28.2.2017

Suklainen raakakakku

Minä tyttö se koetan herkutella tänä keväänä hieman terveellisemmin, joten päätin leipaista eilen raakakakun. Viimeksi olen tainnut tehdä sellaisen pari vuotta sitten, joten hetki meni taas pohtia, että kuinkas ne tehtiinkään. Tässä pohdiskelussa oli jälleen, kuten yleensä aina, hyvänä tukena Syötävän hyvä -blogi ja koska en osannut valita vain yhtä herkkureseptiä, niin päätin yhdistellä vähän kaikkia, hehe. Lisäksi tein kaiken cashewpähkinöistä, vaikka ohjeissa olisi muuta, koska olen allerginen muille. Resepti vaikuttaa pitkältä, sitä ei kannata säikähtää, sillä itse tekeminen on paljon helpompaa kuin "tavallisten" herkkujen leipominen, kun työvaiheet on niin helppoja.



Kakkuun tuli neljä kerrosta ja tein sen sellaiseen pikkuiseen kakkuvuokaan. 

1. kerros eli pohjakerros

10 pehmeää taatelia
reilu desi cashewpähkinöitä

Lisää kaikki tehosekoittimeen ja surruttele menemään. Painele sitten vuoan pohjalle ja nosta vuoka jääkaappiin toviksi.

2. kerros eli marjat

marjoja, itse käytin vadelmia 200g

Kakkuni ei ollut täysin raaka, sillä keittelin ulkomaalaiset vadelmani, kuten ohjeistetaan. Tehkää te kuten parhaaksi näette. Sulatetut marjat on hyvä sitten siivilöidä, että ylimääräiset nesteet valuvat pois. Lisää marjat pohjakerroksen päälle ja laita jääkaappiin takaisin.

3. kerros eli suklaatäyte (alkuperäinen ohje täällä)

n. 3 dl liotettuja cashewpähkinöitä (kannattaa siis antaa liota ihan reippaasti monta tuntia, omani oli n. 6 h ja voi olla pidempäänkin)
1,5 dl sulaa kaakaovoita
2 pientä avokadoa
vajaa 1 dl hunajaa
n. 1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl sulaa kookosöljyä
1 rkl vettä

Eli jälleen sekoita koko setti tehosekoittimeen ja surruttele menemään kunnes täyte on ihan sileää. (Kaakaovoin ja kookosöljyn voi sulattaa esim. vesihauteessa.) Lisää seos lopulta aiempien kerrosten päälle ja laita jääkaappiin. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana, että kerros on mahdollisimman tasainen, sillä seuraava kerros leviää tämän mukaan.

4. kerros eli suklaakuorrute

vajaa 1 dl sulaa kookosöljyä
1/2 dl raakakaakaojauhetta
ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
hunajaa maun mukaan

Sulata kookosöljy vesihauteessa ja lisää muut ainesosat. Kaada nestemäinen seos kakkuvuokaan muiden kerrosten päälle. Lopuksi pakasta kakkua ~1,5 tuntia. Kakun voi leipoa myös päiviä etukäteen pakkaseen valmiiksi ja nostaa sulamaan hyvissä ajoin ennen syömistä tai jos aiot popsia sen lähiaikoina, niin säilyy se myös jääkaapissa. Itse pakastin kakun ja pilkoin paloiksi, jotka nostin takaisin pakkaseen ja sieltä voi sitten pala kerrallaan nostella sulamaan, kun mieli tekee. Nam!

23.2.2017

Kiireinen arkeni näyttää kuvissa rauhallisemmalta (eli päivä kuvina!)

Aamu alkoi perinteiseen tapaan sillä, että oli saamarin vaikeaa päästä sängystä ylös. En tiedä mikä siinä on, sillä nytkin nukuin lähemmäs kahdeksan tunnin yöunet. Tarvitsisin varmaan 12h unia, että olisin virkeä, haha. No mutta, lapsi heräsi suunnilleen niihin aikoihin, kun Toni tuli yövuorosta kotiin ja minä sitten viisitoista-kaksikymmentä minuuttia myöhemmin päästin puolisonikin vihdoin nukkumaan (anteeksi tästä!).

Olin suunnitellut päivän kuvaamista jo viimeiset kolme päivää, joten en antanut sen häiritä, että unohdin kuvata kaiken ennen lapsen viemistä päiväkotiin, haha. Vein siis lapsen päiväkotiin ja tulin kotiin keittelemään kahvit ja suuntasin sen ja leipien kera tietokoneelle. Ajatuksena oli puuhailla koulutehtäviä, mutta ajauduinkin vain kesätyönhakuun, mutta hyödyllistä sekin. En hakenut kyllä yhtäkään kuvassa näkyvää paikkaa... Pikkuruudussa tietysti pyöri samalla ihanan Demin video ja kyllä, katsoin sen koko puolituntisen.


Sitten kun sain kesätyönhaun päätettyä, suuntasin nokkani kohti meikkipussia ja maalasin sotamaalaukseni päivää vastaan. Edelleen koen vähän outona meikata niin usein, kun olin monta vuotta lähes kokonaan meikittä, mutta kyllä siitä tulee jotenkin sellainen..öö..valmistautuneempi? olo. Meinasin sanoa itsevarmempi, mutta sitä en allekirjoita. Lounastin itsekseni sen jälkeen eilisellä sopalla. Makumaailmana oli kookos ja sekalaiset mausteet, haha.


Sitten oli aika suunnata kouluun kovaa vauhtia, sillä pitää jättää tarpeeksi aikaa autopaikan metsästämiseen, kun sillä kulkee. Kyllä bussi on helpompi, mutta siihen kuluu niin kovasti aikaa sitten muissa päivän vaiheissa, joissa sitä piti säästää. Menin siis oletusarvoisesti luennolle ja hain kahvit ja kaikki, mutta ei, vaan meillä olikin ryhmätyötä ja ryhmäni ei ollut paikalla. Päädyin sitten puhumaan puhelimessa ystäväni kanssa ja evästin siinä sitten välipalanikin, joka oli Skyr ja riisikakkuja. Puhelun säestämänä ajelin myös kohti työpaikkaa. Puhelun päätyttyä hoidin vielä vähän työhommia puhelimella autossa, kun siihen oli aikaa.






Töissä puuhailin työjutut ja lähdin kotia kohti huutavan nälän kera. Kotona minua oli vastassa väsynyt lapsukainen ja miesflunssa. Videot olivat välttämättömiä tässä kombossa, tietty. Tein vielä itselleni ruokaa ja Tonille eväät yövuoroon muun perheen makoillessa ja nautiskelin ruoasta kera älypuhelimeni.


Isin lähdettyä töihin me vähän temppuilimme lapsen kanssa ja hän söi iltapalaa. Sitten oli perus iltatoimet ja nukkumaan hän pääsi suoraan äitin ja isin sänkyyn, koska isi on töissä. Nyt vielä, lapsen nukahdettua, iskin oman peffani sinne mistä päivä alkoi, ja otin iltapalat messiin (kiitos inspiraatiosta Jasmin!). Syön aika usein tietokoneella, huomaan. 


Tämä päivä oli tämmöinen aika perinteinen torstai meille, kuinka hommat skulaa ja sitä rataa. Kiireistä, mutta on kivaa tuntea itsensä tarpeelliseksi monessa paikassa ja on ihana tunne, kun tietää, että enää yksi päivä viikonloppuun! JOTEN IHANAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE SIELLÄ JOSSAKIN!

21.2.2017

Sisustamisesta ja puutalounelmista

En ole koskaan ollut mikään kotihiiri enkä varsinkaan sisustaja. En osaa olla minimalistinen tai säntillinen. Päätän, että jonkin huoneen väriteema on sini-vihreä ja pian sieltä löytyykin kaikki sateenkaaren värit. Puhumattakaan siitä, että siellä olisi joku musta-valko-keltainen teema, jota olen ihaillut monien muiden kodissa. Sama koskee vaikkapa tietyn tyylisiä huonekaluja. Puolisoni vitsaileekin, että meidän olohuoneessa on kaikki vuosikymmenet, hehe.

Nyt kuitenkin, kun en saa viettää kotona aikaa tarpeekseni, niin pieni kotihiiri sisälläni on alkanut nostamaan päätään. Kotona ollessa ei edes pieni kaaos haittaa, kuten yleensä karkaan sitä jonnekin. Toivon vaan, että joskus edes saisin vaikka opiskella päivän kotona! No okei, tänään sain, mutta 
minulla oli lääkäri keskeyttämässä tämän mukavan kahvi-word-villasukat-tuokioni.



Kun muutimme tähän asuntoon, olin muuttanut elämässäni keskimäärin varmaan noin 1,5 vuoden välein. Nyt olemme asuneet tässä asunnossa pian kolme vuotta (kohta varmaan puolisoni tulee kertomaan, että kaksi). Kolme hiton pitkää vuotta. Heti muutettuamme minulle realisoitui, että asumme tätä nykyä kerrostalossa, jossa seinät ovat pahvia ja alakerrassa asuu ihminen, jolla on huonot unenlahjat. Ahdistuin todella paljon ja tahdoin vain muuttaa pois ensimmäiset 1,5 vuotta. Tämä asunto kun vain on oma, niin se ei ole niin helppoa.

Nyt kuitenkin tosiaan jotakin on muuttunut, en tiedä onko kevättä rinnassa vai missä viiraa, mutta minä viihdyn. Naapuri ei ole valittanut ehkä vuoteen ja moikataan käytävässä, minä häntä kunnioittaen ja hän ehkä minua. Minulla on oranssi seinä ja oranssi on lempi värini. En koe enää pakottavaa tarvetta muuttaa, enkä loppupeleissä nyt olekaan varma, että halusinko muuttaa asunnon vai tavan vuoksi, mutta nyt on hyvä.



Asumme mukavassa pienessä lähiössä, joka ei ehkä ollut koskaan mikään suuri life goals minulle, mutta olen onnellinen. Oikeastaan teini-iässä halusin asua puutalossa, jossa on narisevat lattiat ja suitsukkeet palavat. No kokeiltiin sitä ja vaikka meillä ei ollut edes pihaa, niin hoksasin, että siinä on omat haasteensa, kuten talven kylmyys ja en koe oloani turvalliseksi maan tasalla. Täällä meidän kerrostalon korkeuksissa on hyvä ja turvallista olla. Ajattelen hyväkuuloista alakerran naapuria vahtikoiranani. Hän kyllä kuulisi hätämme.

Niin siis tosiaan, joskus on ihan hyvä haudata unelmansa ja löytää positiiviset puolet siitä, mitä käsissä jo on. Olen onnellinen tästä lähiöstä: On lähiökauppa ja on lähiöpäiväkoti ja on lähiöurheilukenttä ja on vielä metsäkin lähiön vieressä. On myös lähiökaverit ja julkinen liikenne. Kaikki muutkin palvelut helposti saatavilla, miksi tahtoisin hankaloittaa elämääni? En ikinä voisi hoitaa pihaa, kun en tosiaan saa edes kotia sisältä pidettyä kunnossa! Kaikki on hyvin just nyt.

17.2.2017

Minähän valmistun pian (ehkä)

Luin pari postausta siitä (ensimmäinen ja toinen), kun jatkoin opintojani hoitovapaan jälkeen. Se oli niin tavattoman vaikeaa silloin, kun oli tottunut päivät höpöttelemään lapsen kieltä ja nopeasti olisi pitänyt sopeutua ison rakennuksen vilskeisiin ja aikuiskontakteihin. Muistan vieläkin, kuinka yksinäiseltä nuo ensimmäiset päivät tuntuivat. Muistan sen käytävän, jolle eksyin tuossa ensimmäisessä postauksessa, ja muistan sen puhelun Tonille, aivan kuin se olisi ollut eilen.

Sitten onneksi minulle avautui ihan uusi maailma, kun sain uudelta luokalta mahtavia ystäviä, ihania tyyppejä! Huomasin, että hei, ei se ole niin vaikeaa. Toki vieläkin käy joskus kotiäidin perinteiset eli kun tapaa niitä aikuisia, niin kuulumiset tulee isona pulahduksena suusta ulos, kun pääsee siihen aikuiskontaktiin, haha. Menetin yhteyden yhteen elämäni ihmiseen aika pian, kun koulu alkoi, mutta sain tilalle muutaman muun.

Se, mikä tekee tästä muistelusta erityisen haikeaa, on se, että minähän valmistun jo pian. Nyt elämme helmikuuta 2017 ja tämä on se vuosi, kun minun kuuluisi valmistua (jahka saan kaikki tehtäväni tehdyksi ja opin ruotsia). Jouluna vasta tosin onneksi, mutta viimeiset kurssit näiden mahtavien tyyppien kanssa ovat kaiketi nyt juuri tänä kuluvana keväänä. Hullua. Ensi syksy menee työharjoitellen.

Parin vuoden tauko kesken opintojeni teki minulle hyvää, kuten myös lapsi. Ainoat tekemättömät tehtäväni, jotka ovat rästissä, ovat siltä ensimmäiseltä vuodelta. Nyt kun on lapsi, kun olen äiti ja vanhempi, niin koen velvollisuutta hoitaa hommat. Nyt olen huomannut itsessäni loppua kohden toki pientä kisauupumusta, mutta yleisesti, vanhemmuuden myötä minusta on tullut vähän liiankin tunnollinen. Nyt yritän puolestani pyristellä siitä hieman eroon, sillä joskus pitää myös levätä. Ei sillä ole mitään merkitystä, että mitä numeroita sinne todistukseen tulee, kunhan se todistus tulee. Ihan vinkkinä teille lukijoillekin siellä, koska varmasti teistä myös löytyy pingottajia.

Tuntuu hurjalta ajatella, että vuoden päästä saatan olla jo työelämässä (tai työkkärin listoilla) ja meidän perheessä on kaksi tienaavaa aikuista (jos ei lasketa minun mitättömiä rahoja joita nytkin, haha). Pelottavaa jopa. On taas uusi maailma johon orientoitua, alku on varmasti raskas, jos olen niin onnekas, että sen saan.

Nyt aionkin, sen sijaan, että kauhistelen kevään raskautta ja tehtävien paljoutta, nauttia siitä, että viikolla on "etäpäiviä" ja saan olla arkena kotona opiskelemassa. On ihanaa, kun ei tarvitse pyöriä siellä isossa rakennuksessa hälyn keskellä aina vain ja saan kuunnella suosikki musiikkiani työskennellessäni. Saan oppia ja saan erehtyä. Opiskelussa on puolensa.

Pitkälle on päästy tämän ensimmäisen koulupäivän itkeskelyistä!

13.2.2017

Asioita, joita pitää muistaa tällä viikolla

Tämä maanantai oli todella uuvuttava. Tänä maanantaina olen treenannut, käynyt koulun ulkopuolella luennolla, syönyt kaikki ateriani kiireellä, käynyt iltaluentoina ruotsia sekä tehnyt vielä kotona ruotsin läksyjä. Ehdin minä lukea lapselle iltasadun, itkeä snäppiin ja käydä kiivasta sanan vaihtoa väsyneenä erään ystäväni kanssa. 

Tänään on tosiaan vasta maanantai ja minusta tuntuu, että paketti hajoaa jo nyt. Aionkin tähän listata ne asiat, ihan niistä turhimmista lähtien, jotka täytyy vielä tällä viikolla muistaa. Tässä ne tulee:

- Lapsen päivähoitovuorojen ilmoittaminen
- Kahdelle eri ruotsinkurssille tehtävät
- Tehtävät yhdelle ammatilliselle kurssille (näitä on monta!)
- Selvitä kaikki loputkin, sinulta ohi menneet, tehtävät
- Lounastaminen ryhmätyön parissa
- Luennoille osallistuminen
- Ainakin yhden ystävän tapaaminen
- Lapsen voimistelu
- Työt (ja lapsen vieminen hoitoon siksi aikaa)
- Aiempien töiden "läpi käyminen" ja tulevien suunnittelu
- Ruokakaupassa käyminen
- Treenaaminen (vaikka väsyttäisi, koska se pitää järjissään)
- Puhelun vastaanottaminen (eli äänien pitäminen puhelimessa ja puhelimen vahtaaminen)
- Perjantain koulubailut
- Joka päivän auto/bussi -jaon ratkaiseminen
- Ruoan laitto (myös lähes joka päivä)
- Gerbiilien hoitaminen ja heidän huomiointi
- Lapselle ajan antaminen
- Omien liikuntatuntien varaaminen ja mahduttaminen kalenteriin
- Liikuntakortin antaminen kaverille
- Siivoaminen (tämä unohtuu helposti)
- Puolison muistuttaminen ainakin seuraavista asioista: Auton huollon varaaminen, ensi viikon menojen katsominen (päivähoitovuoroja varten), jonkin siivoaminen, turhasta laskusta valittaminen ja jokapäiväinen ohjelma
- Puolison olemassa olon muistaminen
- Blogin päivittäminen
- Kesätyöpaikkojen hakeminen
- Hengittäminen
- Nukkuminen

... Korostaisin kahta viimeistä kohtaa. Ne pääsevät joskus arjessa unohtumaan, mites muilla?

Eli kesää odotellessa....

8.2.2017

Koolla ei oo välii (liikunnassa)

Kuten jotkut instaseuraajat ovat saattaneet huomata, niin olen panostanut elämässä taas temppuiluun: Kunhan on pää alaspäin, niin hyvä on! Lyhyesti niille, jotka eivät ole minun liikuntataustastani tienneet tai jos en ole tänne välittänyt, niin olen vähän on/off -liikkuja. En tiedä mikä siinä on, koska esimerkiksi tällä hetkellä tuntuu siltä, että en aio lopettaa koskaan ja tahdon temppuilla joka päivä lopun ikääni, mutta sitten yleensä tapahtuu jotakin. Opinnot jatkuvat tai kesäloma venyy liian pitkäksi. No nyt olen taas innostunut.

En ole tällä kertaa mitenkään suuremmin päättänyt, että taas liikutaan ja eletään terveellisesti, vaan lähtenyt vain toteuttamaan. Ensinäkin olen saanut treeniseuraa, joka itsessään innostaa jo toimimaan, mutta sen lisäksi tahdon kovasti oppia uutta. Temppuilu (tai siis akrobatia) on minulle vähän kuin tetris eli sitä ei voi lopettaa kun aloittaa (paitsi tosiaan sitten kun lopulta väsähtää). 

Nyt olen yrittänyt olla liikuntojeni kanssa järkevä näiden uupumisien välttämiseksi, tarkoitushan on lähinnä saada puhtia liikunnasta. Olen lähes joka treenissä tehnyt jotakin muutakin, kuin vain temppuja. Eräs kerta poljin kuntopyörää ja toisella tein lihaskuntojumppaa. Erityisesti jalkalihasliikkeisiin koetan panostaa, koska olen harjoitellut lähinnä kyynärseisontaa lähiaikoina, jossa ehkä jalkojen lihakset jäävät vähän vähemmälle. Olen myös syönyt suurin piirtein Fitverstaalta saamani ruokaohjeen mukaan, sillä koin sen silloin ohjelmapaketilla ollessani niin helpoksi toteuttaa (30-day beginners guide to fitness) ja sen kanssa jaksaa treenata. Sen sijaan muutamia liikkeitä lukuun ottamatta en ole tosiaan treenannut tuon ohjeen mukaan, kun kerta akrobatiahommat itseäni enemmän motivoi ja aikani on rajallinen.

Olen yleisesti elämässäni ollut aina vähän hukassa näiden liikuntajuttujen kanssa. Milloin olen kokenut itseni liian lihavaksi liikkujaksi ja milloin ainoa tavoitteeni on ollut painon pudottaminen. Nykyisin onneksi tajuan, että olen kaunis näin ja saan liikkua juuri sen kokoisena kuin itse tahdon. Faktahan on se, että kiloissa minulla ylipainoa on, mutta mitä se estäisi tai miksi minun tarvitsisi sitä vaakaa tuijotella. Ainoa mikä minua kiinnostaa, on oma hyvinvointi ja sitä on sekä itsensä hyväksyminen että liikunnan riemu. Sitä minulla nyt on. Toki toisinaan tulee huonoja hetkiä, kun tuntuu, että mikään vaate ei istu ja olenpas nyt tyhmän näköinen, mutta ne olotilat tulevat mieleeni usein silloin, kun maanantaina herkutteluviikonlopun jälkeen kaivelen vaatekaappia ja oloni on turvonnut. Yleisesti ottaen en siis koe oloani turvonneeksi, kun syön normaalia ruokaa, juon vettä ja liikun, vaikka sitä painoa on. En kuitenkaan näkisi itseäni esimerkiksi kaloreita laskemassa vaan ennemmin itseäni kuuntelemassa, että onkos nyt nälkä vai jano.

Palaten vielä tuohon ylipainoisena liikkumiseen, josta edellisessä kappaleessa aioin kertoa, niin siis mikään muu minua ei siinä harmita, kuin muiden ihmisten asenteet. Olin eräälläkin akrobatiatunnilla, kun teimme kärrynpyöriä, jossa sitten joku sanoi hämmästyneenä minulle, että "vautsi sähän osaat ihan täydellisesti". Kuka tietää, miksi tämä joku ei kehunut niitä muiden täydellisiä kärrynpyöriä hämmentyneenä siinä salissa, mutta minulla on epäilykseni, koska tämä kerta ei ole ainokainen. Toisaalta on kivaa hämmentää osaamisellaan, mutta toisaalta ei ole kivaa, että ihmisillä on ennakko-odotuksia siitä, että minkä kokoinen ihminen pääsee spagaatin tai seisoo päällään. Toki en voi olla varma, että tämä ylipaino on se piirre, joka hämmentää, voin olla itsekin jotenkin turhan herkkä tämän asian kanssa. 

Tässäpä tuli asiaa. Tekisi mieleni kirjoittaa enemmänkin liikunnasta ja terveydestä, mutta aiheiden löytäminen ja aloittaminen on aina vähän haastavaa. Katsotaan. Liikunnan iloja teille rakkaat lukijat myös!

6.2.2017

"Oletteko ajatelleet tehdä lisää lapsia?"

Otsikon suurta kysymystä olen kuullut paljon lähiaikoina. En tiedä ajattelevatko ihmiset, että meillä olisi nyt juuri joku hyvä rako lisääntyä vai onko esikoisemme saavuttanut jotenkin sellaisen sopivan iän, jolloin kuuluu lisääntyä viimeistään. Itse en ole kokenut näitä kyselyitä loukkaavaksi, vaan lähinnä hämmentäviksi. Etenkin otsikon muoto "oletteko ajatelleet", haha, kuka ei olisi ajatellut. Eiköhän se ole ihan luonnollista ajatella tällaisia asioita ensimmäisen lapsen jälkeen tai suunnitella jopa ennalta. Eli utelijoille tiedoksi se, että ajateltu on. 

Kuten jo sanoin, en koe näitä uteluita loukkaavana, mutta toisin voisi olla, jos meillä olisi vaikka pidemmin yrittämistä takana. Tiedän yhden jos toisenkin sekundaarisesta lapsettomuudesta puhuvan ja vaikka asia ei (vielä ainakaan) minua kosketa, niin itse yritän ainakin pitää uteluni kurissa, vaikka usein itsekin tekisi mieli kysäistä joltakulta. Toki läheisimmiltä jo uskallan kysäistä, voihan se olla myös hyvä keskustelunavaus. Suurimassa osassa tilanteita kuitenkin tahdon välttää loukkaamasta ihmisiä. Jos vauvoja alkaa tulemaan, niin kyllä sen siinä sitten jossakin tilanteessa viimeistään huomaa.

Hieman tästä samasta syystä, en tahdo sanoa, että haluan lapsilleni jonkin tietyn ikäeron (haluaisin siis toisenkin), sillä en usko, että valinta on minun. Minä voin aina haluta kaikenlaista, mutta en tahdo olla hölmön luottavainen siihen, että asiat välttämättä menisi toivomallani tavalla. Sen vuoksi en tahdo suunnitella tarkkaa lisääntymisaikataulua, koska ikinä ei voi tietää mitä sattuu tai onko tälle muita esteitä. Ystäväni kutsuvat minua pessimistiksi, kumma juttu. 

Postauksen pointtini taisi olla se, että aion itse pitää jatkossa uteluni kurissa (ja toivon herätteleväni myös vähän niitä muita uteliaita tavoista) sekä se, että joku utelias siellä ruudun takana tahtoo kuitenkin tietää: Mietitty on. Sen aika tulee vielä, ehkä, joskus. Katsellaan.

Kuva: Raisa Taurinka

1.2.2017

Maailman helpoin leipä


Sain jo vuosia takaperin, tarkalleen ottaen 14. helmikuuta 2014 kello 14.43, mummoltani maailman helpoimman leivän ohjeen, jonka muistin taas. En ennen ohjeen saamista edes tiennyt, että voisin osata tehdä näin hyvää rievää ihan itse. Mummoni oli löytänyt ohjeen jostakin, joka liittyy Marttoihin, eli kunnia heille tästä kaikesta. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen, jolla olen aiemmin tehnyt, mutta kuvissa olevassa leivässä olen korvannut 8 dl vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla, joka on siis hieman rouheisempaa. Tykkään itse siitä, mutta se vaikeuttaa hieman leivän leikkausta. 

PIKARIEVÄT (2kpl)

7 dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa (tai kuivahiivapussi)
3 dl kaurahiutaleita
10 dl vehnäjauhoja
1-2 tl suolaa

1. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen tai jos käytät kuivahiivaa, niin sekoita se kuiva-aineiden kanssa sekaisin.
2. Lisää kuiva-aineet (kaurahiutaleet, jauhot, suola) ja kohota 15 min.
3. Nostele taikinasta kaksi leipää leivinpaperin päälle pellille ja laita kylmään uuniin. Säädä lämpötilaksi 250 astetta.
4. Tarkkaile tilannetta kunnes leipien pinta on saanut hieman väriä ja sitten namskis namskis vaan! Parasta lämpimänä, mutta maistuu vielä seuraavanakin päivänä.