21.2.2017

Sisustamisesta ja puutalounelmista

En ole koskaan ollut mikään kotihiiri enkä varsinkaan sisustaja. En osaa olla minimalistinen tai säntillinen. Päätän, että jonkin huoneen väriteema on sini-vihreä ja pian sieltä löytyykin kaikki sateenkaaren värit. Puhumattakaan siitä, että siellä olisi joku musta-valko-keltainen teema, jota olen ihaillut monien muiden kodissa. Sama koskee vaikkapa tietyn tyylisiä huonekaluja. Puolisoni vitsaileekin, että meidän olohuoneessa on kaikki vuosikymmenet, hehe.

Nyt kuitenkin, kun en saa viettää kotona aikaa tarpeekseni, niin pieni kotihiiri sisälläni on alkanut nostamaan päätään. Kotona ollessa ei edes pieni kaaos haittaa, kuten yleensä karkaan sitä jonnekin. Toivon vaan, että joskus edes saisin vaikka opiskella päivän kotona! No okei, tänään sain, mutta 
minulla oli lääkäri keskeyttämässä tämän mukavan kahvi-word-villasukat-tuokioni.



Kun muutimme tähän asuntoon, olin muuttanut elämässäni keskimäärin varmaan noin 1,5 vuoden välein. Nyt olemme asuneet tässä asunnossa pian kolme vuotta (kohta varmaan puolisoni tulee kertomaan, että kaksi). Kolme hiton pitkää vuotta. Heti muutettuamme minulle realisoitui, että asumme tätä nykyä kerrostalossa, jossa seinät ovat pahvia ja alakerrassa asuu ihminen, jolla on huonot unenlahjat. Ahdistuin todella paljon ja tahdoin vain muuttaa pois ensimmäiset 1,5 vuotta. Tämä asunto kun vain on oma, niin se ei ole niin helppoa.

Nyt kuitenkin tosiaan jotakin on muuttunut, en tiedä onko kevättä rinnassa vai missä viiraa, mutta minä viihdyn. Naapuri ei ole valittanut ehkä vuoteen ja moikataan käytävässä, minä häntä kunnioittaen ja hän ehkä minua. Minulla on oranssi seinä ja oranssi on lempi värini. En koe enää pakottavaa tarvetta muuttaa, enkä loppupeleissä nyt olekaan varma, että halusinko muuttaa asunnon vai tavan vuoksi, mutta nyt on hyvä.



Asumme mukavassa pienessä lähiössä, joka ei ehkä ollut koskaan mikään suuri life goals minulle, mutta olen onnellinen. Oikeastaan teini-iässä halusin asua puutalossa, jossa on narisevat lattiat ja suitsukkeet palavat. No kokeiltiin sitä ja vaikka meillä ei ollut edes pihaa, niin hoksasin, että siinä on omat haasteensa, kuten talven kylmyys ja en koe oloani turvalliseksi maan tasalla. Täällä meidän kerrostalon korkeuksissa on hyvä ja turvallista olla. Ajattelen hyväkuuloista alakerran naapuria vahtikoiranani. Hän kyllä kuulisi hätämme.

Niin siis tosiaan, joskus on ihan hyvä haudata unelmansa ja löytää positiiviset puolet siitä, mitä käsissä jo on. Olen onnellinen tästä lähiöstä: On lähiökauppa ja on lähiöpäiväkoti ja on lähiöurheilukenttä ja on vielä metsäkin lähiön vieressä. On myös lähiökaverit ja julkinen liikenne. Kaikki muutkin palvelut helposti saatavilla, miksi tahtoisin hankaloittaa elämääni? En ikinä voisi hoitaa pihaa, kun en tosiaan saa edes kotia sisältä pidettyä kunnossa! Kaikki on hyvin just nyt.

4 kommenttia:

  1. Pisti hymyilyttään. Ihania ajatuksia, ihana koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä pitkästä aikaa, kivaa! Ja kiva, että hymyilytti :)

      Poista
  2. Samoja fiiliksiä ja meininkejä ollut viime vuodet =)

    Ehkä turhinta, mitä elämässä voi tehdä -on haikailla koko ajan muualle tai jotain muuta.
    ELÄ IHMINEN-ELÄ. JUURI TÄSSÄ JA TÄTÄ ELÄMÄÄ.
    (Sen olen oppinut!)

    Nonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUURIKIN NÄIN! Ja siihen pitäisi pysähtyä aina kun meinaa valua muualle: Tässä ja tämä hetki <3

      Poista

Rauhaa ja rakkautta!