23.9.2016

Kahvipurkeista säilytykseen (DIY)

Olen askarrellut nämä muuhun säilytykseen tarkoitetut kahvipurkit jo joskus aiemmin, mutta en ole tajunnut jakaa teille tätä oivallista DIY-juttua (joka on siis tasoa lapsikin osaisi). Tässä se siis tulee.


Huomasin Facebookissa paikallisessa kirppisryhmässä, että meidän naapuri lahjotti pois monta kahvipurkkia, joissa oli jotain mainostekstejä kyljissä. Mietin pitkän tovin, että haalinko itselleni taas projektin, joka seisoo ikuisuuden kaapissa, mutta otin riskin.

Pienen ikuisuuden jälkeen ryhdyinkin sitten tuumasta toimeen ja aloin päällystämään kahvipurkkeja, kuten olin mielessäni visioinut. Välineiksi tarvitsin servettejä, värillistä teippiä ja kuvioteippiä, erikeepperiä, vettä sekä pensselin. 

Tässä servetin kuvio oli jo valmiiksi hieman tuollainen silmää hämäävä, en saanut efektiä itse aikaiseksi!
Irroittelin serveteistä toisen kerroksen pois varovasti repien (sen valkoisen). Lantrasin erikeepperiä veteen reippaasti niin, että pystyin sivelemään sitä purkin kylkeen pensselillä ja sivelin purkin kauttaaltaan sillä. Sitten lisäsin purkin päälle valitsemani servetin kuvio-osuuden ja sivelin vielä sen päälle myös erikeepperiä. Toistin tätä pari kierrosta niin, että purkin alkuperäinen kuvio jäi varmasti piiloon.



Purkin kuivuttua laitoin kannen ja servetin väliin jääneeseen tyhjään koloon vielä kuvioteippiä. Sitten vain täyttelin purkit erilaisilla jauhoilla ja ne pääsivät säilytykseen meidän vetolaatikoihin. Tussilla kirjoitin vain päälle, että missä purkissa on mitäkin. Erittäin ilmatiivis ja hyvä jauhonsäilytykseen mielestäni! Ehkä vähän pieni, mutta olleet meille ihan sopivia, kun laitan sitten loput jauhoista säilytykseen jonnekin kaapin perukoille. Nämä ovat ne purkit, jotka ovat sitten nopeasti käden ulottuvilla. Niin ja voihan tällaissa säilyttää vaikka mitä muutakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!