28.3.2017

Lyttään itseäni

Olen nyt ruotsinkieltä opiskellessani alkanut miettimään sitä, kuinka paljon lyttään itseäni jo valmiiksi elämässä. Kun joku tuntuu haastavalta, niin helposti lyttään hanskat tiskiin yrittämättä. En lähde kokeilemaan uusia asioita, koska pelkään olevani surkea niissä. Totuushan on se, että aina voi oppia. Mahdottomalta tuntuva ruotsinkieli on haastavaa edelleen, mutta olisi täytynyt alusta asti rohkeasti yrittää, niin menestys olisi ollut parempaa alusta alkaen. Nyt se jo tuntuu siltä, että uskallan vähän edes yrittää.

Toisen vastaavan kokemuksen sain pari viikkoa sitten, kun kävimme Tonin ja meidän ystävän kanssa kiipeilemässä Tampereella Tullintorilla Irti maasta -kiipeilypaikassa. Paikka oli houkutellut minua paljon jo pitkään, mutta en ollut rohkaistunut menemään sinne, koska pelkäsin seuralaisteni omaavan rautaisen kunnon ja nauravan minulle, kun en pääse lainkaan kohti korkeuksia. Päätin kuitenkin lähteä rohkeasti ystävieni kanssa yrittämään ja ylitin itseni täysin! Kipusin itselleni hurjimmankin kiipeily seinän päälle ja tunne huipulla oli aivan huikea, tätä lisää!

Näiden, ja muiden elämäni kokemuksien varjolla, uskallan todeta, että kannattaa yrittää myös asioita, jotka tuntuvat hurjilta ja olo niiden tekemiseen on epävarma. Mistä muualta sitä varmuutta voisi saada, kuin menemällä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle? Minä ainakin tarvitsen aina uusia asioita, joissa onnistua, joista itsevarmuuteni kasvaa. Kun olen liian arka yrittämään mitään uutta ja pelkään epäonnistumista niin paljon, niin kuinka voin ikinä päästä eteenpäin missään?

Minulla oli elämässäni aika, jolloin en uskaltanut varsinkaan liikunnan suhteen yrittää koskaan mitään uutta, mutta nyt olen tosiaan ottanut uuden asenteen. Kävin yksi päivä ilma-akrobatiatunnilla, jossa tehtiin sellaisilla katosta roikkuvilla kankailla, joista en ole ollut aiemmin kiinnostunut. Sitten kun vähän pengoin mieleni perukoita, niin muistin sen johtuneen siitä, että en joskus yläasteikäisenä, kun harrastin sirkusta, ollut kovin hyvä niissä ja se oli syy miksi en ollut innostunut. Näiden tuntien kanssa kävi kuitenkin kuten kiipeilyn - menin, voitin itseni ja innostuin.

Jos vielä yhden vastaavan tarinan kerron, josta postasinkin Instagramiin yksi päivä, niin niinkin pieni juttu kuin huulipuna. En koskaan ole opetellut käyttämään, koska pojat sanoivat yläasteella, että huuleni näyttävät pyllynreiältä heidän mielestään, niin lähinnä etsiskelin huulikiiltoja, jotka peittävät huulen "juonteet". Sitten eräs päivä tämän tajusin, että mitä hittoa, miksi tällainen asia rajoittaa elämääni vielä yli 10 vuoden jälkeen? Sitten vain aloin käyttämään huulipunaa. Pikkuhiljaa. Ensin yhtiin juhliin, sitten kahtiin ja nyt aina kun lähden ulos tahdon laittaa huulipunaa. Arkimeikkiin se ei vielä kyllä kuulu, koska kokisin oloni liian juhlavaksi, heh.

Tulipas siinä turinaa. Pointti tuli varmasti kuitenkin selväksi, eli pitää rohkeasti muistaa yrittää ja ylittää niitä mukavuuden rajoja, sillä tavalla pääsee eteenpäin.

24.3.2017

UNZ UNZ UNZ!

Tämä kuva otettu ensimmäisistä blogigaalhulinoistani, kun olin Demin avecina vuonna 2014.

Unz unz unz eli toisin sanoen blogibileet aka INSPIRATION BLOG AWARDSIT lähestyy. Minun kannaltani tämä tarkoittaa tällä erää yhteistä hotelliyötä puolisoni kanssa (sormet ja varpaat ristiin nyt, että tämä todella onnistuu) sekä "blogikollegoiden" eli ystävien laatu seuraa jälleen. Polvet tutisten täällä odotan jännityksellä, että millaisetkohan gaalat sitä on tällä kertaa ja kuka voittaa ja ketkä tulee paikalle ja.. mitähän vielä!

Toinen juttu, mitä blogigaala luonnollisesti tarkoittaa, on se, että nyt saa äänestää omia lemppareitaan täällä eri kategorioista, joita on someteko, tyylikkäin, herkullisin, viihdyttävin, visuaalisin, edelläkävijä ja tulokas. Itse kävin jo antamassa ääneni lemppareilleni.. Kahdesti. Käy ihmeessä sinäkin! Siellä voi myös osallistua arvontaan, jossa voi voittaa liput tuonne mukaan juhlimaan.

Tosiaan, kuten jo mainitsinkin, niin tällä kertaa aion ottaa puolisoni mukaan, kun aiemmin hän on ollut töissä aina sopivasti, mutta tämä on tällainen kiva "miniloma" ja irtautuminen tästä kiireisestä keväästä meille pariskuntana, sillä harvoin tulee yhdessä missään käytyä. Olen ennenkin varmasti sanonut, mutta sanon uudelleen, että parasta on myös se, kun saa kerrankin luvan kanssa laittaa itseään. En ole arjessa enkä juhlassakaan mikään kaikista suurin tälläytyjä, niin tämmöiset erityistilaisuudet antaa minulle mahdollisuuden hullutella oikein luvan kera. Ihanaa.

Eipä muuta tällä erää, nyt pitää suunnistaa kohti lähintä välipalaa ja sitten treenejä. Olen menossa tänään ensimmäistä kertaa vertikaalikangas-tunnille, yleensä teen muita lajeja, hui!

20.3.2017

#klo12haaste..EIKU MITÄ?

Katselin yksi päivä, että olipas Puutalonbaby-Kristalla ihana haaste blogissaan. Hän haastoi bloggaajat (tai miksei muutkin) ottamaan päivittäin itsestään kuvan aina päivällä klo 12, että mitä tapahtuu sillä hetkellä. Ajattelin heti, että tämä on superkiva, koska päiväni ovat usein keskenään niin erilaisia! No.. Ei mennyt ihan putkeen... 

..Nimittäin ensimmäisen kerran muistin asian, kun pääsin pitkästä aikaa huokaisemaan, eli perjantaina klo 17.30, kun olin odottelemassa lapsen jumpan ulkopuolella. Ei ihan klo 12 siis. Ajattelin, että seuraavalle kerralle kyllä skarppaan..


..Ja skarppasinkin melko hyvin, sillä seuraavana päivänä, lauantaina, olimme ulkoilemassa, kun muistin klo 13.06, että MITÄ KELLO ON MITÄ KELLO ON. Ja ääh, myöhässä. Päätin sitten kuvata jalkojani uudemman kerran.


Sunnuntai oli toivoa täynnä.. Melkein. Sunnuntaina klo 18.59, juuri ennen Rocky horror shown alkamista muistin: SE PERHANAN KUVA. En ollut kuin seitsemän tuntia myöhässä.


Tänään sitten oli maanantai, uusi viikko, uudet kujeet ja parempi muisti vai miten se meni. Päätin pelata varmanpäälle koulun vessassa tauolla aamulla, klo 10.30, että olisi edes valoisaan aikaan kuvattu sunnuntain pettymysten jälkeen (sehän tuolla vessassa niin hyvin välittyy). Kävin siis pissillä ja täytin juomapulloni.


..Viimeisen kuvan kuvasinkin sitten klo 13.00, myöhässä. TAAAAS!!


Näistä kokemuksista viisastuneena: Postausta on lykätty, laitan muistutuksen puhelimeen. Heti kun muistan. Ah joo ja kyllä, luin juuri Kristan postauksesta, kuinka tarkoitus olikin ottaa selfieitä ja kuinka se muistutus oli hänenkin salainen aseensa. Joo joo.

16.3.2017

Kun on kiire, vähän rahaa ja pitää syödä hyvin

Blogeissa ei paljon rahatilanteista koskaan puhuta, ei kai käy tähän "lifestylen" maailmaan ja kauniiden asioiden kuvaamiseen, mutta minulla ei ainakaan ole mitään salattavaa. Olen opiskelija, perheemme elää yhden aikuisen tuloilla, joten ei tässä nyt ehkä minnekään maailmanympärimatkoille lähdettäisi ja toiset kuut ovat parempia kuin toiset. Aika tavallista, luulen. Olen pahoillani, jos tämä yllätti jonkun.

Silloin kun olin hoitovapaalla, niin harrastin enemmän tällaista suunniteltua ruokailua, joka muuten säästää meillä todella paljon rahaa. Eli ihan yksinkertaisuudessaan kirjoitan ruokalistan ja ostan ainekset kaupasta sen mukaan. Pyrin myös ostamaan leipää pakkaseen ja maitoa paljon kaappiin välttääkseni ylimääräiset kauppareissut. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että aina sieltä lähtee jotakin ylimääräistä mukaan. Olen myös kokenut, että suunnitelmallisuus vähentää todella paljon ruokahävikkiä.

Yksi päivä sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni (luennolla, kröhöm) ja pyysi Tonia pistämään viestillä kuvia kotiin jääneestä kalenteristani. Kuvat saatuani kirjoittelin niihin tulevan ruokalistan ja tien sen pohjalta kauppaostokset. Nyt kun ruoan pitäisi riittää 1,5 viikon ajaksi, niin en edes haaveile mistään pienestä, vaikka limusta, jota tekisi mieli kaupasta, kun sinne ei tarvitse mennä. Meillä on ruokaa. Ah miten rauhoittavaa. Tunnen jo kuinka kolikot kilisevät säästöpossuun.

NOooo mitä meillä sitten syödään seuraavat 1,5 viikkoa? En tahtonut olla liian tiukkis enkä syödä vain kaikista halvinta, joten listaan mahtuu monenlaisia ruokalajeja, mutta tällaiset lähetin sitten puolisolleni takaisin: 


...Kyllä, kalenterini on kovin sekava eikä lainkaan ajan tasalla mitä tapahtuu, hahahaha. Pointti ei nyt ollut lainkaan se, vaan se, että meillä on tulevina päivinä tarjolla:

TO: Tortilloja, oi kyllä niitä tänään söimme, nam nam!
PE: Makaronilaatikkoa (ja salaattia aion lisäksi tehdä tmv.)
LA: Lounaaksi makaronilaatikkoa edelliseltä päivältä ja päivälliseksi riisiä ja linssikastiketta (tähänkin jotain kasviksia lisäksi).
SU: Lounaaksi edellisen päivän jämät jälleen, mutta päivälliseksi peruna-bataatti-porkkana-linssisosekeittoa.
MA: Lounaaksi kotona oleville jälleen jämät ja päivälliseksi pasta ja tomaattikastike (+salaattijuttuja).
TI: Tutut jämälounaat (minulle) ja päivälliseksi uunijuureksia ja soijarouhepihvit.
KE: Lounaan syömme tahoillamme, mutta päivälliseksi uunimunakasta kreikkalaistyyppisesti ja salaattia.
TO: Lounas taas muualla. Itsetehtyjä "subileipiä" eli tuoreiden lisäksi täysjyvä patongin väliin savutofua ja halloumia nyt ainakin. 
PE: Lounas taas muualla. Kasviswokki. Tulee sisältämään todennäköisesti tofua, kasviksia ja täysjyvänuudelia.
LA: Niinkuin LAsangne. En ole tehnyt vuosiin, mutta nyt ajattelin tehdä pinaattisen version raejuustolla! Tätä syödään kyllä molemmilla ruoilla.
SU: Tähän päivään ainakin nuo raastepihvit, bataattiranut ja kermaviilikastike, mutta voi olla, että lisäksi täytyy tehdä tyyliin joku lounasmunakas.

Sellainen ruokasuunnitelma meillä siis! Miltäpä kuulostaa? Todennäköisesti joudumme kaupasta hamstraamaan vielä uudelleen tuoreita salaattijuttuja ja sellaisia. Samalla haemme unohtuneet konetiskitabletit ja hammastahnan, hehe.

13.3.2017

Itsensä hemmottelu kuuluu kaikille!

Olen törmännyt usein keskustelupalstoilla siihen, että joku pyytää vinkkejä rahan säästämiseen tai edullisiin ruokaohjeisiin, kun alkaa rahat siltä kuulta loppua. Moni vastaaja tuntuu ajattelevan, että nyt on tarpeellista syynätä kyseisen henkilön rahankäyttöä pidemmältä ajalta kuin antaa vinkkejä jatkoa varten. Oleellistahan on, että polttaako henkilö tupakkaa, käykö kapakassa tai syökö kuukauden aikana ulkona. Kamalaa on myös, jos henkilö on sattunut ostamaan itselleen meikkejä tai vaatteita. Eihän niin voi tehdä, jos rahaa on vähän. Kyllähän rahat pitäisi riittää, jos syö makaronilaatikkoa ja muita perusruokia koko kuukauden ja kaffetkin ryystää kotosalla. Kyllä on nyt kyseinen henkilö toiminut väärin, jos on yhdessä kuussa elänyt yli varojensa.

Pidetään jotenkin kamalana syntinä, jos köyhä ihminen menee nauttimaan jostakin, joka maksaa. Mielestäni jokainen meistä tarvitsee vapaa-aikaa, arjen luksusta ja törsäilyä silloin tällöin. Ei aina voi elää tiukan siiman kanssa. On tietysti ihmisiä, joiden rahankäyttö tosiaan on tolkutonta ja pitäisi ehkä vähän syynätäkin, että mihin se raha oikein menee, mutta jos toisinaan joutuu loppukuusta pihistelemään, niin en minä ainakaan sitä opiskelijana kovin kummallisena pidä. Sitä sattuu ja edelleen tekisin sen kirpparikierroksen, joisin sen latten tai nauttisin sen vähän kalliimman arkiruoan kuun alussa.

Mielestäni on tärkeää, että jokainen ihminen saa elämässään toteuttaa sellaisia asioita, joista nauttii, oli ne sitten ne röökit tai meikit. Siis turhamaisetkin asiat. Ei kaiken tarvitse olla tarkkaan harkittua ja tarpeellista, vaan jotkut päätökset, vaikka rahasta puhutaankin, voivat perustua tunteisiin. Kunhan se ei kaada enempää kuin yhden kuun talouden tai kunhan siitä pääsee jaloilleen.

Itse näkisin esimerkiksi kirpputorikierroksen, jonne saatan kuluttaa 20€ suurempana mielihyvänä ja ilon antajana, kuin mitä tuo 20€ pitää sisällään. On tärkeää hemmotella itseään, pitää itsestään huolta, jotta raskas arki ei syö sinua kokonaan. Eikä se muuten edes kuulu kenellekään muulle, että mihin käytät rahasi, vaikka säästövinkkejä kyselisitkin. Niin ja korostan nyt vielä, että se ei myöskään ole minun asiani, jos joku tahtoo elää siima tiukassa ja vaikkapa säästää rahaa. Silloin se palkitsee varmasti myös lopulta. 


8.3.2017

Naistenpäivä, naisten oikeudet, tytöt, poikatytöt, sokerinpalalamppu.. Ja mitähän vielä?

Tänään, naistenpäivänä, ajattelin tulla pohdiskelemaan ihan niinkin yllättävää asiaa kuin naiseutta. Tai siis pohdiskelin sitä jo tänään aiemmin, mutta ajattelin tulla teillekin vähän tiivistelemään omia käsityksiäni siitä, mitä naiseus on minulle.

Voisin aloittaa vaikkapa siitä, että meidän suvussa ei ole mielestäni koskaan ollut kovin vahvoina mitkään miesten ja naisten roolit, joten on vaikea uskoa, että edelleen on olemassa perheitä, joissa ne ovat todella vahvoina esillä (vaikka niitä tietysti on). Meidän suvussa on ollut paljon vahvoja yh-naisia, jotka ovat tehneet kaiken itse. Hyvänä esimerkkinä oma äitini, jolta olen oppinut laittamaan sokerinpalalampun kattoon, mutta en kylläkään vaikka meikkaamaan. Sen opin ihan itse. Öö tosin en tiedä, että oppiiko kukaan meikkaamaan äidiltään. Niin tai ehkä ne, jotka ei opi laittamaan sokerinpalalamppua kattoon. No joo, jatketaan.


Niin eli minä olen saanut kasvaa naiseksi kyllä juuri niin naisellisena tai epänaisellisena tai sellaisena ainakin mitä naisilta tai ei-naisilta yleensä mielletään. Meidän perheessä on kyllä puhuttu stereotypioista, mutta ne on tiedostettu, että ne on stereotypioita ja mielestäni hyvä niin. Itse olen kyllä melko naisellinen omana itsenäni omissa silmissäni. Mielestäni on siis erityisen tärkeää, että kaikki tytöt, naiset ja muutkin sellaiset kokevat itsensä juuri sellaisina naisina kuin tahtovat. Miten sen selittäisin, että tulisin ymmärretyksi. Poikatyttö. Joo. Se on mielestäni kamalan huono termi. Tavallaan aika kuvaava, koska kaikki tietää, että millainen ihminen on, jos hän on poikatyttö, mutta silti en pidä siitä. Se antaa mielestäni sellaista leimaa, että tyttö ei saisi olla jotenkin "eläväinen", ehkä jopa "villi" tai pukeutua ei-mekkoon ja ei-pinkkiin. Itse vältän sanan käyttöä, koska mielestäni se jotenkin määrittelee liikaa sitä, että millainen tyttö tai nainen sinun pitäisi olla, että et olisi poikamainen tai mitä vain. Yritän nyt tässä siis hakea sitä, että mielestäni tällaiset poikatytöt voivat olla ihan yhtä hyvin vain tyttöjä kuten nekin tytöt, jotka pukeutuvat mekkoon (ääh nämä on myös niin hankalia selittää, koska mielestäni myös poikatyttö voi pukeutua mekkoon). Jos kuitenkin tahtoo käyttää termiä poikatyttö, niin mielestäni on tärkeää, että kuinka sitä käyttää ja millä arvokkuudella. Tärkeintä on kuitenkin se, että nimitetään ihmisiä, kuten he itse tahtovat.

Joo, lähdin nyt sitten puhumaan tosiaan tytöistä, vaikka naiseudesta piti, mutta sen takia, koska mielestäni lapsuuden ympäristö ja se mihin kasvaa ja jonka jo lapsena oppii, on niin merkityksellistä. Näitä asioita pohdin paljon, koska kasvatan kotona uutta tulevaa pientä naisen alkua, jolle toivon vain, että hän saa olla se tyttö ja sellainen tyttö kuin hän itse tahtoo, ilman ympäristön paineita. Toivon myös, että hän saa olla tasa-arvossa poikien ja miesten kanssa. Oma naiseuteni ainakin pohjautuu pitkälti siitä, kuinka sen äitini kanssa sitä sokerinpalalamppua asentelin.


Enpä tiedä oikein kuinka tiivistelisin ja avaisin näitä ajatuksiani enempää, mutta toivon, että myös kaikki muutkin saisivat olla yhtä etuoikeutetussa asemassa naiseutensa suhteen, kuten minä olen saanut olla. Tänään naistenpäivänä kävin allekirjoittamassa Amnestyn vetoomuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja turvakotipaikkojen lisäämiseksi täällä meillä Suomessa. Olen huolissani monista asioista ympäri maapallon ja tämä on yksi niistä. 

Oho, tarkoitukseni ei ollut pitää mitään mainospuhetta ja tämä ei ollut mikään yhteistyö, vaan mielestäni ihan tärkeä asia. Yritän nyt löytää päätesanoja tähän. Älkää olko huolissanne, jos teitä ei muistettu naistenpäivänä, sellaisia juhlia kyllä riittää. Olkaa myös iloisia, jos teitä muistettiin. Tärkeintä on kuitenkin juhlia naiseutta sekä asioita, joista on jo tullut tasa-arvoisia kuten äänioikeus tai työoikeus. IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ! (Tai no naistenyötä, kuten lapsi sanoi viimeisenä nukahtaessaan!)

5.3.2017

Postaus hiuskriisistä

Tarkoitukseni oli tulla päivittämään tänään hyvissä ajoin jostakin hyvästä, vielä tuntemattomasta, aiheesta. Päädyin kuitenkin selailemaan vapaita aikoja kampaajalle huomiselle. Olen käynyt kerran aiemmin kampaajalla ja silloin se oli ekokampaamo ja olin oikein tyytyväinen käyntiini. Nyt ei kuitenkaan budjetti kestäisi mitään kovin kallista ja olisin valmis vaikka opiskelijan testipääksi.

Arvon vielä millaiset hiukset tahtoisin. Koen itseni tästä hiustenhoitoasiasta muutenkin vähän kaukaiseksi, kun menin niin monta vuotta locksit päässä. Leikkasin locksit Aislan syntymän jälkeen kun tahdoin kokea oloni jotenkin aikuisemmaksi. Toimi siinä mielessä, että kohtelu minua kohtaan vanhempana muuttui tuntemattomilta tahoilta. Bonuksena kutiseva ja rupinen päänahka häipyi. Ei oikein toimi locsit tämän atopian kanssa.

No siis aikuiseksi kokemisen lisäksi haaveilin ihanista lettikampauksista ja tyylikkäästä boho-lookista, ei tullut. En todellakaan jaksa letittää koskaan, vaan vedän päivästä toiseen kotiäitinutturalla. Hiuksia tuntuu olevan latvoissa likaa ja ylhäältä ne menee päätä myöden liimautuen, yöh. 

Nyt olenkin alkanut haaveilemaan pitkästä polkkatukasta, jonka voin sitten vain "pörröttää" valmiiksi menoihin. Ei laittamista vaan helppoa ja yksinkertaista. En vain tiedä uskaltaisinko ja pitäisinkö siitä sitten. Olisiko sen pitäminen helpompaa? Otsatukka myös houkuttelee ja se ei taatusti helpota elämää. Tällä hetkellä pitkän tukan ainoa hyvä puoli on kotiäitinuttura, jolloin ei tarvitse ajatella koko hiuskasaa. Tämä pätee niin treeneihin kuin arkeen. 

No niin. Kirjoitinpas sitten kokonaisen postauksen hiuskriisistäni. Enkä vieläkään ole lopputulemassa. Ööö.. Kalju?

Hiustyyli joskus nuorempana, käviskö vielä?

2.3.2017

Herkkupäivien parantaminen

Noin puolitoista viikkoa takaperin saavutti (taas) elämäni sen pisteen, kun totesin, että kiitos nyt riittää tämä mättäminen. Oli niin raskas ja turvonnut olo kaikesta sokerista ja rasvasta, mitä olin itseeni ahtanut. Aloin herkkujen paranteluun. Tarkoitan parantamisella sitä, että muutin runsaasti sokeria ja rasvaa sisältävät herkkuni paremmiksi vaihtoehdoiksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että aion nyt huhtikuun puoliväliin saakka olla hieman tarkempi siinä, että mitä suuhuni pistän. Voisin kutsua tätä herkku- tai karkkilakoksi, mutta sitä se ei ole. Sallin itselleni mm. raakaherkut ja leivoinkin yksi päivä sen herkullisen raakasuklaisen kakun. Kuitenkin aion pitää huolen siitä, että en syö kakkua joka päivä ja nautiskelen myös arkisista herkuista kuten smoothieista, kasviksista tai kaurapuurosta. Jotkut ei viimeisimmästä kamalasti välitä, mutta minulle se on suurinta herkkua!

Olen suuri ailahtelija näiden syömisteni suhteen, joko mätän menemään kaksin käsin tai olen oikein tiukkis, mutta nyt tavoitteeni olisi päästä irti valtavasta minua vievästä sokerikoukusta ja antaa mahdollisuuksia muille mauille. Sallin itselleni aspartaamiherkut toisinaan myös, mutta nekään eivät saa olla osa jokapäiväistä elämää. Jos elän Skyreillä ja Pepsi Maxilla, en usko, että pääsen pois makeanhimostani. Tahdon voida hyvin, tahdon tuntea sen, kun sokeri ei hallitse minua jatkuvasti.

Eipä minulla sen kummempaa missiota ole tämän asian kanssa kuin voida hyvin. Ajattelin aluksi, että en kirjoita aiheesta blogiin, jotta en kasaa itselleni turhia paineita, jos epäonnistun. Niin tai siis paineita, koska minähän EN epäonnistu, haha, olen niin voitonhimoinen, mutta en nyt ota tätä kilpailuna. Kyse ei ole siitä, että minun tarvitsisi näyttää jollekin muulle kuin vain itselleni. Tämä on tilaisuus, jolloin kannattaa sanoa vain minä minä minä

Olisi ihanaa kuulla, jos siellä lukijoissa on muita sokerikoukun kanssa kamppailevia ja otan mielelläni vinkkejä kaikista parhaimmista terveellisimmistä herkuista. Itse olen nautiskellut mieluusti taateleita & maapähkinävoita, kasvistikkuja dipillä tai ilman, paahdettuja kikherneitä, raakakakkua tai banaanista tehtyä jäätelöä. Nyt aion nämä tosiaan pitää herkkupäivän herkkuinani, kasviksia ja kikherneitä lukuun ottamatta.

Tällaista kuuluu siis minulle. Nyt kohti hyvinvoivaa ja energistä kevättä & kesää, toivottavasti!

Heippa karkit!