29.1.2017

Vanha postaus ja siitä heränneet ajatukset

"18.02.2012

Käytiin Tonin työkavereitten ruokabileis, missä syötiin riisiä ja lammasta, eli koska en syö lihaa niin join kaljaa vähän. Paljon. Vähän...

Oli oikein mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, vaikkakin en osaa sitä taitoa enää niin hyvin, vaan oon lähinnä hiljainen uudessa seurassa. Mukavia ihmisiä olivat.

Sitten tehtiin pieni kävelylenkki himaan, kun ei viittis maksaa yömaksua, käveltiin 1,5h ja matka tais olla päälle viis kilsaa, semmoisessa hieman sekavassa olotilassa matka tuntui kuitenkin paljon lyhyemmältä.

Tänään aion maata sängyssä alasti ja olla tietokoneella ja juoda colaa huolehtimatta mistään yhtään mitään! Hyviä viikonloppuja muillekin sielä!"


Luin pitkästä aikaa vanhaa, piilotettua, blogiani, jota kirjoitin silloin, kun elin aika paljon erilaista elämää. Yllä oleva teksti on sieltä. Silloin elämä koostui juhlimisesta ja hengailusta. Aikaa oli paljon ja olin vähän toimeton. En tajunnut, että olisi ollut aikaa mitä käyttää esimerkiksi harrastamiseen. Ajan menettämisen on tajunnut kunnolla vasta nyt, kun sen todella on jo menettänyt.

Nyt kun mietin elämääni tuolloin, niin vaikka se oli yhtä juhlaa ja leppoisaa, niin en millään voinut nauttia siitä niin paljoa, kun nautin elämästäni äitinä ja kiireisenäkin. Turhaudun todella helposti, jos minulla ei ole tekemistä ja ahdistun. Olen myös onnellinen opiskelusta ja siitä, että saan tavata viikoittain hyviä tyyppejä koulussa ja joskus koulun jälkeenkin, jos ehtii. Hyvältä tuntuu myös se, että ihmisiin tutustuminen ei tunnu enää yhtä haastavalta ja osaan kirjoittaa parempaa tekstiä, haha.

Nälkä ja väsymys vaikuttavat minuun kyllä herkästi ei-toivotulla tavalla, mutta siltikään, vaikka ne pääsevät arjessa usein yllättämään, niin en vaihtaisi päivääkään tuohon vanhaan elämään. Toisinaan koulussa katselen luokkakavereita, joilla ei ole perhettä ja heidän ajankäyttöään ja olen salaa vähän kade, mutta nyt kun avasin tuon blogin, niin muistin. Muistin, että elämä ilman lasta ei ollut minua varten. Muistan tuon illan edelleen yhtä tarkasti ja olen kuvannut sen blogiin paljon mukavampana kuin mitä se oli. Olen onnekas, kun olen saanut niin hienon perheen itselleni. Yritän muistaa olla kiitollisempi.

Eipä minulla muuta ollut tähän sunnuntaiyöhön. Tuntuu hyvältä, että olen niin pitkään kirjoittanut elämääni ja ajatuksiani ylös, joihin voin näin jälkeenpäin palata ja miettiä, että millaisia ajatuksia tai millainen elämä on joskus minulle ollut. Se on niin hämmentävää kuinka nopeasti kaikki unohtuu. Tämän vuoksi, vaikka postaustahtini hidastuu ajoittain kiireessä, niin lopettaa en tahdo, sillä haluan muistoni. Ne unohtuisi kerätä ilman blogia, olen varma. Kuvassa perhe.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!