27.7.2016

Autojuhlien tarjoilut

Vietimme Aislan syntymäpäiviä pian jo pari viikkoa sitten kahdessa erässä. Ensin meillä oli lauantaina "aikuistenjuhlat" eli juhlat sukulaisille ja muihin siihen genreen sopiville. Sunnuntain juhlat olivat lastenjuhlat, joihin oli kutsuttu kaikkia meidän ystäväperheitä. Ajattelin nyt vähän jakaa pöydän antimia teidänkin kanssa.

Lauantaina meillä oli pöydässä porkkanatikkuja & tsatzikia, kreikkalainen voileipäkakku, ruissipsit tuorejuustolla, täytekakku, juustokakkupiirakka sekä autokeksejä teeman mukaisesti. Olen huomannut, että juhlissa semmoinen kolme suolaista ja kolme makeaa on hyvä määrä erilaisia lajeja ruokaa. 




Voileipäkakun tein täysin Kinuskikissan ohjeen mukaan ja se on yksinkertaisesti vain törkeän hyvää, suosittelen lämpimästi. Juustokakkupiirakan ohje tipahti joskus postiluukusta kotiin Yhteishyvän välissä ja nyt oli loistava tilaisuus se testata, kun se oli ihan hauska lisä kakun rinnalle.

Täytekakussa luotan myös kinuskikissaan, sillä hänen ohjeillaan teen aina kakkupohjan (tämän oli suklainen) ja suklaatäytteen toiseen väliin. Toiseen väliin teen yleensä marjaisen moussen ja niin tälläkin kertaa, nimittäin Suklaapossun ohjeen avulla, koska siihen ei tule liivatetta. Tällä kertaa vaihdoin kylläkin vadelman mansikkaan ja jätin sokerin pois. Kakun ja päällisen välissä oli sokerikreemiä. Päällisen tein valkosuklaasta Suklaapossun ohjeella ja värjäsin sen sitten vihreäksi elintarvikevärillä. En oikein välitä sokerimassasta, mutta sitä ostin kyllä valmiina kaupasta tuohon tiehen.

Tsatzikille minulla ei mitään varsinaista ohjetta ole, vaan teen sen aina omasta päästäni. Raastan aina ensiksi palan kurkkua, ehkä joku 15cm, ja laitan sen siivilään valumaan. Siihen ripottelen hiukan suolaa päälle. Sitten sekoitan yhden-kaksi puristettua valkosipulin kynttä ja mustaapippuria maun mukaan krekkalaiseen jugurttiin (sitä joku 300g). Sitten suolatut ja valuneet kurkut joukkoon ja jääkaappiin vielä maustumaan toviksi. 

Ruissipsit täytin itse maustamallani tuorejuustolla, johon sekoitin siis ruohosipulia, mustaapippuria ja suolaa. Yksinkertaista ja hyvää, saivat paljon kehuja ne. Pistin tuorejuuston tosiaan vielä minigrip-pussiin ja leikkasin kulmaan reiän, mistä pystyin pursottamaan ne sipsien päälle nätisti (kröhöm).




Lastenjuhlille en alkanut sen koommin leipomaan mitään suurempia, sillä edeltävältä päivältä jäi vielä tarjottavaa. Lisäksi suunnitelmana oli pitää suuri jäätelöbuffet, johon oli kinuskikastiketta, keksimurua, monenlaisia nomparelleja, mansikkaista Bonnea sekä suklaakermavaahtoa. Lapset kumminkin tykkäsivät eniten jäätelöstä jäätelönä, joten niinhän siinä sitten kävi, että äiti oli ehkä vähän liiotellut. Etenkin kun pöydässä tosiaan oli aika paljon kaikkea muutakin. 

Kolmiovoileipiä tein myös siinä toivossa, että lapsille maistuu jokin suolainenkin, mutta aika turhaa oli se, koska näin ei tietysti käynyt. Tein leipiä kahdella täytteellä. Toisiin tuli vain peru s margariini+juusto+salaatti+kurkku ja toisiin salaatti+tuorejuusto. Kolmiovoileipien tuorejuustoon laitoin sekaan fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa ja ruohosipulia. Oli törkeän hyvää, voin kertoa. Ai juu ja teinhän lapsille myös coctail-tikkuja, joihin tuli juustoa, keltaisia kirsikkatomaatteja, vihreitä oliiveja (Aisla tykkää niistä), soijanakkeja sekä viinirypäleitä.



Joo, olipas tarjolla kaikenlaista. Haastavinta on minusta aina miettiä, että kaikkea olisi tarpeeksi, mutta ei jäisi kumminkaan meille syötäväksi kovinkaan moneksi viikoksi jälkeenpäin. Tervisin jättikakku edelleen jääkaapissa. Pitäisi kaivella biopussia, huoh. 

4 kommenttia:

  1. Apua toi kreikkalainen voileipäkakku kuulostaa kyllä niin hyvälle! Pakko ehkä keksiä jokin syy juhlia, että vois kokeilla sitä mahdollisimman pian.. :) Ja täällä toinen joka luottaa melko usein kinuskikissaan mitä tulee täytekakkujen leipomiseen. Harvemmin sitä enää muualta tulee reseptejä katsottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis niin hyvää! Kokeile todellakin, jos et vielä ole ehtinyt! Kinuskikissalla on kyllä tosi hyvä ohjeita tämmöselle yksinkertaiselle leipurille :D :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hyviä, nam nam! Nyt kyllä, ikävä kyllä, muisto vain :'D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!