25.4.2017

Vimpat tunnelmat blogijuhlista

Hei, lupailin tuossa aiemmin, että palailen vielä IBA ja BID -tunnelmiin kera omien kuvieni ja täällä nyt olen sitä tekemässä, kun vihdoin alkaa olo helpottamaan, hehe. Puolet oloista on johtunut varmaan liiasta sokerin syönnistä, jos tiedätte mitä tarkoitan (kaksin käsin kaikkea rasvaa ja sokeria, kiitos). 




Tapahtumat oli taas aivan ihanasti laitettuja, en kestä niitä kaikkia ihania kukkia ja valoja ja sitä fiilistä, mikä sinne on luotu. Jos menen joskus naimisiin, niin minäkin tahdon kukkia ja valoja ja aah kaikkea ihanaa. Kattilahallihan on käytännössä kaikkea sitä, mitä omilta häiltäni tahtoisin eli ihanan urbaania tunnelmaa. Joo, mutta häissä ei siis oltu, vaan ihan vain Blogger's Inspiration Dayssa ja Inspiration Blog Awardseissa.

Kuten tapahtumassakin taisin jo päivällä herkistyä jollekin, niin olen niin onnellinen, kun Demi joskus silloin aikanaan minut pyysi avecikseen ja sen kautta pääsin tutustumaan näihin kaikkiin ihaniin ihmisiin ja kokemaan tuon ihmeellisen maailman. Sen jälkeen onkin tullut käytyä pari muutakin kertaa. Toivon, että pääsen vielä ensi vuonnakin mukaan ja juuri tämän täydellisen avecini kanssa olisi mukavaa paikalle päästä. 




Erityisen ilahtunut olin siitä, mitä tämä nykyinen pinnalla oleva vegaanimuoti oli tuonut tullessaan, sillä paikan päältä sai ihan törkeän hyvää vegaanista sapuskaa. Aikamoinen muutos siihen, kun sen Demin avecina olin. Silloin sai muistaakseni yhden sorminaposteltavan, jossa ei ollut lihaa, eikä sekään ollut vegaaninen. KIITOS VEGAANIT!

Jääköön tämä tunnelmointi tähän ja katse kohti tulevaisuutta. Kiitos kaikille ihanille juhlimisseurasta! Nyt onkin aika orientoitua kohti seuraavia pirskeitä (jotka on muuten viikonloppuna, huh, pitääköhän mennä autolla), kun mennään katsomaan Haloo Helsinkiä.

23.4.2017

Gaala best

No huhhuh mikä viikonloppu! Eilen vihdoin koitti gaalan aika ja todellakin pääsi ihan toiseen maailmaan kuin arki ja juhlimaan oikein kunnolla, oli ihanaa. Parhaita asioita oli ehdottomasti hotelliyö ja ystävien tapaaminen. Mielelläni tekisin näitä asioita useamminkin. Itse päivätapahtuma ja iltagaalakin oli todella mageita, hienoja ja glamoureja tietysti taas myöskin.

Oli kyllä parasta, kun vihdoin sain Tonin mukaani gaalailemaan ja pääsin näyttämään hänelle vähän sitä osa-aluetta elämässäni. Tosin ei tämmöisiin gaaloihin itsekään koskaan totu, vaan aina kaikki on yhtä hienoa enkä vieläkään osaa poseerata kuvausseinällä, hehe.

Huh, tänään ei kyllä enempää juttu luista, kun on vieläkin vähän sellainen olo, että on ollut juhlimassa (kröhöm), joten laitan tähän vain kuvat tapahtumasta. Nämä on kuvannut Henri Ilanen. Tulen myöhemmin kertomaan vielä lisää ja jakamaan tunnelmia omien kuvieni kera. 


18.4.2017

Roadtrip Ruotsiin!!

Nyt on Ruotsi kovaa valuuttaa minun elämässäni, kun samaan aikaan yritän läpäistä tätä hitsin ammattikorkeakoulun ruotsia, kun suunnittelen kesäreissua koko perheellä Ruotsiin. Tähän mennessä olen läpäissyt kertaavan ruotsinkurssin sekä tästä ammatillisesta suullisen osuuden nipin napin. Enää täytyisi siis päästä se kirjallinen osuus läpi, johon kaiketi tulee minulle hieman täydennettävää, graah.

Halusin kuitenkin tulla kertomaan tästä kivemmasta Ruotsiin liittyvästä ajatuksestamme! Jotkut ehkä muistavat, kun me viime kesänä reissattiin Ruotsiin lapsen ja isäni kanssa, niin tällä kertaa Tonillakin on loma sopivaan aikaan. Lisäsin Instagramiin kuvan kartasta viime yönä, joka on meidän matkasuunnitelma. (Tosin jostain syystä se käy Turussa, mutta me emme ja muutenkin tietoa on päivitetty tästä.) Postauksen muut kuvat ovat viime vuoden Urkultista.


Heinäkuun loppupuolella me ajelemme Helsinkiin, josta otamme laivan Tukholmaan. Meitä ei niin tuo Tukholma ja kaupungin vilske kiinnosta, joten suuntaamme siitä suoraan suuntamme etelämpään eli Gamlebyhyn. Tarkoituksemme on nukkua teltassa leirintäalueilla koko reissu ja ei nyt ole niin pilkuntarkkaa, että juuri Gamlebyhyn päädymme. Voimme mennä jonnekin muuallekin lähiseuduilla ja tämä koskee näitä välimatkojen kohteita muutenkin. Oikeastaan koko reissusuunnitelmahan voi vielä muuttua ja se on alkutekijöissään, mutta tämä on ensimmäinen versio. Haluan jakaa sen teille, koska uskon, että siellä ruudun toisella puolella on myös muita Ruotsissa reissanneita, jotka osaa kertoa minulle jos missaan jotakin matkan varrella.

Gamlebyssä nukutun yön jälkeen ajamme viettelemään päivää Astrid Lindgrenin maailmaan, koska meidän perheessä asuu maailman suurin Peppi-fani ja äiti haluaa tukea harrastusta täysillä (Joo, minä tykkään Pepistä myös! Ja Ronja Ryövärintyttärestä!). Liput sinne vaikuttivat melko hintavilta, mutta olemme valmiita tekemään uhrauksia tämän vuoksi. Tämä Vimmerbyn retki on toinen reissumme kohokohta. Emme kuitenkaan aio yöpyä siellä, vaan suuntaamme suoraan kohti Lindköpingiä yöpymään. Seuraavana päivänä jatkamme Gavleen, jossa olisi tarkoitus viettää pari päivää. Olisimme voineet aikatauluttaa matkan niin, että se kestäisi pari päivää vähemmän, mutta koska halutaan olla lungeja ja yolottaa ja mitä kaikkea, niin chillailemme mielellämme kohteissa pidempään. Gavlen jälkeen menemme Sundsvalliin toteuttamaan chillailua pariksi päiväksi.


Sitten 2.8. on meidän aikamme siirtyä toiseen kohokohtaamme eli Urkult-festareille Näsåkeriin. Ne ovat ne riennot, jonne tämän perheen isi viedään ensimmäistä kertaa ja me lapsokaisen kanssa menemme jo toista kertaa. Nämä festivaalit painuivat tiukasti sydämiin, koska olivat niiiin lapsiystävälliset ja miellyttävät rennolla fiiliksellä! Ainoana erona, että aion pakata jotkut rattaat meille mukaan tällä kertaa, jos lapsi käy yöunille, niin voi itse vielä nautiskella vähän musiikista. Se oli viimeksi suurin matkavirhe, kun ei ollut niitä rattaita. Alle 15 kg lapsi tuntuu yllättävän paljolta löysänä roikkuessaan…

Festivaalien jälkeen meidän pitääkin kiiruhtaa kovaa vauhtia takaisin Suomeen, koska Tonilla loppuu loma ja itsekin täytyy alkaa orientoitumaan harjoitteluun. Tulemme Uumajasta yli Vaasaan ja sieltä sitten ajelemme kotiin onnellisina (tai hermoraunioina, siihenkin on mahdollisuudet).


Sellainen retkisuunnitelma. Miltäpä kuulostaa? Tämä on meidän ensimmäinen Suomen ulkopuolinen matka, joten en yhtään osaa sanoa olemmeko ajatelleet järkevästi. Kertokaa te kokeneemmat! JA MITÄ RUOTSISSA TÄYTYY NÄHDÄ? Olisiko kiinnostusta kuulla meidän reissun budjetista (koska olen niin innoissani, että olen laskenut sen paperille, hheheheh)?

15.4.2017

Mitä teen OIKEASTI kello 12?

Viimeisin klo 12 -haasteeni ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt olen palannut vahvempana kuin koskaan!! Kyse on siis Puutalobabyn Kristan haasteesta, jossa otetaan selfie monena päivänä putkeen klo 12. Itse epäilin, että olisin joka päivä samassa paikassa, mutta hahaa, enpäs ollutkaan, vaikka usein melko samoissa puuhissa!

Tällä kertaa pistin kellot hälyttelemään kuvauksen merkeiksi ja otinkin selfieitä tunnollisemmin.. Lähes kuukausi sitten, kröhöm. En vain ole ehtinyt jakaa näitä tänne (lue: muistanut). Aloitetaan keskiviikosta.


Ensimmäisenä kuvauspäivänä olin vähän jännittävässä selfiekohteessa, nimittäin koulun kirjastossa tekemässä ryhmätyötä ystäväni kanssa. Ohjeistus oli kokoontua 3-5 hengen ryhmän kanssa. Meitä oli kaksi. Olin myös hyvin väsynyt, kuten kasvoilta oli huomattavissa. 


Seuraavana päivänä, torstaina, kuvassa katseestani huokui epätoivo. Tein ylistressaantuneena jotakin niistä miljoonasta koulutehtävästä, joita minulla oli tuohon aikaan. Nyt olen palauttanut jo kaksi.


Perjantaina oli ehtinyt syödä tähän mennessä, toisin kuin yleensä, joten kasvoilta saattoi huomata pieniä ilon pirskahduksia jälkiruokakahvi kourassani. Kahvi juodaan maidolla, mutta ei sokeria. Levolliseen fiilikseen vaikutti myös lähestyvä viikonloppu, jolloin toivoin voivani unohtaa kaiken vastuullisen.


Lauantaina minulle kuitenkin valkeni, että vaikka koulutehtävät eivät painaisi mieltä, niin olen perheenäiti, jolla on kotitehtäviä. Olin laiminlyönyt ne koko kuluneen viikon, joten vuorossa oli tietenkin tämän virheen korjaamista. Klo 12 olin juuri aloittamassa.


Sunnuntaina päivällä vastuu painoi mieltäni jälleen, kun olin lauantai-iltana ilakoinut ystävieni ja tuoppien kera. Istuin bussissa matkalla kotiin, kun illan päätteeksi en ollut sinne päätynyt, vaan ystävän sohvalle. Hehheh. Ei ollut hyvä olo.


Maanantaina klo 12 olin juuri päässyt ruotsin aamutunneilta ja olin lähdössä syömään. Krapula oli oikeasti kaksi päiväinen, mutta yritin huijata pienellä hymyllä kuvassa. Tarkimmat näkevät katseen läpi totuuden.


Tiistaina krapula oli historiaa ja palautuspäivät todellisia. Kotona opiskelua erittäin ahkerasti.


Keskiviikkona aloin saamaan itseni kuvaamisesta jo tarpeeksi ja kynnys selfieihin luokassa oli suuri. Niinpä kuvasin tissiäni ja patonkiani, jonka noudin mukaan, kun oli niin kova kiire tunnille, että en ehtinyt syödä. Kauheasti murusia ja muutenkin aika huono ostos, mutta kyllä se nälän vei.


Viimeisenä päivänä olin lähdössä aamun kotiopiskelujen päätteeksi kohti Tamperetta ja lähemmäs työpaikkaa, mutta en löytänyt mistään ehjiä ja sopivia urheiluhousuja, niin klo 12 lähtöä tehdessäni, korjasin sitten yhtiä rikkinäisiä.

Sellaiset 9 päivää kuvina! Olisipa kiva tehdä tämä myös jostakin muusta kellonajasta. Mikähän olisi hyvä? Viideltä? Kuudelta? Seitsemältä? Hmmmm. Onko muut osallistuneet tähän haasteeseen tai teettekö joka päivä klo 12 samaa asiaa? Mikä se on?

12.4.2017

Kun kaikki oksentaa

Ihanan virpomisviikonlopun jälkitunnelmissa oksennettiinkin urakalla sitten kaikki. Siis ihan kaikki. Maanantaina ehdin käydä aamusta tekemässä ruotsin kirjallisen kokeen, mutta iltapäivän suullinen jäi välistä hieman etovan olon takia. Yöllä alkoikin sitten tapahtua eikä etova oloni ollutkaan psykosomaattista myötäelämistä perheeni oksujen rinnalla.
 
Minä olen kyllä ehdottomasti se meidän perheen "miesflunssa", enkä voi millään käsittää, että miten ihmiset selviytyvät kipeinä lasten kanssa? En todellakaan tiedä miten olisin pärjännyt ilman puolisoani, joka jo vähän skarpimpana, hoiti lapsen. Samantien kun oksentamiseni alkoi, niin lakkasin syömästä, juomasta ja puhumasta. Koitin lähinnä nukkua ja selvitä hengissä. Jälkinmäistä olisi varmaan helpottanut edes pieni juominen. Oli hieman hutera olo tästä kaikesta selvittyäni. Pahinta oli kuitenkin kahvipäänsärky, joka sai taas minut ajattelemaan kahvinjuontiani... Mutta se on niin ihanaa.

Olen niin kiitollinen siitä, että tämä tuli nyt, eikä esimerkiksi viikon kuluttua, jolloin olisi tarkoitus suunnata kohti blogigaalaa. Tällä kertaa olen erityisen fiiliksissä, koska saan ihanan puolisoni aveciksi (jos kaikki nyt menee kuten pitääkin) ja saamme nautiskella hotelliyöstä yhdessä! Olen myös erittäin tyytyväinen, että päiväkodista tarttui mukaan tämä eikä täit (nyt koputan puuta niin perkeleesti), joista on myös ollut varoituslappuja. Täitä olen kyllä yrittänyt ehkäistä pesemällä lapsen tukkaa pajunkuorishampoolla ja laittamalla hiukset aina kiinni, mutta en tiedä todellisuutta näiden toimivuudesta. Toisaalta onni onnettomuudessa, että tämä viikko on nyt sitten kokonaan vapaa, kun oli tämä oksennusepisodi ja kaikki, niin ehkä pystymme välttämään täit (KOPKOPKOPKOP!!). Tutkin kyllä lapsen pään päivittäin, vaikka päikkypäiviäkään ei tosiaan ole ollut, hehe. Saatan olla hieman hysteerinen. Jos täiden välttämiseen on kuitenkin hyväksi havaittuja vinkkejä, niin saa tarjota!

Toivon sydämeni pohjasta teille kaikille, että vältätte tämän mylläävän vatsataudin (ja täit!), ei ollut mukavaa. Kuva Instagramistani (jossa olen @peikkopaprika) ja se on otettu silloin, kun kaikki lakanat ja petipaikat olivat jo pyykissä ja luulin olevani voittamaton.

9.4.2017

Påsk

Aloitan postaukseni sillä, että hiton pääsiäismunat oikeasti. Miksi ne on niin hyviä ja miksi niistä tulee niin paha olo? No niin, eli jos olen hiljaisuudessa yrittänyt vähentää sokerinsyöntiäni, niin hienosti onnistuttu taas, hehe. Pitää tässä illan mittaa tuhota viimeisetkin munat, niin ei ole houkutuksia enää huomenna vastassa..


Meillä siis perinteinen pääsiäismeno, kuten kuvista voi päätellä. Tosin sillä twistillä, että saatiin rakkaat ystävät kyläilemään ja meidän kanssa virpomaan. Tosin nyt ihan rehellisyyden nimissä voin sanoa, että jos hoidin pääsiäispupujen stailauksen, oksien metsästyksen ja osan niiden koristeluista, niin jäin hyvillä mielin kotiin, kun muut kolkutteli naapureiden ovia. Siitä minä en nauti, vaikka se mielestäni kuuluu asiaan. On muuten hassua, kun luin jostain keskustelua, että toisille on lapsena opetettu, että virvotaan vain tutuille, ei me vaan! 


Hulinaa ja hulluutta on siis riittänyt näiden seinien sisällä pääsiäisenä. Joka kerta, kun on yökyläilijöitä, niin se on aikamoista hulinaa, mutta niin ihanaa. Tykkään, kun meillä käy vieraita, vaikka olen itse vähän huono kutsuja. Oli ihanaa, kun sai keskittyä johonkin ihan muuhun, mihin pitäisi. Minulla on nimittäin huomenna kaksi ruotsin tenttiä (suullinen ja kirjallinen, jaiks!), joihin lukeminen olisi varmaan voinut olla ihan hyödyllistä. Toisaalta, en varmaan opi yhtä kokonaista kieltä yhdessä viikonlopussa, joten varmaan aika sama. Katseltiin me tänään Peppiä ruotsiksi pienen fanitytön kanssa vieraiden lähdettyä. Nyt(kin) voisi olla myös hyvä hetki kaivaa esille ruotsinkokeen materiaalit, mutta taidan ennemmin mennä levänneenä koitokseen, pitäkää peukkuja. Nyt on oikea tarve niille, huhhuh. 


Toivottavasti postauksen kuvista välittyy meidän _oikea_ pääsiäismeininki, hehe.

5.4.2017

Minä ja minun blogini

Ennen kuin aloitin koulun, oli minulla selkeä "rutiini" blogin kirjoittamisessa. Luonnoksissa oli monta valmista postausideaa ja pää tulvi lisää. Kirjoitin myös usein postauksia lähes valmiiksi, että kiireisinä päivinä ei tarvinnut kuin oikolukea ja lisätä, jos oli vielä jotakin sanottavaa. Kuvia otin päivittäin kymmenittäin, ellen jopa sadoittain. Elämä tuntui kiireiseltä, mutta jos nyt haluan sanoa sen ajan Paprikalle jotakin, niin sitä vain, että sinä et tiennyt kiireestä mitään.

En halua postata tänne myöskään mistään postaamisen ilosta (eh, tai no ehkä nimenomaan siitä) tai säännöllisen postaamisen vuoksi, vaan tahdon, että minulla on jotakin sanottavaa tai annettavaa. Tahtoisin päivittää tuoreita ja laadukkaita kuvia. Haluaisin olla hyväntuulinen ja stressaamaton.

Nyt päästään sitten niihin faktoihin. Aloitetaan sillä, että olen puolittanut tekstiin käyttämäni ajan. En ole niin suunnitelmallinen, enkä todellakaan tee mitään luonnoksia. En tiedä enää mistä haluan postata, koska olen aika täynnä itsestäni jauhamisesta, mutta toisaalta en tahdo ottaa kovinkaan kärkkäästi kantaa asioihin (paitsi siihen, että pliis lopettakaa ne pakkopalautukset sinne Afganistaniin). Olen myös erittäin kiireinen ja stressaantunut. Erittäin laiska valokuvaaja myöskin, ehkä lisääntyvä valo toisi tähän muutoksia? 

Blogi ja bloggaaminen on niin osa arkeani ja elämääni, että en kai minä tästä voi vain luopua? Minne sitten laittaisin kaikki ajatukseni ja kaikki kuvani? Missä sitten kuulisin teistä, rakkaat lukijat? (Olipas ällösti sanottu, mutta se sopi siihen.)

En tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja minne olen matkalla, kun koulu päättyy (luultavasti jouluna) ja uusi elämänjakso taas alkaa. En tiedä menenkö työkkärin kortistoon vaiko työhön, mutta haluaisin, että sen kaiken keskellä minulla on jossain se pieni aavistus, jolloin voin suoltaa ajatuksiani tänne. Haluaisin, että se ei ole niin merkityksellistä kuinka viilannut olen tekstiäni ja kuviani, vaan saan olla oma itseni. Omassa blogissani. Näin se on mentävä. Ei muuta tällä kertaa, palailen asiaan taas kun on sopiva hetki.

Tähän vielä kuva minusta (vaikka olenkin kyllästynyt jauhamaan itsestäni), jonka otti parini voimauttavan valokuvauksen kurssilla (kuten aiemmankin postauksen kuvan).

2.4.2017

Akrobatia on minun juttuni!

Viimeksi pohdiskelin liikuntaa helmikuussa, jolloin koin olevani aika sinut liikkumisieni kanssa. Sittemmin olen ollut kipeä, menettänyt motivaationi ja löytänyt sen uudestaan. Tästä voinemme tulkita, etten ihan tasainen ole vielä tänäkään päivänä. Asian ydin taitaa olla se, että kunhan löytää takaisin sinne liikunnan pariin uudelleen niiden lopahduksien tapahduttua. Jos ensin minulla meni siihen vuosia, sitten kuukausia, niin nyt ollaan ehkä viikko tasolla. Toinen viikko on surkeampi liikuntaviikko kuin toinen, mutta pian jo alkaa kaipaamaan liikuntaa, kun on ilman.

Tämä on tavallaan tilanne, josta jokin päivä, kun väänsin salitreeniä hampaat irvessä, vääristä syistä, vain haaveilin. Kuulin kun ihmiset kertoivat, kuinka koukussa he ovat liikuntaan ja kaipaavat parin päivän jälkeen. En vaan voinut uskoa, että se piti paikkaansa. Minulla taisi olla väärä laji. Kuntosali ei vaan ole minun juttu. On se välillä kyllä ihan hauskaa sellainenkin touhuilu, mutta se pelkästään ei minua motivoi.

En saa mitään irti siitä, että nostelen jotakin rautaa ja teen toistoja: Minä haluan nostella itseäni tai muita ihmisiä. Kaikista mieluiten olen siis aina tehnyt pariakrobatiaa, mutta koska oikeanlaisen parin löytäminen osoittautuu aina pieneksi haasteeksi, niin olen nyt siirtynyt ilma-akrobatiahommiin entistä enemmän. Aluksi minusta tuntui norsulta, joka yrittää kiivetä puuhun, ja ehkä vielä vähän toisinaankin, mutta ah, kuinka hyvä mieli tulee, kun onnistuu!

Etsinnässä onkin vielä jokin kiva aerobinen laji, josta voisin tykätä. Lenkkeilyä olen koettanut, mutta en oikein pidä siitä ja saan siinä aina niveleni kipeiksi. Porrasjuoksua tekisi mieli ehkä käydä kokeilemassa vielä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Uiminen olisi todella hauskaa, mutta uimahallit tuhoaa atooppista ihoani urakalla. Kotona minitrampoliinilla hypin joskus aika paljon, mutta sekin kävi tylsäksi pidemmän päälle. Pyöräily on yksinkertaisesti kamalaa ja tanssissa en vaan pysy rytmissä. Nyt kysynkin: Mitä aerobista lajia en ole keksinyt? Miten te liikutte?

28.3.2017

Lyttään itseäni

Olen nyt ruotsinkieltä opiskellessani alkanut miettimään sitä, kuinka paljon lyttään itseäni jo valmiiksi elämässä. Kun joku tuntuu haastavalta, niin helposti lyttään hanskat tiskiin yrittämättä. En lähde kokeilemaan uusia asioita, koska pelkään olevani surkea niissä. Totuushan on se, että aina voi oppia. Mahdottomalta tuntuva ruotsinkieli on haastavaa edelleen, mutta olisi täytynyt alusta asti rohkeasti yrittää, niin menestys olisi ollut parempaa alusta alkaen. Nyt se jo tuntuu siltä, että uskallan vähän edes yrittää.

Toisen vastaavan kokemuksen sain pari viikkoa sitten, kun kävimme Tonin ja meidän ystävän kanssa kiipeilemässä Tampereella Tullintorilla Irti maasta -kiipeilypaikassa. Paikka oli houkutellut minua paljon jo pitkään, mutta en ollut rohkaistunut menemään sinne, koska pelkäsin seuralaisteni omaavan rautaisen kunnon ja nauravan minulle, kun en pääse lainkaan kohti korkeuksia. Päätin kuitenkin lähteä rohkeasti ystävieni kanssa yrittämään ja ylitin itseni täysin! Kipusin itselleni hurjimmankin kiipeily seinän päälle ja tunne huipulla oli aivan huikea, tätä lisää!

Näiden, ja muiden elämäni kokemuksien varjolla, uskallan todeta, että kannattaa yrittää myös asioita, jotka tuntuvat hurjilta ja olo niiden tekemiseen on epävarma. Mistä muualta sitä varmuutta voisi saada, kuin menemällä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle? Minä ainakin tarvitsen aina uusia asioita, joissa onnistua, joista itsevarmuuteni kasvaa. Kun olen liian arka yrittämään mitään uutta ja pelkään epäonnistumista niin paljon, niin kuinka voin ikinä päästä eteenpäin missään?

Minulla oli elämässäni aika, jolloin en uskaltanut varsinkaan liikunnan suhteen yrittää koskaan mitään uutta, mutta nyt olen tosiaan ottanut uuden asenteen. Kävin yksi päivä ilma-akrobatiatunnilla, jossa tehtiin sellaisilla katosta roikkuvilla kankailla, joista en ole ollut aiemmin kiinnostunut. Sitten kun vähän pengoin mieleni perukoita, niin muistin sen johtuneen siitä, että en joskus yläasteikäisenä, kun harrastin sirkusta, ollut kovin hyvä niissä ja se oli syy miksi en ollut innostunut. Näiden tuntien kanssa kävi kuitenkin kuten kiipeilyn - menin, voitin itseni ja innostuin.

Jos vielä yhden vastaavan tarinan kerron, josta postasinkin Instagramiin yksi päivä, niin niinkin pieni juttu kuin huulipuna. En koskaan ole opetellut käyttämään, koska pojat sanoivat yläasteella, että huuleni näyttävät pyllynreiältä heidän mielestään, niin lähinnä etsiskelin huulikiiltoja, jotka peittävät huulen "juonteet". Sitten eräs päivä tämän tajusin, että mitä hittoa, miksi tällainen asia rajoittaa elämääni vielä yli 10 vuoden jälkeen? Sitten vain aloin käyttämään huulipunaa. Pikkuhiljaa. Ensin yhtiin juhliin, sitten kahtiin ja nyt aina kun lähden ulos tahdon laittaa huulipunaa. Arkimeikkiin se ei vielä kyllä kuulu, koska kokisin oloni liian juhlavaksi, heh.

Tulipas siinä turinaa. Pointti tuli varmasti kuitenkin selväksi, eli pitää rohkeasti muistaa yrittää ja ylittää niitä mukavuuden rajoja, sillä tavalla pääsee eteenpäin.

24.3.2017

UNZ UNZ UNZ!

Tämä kuva otettu ensimmäisistä blogigaalhulinoistani, kun olin Demin avecina vuonna 2014.

Unz unz unz eli toisin sanoen blogibileet aka INSPIRATION BLOG AWARDSIT lähestyy. Minun kannaltani tämä tarkoittaa tällä erää yhteistä hotelliyötä puolisoni kanssa (sormet ja varpaat ristiin nyt, että tämä todella onnistuu) sekä "blogikollegoiden" eli ystävien laatu seuraa jälleen. Polvet tutisten täällä odotan jännityksellä, että millaisetkohan gaalat sitä on tällä kertaa ja kuka voittaa ja ketkä tulee paikalle ja.. mitähän vielä!

Toinen juttu, mitä blogigaala luonnollisesti tarkoittaa, on se, että nyt saa äänestää omia lemppareitaan täällä eri kategorioista, joita on someteko, tyylikkäin, herkullisin, viihdyttävin, visuaalisin, edelläkävijä ja tulokas. Itse kävin jo antamassa ääneni lemppareilleni.. Kahdesti. Käy ihmeessä sinäkin! Siellä voi myös osallistua arvontaan, jossa voi voittaa liput tuonne mukaan juhlimaan.

Tosiaan, kuten jo mainitsinkin, niin tällä kertaa aion ottaa puolisoni mukaan, kun aiemmin hän on ollut töissä aina sopivasti, mutta tämä on tällainen kiva "miniloma" ja irtautuminen tästä kiireisestä keväästä meille pariskuntana, sillä harvoin tulee yhdessä missään käytyä. Olen ennenkin varmasti sanonut, mutta sanon uudelleen, että parasta on myös se, kun saa kerrankin luvan kanssa laittaa itseään. En ole arjessa enkä juhlassakaan mikään kaikista suurin tälläytyjä, niin tämmöiset erityistilaisuudet antaa minulle mahdollisuuden hullutella oikein luvan kera. Ihanaa.

Eipä muuta tällä erää, nyt pitää suunnistaa kohti lähintä välipalaa ja sitten treenejä. Olen menossa tänään ensimmäistä kertaa vertikaalikangas-tunnille, yleensä teen muita lajeja, hui!

20.3.2017

#klo12haaste..EIKU MITÄ?

Katselin yksi päivä, että olipas Puutalonbaby-Kristalla ihana haaste blogissaan. Hän haastoi bloggaajat (tai miksei muutkin) ottamaan päivittäin itsestään kuvan aina päivällä klo 12, että mitä tapahtuu sillä hetkellä. Ajattelin heti, että tämä on superkiva, koska päiväni ovat usein keskenään niin erilaisia! No.. Ei mennyt ihan putkeen... 

..Nimittäin ensimmäisen kerran muistin asian, kun pääsin pitkästä aikaa huokaisemaan, eli perjantaina klo 17.30, kun olin odottelemassa lapsen jumpan ulkopuolella. Ei ihan klo 12 siis. Ajattelin, että seuraavalle kerralle kyllä skarppaan..


..Ja skarppasinkin melko hyvin, sillä seuraavana päivänä, lauantaina, olimme ulkoilemassa, kun muistin klo 13.06, että MITÄ KELLO ON MITÄ KELLO ON. Ja ääh, myöhässä. Päätin sitten kuvata jalkojani uudemman kerran.


Sunnuntai oli toivoa täynnä.. Melkein. Sunnuntaina klo 18.59, juuri ennen Rocky horror shown alkamista muistin: SE PERHANAN KUVA. En ollut kuin seitsemän tuntia myöhässä.


Tänään sitten oli maanantai, uusi viikko, uudet kujeet ja parempi muisti vai miten se meni. Päätin pelata varmanpäälle koulun vessassa tauolla aamulla, klo 10.30, että olisi edes valoisaan aikaan kuvattu sunnuntain pettymysten jälkeen (sehän tuolla vessassa niin hyvin välittyy). Kävin siis pissillä ja täytin juomapulloni.


..Viimeisen kuvan kuvasinkin sitten klo 13.00, myöhässä. TAAAAS!!


Näistä kokemuksista viisastuneena: Postausta on lykätty, laitan muistutuksen puhelimeen. Heti kun muistan. Ah joo ja kyllä, luin juuri Kristan postauksesta, kuinka tarkoitus olikin ottaa selfieitä ja kuinka se muistutus oli hänenkin salainen aseensa. Joo joo.

16.3.2017

Kun on kiire, vähän rahaa ja pitää syödä hyvin

Blogeissa ei paljon rahatilanteista koskaan puhuta, ei kai käy tähän "lifestylen" maailmaan ja kauniiden asioiden kuvaamiseen, mutta minulla ei ainakaan ole mitään salattavaa. Olen opiskelija, perheemme elää yhden aikuisen tuloilla, joten ei tässä nyt ehkä minnekään maailmanympärimatkoille lähdettäisi ja toiset kuut ovat parempia kuin toiset. Aika tavallista, luulen. Olen pahoillani, jos tämä yllätti jonkun.

Silloin kun olin hoitovapaalla, niin harrastin enemmän tällaista suunniteltua ruokailua, joka muuten säästää meillä todella paljon rahaa. Eli ihan yksinkertaisuudessaan kirjoitan ruokalistan ja ostan ainekset kaupasta sen mukaan. Pyrin myös ostamaan leipää pakkaseen ja maitoa paljon kaappiin välttääkseni ylimääräiset kauppareissut. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että aina sieltä lähtee jotakin ylimääräistä mukaan. Olen myös kokenut, että suunnitelmallisuus vähentää todella paljon ruokahävikkiä.

Yksi päivä sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni (luennolla, kröhöm) ja pyysi Tonia pistämään viestillä kuvia kotiin jääneestä kalenteristani. Kuvat saatuani kirjoittelin niihin tulevan ruokalistan ja tien sen pohjalta kauppaostokset. Nyt kun ruoan pitäisi riittää 1,5 viikon ajaksi, niin en edes haaveile mistään pienestä, vaikka limusta, jota tekisi mieli kaupasta, kun sinne ei tarvitse mennä. Meillä on ruokaa. Ah miten rauhoittavaa. Tunnen jo kuinka kolikot kilisevät säästöpossuun.

NOooo mitä meillä sitten syödään seuraavat 1,5 viikkoa? En tahtonut olla liian tiukkis enkä syödä vain kaikista halvinta, joten listaan mahtuu monenlaisia ruokalajeja, mutta tällaiset lähetin sitten puolisolleni takaisin: 


...Kyllä, kalenterini on kovin sekava eikä lainkaan ajan tasalla mitä tapahtuu, hahahaha. Pointti ei nyt ollut lainkaan se, vaan se, että meillä on tulevina päivinä tarjolla:

TO: Tortilloja, oi kyllä niitä tänään söimme, nam nam!
PE: Makaronilaatikkoa (ja salaattia aion lisäksi tehdä tmv.)
LA: Lounaaksi makaronilaatikkoa edelliseltä päivältä ja päivälliseksi riisiä ja linssikastiketta (tähänkin jotain kasviksia lisäksi).
SU: Lounaaksi edellisen päivän jämät jälleen, mutta päivälliseksi peruna-bataatti-porkkana-linssisosekeittoa.
MA: Lounaaksi kotona oleville jälleen jämät ja päivälliseksi pasta ja tomaattikastike (+salaattijuttuja).
TI: Tutut jämälounaat (minulle) ja päivälliseksi uunijuureksia ja soijarouhepihvit.
KE: Lounaan syömme tahoillamme, mutta päivälliseksi uunimunakasta kreikkalaistyyppisesti ja salaattia.
TO: Lounas taas muualla. Itsetehtyjä "subileipiä" eli tuoreiden lisäksi täysjyvä patongin väliin savutofua ja halloumia nyt ainakin. 
PE: Lounas taas muualla. Kasviswokki. Tulee sisältämään todennäköisesti tofua, kasviksia ja täysjyvänuudelia.
LA: Niinkuin LAsangne. En ole tehnyt vuosiin, mutta nyt ajattelin tehdä pinaattisen version raejuustolla! Tätä syödään kyllä molemmilla ruoilla.
SU: Tähän päivään ainakin nuo raastepihvit, bataattiranut ja kermaviilikastike, mutta voi olla, että lisäksi täytyy tehdä tyyliin joku lounasmunakas.

Sellainen ruokasuunnitelma meillä siis! Miltäpä kuulostaa? Todennäköisesti joudumme kaupasta hamstraamaan vielä uudelleen tuoreita salaattijuttuja ja sellaisia. Samalla haemme unohtuneet konetiskitabletit ja hammastahnan, hehe.

13.3.2017

Itsensä hemmottelu kuuluu kaikille!

Olen törmännyt usein keskustelupalstoilla siihen, että joku pyytää vinkkejä rahan säästämiseen tai edullisiin ruokaohjeisiin, kun alkaa rahat siltä kuulta loppua. Moni vastaaja tuntuu ajattelevan, että nyt on tarpeellista syynätä kyseisen henkilön rahankäyttöä pidemmältä ajalta kuin antaa vinkkejä jatkoa varten. Oleellistahan on, että polttaako henkilö tupakkaa, käykö kapakassa tai syökö kuukauden aikana ulkona. Kamalaa on myös, jos henkilö on sattunut ostamaan itselleen meikkejä tai vaatteita. Eihän niin voi tehdä, jos rahaa on vähän. Kyllähän rahat pitäisi riittää, jos syö makaronilaatikkoa ja muita perusruokia koko kuukauden ja kaffetkin ryystää kotosalla. Kyllä on nyt kyseinen henkilö toiminut väärin, jos on yhdessä kuussa elänyt yli varojensa.

Pidetään jotenkin kamalana syntinä, jos köyhä ihminen menee nauttimaan jostakin, joka maksaa. Mielestäni jokainen meistä tarvitsee vapaa-aikaa, arjen luksusta ja törsäilyä silloin tällöin. Ei aina voi elää tiukan siiman kanssa. On tietysti ihmisiä, joiden rahankäyttö tosiaan on tolkutonta ja pitäisi ehkä vähän syynätäkin, että mihin se raha oikein menee, mutta jos toisinaan joutuu loppukuusta pihistelemään, niin en minä ainakaan sitä opiskelijana kovin kummallisena pidä. Sitä sattuu ja edelleen tekisin sen kirpparikierroksen, joisin sen latten tai nauttisin sen vähän kalliimman arkiruoan kuun alussa.

Mielestäni on tärkeää, että jokainen ihminen saa elämässään toteuttaa sellaisia asioita, joista nauttii, oli ne sitten ne röökit tai meikit. Siis turhamaisetkin asiat. Ei kaiken tarvitse olla tarkkaan harkittua ja tarpeellista, vaan jotkut päätökset, vaikka rahasta puhutaankin, voivat perustua tunteisiin. Kunhan se ei kaada enempää kuin yhden kuun talouden tai kunhan siitä pääsee jaloilleen.

Itse näkisin esimerkiksi kirpputorikierroksen, jonne saatan kuluttaa 20€ suurempana mielihyvänä ja ilon antajana, kuin mitä tuo 20€ pitää sisällään. On tärkeää hemmotella itseään, pitää itsestään huolta, jotta raskas arki ei syö sinua kokonaan. Eikä se muuten edes kuulu kenellekään muulle, että mihin käytät rahasi, vaikka säästövinkkejä kyselisitkin. Niin ja korostan nyt vielä, että se ei myöskään ole minun asiani, jos joku tahtoo elää siima tiukassa ja vaikkapa säästää rahaa. Silloin se palkitsee varmasti myös lopulta. 


8.3.2017

Naistenpäivä, naisten oikeudet, tytöt, poikatytöt, sokerinpalalamppu.. Ja mitähän vielä?

Tänään, naistenpäivänä, ajattelin tulla pohdiskelemaan ihan niinkin yllättävää asiaa kuin naiseutta. Tai siis pohdiskelin sitä jo tänään aiemmin, mutta ajattelin tulla teillekin vähän tiivistelemään omia käsityksiäni siitä, mitä naiseus on minulle.

Voisin aloittaa vaikkapa siitä, että meidän suvussa ei ole mielestäni koskaan ollut kovin vahvoina mitkään miesten ja naisten roolit, joten on vaikea uskoa, että edelleen on olemassa perheitä, joissa ne ovat todella vahvoina esillä (vaikka niitä tietysti on). Meidän suvussa on ollut paljon vahvoja yh-naisia, jotka ovat tehneet kaiken itse. Hyvänä esimerkkinä oma äitini, jolta olen oppinut laittamaan sokerinpalalampun kattoon, mutta en kylläkään vaikka meikkaamaan. Sen opin ihan itse. Öö tosin en tiedä, että oppiiko kukaan meikkaamaan äidiltään. Niin tai ehkä ne, jotka ei opi laittamaan sokerinpalalamppua kattoon. No joo, jatketaan.


Niin eli minä olen saanut kasvaa naiseksi kyllä juuri niin naisellisena tai epänaisellisena tai sellaisena ainakin mitä naisilta tai ei-naisilta yleensä mielletään. Meidän perheessä on kyllä puhuttu stereotypioista, mutta ne on tiedostettu, että ne on stereotypioita ja mielestäni hyvä niin. Itse olen kyllä melko naisellinen omana itsenäni omissa silmissäni. Mielestäni on siis erityisen tärkeää, että kaikki tytöt, naiset ja muutkin sellaiset kokevat itsensä juuri sellaisina naisina kuin tahtovat. Miten sen selittäisin, että tulisin ymmärretyksi. Poikatyttö. Joo. Se on mielestäni kamalan huono termi. Tavallaan aika kuvaava, koska kaikki tietää, että millainen ihminen on, jos hän on poikatyttö, mutta silti en pidä siitä. Se antaa mielestäni sellaista leimaa, että tyttö ei saisi olla jotenkin "eläväinen", ehkä jopa "villi" tai pukeutua ei-mekkoon ja ei-pinkkiin. Itse vältän sanan käyttöä, koska mielestäni se jotenkin määrittelee liikaa sitä, että millainen tyttö tai nainen sinun pitäisi olla, että et olisi poikamainen tai mitä vain. Yritän nyt tässä siis hakea sitä, että mielestäni tällaiset poikatytöt voivat olla ihan yhtä hyvin vain tyttöjä kuten nekin tytöt, jotka pukeutuvat mekkoon (ääh nämä on myös niin hankalia selittää, koska mielestäni myös poikatyttö voi pukeutua mekkoon). Jos kuitenkin tahtoo käyttää termiä poikatyttö, niin mielestäni on tärkeää, että kuinka sitä käyttää ja millä arvokkuudella. Tärkeintä on kuitenkin se, että nimitetään ihmisiä, kuten he itse tahtovat.

Joo, lähdin nyt sitten puhumaan tosiaan tytöistä, vaikka naiseudesta piti, mutta sen takia, koska mielestäni lapsuuden ympäristö ja se mihin kasvaa ja jonka jo lapsena oppii, on niin merkityksellistä. Näitä asioita pohdin paljon, koska kasvatan kotona uutta tulevaa pientä naisen alkua, jolle toivon vain, että hän saa olla se tyttö ja sellainen tyttö kuin hän itse tahtoo, ilman ympäristön paineita. Toivon myös, että hän saa olla tasa-arvossa poikien ja miesten kanssa. Oma naiseuteni ainakin pohjautuu pitkälti siitä, kuinka sen äitini kanssa sitä sokerinpalalamppua asentelin.


Enpä tiedä oikein kuinka tiivistelisin ja avaisin näitä ajatuksiani enempää, mutta toivon, että myös kaikki muutkin saisivat olla yhtä etuoikeutetussa asemassa naiseutensa suhteen, kuten minä olen saanut olla. Tänään naistenpäivänä kävin allekirjoittamassa Amnestyn vetoomuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja turvakotipaikkojen lisäämiseksi täällä meillä Suomessa. Olen huolissani monista asioista ympäri maapallon ja tämä on yksi niistä. 

Oho, tarkoitukseni ei ollut pitää mitään mainospuhetta ja tämä ei ollut mikään yhteistyö, vaan mielestäni ihan tärkeä asia. Yritän nyt löytää päätesanoja tähän. Älkää olko huolissanne, jos teitä ei muistettu naistenpäivänä, sellaisia juhlia kyllä riittää. Olkaa myös iloisia, jos teitä muistettiin. Tärkeintä on kuitenkin juhlia naiseutta sekä asioita, joista on jo tullut tasa-arvoisia kuten äänioikeus tai työoikeus. IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ! (Tai no naistenyötä, kuten lapsi sanoi viimeisenä nukahtaessaan!)

5.3.2017

Postaus hiuskriisistä

Tarkoitukseni oli tulla päivittämään tänään hyvissä ajoin jostakin hyvästä, vielä tuntemattomasta, aiheesta. Päädyin kuitenkin selailemaan vapaita aikoja kampaajalle huomiselle. Olen käynyt kerran aiemmin kampaajalla ja silloin se oli ekokampaamo ja olin oikein tyytyväinen käyntiini. Nyt ei kuitenkaan budjetti kestäisi mitään kovin kallista ja olisin valmis vaikka opiskelijan testipääksi.

Arvon vielä millaiset hiukset tahtoisin. Koen itseni tästä hiustenhoitoasiasta muutenkin vähän kaukaiseksi, kun menin niin monta vuotta locksit päässä. Leikkasin locksit Aislan syntymän jälkeen kun tahdoin kokea oloni jotenkin aikuisemmaksi. Toimi siinä mielessä, että kohtelu minua kohtaan vanhempana muuttui tuntemattomilta tahoilta. Bonuksena kutiseva ja rupinen päänahka häipyi. Ei oikein toimi locsit tämän atopian kanssa.

No siis aikuiseksi kokemisen lisäksi haaveilin ihanista lettikampauksista ja tyylikkäästä boho-lookista, ei tullut. En todellakaan jaksa letittää koskaan, vaan vedän päivästä toiseen kotiäitinutturalla. Hiuksia tuntuu olevan latvoissa likaa ja ylhäältä ne menee päätä myöden liimautuen, yöh. 

Nyt olenkin alkanut haaveilemaan pitkästä polkkatukasta, jonka voin sitten vain "pörröttää" valmiiksi menoihin. Ei laittamista vaan helppoa ja yksinkertaista. En vain tiedä uskaltaisinko ja pitäisinkö siitä sitten. Olisiko sen pitäminen helpompaa? Otsatukka myös houkuttelee ja se ei taatusti helpota elämää. Tällä hetkellä pitkän tukan ainoa hyvä puoli on kotiäitinuttura, jolloin ei tarvitse ajatella koko hiuskasaa. Tämä pätee niin treeneihin kuin arkeen. 

No niin. Kirjoitinpas sitten kokonaisen postauksen hiuskriisistäni. Enkä vieläkään ole lopputulemassa. Ööö.. Kalju?

Hiustyyli joskus nuorempana, käviskö vielä?

2.3.2017

Herkkupäivien parantaminen

Noin puolitoista viikkoa takaperin saavutti (taas) elämäni sen pisteen, kun totesin, että kiitos nyt riittää tämä mättäminen. Oli niin raskas ja turvonnut olo kaikesta sokerista ja rasvasta, mitä olin itseeni ahtanut. Aloin herkkujen paranteluun. Tarkoitan parantamisella sitä, että muutin runsaasti sokeria ja rasvaa sisältävät herkkuni paremmiksi vaihtoehdoiksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että aion nyt huhtikuun puoliväliin saakka olla hieman tarkempi siinä, että mitä suuhuni pistän. Voisin kutsua tätä herkku- tai karkkilakoksi, mutta sitä se ei ole. Sallin itselleni mm. raakaherkut ja leivoinkin yksi päivä sen herkullisen raakasuklaisen kakun. Kuitenkin aion pitää huolen siitä, että en syö kakkua joka päivä ja nautiskelen myös arkisista herkuista kuten smoothieista, kasviksista tai kaurapuurosta. Jotkut ei viimeisimmästä kamalasti välitä, mutta minulle se on suurinta herkkua!

Olen suuri ailahtelija näiden syömisteni suhteen, joko mätän menemään kaksin käsin tai olen oikein tiukkis, mutta nyt tavoitteeni olisi päästä irti valtavasta minua vievästä sokerikoukusta ja antaa mahdollisuuksia muille mauille. Sallin itselleni aspartaamiherkut toisinaan myös, mutta nekään eivät saa olla osa jokapäiväistä elämää. Jos elän Skyreillä ja Pepsi Maxilla, en usko, että pääsen pois makeanhimostani. Tahdon voida hyvin, tahdon tuntea sen, kun sokeri ei hallitse minua jatkuvasti.

Eipä minulla sen kummempaa missiota ole tämän asian kanssa kuin voida hyvin. Ajattelin aluksi, että en kirjoita aiheesta blogiin, jotta en kasaa itselleni turhia paineita, jos epäonnistun. Niin tai siis paineita, koska minähän EN epäonnistu, haha, olen niin voitonhimoinen, mutta en nyt ota tätä kilpailuna. Kyse ei ole siitä, että minun tarvitsisi näyttää jollekin muulle kuin vain itselleni. Tämä on tilaisuus, jolloin kannattaa sanoa vain minä minä minä

Olisi ihanaa kuulla, jos siellä lukijoissa on muita sokerikoukun kanssa kamppailevia ja otan mielelläni vinkkejä kaikista parhaimmista terveellisimmistä herkuista. Itse olen nautiskellut mieluusti taateleita & maapähkinävoita, kasvistikkuja dipillä tai ilman, paahdettuja kikherneitä, raakakakkua tai banaanista tehtyä jäätelöä. Nyt aion nämä tosiaan pitää herkkupäivän herkkuinani, kasviksia ja kikherneitä lukuun ottamatta.

Tällaista kuuluu siis minulle. Nyt kohti hyvinvoivaa ja energistä kevättä & kesää, toivottavasti!

Heippa karkit!

28.2.2017

Suklainen raakakakku

Minä tyttö se koetan herkutella tänä keväänä hieman terveellisemmin, joten päätin leipaista eilen raakakakun. Viimeksi olen tainnut tehdä sellaisen pari vuotta sitten, joten hetki meni taas pohtia, että kuinkas ne tehtiinkään. Tässä pohdiskelussa oli jälleen, kuten yleensä aina, hyvänä tukena Syötävän hyvä -blogi ja koska en osannut valita vain yhtä herkkureseptiä, niin päätin yhdistellä vähän kaikkia, hehe. Lisäksi tein kaiken cashewpähkinöistä, vaikka ohjeissa olisi muuta, koska olen allerginen muille. Resepti vaikuttaa pitkältä, sitä ei kannata säikähtää, sillä itse tekeminen on paljon helpompaa kuin "tavallisten" herkkujen leipominen, kun työvaiheet on niin helppoja.



Kakkuun tuli neljä kerrosta ja tein sen sellaiseen pikkuiseen kakkuvuokaan. 

1. kerros eli pohjakerros

10 pehmeää taatelia
reilu desi cashewpähkinöitä

Lisää kaikki tehosekoittimeen ja surruttele menemään. Painele sitten vuoan pohjalle ja nosta vuoka jääkaappiin toviksi.

2. kerros eli marjat

marjoja, itse käytin vadelmia 200g

Kakkuni ei ollut täysin raaka, sillä keittelin ulkomaalaiset vadelmani, kuten ohjeistetaan. Tehkää te kuten parhaaksi näette. Sulatetut marjat on hyvä sitten siivilöidä, että ylimääräiset nesteet valuvat pois. Lisää marjat pohjakerroksen päälle ja laita jääkaappiin takaisin.

3. kerros eli suklaatäyte (alkuperäinen ohje täällä)

n. 3 dl liotettuja cashewpähkinöitä (kannattaa siis antaa liota ihan reippaasti monta tuntia, omani oli n. 6 h ja voi olla pidempäänkin)
1,5 dl sulaa kaakaovoita
2 pientä avokadoa
vajaa 1 dl hunajaa
n. 1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl sulaa kookosöljyä
1 rkl vettä

Eli jälleen sekoita koko setti tehosekoittimeen ja surruttele menemään kunnes täyte on ihan sileää. (Kaakaovoin ja kookosöljyn voi sulattaa esim. vesihauteessa.) Lisää seos lopulta aiempien kerrosten päälle ja laita jääkaappiin. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana, että kerros on mahdollisimman tasainen, sillä seuraava kerros leviää tämän mukaan.

4. kerros eli suklaakuorrute

vajaa 1 dl sulaa kookosöljyä
1/2 dl raakakaakaojauhetta
ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
hunajaa maun mukaan

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää muut ainesosat. Kaada nestemäinen seos kakkuvuokaan muiden kerrosten päälle. Lopuksi pakasta kakkua ~1,5 tuntia. Kakun voi leipoa myös päiviä etukäteen pakkaseen valmiiksi ja nostaa sulamaan hyvissä ajoin ennen syömistä tai jos aiot popsia sen lähiaikoina, niin säilyy se myös jääkaapissa. Itse pakastin kakun ja pilkoin paloiksi, jotka nostin takaisin pakkaseen ja sieltä voi sitten pala kerrallaan nostella sulamaan, kun mieli tekee. Nam!

23.2.2017

Kiireinen arkeni näyttää kuvissa rauhallisemmalta (eli päivä kuvina!)

Aamu alkoi perinteiseen tapaan sillä, että oli saamarin vaikeaa päästä sängystä ylös. En tiedä mikä siinä on, sillä nytkin nukuin lähemmäs kahdeksan tunnin yöunet. Tarvitsisin varmaan 12h unia, että olisin virkeä, haha. No mutta, lapsi heräsi suunnilleen niihin aikoihin, kun Toni tuli yövuorosta kotiin ja minä sitten viisitoista-kaksikymmentä minuuttia myöhemmin päästin puolisonikin vihdoin nukkumaan (anteeksi tästä!).

Olin suunnitellut päivän kuvaamista jo viimeiset kolme päivää, joten en antanut sen häiritä, että unohdin kuvata kaiken ennen lapsen viemistä päiväkotiin, haha. Vein siis lapsen päiväkotiin ja tulin kotiin keittelemään kahvit ja suuntasin sen ja leipien kera tietokoneelle. Ajatuksena oli puuhailla koulutehtäviä, mutta ajauduinkin vain kesätyönhakuun, mutta hyödyllistä sekin. En hakenut kyllä yhtäkään kuvassa näkyvää paikkaa... Pikkuruudussa tietysti pyöri samalla ihanan Demin video ja kyllä, katsoin sen koko puolituntisen.


Sitten kun sain kesätyönhaun päätettyä, suuntasin nokkani kohti meikkipussia ja maalasin sotamaalaukseni päivää vastaan. Edelleen koen vähän outona meikata niin usein, kun olin monta vuotta lähes kokonaan meikittä, mutta kyllä siitä tulee jotenkin sellainen..öö..valmistautuneempi? olo. Meinasin sanoa itsevarmempi, mutta sitä en allekirjoita. Lounastin itsekseni sen jälkeen eilisellä sopalla. Makumaailmana oli kookos ja sekalaiset mausteet, haha.


Sitten oli aika suunnata kouluun kovaa vauhtia, sillä pitää jättää tarpeeksi aikaa autopaikan metsästämiseen, kun sillä kulkee. Kyllä bussi on helpompi, mutta siihen kuluu niin kovasti aikaa sitten muissa päivän vaiheissa, joissa sitä piti säästää. Menin siis oletusarvoisesti luennolle ja hain kahvit ja kaikki, mutta ei, vaan meillä olikin ryhmätyötä ja ryhmäni ei ollut paikalla. Päädyin sitten puhumaan puhelimessa ystäväni kanssa ja evästin siinä sitten välipalanikin, joka oli Skyr ja riisikakkuja. Puhelun säestämänä ajelin myös kohti työpaikkaa. Puhelun päätyttyä hoidin vielä vähän työhommia puhelimella autossa, kun siihen oli aikaa.






Töissä puuhailin työjutut ja lähdin kotia kohti huutavan nälän kera. Kotona minua oli vastassa väsynyt lapsukainen ja miesflunssa. Videot olivat välttämättömiä tässä kombossa, tietty. Tein vielä itselleni ruokaa ja Tonille eväät yövuoroon muun perheen makoillessa ja nautiskelin ruoasta kera älypuhelimeni.


Isin lähdettyä töihin me vähän temppuilimme lapsen kanssa ja hän söi iltapalaa. Sitten oli perus iltatoimet ja nukkumaan hän pääsi suoraan äitin ja isin sänkyyn, koska isi on töissä. Nyt vielä, lapsen nukahdettua, iskin oman peffani sinne mistä päivä alkoi, ja otin iltapalat messiin (kiitos inspiraatiosta Jasmin!). Syön aika usein tietokoneella, huomaan. 


Tämä päivä oli tämmöinen aika perinteinen torstai meille, kuinka hommat skulaa ja sitä rataa. Kiireistä, mutta on kivaa tuntea itsensä tarpeelliseksi monessa paikassa ja on ihana tunne, kun tietää, että enää yksi päivä viikonloppuun! JOTEN IHANAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE SIELLÄ JOSSAKIN!