31.10.2016

Saamarin hektinen arki on täällä taas

Kesä oli niin pitkä ja mukava, että ihan unohdin kuinka kiireistä arjessa osaa olla. Ihan oikeasti, en muistanut näitä kaikkia epämiellyttäviä ilmiöitä tämän arjen keskellä, vaan kuvittelin itseni mielessäni aktiiviseksi itsenäiseksi opiskelijaksi vielä silloinkin, kun koulu syksyllä jatkui. Totuushan on se, että olen todella huono opiskelemaan itsenäisesti. Iso osa käyttämästäni "opiskeluajasta" menee kaikkeen ihan muuhun kuin pitäisi ja sitten taas sunnuntai-iltana itku kurkussa väsään seuraavaan aamuun tehtävää, jonka olen aikatauluttanut oikeasti jo ihan hyvissä ajoin.


Nyt koulun alettua olen taas ymmärtänyt kuinka väsynyt ihminen voi olla. Kuinka tekisikään mieleni olla aktiivinen! Liikkua ja pitää itsestäni huolta, mutta eih. Sen sijaan heti koulusta päästyäni tahdon kääriytyä peittoon ja somettaa loppuillan. Tekisinkin sen ihan varmana, jos ei olisi tuota erästä kolmevuotiasta, jolla on muita suunnitelmia. Onneksi onkin!

Luulen, että tämmöinen väsähtäminen johtuu keskittymishäiriöstäni. Joudun käyttämään päivän aikana niin ison osan käytettävissä olevaa kapasiteettiani, että olenkin sitten iltapäivällä aivan totaalisen poikki. Inhottavinta tietysti on se, että kaikista väsynein aika on aina heti koulupäivän jälkeen ja sitten olenkin skarppina illalla, kun olen ottanut chillisti iltapäivät. En oikein tiedä millaista mielen lujuutta se minulta vaatisi, että pystyisin olemaan toimelias koko päivän.


Asetan ehkä itselleni riman turhan korkealle. Tahtoisin tehdä opinnäytetyön, pudottaa painoa, tehdä töitä, saada hyviä arvosanoja, pitää ystävät ja perheen tyytyväisenä sekä harrastaa omiakin juttuja. Sitten tulen pilvilinnoistani alas kuin tykin kuula, kun hoksaan, että ei nyt taaskaan ihan onnistunut. Voisinkin ottaa tavoitteeksi nyt, että laskisin vähän rimaani. Ulkonäköasiat eivät esimerkiksi juuri nyt mahdu aikatauluuni, joten kun ensi viikolla vien kirpparille tavaroita myyntiin, vien myös ne vaatteet, joihin ajattelin mahtua viimeistään jouluna. Painoni putoaa kyllä ilman kyttäämistäkin, jos on pudotakseen. Ne rytkyt on vain materiaa. Kouluhommien puolesta voin kirjoittaa viikkotavoitteita, mutta en itke jos en onnistu (paitsi jos opettaja tivaa palauttamatonta tehtävää!). Ja totta totisesti, todentotta, en ainakaan käytä aikaani turhiin asioihin, kuten liika somettaminen kun pitäisi opiskella, riitely, vänkääminen ja ahdistuminen. 


Jos joku ei vielä saanut kiinni punaisesta langastani, niin aion siis olla murehtimatta. Hengittää. Elää hetkessä. Ja ehkä tärkeimpänä vielä: Muistan mennä luontoon ja nauttia siitä. Kiitos, kuulemiin!

2 kommenttia:

  1. Opiskelu, työ, lapset, kotityöt, ystävät, liikunta, harrastukset... Niin tuttua, kaikkea ei vaan voi ehtiä! Usein tuntuu, että ei ehdi juuri mitään. Keskityn täälläkin nyt vaan hengittämään syvään: yy, kaa, koo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin on! Olisi kiva tehdä joku edes kunnolla, mutta sitten pitäisi työntää joku toinen kokonaan pois :( Syvään hengittäminen välillä on kyllä todella ookoo :D

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!