeni sellaista moniväristä autoprinttiä jossain ja olin ihan varma, että se oli joku valmis tyttöjen automekko. No ei ollut. Pienen googlauksen tuloksena löysin vain Marimekon sikakalliin autokuosin. Ei meille siis.


En vielä silloinkaan nähnyt tätä ongelmana, vaan ajattelin, että kyllä me joku automekko löydetään. Vaan ei löydetty. Löytyi kyllä Autot-t-paitaa, Autot-housuja sekä Autot-kenkiä, mutta ei automekkoa. Kaikki oli Autot-kuosia ja "poikien" osastolla. Hitto. Ei mekosta tietoakaan. Sitten satuin jossakin Tokmannilla epätoivoissani kävelemään silityskuvahyllyn ohi ja siinä se oli! Täydellinen auto. Neiti siihen sitten itse valitsi mekon (ei olisi ehkä ollut äidin valinta, mutta väliäkös tuo) ja kotona silitettiin mekko kasaan. Myöhemmin luin, että kannattaisi ensin pestä vaate johon silityskuva silitetään ja joitakin muita turhia ohjeita. Ihan hyvin pysyy näinkin. Silitin sen siis vain uuteen mekkoon molemmin puolin. Hieno on ja päivänsankari on ollut tyytyväinen. Huomenna meillä on vielä toinen juhlapäivä, niin lupaan ilmoittaa jos kuva tippuu. Hah.


Tämä mekko ei siis tullut meille kalliiksi. Suunnilleen 10€ maksoi tämä asukokonaisuus, kun laskee halpismekon ja kuvan hinnan yhteen. Aika arkinenhan tuo mekko on, mutta ei meidän perhe mitenkään juhlava osaa muutenkaan olla, joten se on tosi hyvä automekko autosynttäreille. 

13.7.2016

Ihana ihana loma!!

Oli huikean hyvä päätös minulta vain lomailla neidin kanssa tämä kesä. Ollaan saatu niin paljon viettää aikaa yhdessä, että olemme palanneet mukavaan symbioosiin, joka meillä oli vielä hoitovapaan aikana. Tavallaan joinakin hetkinä olen myös kaivannut sitä kuuluisaa omaa aikaa ja olen ottanutkin sitä mm. silloin Freedom Festivaalien aikaan sekä toisinaan olen livahtanut tunniksi kuntoilemaan. Osaa taas arvostaa niitäkin hetkiä, kun kiukutellaan lapsen kanssa toisillemme sadepäivinä. 

Olen löytänyt kesällä lapsesta ihan uuden tyypin. Hänellä on paljon kauniita ajatuksia ja omia mielipiteitä ja toimintamalleja. Jotenkin arjen kiireissä nämä ei näin syvällisesti ole tulleet vastaan tai sitten ne ovat kehittyneet vasta tämän kevään aikana, kun neidistä on tullut jo kolmivuotias. Hui.


Olemme tehneet kaksin kaikkia ihania juttuja kesällä, kuten käyneet rannalla, Linnanmäellä, Särkänniemessä ja ennen kaikkea ulkoilleet meidän pihassa. Aisla on saanut naapurin tytöistä kavereita ja ihanaa nähdä kuinka kotipihalta hänelle alkaa muodostua niitä uusia omia kavereita. Sellaisia kavereita, joihin hän muodostaa suhteet aivan itse, vaikkakin olen minäkin niiden tyttöjen äidin kanssa jutellut ja oikein mukava ihminen on hän. Olisi niin ihanaa, kun olisi kavereita meille molemmille ihan naapurissa. Me kun emme vieläkään oikein tunne ketään sellaisia ystäviä tästä meidän kunnasta. 

Tällä hetkellä odotellaan kovasti viikonloppua, kun vihdoin juhlitaan neidin syntymäpäiviä! Aiemmin ei ole ollut sopivia viikonloppuja, joten siksi vasta nyt. Meilläkin on ensimmäisen kerran teemajuhlat (joskin ei mitenkään överisti), nimittäin autoteema. Joskus talvella tuli puheeksi, että millaisethan synttärit lapsi tahtoisi ja siitä asti on ollut autoteema käsillä. Olen ollut hyvin yllättynyt, että edes kauppojen Frozen-pahvilautaset eivät ole muuttanut hänen mielipidettään. Autokakku olisi siis tehtävä. Nämä täytekakut aina vähän jänskättää (että osaanko!), mutta kuvia lisää niistä sitten jälkeenpäin. Voisin tehdä ihan kokonaisen postauksen siitä sitten, että millaiset meidän juhlat olivat. 


Sellaista siis tänne tällä kertaa. Vähän olen jo alkanut valmistautua tulevaan syksyyn. Katsoin mm. että koska on syksyn ensimmäinen koulupäivä, ihanan myöhään. Ostin myös repun ja kalenterin. Toni sanoi, että olen aina innoissani kesäisin, kun ostelen koulutarvikkeita, mutta asiat realisoituvat minulle sitten kun koulua on ollut pari päivää. En myönnä. Katsotaan sitten taas kun syyskuussa ropisee "itken koulun vessassa" -kuvia. Haha.

11.7.2016

Meillä asuu tuleva voimistelija!

En ole itse harrastanut lapsena kovinkaan säännöllisesti tai tavoitteellisesti mitään, sillä en ole pystynyt sitoutumaan mihinkään toimintaan. Mikään kokeilemani harrastus ei ollut niin mielekästä, että olisin siihen tahtonut sitoutua. Muistan kokeilleeni ainakin käsityökerhoa, näytelmäkerhoa, telinevoimistelua, tanssia ja pienen koskettimien soitto kurssinkin kävin. Mikään ei vain tempaissut mukaansa. Näytelmäkerhosta pidin eniten, mutta olin niin epäitsevarma, että koin jääväni ryhmästä ulkopuoliseksi (ja näin ollen tein oharit kaikille kenraaliharjoituksissa, onneksi roolini oli helppo korvata). Sitten yläasteella päädyin sirkusharrastuksen pariin ja siitä tuli heti hyvin rakas minulle. En vielä silloinkaan osannut sitoutua ihan jokaiseen treeniin, mutta hyvässä ryhmässä oli kivaa treenailla, kun sai kavereita. Pariakrobatia oli parasta ja haaveilin myös ilmarenkaasta. Sitten muutin pois Tampereelta.



Kun oma lapsi syntyi, oli minulle jossain määrin aika selvää, että tahtoisin lapselleni erilaisen kokemuksen harrastamisesta, mitä itselleni oli jäänyt. Mielestäni harrastamisessa on paljon hyviä puolia ja se opettaa sellaista hyvää sitoutumista asioihin kaikkien taitojen lisäksi. Me aloitimmekin Aislan kanssa taaperosirkuksen, kun neiti oli vuoden ikäinen. Tarkoitus ei ollut tuupata lasta omaan rakkaaseen harrastukseen, vaan pidän sirkusta sen verran monipuolisena, että ajattelin sen kautta löytyvän ainakin yhden mieleisen lajin. Oli se sitten tasapainoilua, akrobatiaa, jonglöörausta tai vaikka taikatemppuja. Itsellenihän se akrobatia on rakkainta.

Kävimme sitten taaperosirkuksessa 1,5 vuoden ajan, kunnes tuli hieman sellainen olo, että ryhmä ei tarjoa tarpeeksi haasteita, kun tyttö alkoi olla jo vanhempi. Kävimme sitten tämän kevään ajan yhdessä temppujumpassa, joka ihan mukavaa höntsäilyä sekin. Pelkään kuitenkin vähän sitä, että tuollainen ihan kiva höntsäily ei sitten vie kiinnostusta lapsella pidemmälle ja käy kuten äidille. Tai toki siellä temppujumpassakin ne ryhmän jutut aina katsotaan ikätasolle sopivaksi, mutta koska molemmat harrastuksistamme ovat olleet samassa paikassa, ajattelin, että olisi kiva kokeilla jotakin muuta paikkaa ja ohjaajaa.



Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä tytön kanssa vielä sellaiseen ryhmään, jossa on äiti/isi mukana touhuamassa. Jouduin kuitenkin toteamaan, että suurin osa tällaisista ryhmistä oli suunnattu 1-3 -vuotiaille (epäilen taas sitä, että onko tuollaisessa ryhmässä haasteita myös ryhmän vanhimmille), joten kun neiti itse vakuutti pärjäävänsä kyllä yksin, niin meille valikoitui sellainen ihan oikea oma harrastusryhmä. Minä yritin kaupitella vaihtelun vuoksi jotakin tanssilajia, mutta ei tyttöä kiinnostanut yhtään, joten ensi syksynä hän suuntaa voimisteluun ja on niin innoissaan ettei tosikaan. Niin iso tyttö hän jo on. Huh huh.


Ryhmä on 3-4 -vuotiaille lapsille, joten olen äitinä aika innoissani siitä, että lapset ovat suunnilleen saman ikäisiä kaikki. Sellaiset ryhmät, joissa olisi myös 5 -vuotiaita voisi puolestaan turhauttaa, jos tekeminen olisi vielä liian haastavaa, eikä koskaan saisi onnistumisen kokemuksia. Nyt toivon vain, että sama päättäväisyys ja itsevarmuus on lapsessa vielä ensi syksynä kun voimistelu alkaa, jotta neiti saa uuden kivan ja ennen kaikkea oman harrastuksen. Aiemmat kuvat silloin joskus pienempänä ja viimeinen kuvattu viikonloppuna (ja kuva nähty aiemmin instassani: peikkopaprika).

Harrastaako teidän 3-vuotiaat? Yksin vai aikuisen kanssa? Mitä lajia? Minkä ikäinen voi teidän mielestä aloittaa harrastamisen yksinään?

7.7.2016

Festariasu!


Niin otettiinhan me asukuviakin! Toisena festaripäivänä ja vain yksi oli edustuskelpoinen ja oikein tarkennettu, joten tässä se. Seuraavanakin päivänä oli aikomus ottaa asukuvia, mutta koska jotenkin se on vähän noloa, jos on paljon väkeä ja minulla jo yhtenä asuna se sama mekko on ollut, niin skipattiin se. Tämä mekko oli tärkeämpi, koska se on se uusi, josta jo aiemmin jossain mainitsin.

Mekkohan oli siis minulle ilmainen jälleen, kun sen äidiltäni sain. Se itse asiassa oli äidilläni yllä Aislan nimiäisjuhlissa ja katselin sitä jo silloin vähän kadehtien ja nyt sain sen hamuttua itselleni, hahah. Epäilin aluksi, että olisiko maximekko vähän ikävä bajamajassa, mutta otin sen riskin ja hyvä niin, sillä löysin tosiaan sen posliinipytynkin. Kengät (jotka eivät kovasti tässä näy) ovat samat kuin varmaan kaikissa kesäasuissa ja muistelisin niiden kirpputorihinnaksi 3€. Kalevala-koru ranteessani on saatu syntymäpäivälahjaksi isältäni ja toisessa ranteessa festivaaliranneke n. 45€, mutta ehkä skipataan se budjetista. Aurinkolasit sen tutun 5€ Tigerista ja korvikset olen joskus ostanut H&M:ltä muistaakseni 2€ hintaan. Asun kokonaishinnaksi tuli siis tällä kertaa hyvin edullinen 5€ (+45€). Ihana kesä, kun ei tarvitse niin montaa vaatekappaletta!

5.7.2016

Freedom Festivaalit 2016, oi kyllä!

Nyt tiistaina alkaa olla vihdoin sellainen olo, että voi saada jotakin kirjoitettua railakkaasta viikonlopustamme. Kaappasin muuten silloin blogiringin instatilinkin, josta voi vieläkin bongailla tunnelmia lisää. Sanoisin, että en suotta jännittänyt, kivoja juttuja nimittäin pitääkin aina vähän jännittää. Tai ei pidä, mutta minä kyllä jännitän.

Edellisessä kappaleessa mainitsemani "railakas" oli kyllä ensimmäisen päivän osalta vähän liioittelua. Ei oltu edes aamulla herätty mitenkään aikaiseen tai mitään, mutta päivä tuntui olevan kahdelle kokemattomalle hitusen liikaa. Etenkin, kun unohdettiin syödä ja molemmille iski kamala päänsärky jo alkuillasta. Mepäs sitten lähdettiin kotiin puolen yön maissa, vaikka oli tarkoitus jatkaa jatkoillekin. Onneksi oli vielä toinenkin päivä aikaa.


Lauantaina olimme tosiaan sen verran viisastuneita, että emme sännänneet alueelle heti aamutuimaan, vaan suuntasimme kaupan kautta hakien ruissipsejä ja karkkia evääksi. Muistimme myös ruokailla festareilla ihanan Fafa'sin kojussa ja joimme paljon vettä (ja kaljaa). Näillä eväillä jaksoikin sitten pidempään, kuin aiempana iltana ja lähdimme vasta torilla istuskelun (festareiden jälkeen) ja pikaisen Suvilaiva vierailun jälkeen kotosalle. Oli kyllä niin hieno ilta, kun oli hyvää seuraa ja rento tunnelma.

Sain kyllä itse pienen haaverin jalkaani, kun olin oikaisemassa viimeisen keikan aikana pois yleisöstä tuolin kautta, kun muualta ei mahtunut. Tuolin pohja hajosi ja minä tietysti tipuin sen mukana. Se oli sellaista kovaa muovia, joten teki melko syviä viiltojani jalkaan, jonka lisäksi astuin nilkkani nurin samassa rytäkässä. Kyllä muuten nolotti. Etenkin, kun kaikki varmaan luuli, ajankohdasta johtuen, että olisin ollut niin humalassa. Olen vain tapaturma-altis. Ei meinanneet muuten ensiapupisteellä uskoa nimeäni oikeaksi, haha.


Itse festivaalit olivat mukavat, kotoiset ja lämpimät. Henkilökohtaisesti tykkäsin kyllä enemmän urbaanista katumaisemasta, mikä oli festareiden alue, kuin mitä joistakin puistofestareista, joissa on mutaa ja likaa paljon enemmän. Erityisesti nautin löytäessäni alueelta posliinipytyn, vaikka kyllähän sitä piti verestää nuoruusmuistoja (olen kyllä vieläkin aika nuori) bajamajassakin. Yhtä pahalle haisi edelleen. Sulavasti siirryn nyt aiheesta toiseen: Festariruoka oli taivaallista. En tosin syönyt kuin sitä falafelia, mutta tykkäsin niin paljon erilaisten mahdollisuuksien olemassa olosta, että ehdottomasti plussaa siitä, artistien ja kaiken muun lisäksi. Ainut harmituksen aihe oli yhden lavan akustiikka, jossa tuntui myös artisteja harmistuttavan, kun toinen soittava bändi soi oman musiikin päälle. Itse tietysti korjasin tämän seisomalla jatkossa kaiuttimen vieressä.

Jos vain ensi vuonna on Freedom Festivaalit ja jos vain esiintyjät ovat yhtä paljon omaan mieleen, niin takuulla yritän päästä paikalle. OLI IHANAA!

3.7.2016

50 faktaa 3 vuotta myöhemmin

Selailin vanhoja postauksiani etsiessäni aiempia vegaanipostauksia ja täytyy kyllä sanoa, että huh huh kun on tyyli muuttunut. No kuitenkin, se ei ollut pointtini nyt vaan ajattelin päivittää erään postauksen vuosien takaa. Niin tai otsikossahan se lukee. Minulla on joskus ihan tosi ollut aikaa näpytellä (JA KEKSIÄ!!) 50 faktaa itseeni liittyen. Enkä ole esitellyt itseäni hetkeen (siltä varalta jos siellä on joitain uusiakin lukijoita <3), joten toimikoon tämä nyt vähän sellaisena. Tässä on historian havinaa ja nykyhetkeä sopivana kombona. Täältä pesee.

1. Paprika on oikea nimeni. 
Ja sitähän se on edelleen.

2. Minulla on 3,5kk ikäinen tytär Aisla. Hänen toinen nimensä on Illusia.
Hänen nimensä on myös edelleen sama, mutta ikää on jo 3 vuotta.

3. Avopuolisoni on Toni ja luulen tällä hetkellä että ollaan koko loppuelämämme yhdessä.
Avopuolisoni on pysynyt edelleen saman tyyppinä ja ajatus on edelleen sama, joskin vaaleanpunaiset hormoonihuurulasini olen viskannut jo kaivoon, haha.

4. Ei kuitenkaan olla esim. kihloissa.
Juu ei vieläKÄÄN.

5. Mutta oltiin joskus teineinä kihloissa. Sitten minä purin sen, koska toivoin että se saisi tuon tekemään enemmän kotihommia, ei toiminut.
.....Mutta jotkut muut jutut ovat saaneet hänet osallistumaan kotitöihin?!!?!??

6. Haluaisin kuitenkin vielä joskus mennä naimisiin.
Kun vaan olisin kihloissa ja olisi rahaa.

7. Ongelmaksi naimisiin menossa koen (sen lisäksi että minua ei ole kosittu) sen että haluaisin juoda siellä viinaa, mutta pelkään juovani joko liikaa tai liian vähän. Suorituspaineita.
Tämä ei ole enää pelkoni, vaan en osaisi päättää millaiset juhlat olisi kivat ja ne maksaa liikaa.

8. En oikein pidä koirista. Ne on pelottavia, kun ne haukkuu niin kovaa.
En vieläkään.

9. Kissoista sen sijaan pidän. Niitä meillä on kolme: Kapina, Marina ja Putin.
Meillä ei ole enää yhtään kissaa. Kapina karkasi, kun puhuin ääneen siitä luopumisesta. Marina ja viettelemään onnellisia vuosia omakotitaloon entisille vuokranantajille, kun viihtyi niillä hoodeilla niin hyvin. Putin karkasi parvekkeelta, kun olin juuri etsimässä hänelle uutta kotia, kun kerrostalo ei ollut hänen juttunsa. Meille ei tule enää koskaan lemmikkejä.

10. Innostun helposti asioista, mutta se innostus lopahtaa yhtä nopeasti.
Edelleen. Saattanee johtua keskittymishäiriöstä, jonka diagnoosin olen saanut vastikää.

11. Ollaan aika kovia markettitappelijoita. Mennään aina liian nälkäisenä ruokakauppaan. Miten ihmiset osaa olla kaupassa nätisti näyttämättä tunteitaan?
Enää ei tapella marketeissa. Korkeintaan kinataan silloin tällöin.

12. Olen kotoisin Tampereelta, muutin heti yläasteen jälkeen opiskelemaan Pieksämäelle. Sen jälkeen olen asunut Kankaanpäässä ja täällä Nokialla missä asun nyt.
Enää ei asuta Nokialla, mutta Pirkanmaalla edelleen.

13. Isäni asuu kuitenkin itä-Suomessa ja olen ollut sielläkin aika paljon.
Hän asuu siellä edelleen.

14. Käytän puhuessani (ja joskus kirjoittaessa) mie ja sie -sanoja.
Edelleen käytän. Kirjoitan blogiin aina muussa muodossa, koska tuntuisi pöljältä puhua mie ja sie -kieltä täällä.


15. Olen kuitenkin poiminut asioita myös muista murteista, niin kukaan ei ikinä arvaa mistä olen kotoisin.
Edelleen tuntuu olevan ihmisille haastavaa, haha.

16. Kuulen usein samoja kysymyksiä: "Mistä oot kotosin kun puhut noin?" "Onko Paprika sun oikee nimi?" "Ai et syö lihaa? Entä kalaa tai kanaa?"
Samat kysymykset jatkuu edelleen, ei ole näistä päästy..

17.  Miusta kana ja kala ON lihaa.
Näinhän se menee!

18. Oon aika perusnegatiivinen tyyppi.
Ehkä vähän pessimistinen, mutta kyllä löydän hyviäkin asioita elämästä ja sitä paitsi kehityn tässä koko ajan.

19. Unelmaminä olisi kuitenkin aurinkoinen optimisti ja olen yrittänytkin parantaa. Joudun kuitenkin aika pitkälti tyytymään kohtalooni.
Enkä joudu!

20. Minulla on aika musta huumorintaju. Toni ei ymmärtänyt kun nauroin lööppiä hirvestä langoilla. No ei se nyt enään kuulostakaan hauskalta.
Huumorini on edelleen yhtä hyvää.

21. Olen uusioperheen vanhin lapsi ja minulla on viisi nuorempaa sisarusta, kahden siskon kanssa minulla on sama äiti ja eri isät. Ja kahden siskon kanssa sama isä ja eri äiti. Ainoa veljeni on oman äitinsä ainut lapsi. Menitkö sekaisin? Niin menee moni muukin.
Sisaruksia ei, luojan kiitos, ole tullut kumminkaan lisää.

22. Minulla on "R-vika" ja olen surrut asiaa paljon nuorempana (ja vähän vanhempanakin), mutta nyt en ymmärrä miksi.
Ei haittaa minua edelleenkään. Paitsi jos suu on kuiva, silloin on vaikeaa päristää menemään.

23. Joudun aina hirveään Pepsi maxi koukkuun jos ostan sitä.
Tästä koukusta en ole vieläkään päässyt, kuin ajoittain, aina lopulta sorrun jossain yhteydessä. Aika surullista.

24. Poltin reilusti yli viisi vuotta tupakkaa (en myönnä tarkkoja vuosia tässä, jos suku lukee.....) ja lopetin kun tulin raskaaksi.
En ole vieläkään aloittanut uudemmin, mutta viihteellä olen kyllä poltellut tupakkia. Muuten en ja päätös on pitänyt.

25. Olen maistanut tupakkaa myös synnytyksen jälkeen, mutta en koe enää tarvitsevani sitä.
Sitten maistoin alkoholia synnytyksen jälkeen.

26. Minulla oli aika vaikea teini-ikä. Jätin koulut kesken ja uhosin ja uhmasin. Join kiljua ja riitelin. Luojan kiitos aikuistuin, anteeksi kaikille asianomaisille!
Näin tein.

27. Äiti tosin sanoo aina, että uhma alkoi 1,5v eikä loppunut koskaan.
Hän sanoo samaa edelleen, kannattaisi päivittää juttunsa, haha.

28. Pelkään vähän, että Aislasta tulee samanlainen. En kuitenkaan pelkää ettenkö pärjäisi.
Ihana tyttö on!

29. Uskon että minulla on hieman keskimääräistä parempi kaukonäkö. Tai sitten Tonilla on huono.
Uskon vieläkin, mutta hämäränäköni on onneton.

30.Olen kasvissyöjä. Tarkemmin lakto-ovo-vegetaristi.
Olen vähän vegaanisempi lakto-ovo-vegetaristi.

31. Nyt olen kuitenkin lihattomalla lokakuulla, joka käytännössä tarkoittaa minulle vegaanista ruokavaliota.
Nyt on kotivegaaninen kesä meneillään.

32. Minulla on vahvoja mielipiteitä.
Eipä enää niin vahvoja kun nuorempana.

33. Jotka joudun kuitenkin yllättävän usein muuttamaan.
Ei ole enää niin paljoa muutettavia juttuja :)

34. Kuten julkinen bloggaaminen on miusta ollut joskus noloa. Ei oo enää.
Juu ei selkeästi, kun löydän itseni aina kertomassa kaikkialla kuinka olen bloggaaja, lol. En kyllä siltikään kehtaa mainostaa itseäni ja blogiani joka paikassa, kuten jotkut kehtaa.


35. Olen kirjoittanut tätä jo monessa erässä.
Ha haa, nyt vastaan ihan suorilta kaikkiin.

36. Se on ollut vaikeaa, sillä yleensä haluan saada kaiken HETI valmiiksi kun sen aloitan.
Näin tahdon edelleen toimia. Haastavaa melkein 400 sivuisten tenttikirjojen kanssa..

37. Aiemmin minun on ollut vaikea ymmärtää vegaaneita, mutta tämä kuukausi on avannut silmiäni.
Avaisipa tämän vuoden toukokuukin, kun koitin elellä vegaanisesti myös kodin ulkopuolella. Asiat oli aika paljon paremmin vegaaninäkökulmasta, kuin silloin lokakuussa 2013.

38. Repsahdin jo kahdesti hunajaan.
Syön sitä nykyään ihan onnellisesti.

39. Istun olohuoneessa aina jalat pöydällä, en laita koskaan uutta roskista kun vien vanhan ja wc-paperin hylsyt aina jää vessaan. Nämä esim. ovat asioita joista valitan Tonille vaikka itsekin teen niin.
 Meidän olkkarissa ei enää ole pöytää, laitan nykyään uuden roskiksen ja wc-hylsyt saa nykyisin heittää pyttyyn. En valita näistä Tonille!

40. En siis ole täydellinen.
En vieläkään. Höh.

41.Tulen todella helposti yksinäiseksi.
En nykyään. Ennemmin kaipaan omaa aikaa.

42. Pelkään monia asioita: olla yksin kotona, pimeetä, ihmisiä jne.
Pimeää ja ihmisiä edelleen, mutta yksin kotona -pelot eivät ole kerrostalossa kovin pahat.

43. Mielikuvitukseni ei ole siis aivan surkea, mutta en osaa kohdistaa sitä kivoihin juttuihin, vaan aina vaan kaikkia ikäviä mielikuvitusseikkailuja on mielessäni.
Osaan kivoihinkin juttuihin mielestäni nykyään.

44. Haluaisin lähteä bailamaan oikein kunnolla. Epäilen kuitenkin, että en pystyisi siihen.
Voi kyllä Paprika pystyit ja pystyt edelleen.

45. Moni ystäväni kaikkosi kun tulin raskaaksi, koska en dokannut enää. Niistä ei ainakaan tähän mennessä ole tullut edelleenkään läheisiä. Se on surullista.
Ihan itse kaikki karkoitit, haha. Ei vaan, mutta siis osasyyllinen olen varmasti.

46. Haluaisinkin mielelläni lisää äiti-kavereita. En vain osaa tutustua.
Olen osannut, jee hyvä minä ja ihana some ja ihanat kaverit <3

47. Tänään minulla on tilillä vähemmän rahaa kuin moneen kuukauteen.
Joka kuukausi aika samalta näyttää tässä vaiheessa kuuta.

48. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin silloin kun oltiin Tonin kanssa molemmat koulussa.
Todennäköisesti kyllä.

49. Elän sellaista elämää mistä haaveilin muutama vuosi sitten.
En todellakaan. Mutta tykkään tästä.

50. Olen onnellinen.
Kyllä olen.