26.11.2016

Mysteerilaatikko

Indiedaysin ja Blogiringin Blogger's Inspiration Dayssa sain mukaani kassillisen Risentan ja Santa Marian tuotteita. Kipitin niiden kanssa sitten onnesta soikeana kotiin, kun olin hotellilla tutkinut sisältöä: kaikkea ihanaa ja terveellistä! 

Pohdin mikä olisi kiva keino toteuttaa postaus kassin sisällöstä ja sitten tuli mieleeni juttu, mitä ollaan Tonin kanssa mietitty vuosia, että haluttaisiin toteuttaa: Mysteerilaatikkotehtävä suoraan Australian MasterChefistä. Oltiin vuosia sitten intohimoisia sarjan seuraajia, vaikka siellä aika usein liharuokaa tehtiinkin ja meidän yksi suosikki haasteista oli mysteerilaatikkotehtävä, jossa kilpailijat avaavat pöydällä olevan laatikon, jossa on ruoan pääraaka-aineet. Sitten on tietty aika valmistaa niistä ateria niin, että saa hyödyntää lisäksi ruokavaraston tarpeita, joita voi olla aikaa hakea vaikka minuutin verran. Ruokavarastossa on siis ihan perusraaka-aineita.

No nyt me sitten päästiin toteuttamaan meidän mysteerilaatikkotehtävä, toki meillä ei nyt ollut sitten tuomareita kertomassa voittajaa ja meidän avoin ruokavarasto oli meidän kodin melkein tyhjät ruokakaapit. Mysteerilaatikkomme oli kassin sisältö ja tarkoitus oli toteuttaa New York -tyyliseen brunssiin terveellisiä naposteltavia: yksi suolainen ja yksi makea. Tässä tulee sitten meidän tuotokset. Olen pahoillani myös huonoista kuvausvaloista, mutta työskentelyrauhan saamiseksi meidän "brunssi" valmistui lapsen nukkumaanmenoajan jälkeen. Ymmärrätte varmaan. (Paitsi mustapavut olin liottanut ja keittänyt valmiiksi pakkaseen, josta käytimme ne sitten suoraan ruokaan!) 


Minun tacoveneet

Papusoosi

Tomaatteja
Mustapapuja
Kookosmaitoa
Korianteria
Valkosipulia
Sipulia
Suolaa
Valkopippuria
Chiliä

Lisänä tietysti tacoveneet + salaatinlehdet + tomaattisiivut + paistetut kesäkurpitsakiekot + paahdetut auringonkukan siemenet.


Tonin tacoveneet

Tacoveneet

Tsatsiki pohjalla

Turkkilainen jugurtti
Kurkku
Valkosipuli

Papumössö

Mustapavut
Sipulia
Öljyä paistamiseen
Chiliä
Tomaatti
Suolaa
Sitruunamehutiivistettä
Paprikajauhetta
Sokeria
Etikkaa

Päällä salaattia ja paahdetut auringonkukan siemenet.


Smoothie kulho (minun)

Mustikkaa
Punaherukkaa
Vadelmamehukeittoa
Banaania
Turkkilaista jugurttia
Kookosmaitoa
Vaniljatankoa pieneksi pilkottuna
Kardemummaa
Chian siemeniä



Myslihyve uunissa (Tonin)

Vadelma & kookos granola
Hunajaa
Mustikoita
Kardemummaa
Kookosmaito

(Tämä uuniin 125 asteeseen kunnes näyttää hyvältä. )

Sellaisia tuotoksia saimme me yliväsyneinä aikaiseksi. Ikävä kyllä en voinut pistää tarkkoja ohjeita tai ainesmääriä ruokiin, sillä meillä oli niin kova paniikki päällä, kun verenmaku suussa vain tahdoimme voittaa toisemme. Oman arvioinnin perusteella Tonin suolainen oli tuhannesti paremman makuinen ja minun jälkkärini oli enemmän omaan mieleeni. Mitä itse valmistaisit näistä aineksista?

23.11.2016

Minä ja fitness (+ arvonta)

Olen aloittanut jo toisen Fitverstaan ohjelmapaketin, tällä kertaa otin sellaisen paketin kuin 30 day beginners guide to fitness, joka aiheutti paljon ajatuksia minussa. Lähinnä mietin sitä, että voinko valita itselleni tämän paketin. En varsinaisesti ole nimittäin kiinnostunut kroppani tuijottelusta tai fitnessistä harrastuksena. Miksi sitten valitsin tällaisen paketin?

Ihannekroppani ei varsinaisesti ole tosiaan mikään fitness, en tahdo erityisesti näyttää miltään fitnessmuijalta ja pumpata pehvaani siksi, että se olisi iso, lihaksikas ja muhkea. Syy miksi valitsin tämän paketin oli se, että siinä luvattiin, että opin polttamaan rasvaa samalla kun kasvatan lihaksia. Ulkonäkö on minulle siinä se toissijainen juttu, mutta tahtoisin todella olla vahva.

Ihannekroppani on nimittäin voimakas ja tiettyihin akrobatialiikkeisiin kykenevä. Minulle on oikeastaan melko sama miltä vartaloni näyttää, jos se pystyy niihin liikkeisiin, joita tahtoisin niin kovin osata. Saan suurempaa tyydytystä siinä, kun onnistun seisomaan käsilläni vaikkapa sekunnin pidemmin kuin aiemmin, kuin siitä, että näytän timmiltä. Saan paremman fiiliksen siitä, että joku kehuu kuinka taitava olen kuin että kuinka laihtunut olen ja miten hyvältä näytän. (Se on muuten kammoksuttavaa paljonko enemmän niitä kommentteja tulee kevyempänä, mutta se on toinen juttu kokonaan se.) Joku voi kyllä varmasti saada sen saman fiiliksen siitä, että salilla on isompi paino käytössä, mutta itse kaipaan jotakin vielä konkreettisempaa eli temppuilun. Se motivoi minua ja siksi tahdon tehdä niitä hommia salilla, että voin päästä tavoitteisiini helpommin siellä akrobatialajien puolella.

Tällaisia kuulumisia luvassa siis jatkossakin blogin puolella.


Tällä kertaa minulla on ilo myös arpoa teille yksi vapaasti valitsemanne ohjelmapaketti Fitverstaan sivuilta. Arvontaan pääset osallistumaan tykkäämällä Fitverstaasta Facebookissa ja kommentoimalla tähän postaukseen, että minkä ohjelmapaketin valitset jos voitat. Laita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos onni osuu kohdalle. Onnea arvontaan! (Edit. Haha juu ja tosiaan suoritan arvonnan joulukuun ensimmäinen päivä!)

20.11.2016

Vegaaninen Härkis-couscous-hässäkkä

Sain kommentin, jossa toivottiin, josko voisin jakaa enemmän kasvisruokareseptejä blogissa, mitä olen pohdiskellut vähän itsekin, mutta aikaan saaminen on toinen juttu. Koen jotenkin, että meillä syödään aika samanlaista ruokaa aina ja olen myös melko huono reseptien ja ohjeiden kirjaaja, kun en ikinä tee itse ohjeesta tai katsele määriä paljonko mitäkin ruokaan tuuppaan. Nyt ajattelin kuitenkin yrittää ihan tällaisen meille tavallisen kotiruoan voimin. Emme siis ole mitään vegaaneja, mutta syömme ruokamme kuitenkin melko usein vegaanisena ihan huomaamatta. Kuten tämänkin.


Vegaaninen Härkis-couscous-hässäkkä (n. neljälle)

1 paprika
1 sipuli
3 porkkanaa
10cm pätkä kesäkurpitsaa
1/3 dl herne-maissi-paprikaa eli he-ma-paa pakkasesta
1 dl vihreitä papuja pakkasesta
1 pkt Härkistä
3-4 dl täysjyvä couscousia
Valkopippuria
Valkosipulijauhetta
Suolaa
Kurkumaa
Garam masala -mausteseosta (tai korianteria, kuminaa, paprikaa, muskottipähkinää, kardemummaa, neilikkaa, fenkolia ja laakerin lehteä)
2-4 rkl Punaviinietikkaa
Ruokaöljyä

1. Mittaa couscousia kulhoon 3-4dl ja lisää sekaan yhtä monta desiä kiehuvaa vettä. Pistä kansi päälle ja anna olla.

2. Pilko vihannekset (porkkana, sipuli, paprika, kesäkurpitsa) ja iske pannulle paistumaan öljyssä. Kypsyttele niin kauan, että porkkana ei enää rousku.

3. Lisää pannulle vihreät pavut ja he-ma-pa sulamaan. Sitten lisää myöskin Härkis suoraan paketista. Lisää mausteet (valkopippuri, suola, valkosipulijauhe, kurkuma, garam masala) oman maun mukaan. Viimeisenä punaviinietikka. Paistele vielä hetki.

4. Ota pannu levyltä ja lisää joukkoon vielä kulhossa turvonnut couscous. Paistele vielä pieni tovi hiipuvalla levyllä.

5. Syö.

17.11.2016

Pettymyksen tuottaminen lapselle on rakkautta

Puhuttuani ystäväni kanssa eräs päivä muistin tärkeän aiheen, jota käsittelimme opinnoissani jo ennen Aislan syntymää. Nimittäin turvalliset pettymykset, joita vanhemman tulee tuottaa lapselleen, jotta tämä osaisi sitten myöhemmissä elämänvaiheissa käsitellä vastoinkäymisiä.

Voin kuvitella, että sellaisissa perheissä, joissa on useampia lapsia, tällaisia pettymyksiä tulee ihan arjessa vastaan helpommin. Huomaan kuitenkin, että itse ehkä aika usein alkaa mennä sille linjalle lapsen kasvatuksessa, että niitä pettymyksiä ei juuri tule, koska on niin paljon helpompaa, kun itkuja ei tule. Niin ja kun meidän lapsi ei ole mikään "vaatija". Hän ei kaupassa itke lelujen tai karkkien perään, niin niiden pettymysten tuottaminen siltä osin on jäänyt vähän vähemmälle.

Turvalliset pettymykset voivat olla siis esimerkiksi lapsen häviäminen pelissä tai vaikka juuri sellainen, että lapsi ei saa kaupasta sitä tahtomaansa tikkukaramellia. Näin lapsi oppii käsittelemään tällaisia pettymyksen tunteita itsessään, kun saa ensin harjoitella vähän pienemmillä jutuilla. Sitten kun tulee vähän isompia pettymyksen aiheita, on niistä ylipääseminen helpompaa.

Olenkin nyt sitten tämän keskustelumme jälkeen kiinnittänyt erityistä huomioita tähän, että tuottaisin lapselleni pettymyksiä. Haha, kuulostipas kamalalta, mutta siis nimenomaan niitä turvallisia. En luo lapselleni pettymyksiä, mutta olen tuottanut niitä turvallisissa tilanteissa, niin, että lapsi on saanut niihin reagoida. Olemme esimerkiksi pelailleet enemmän lautapelejä yhdessä, kuin aiemmin. Minun ei ole tarvinnut niissä mitenkään erityisesti tuottaa niitä pettymyksiä, vaan luonnollisesti toinen meistä voittaa välillä. Varsinkin, kun 3 -vuotiaan kanssa pelailtavat pelit eivät ole mitään varsinaisia älypelejä.

Toivon, että kiinnittämällä huomiota tähän asiaan, joka osaksi tulee varmasti kaikille vanhemmuudessa myös luonnollisesti, pystyn petaamaan lapselleni mahdollisuuksia selvitä paremmin elämän vastoinkäymisistä.


Oliko tämä itsellesi tuttu juttu? Tuotatko lapsellesi/lapsillesi pettymyksiä? 

14.11.2016

Chai tee minun tyylilläni!


Nyt kun on kylmä ja joulu jo kolkuttelee ovella, olen alkanut kaipaamaan lämmintä juotavaa. Tee on aina hyvää ja glögiäkin olen vuosien varrella oppinut juomaan, mutta siltikin yksi juoma sydämessäni on edelleen ykkösenä: mustasta teestä ja mausteista valmistettu maitopohjainen intialainen chai tee.

Valmiita chai tee sekoituksia ja kaikkia makusiirappeja olen nähnyt vaikka ja missä, mutta mikään ei voita kuitenkaan itse tehtyä vastaavaa. Moni ystävistäni ei ainakaan ole tällaista juonut, kuin ehkä satunnaisesti minun tekemänäni, joten ajattelin jakaa myös ohjeen teille. Lapsena tämä maistui minusta piparilta ja itse asiassa meidän 3-vuotiaskin pyysi josko tekisin joku toinenkin päivä, kun viimeksi keittelin. Kamalan paljoa en kyllä tahdo hänelle antaa, tuosta mustasta teestä johtuen, mutta maistuu siis pienempäänkin suuhun, hih. Ohjeet ovat suuntaa antavia, oman maun mukaan voi sitten laitella.

Ohje (n. 2 isoa kupillista):

5 dl maitoa (osa nesteestä voi olla myös vettä, mutta mitä rasvaisempaa, sen parempaa, jos olisin vegaani niin koettaisin varmaan iKaffeen)
pari-kolme palaa tuoretta inkivääriä tai sitten 1/3 tl jauhettua inkivääriä
3/4 tl jauhettua kanelia tai kanelitanko
3/4 tl kardemummaa
3 ps mustaa teetä (tai mustaa irtoteetä)
pieni ripaus mustapippuria
pieni ripaus neilikkaa
sokeria maun mukaan
(1/4 tl vaniljasokeria)

1. Kaada maidot kattilaan ja laita teepussit (tai irtotee) hautumaan joukkoon. Älä laita levyä kuumimmalle, itselläni 1-9 on käytössä 7.
2. Lisäile kaikki muut listassa olevat ainesosat ja maistele. (Lisää jotakin, joka tuntuu puuttuvan.) Kuumenna melkein kiehuvaksi, mutta muista sekoitella, ettei pala pohjaan.
3. Kaada juoma tiheän siivilän läpi mukiin. Nauti.

Tässä siis minun tapani valmistaa kyseinen juoma. Tapoja on varmasti monia, mutta tämä eniten minun mieleeni. Parastahan tulee, mitä enemmän käyttää tuoreita ja kuivattujakin isoja paloja, mutta koska en ainakaan säilytä sellaisia maustehyllyssäni, niin olen useasti tehnyt vain jauheista ja hyvää tulee. Nam!

11.11.2016

Mikä lemmikkieläin perheeseen?

Aisla toivoo kamalan paljon joulupukilta lemmikkieläintä. Olen käynyt kovaa kamppailua tämän asian kanssa, sillä olen itse aika allerginen kaikelle ja melko epäonnistunut eläinvanhempi ollut aina. Tai oli meillä varmasti toisinaan myös ihan onnellisia kissoja, silloin kun oli, mutta kolmesta kissasta, joita oikeasti ajattelin pitää itselläni heidän koko eliniän, jäljellä on pyöreä 0. Olenko minä oikeutettu ottamaan vielä lemmikin?

Omantunnontuskieni lisäksi rajoittava tekijä on tosiaan myös allergiat. Emme ole miettineetkään minkään koiran (oletettavasti), kissan tai minkään muunkaan ison eläimen hankintaa. Kuitenkin, meillä joskus oli rottia ja aluksi en reagoinut niihin kuinkaan, kunnes minulle alkoi tulla niistä ihottumaa. Kissoista en muista koskaan, että niistä olisi erityisemmin tullut ja pystyin heitä silittelemäänkin. Ainoa josta kissoissa tuli, oli jos kynsi raapaisi vahingossa tmv. En toki naamani olisi tunkenut kissan kylkeen nuuskiakseni, kuten joku varmaan voisi tehdäkin.


Joku siellä ruudun takana varmaan lukee myös monttu ammollaan, että tarvitseeko 3 -vuotiaan saada kaikki toivomansa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan olen pohtinut itsekin, että kaipaisin ehkä jotakin lemmikkiä tänne kotioloihin. Aina välillä iskee sellainen "lemmikkikuume", mutta olen osannut selättää ne aiemmin. Nyt minulla vain tosiaan on se yksi neitokainen tukemassa tätä kuumeilua. Oikea lemmikki pitäisi vain osata valita.

Yksi syy, miksi tahtoisin, että perheessä on lemmikki, on se, että se opettaisi lapselle paljon. Meidän tyttösestä ei ole vielä tullut, eikä ole tulossakaan isosiskoa, jolla olisi pienempi sisarus, jota hoivata. Olisi ihanaa, että voisin tarjota vähän samankaltaisia kokemuksia lemmikkieläimen myötä. Osoittaa ehkä jotakin tunne-elämän juttuja ja opettaa vastuullisuutta lemmikkieläimen kautta. Sensitiivisyyttä. Sellaista. Saako joku kiinni?


Summasummarum, siispä suurin ongelmamme on lemmikin valinta. Millainen olisi hyvä lemmikki meidän perheeseen? Jyrsijöistä pelkään, että ne allergisoivat minua kaikkine heinineen ja puupölyineen, kuten meidän rotat sitten lopulta tekivät. En halua olla myöskään kauhean kermaperseen kuuloinen, mutta en myöskään millään tahtoisi mitään haisevaa ja pahasti kotia tuhoavaa lemmikkieläintä. Hah.

Suurimmat ajatuksemme ovat olleet tähän mennessä undulaateissa ja kilpikonnissa. Kilppareissa mietityttää ne salmonella-asiat, pitkä elinikä sekä suuri perehtyminen mitä laji vaatii. Kuitenkin, tämä on lemmikki, jota olemme Tonin kanssa pohtineet jo kauan ennen Aislan syntymää. Mietin kyllä myös, että onko siitä mitään "iloa" tuolle kolmivuotiaalle vaikka äiti tuollaista tuijottelisi mielellään. Undulaateissa puolestaan mietityttää tulenko niille allergiseksi, sillä niiden täytyy saada lennellä vapaana, jolloin on varmaa, että allergeenit leviävät ympäri asuntoa. Toisaalta nautin ajatuksesta, että niiden elinikä ei ole sama kuin minun ja kuuntelisin mielelläni kotonani linnun kujerrusta. Undulaattien kanssa kyllä olisi vähän sama kysymys, että onko ne vähän seurattomia lapsiperheen lemmikeiksi.


Näitä sitten pohditaan ankarasti ennen joulua, että tuoko pukki meille jonkun elävän asukkaan vaiko tyydymmekö pehmoleluihin, haha. Mitään emme ole lapselle luvanneet! Kaikki postauksen kuvat ovat muuten lainattuja joko täältä tai täältä.

Mitä lemmikkieläimiä teillä on? Millainen olisi hyvä lemmikki lapsiperheeseen?

8.11.2016

Ei lehmä pissinyt mutta kivaa oli

Terve mikä kiire. Tällä on hyvä aloittaa, sillä en vieraile täällä blogin puolella lainkaan niin usein kuin tahtoisin! Nyt kuitenkin olen täällä ja ihan kuvien kera, haha. Olin myös viikonloppuna blogipäivässä ja -gaalassa. Tarkemmin Blogger's Inspiration Dayssa ja Blogger's Inspiration Awardseissa. Eihän se lehmä pissinyt, hah.

Kiitos viimeisestä kuvasta Demille <3
Kuten varmaan tajusitte jo aiemmista postauksista, niin tämä ei minulle ollut yllätys tai suuri pettymys, vaan olin todella mielissäni päästessäni sille TOP 10 -listalle ja se todellakin riitti minulle! Uskon tämän tapahtuman sattuneen kuin osoittaakseen minulle, että sillä mitä tänne näpytän, on olemassa jokin merkitys. Liian usein syyllistyn siihen niin suomalaiseen tapaan, eli itseni vähättelyyn. Blogini on "tämmöinen pikkublogi" ja "pääsin listalle varmaan, koska blogi oli järjestyksessä ensimmäinen". Mitäs sitten? Ne olivat minulle tulleita ääniä ja olen kiitollinen jokaisesta niistä. Voi olla, että sen kautta jäi tai ei jäänyt yhtään lukijaa, mutta ainakin viikonlopun juhlissa minut tunnistettiin paremmin edes oman yhteisöni sisällä, hah. Olen kuitenkin harrastelija, joten turha sitä on tähdätäkään samaan, mitä ammattibloggaajat tekee.

Ei minun tästä pitänyt tulla höpöttelemään, vaan itse lauantaista. Päivä oli nimittäin mainio! Oli superhauskaa tavata ihania blogityttöjä, kun heistä on tullut jo tutumpia ja uskallan vilautella myös tummaakin tummempaa huumorintajuani, ainakin Sallalle. Olin niin iloinen, että uskalsin hänet pyytää seurakseni, koska ei oltu aiemmin ehditty kamalan paljoa juttelemaan ja jännitin, että tullaanko lainkaan toimeen. Voin iloisesti ilmoittaa, että todella hyvin, oli niin hauskaa!



Itse tapahtuma oli kaunis. Tykkäsin superpaljon tilaisuuden miljööstä. Jos menisin naimisin joskus, niin tuollainen vastaava paikka olisi mainio. En tiedä oikein mitä sanottavaa minulla on itse tapahtumasta, sillä minulle kohokohta on kuitenkin ihmiset. Joo oli kivoja tavaroita, jotakin tarttui mukaankin, mutta kyllä se oli paljon hauskempaa tavata kaikki tyypit. Yritin myös keskittyä lavalla tapahtuneeseen ohjelmaan, mutta se oli minun keskittymisvaikeuksillani semisti hankalaa. Sen kuulin, että Ronja Salmi on 23 -vuotias ja kirjoittaa heppablogia (josta en muuten aiemmin tiennyt mitään!).

Kuva: Emma Tähkäpää
Henri Ilanen
Yhden sellaisen kassin otin tapahtumasta mukaan (ja vähän kyllä muitakin juttuja), josta tulen postaamaan pian ja sen sisältö saattaa vastata joihinkin teidän toiveisiinne, mutta palailen sen kanssa sitten toinen päivä.

Kiitos vielä kaikille minua äänestäneille, voittajat pääsette katsomaan täältä!

3.11.2016

#meollaanlifie eli suosikkiblogini meidän yhteisöstä



Kuten aiemmin jo kerroinkin, niin Indiedays ja Blogirinki menivät ja jakautuivat kolmeen osaan: Foodloversiin, Indiedaysiin sekä Lifieen. Oma bloginihan sijoittui oikein mukavasti tuonne Lifie-osioon ja olen ollut uudistuksista aika fiiliksissä, koska se mitä olen bloggaamisessa vähän kaivannut, on yhteisö. Etenkin nyt tuntuu erityisen hyvältä, kun on päässyt Lifieen mukaan jo alkutaipaleelta, niin tuntuu hyvältä ja omalta! Olen iloinen!

Puutalobabyn Krista heittikin tuossa ilmoille haasteen, jossa tarkoitus oli vähän infota teitä lukijoita meidän Lifiesta ja ketä tänne oikein kuuluu. Aionkin nyt luetella Lifie-blogeista viisi suosikkiani. Supersiistiähän on se, että olen löytänyt Lifien myötä paljon uusia blogeja, joiden olemassa olosta en ole jostain syystä aiemmin tiennyt. Kuitenkin ihan ensimmäinen blogi jonka mainitsen, on sellainen, jota olen lukenut todella kauan ja olen viihtynyt seurassa erityisen hyvin, nimittäin Puutalobaby itse. Olen oikea fanityttö.

Kuiskauksia -blogi puolestaan on juuri tällainen uusi tuttavuus minulle. Hyvinvointi, luonnonkosmetiikka, perhelifestyle ja DIY lukee heti blogin etusivulla - miten en ole löytänyt sinua aiemmin? Blogin etusivulla on siis käytännössä lueteltu kaikki asiat, jotka minua kiinnostavat, haha. Ehdin muutamia postauksia lukea ja blogiin tutustua ja todellakin aiheet minua kiinnostavat ja tekstiä ja kuvia on suhteessa juuri minun mieleeni.

Toinen tällainen uusi tuttavuus minulle on TytDIY, jonka superlaadukas ja terävät kuvat veivät heti huomioni. En pahemmin lue mitään diy-blogeja pelkästään, kuten tämän blogin nimi viittaa, mutta tämä blogi jotenkin vain inspiroi suunnattoman paljon kaikilla söpöillä ja yksinkertaisilla diy-jutuillaan, tykkään!

Mini & Me, ihanan Aijan blogi, on myös vanha tuttu. Blogi on niin ihana onnen tuulahdus, jonka lukemisesta ei voi tulla huonolle tuulelle. Ennen kaikkea blogi huokuu sellaista aitoutta, ei kulisseilla ylläpidettyä, onnea. Luulenpa, että kyse on kirjoittajan elämänasenteesta, suosittelen.

Viimeisenä tahdon mainita Tinkerbellan, jonka epäilevän vievän viikonlopun tulevissa juhlissa potin Lifie-kategoriassa. Olen alkanut seuraamaan Heliä muistaakseni jo aaaaikoja sitten ja muistan kuinka itsellenikin kummastelin, että miten voi minua kiinnostaa tällainen blogi. Sanotaan, että meillä on hyvin erilainen tyyli lähes kaikessa. Kuitenkin blogista on huokunut minulle sellainen välittömyys ja aitous, että se on vetänyt puoleensa. Kun viimein viimeisissä Inspiration-juhlissa pääsin Helin kanssa juttelemaan, ymmärsin, että hän todella on aito ja välitön myös ihmisenä. Hänen videonsa ovat myös aivan ainutlaatuisen ihania.

Muita Lifie-blogeja pääsee luonnollisesti tarkastelemaan osoitteessa lifie.fi, sieltä kannattaa etsiä ne omat suosikit. Kannattaa laittaa meidän ihana yhteisö seurantaan myös Facebookissa sekä Instagramissa!