29.9.2016

Olen melko surkea kummi

Arkaluontoisesta aiheesta on hyvä hypätä toiseen sellaiseen. En tiedä mikä tämä sisäinen avoimuuden puuskani nyt on, mutta tässä on aihe, josta ajattelin, että en ainakaan kirjoita koskaan. Suuri vaara aiheessa on nimittäin se, että kuulostan vihaiselta, katkeralta tai loukkaantuneelta. Niin tai että saan aikaiseksi asianomaisissa ihmisissä vastaavia fiiliksiä. Aihe on nimittäin kummius. Alkuun voin tunnustaa, että itse olen ollut aivan paska kummitäti kummipojalleni ja se hävettää minua todella paljon nyt, kun minulla on oma lapsi ja ymmärrän koko homman pointin. Nyt kun on tämä alta pois, voimme siirtyä todelliseen aiheeseeni. Nimittäin Aislan kummeihin. Niin tai eihän meillä mitään virallisia kummeja ole, kun emme kirkkoon kuulu, mutta tahdoimme silloin lapselle "kummit" siltikin pyytää. Ajattelimme, että kummeilla on muitakin tehtäviä kuin henkinen johdatus.

Silloin kun teimme valintoja kummitätien ja -setien suhteen tahdoimme tietysti valita sellaisia ihmisiä, joiden ajattelimme olevan tasapainoisia ja mallikelpoisia yksilöitä, jotka varmasti ymmärtäisivät luoda suhteen lapsen kanssa. Sen enempää selostamatta sitä, että keitä nämä kummit nyt ovat, niin täytyy sanoa, että 4/5 onnistui tehtävässään juuri kuten toivoimme, enkä tahdo heitä kritisoida millään tavoin, vaan lähinnä kiittää. Kiitos.

Onnistuimme kumminkin valitsemaan myös yhden kummin, joka ei tätä tehtävää täyttänyt (kuten en itsekään ole siis täyttänyt täydellisesti kummipojalleni, tuhannesti anteeksi taas siihen suuntaan). Viime kesänä sitten Aislan syntymäpäivien aikaan, tämä yksi Aislan kummeista tahtoi omasta tahdostaan jättäytyä pestistään kokonaan. Olin järkyttynyt ja tyrmistynyt. Surullinen ja hämmentynyt.

Tosi asiahan on se, että ei tuo kolmivuotias edes muista tätä kummia, kun aiemmasta tapaamisesta on vuosi. Itselläni on myös yksi tällainen kummi ollut lapsuudessa, joka ei pitänyt yhteyttä. Sen vuoksi asia sai minut niin tolaltaan. Muistan kuinka ala-aste ikäisenä mielessäni on käynyt ajatuksia siitä, että miksi tämä ihminen ei ole tahtonut olla kummini ja olen kokenut, että hän on minut hylännyt ihan omasta tahdostaan. Nyt aikuisena tietysti ymmärrän, että asia ei ole näin, vaan tilanteet muuttuvat. Etenkin kun näissä molemmissa tilanteissa on kummi itse ollut pestin vastaanottaessaan melko nuori ja lapsetonkin itse. Pelkään kuitenkin, että oma lapseni, jonka niin mielelläni kasvattaisin erossa kolhuista, joutuu ajattelemaan samoja aatoksia lapsena, kun on herkkis kuten äitinsä.

Me toivoimme kummeja valitessa, että nämä olisivat henkilöitä, joilla voisimme jollakin tapaa vielä täydentää perheemme tukiverkostoa ja että voisimme saada tarvittavaa tukea vanhemmuuteen näiltä henkilöiltä. He olisivat henkilöitä, jotka loisivat erityisen suhteen lapseen ja olisivat niitä turvallisia aikuisia, jos me vanhempina emme joskus ole oikeanlaisia aikuisia lähestyttäväksi. 

Tämä ei ole mikään avoin tilitys siitä, että miksi tämä kummi oli näin paska, sillä mikään ei koskaan ole niin yksiselitteistä enkä missään nimessä tahdo, että tämän vuoksi väliemme tulisi olla mitenkään vihamielisiä. En tahdo olla vihainen, katkera enkä loukkaantunut. Se mitä olen tästä oppinut, on, että velvollisuus on tietysti myös minulla itselläni turvata lapselleni nämä aikuiset myös jatkossa, eikä vain valita ja olettaa, että kaikki järjestyy kuten minä tahdon ilman, että ilmaisen mitä tahdon. Tämä on avoin tunnustus siitä, että olen ollut aivan paska kummi kummipojalleni ja nöyrimmät pahoitteluni siitä, että minä en tajunnut, että myös vanhemmalla on rooli tukea kummeja kummiudessa, eikä vain kummin kuulu olla tukena siinä vanhemmuudessa. Näin minä sen nyt näen. Kantapään kautta oppineena toivon, että nämä neljä muuta kummia pysyvät meidän matkassa mukana, kuten ovat ihanasti tähän asti pysyneet ja ovat rakkaita meille kaikki. (Ja vielä kiitos ja anteeksi tälle pois jättäytyneelle, jos satut tätä lukemaan. No hard feelings.)

Oli pakko lisätä tähän tällainen vielä nimetön, ihan vastasynynyt minivauva, kun tähän törmäsin! Ihan semipieni vauvakuumehan tällaisista tulee <3

Onko teillä odotuksia lapsienne kummeille tai millä perusteella kummit ovat valikoituneet? Millaisia kummeja olette itse? 

2 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia kummiudesta!

    Meillähän neitiä ei ole kastettu, joten ei ollut velvoitetta pyytää ketään kummeiksi. Ajattelin, että jos joku haluaa olla lapsemme elämässä mukana, hän tekee sen myös ilman kummivelvoitetta.

    En ole ollut koskaan omien kummieni kanssa läheinen, enkä itsekään ole osannut olla ainoalle kummitytölleni kovin hyvä kummi. Toki muistan synttäreinä ja jouluna lahjalla ja olemme ko. perheen kanssa tekemisissä. Kummiutta ei mitenkään korosteta. Kummityttöni on jo teini-ikäinen, ihana fiksu nuori... eikä se todellakaan ole minun ansiotani :D

    En siis taida olla mitenkään kummimyönteinen ajatuksiltani. Jos kummina olo on ainoastaan sitä, että ostetaan lahjoja ja ollaan väkisin läsnä lapsen elämässä, niin eihän se hyvältä kenestäkään tunnu. Silloin on kyllä reilua irtisanoutua tehtävästä, vaikka se kipeää tekisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis meilläkään ei tuota kastetta tosiaan ole ollut, mutta me erikseen kummit silti tahdoimme, vaikka totta tosiaan ymmärrän hyvin teidän valinnan! Ja tosiaan, olen itsekin, ikävä kyllä, ajautunut juuri tuolle joulu-synttäri-akselille kummipoikani suhteen ja toivon, että joskus onnistuikin räpiköimään täältä pois. Sen sijaan Aislan muut kummit ovat kyllä ihanasti muutenkin mukana tytön elämässä, jota olen vähän hakenutkin. Hyvä onkin juuri mielestäni, että tämä irtisanoutunut kummi oli rehellinen fiiliksistään, kuten sanoitkin :)

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!