3.1.2017

Lihaton nachovuoka

Kuulin joskus joltain, että nachovuoka on tosi hyvää. Aloin sitten viime viikolla googlailemaan, että mikähän resepti olisi kaikista maukkain ja menin ihan sekaisin, sillä ohjeita oli niiiin paljon. Päätin siis soveltaa. Tuli aivan törkeän hyvää! Ajattelin tämän johdosta jakaa ohjeen teillekin. Tein tätä viime viikolla kaksi kertaa, kun oli niin hyvää, haha. Ensimmäisellä kerralla laitoin soijarouheen tilalle Härkistä ja voi jestas, että se oli maukasta. Tässä ohjeessa käytin kuitenkin soijarouhetta, koska unohdin Härkiksen kauppaan. Siinä tapauksessa jos sinä muistat ostaa sen, niin heivaa vaan Härkis ja mausteet mössön sekaan. Tällä ohjeella tulee puolikas pellillinen, joka on sen verran tulista, että jos koko perheelle tekisin, niin lapsen vuoksi tekisin hänelle jonkin miedomman version. Omastani en kyllä tinkisi, oi nam!


Lihaton nachovuoka

1 prk cheddar Koskenlaskijaa
1 prk salsakastiketta, sitä tulisinta
1-2 dl soijarouhetta (tai sitä Härkistä)
Oliiviöljyä
Valmis tacomausteseos (itse laitoin puolikkaan pussin Rainbown versiota)
Puolikas paprika
Pieni punasipuli
Pari tomaattia
Nachoja
Jalopeno-siivuja
Juustoraastetta

1. Sekoita soijarouhe ja tacomausteseos. Kaada sekaan kiehuvaa vettä maltillisesti (jos tulee liikaa menee mössöksi). Lisää sekaan vielä vähän oliiviöljyä.

2. Pilko paprika, tomaatit ja sipuli. Kaada ne kulhoon ja sekoita joukkoon salsakastike ja 3/4 Koskenlaskijasta.

3. Levitä nachot pellille/vuokaan. Kasaa päälle suurin osa mössöstä, joka sinulla on kulhossa. Levitä soijarouhe niiden päälle ja sitten vielä loputkin mössöstä. Lisää juustoraastetta maltillisesti kaiken päälle ja viimeistele jalopeno-siivuilla.

4. Paista uunissa 225 asteessa, kunnes on saanut vähän väriä ja juusto on sulanut, eli n. 10-15 min.

5. Nauti vaikkapa salaatin kera. Niin tai mätä kalja kädessä ja kalsarit jalassa, kuten itse tein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!