25.4.2017

Vimpat tunnelmat blogijuhlista

Hei, lupailin tuossa aiemmin, että palailen vielä IBA ja BID -tunnelmiin kera omien kuvieni ja täällä nyt olen sitä tekemässä, kun vihdoin alkaa olo helpottamaan, hehe. Puolet oloista on johtunut varmaan liiasta sokerin syönnistä, jos tiedätte mitä tarkoitan (kaksin käsin kaikkea rasvaa ja sokeria, kiitos). 




Tapahtumat oli taas aivan ihanasti laitettuja, en kestä niitä kaikkia ihania kukkia ja valoja ja sitä fiilistä, mikä sinne on luotu. Jos menen joskus naimisiin, niin minäkin tahdon kukkia ja valoja ja aah kaikkea ihanaa. Kattilahallihan on käytännössä kaikkea sitä, mitä omilta häiltäni tahtoisin eli ihanan urbaania tunnelmaa. Joo, mutta häissä ei siis oltu, vaan ihan vain Blogger's Inspiration Dayssa ja Inspiration Blog Awardseissa.

Kuten tapahtumassakin taisin jo päivällä herkistyä jollekin, niin olen niin onnellinen, kun Demi joskus silloin aikanaan minut pyysi avecikseen ja sen kautta pääsin tutustumaan näihin kaikkiin ihaniin ihmisiin ja kokemaan tuon ihmeellisen maailman. Sen jälkeen onkin tullut käytyä pari muutakin kertaa. Toivon, että pääsen vielä ensi vuonnakin mukaan ja juuri tämän täydellisen avecini kanssa olisi mukavaa paikalle päästä. 




Erityisen ilahtunut olin siitä, mitä tämä nykyinen pinnalla oleva vegaanimuoti oli tuonut tullessaan, sillä paikan päältä sai ihan törkeän hyvää vegaanista sapuskaa. Aikamoinen muutos siihen, kun sen Demin avecina olin. Silloin sai muistaakseni yhden sorminaposteltavan, jossa ei ollut lihaa, eikä sekään ollut vegaaninen. KIITOS VEGAANIT!

Jääköön tämä tunnelmointi tähän ja katse kohti tulevaisuutta. Kiitos kaikille ihanille juhlimisseurasta! Nyt onkin aika orientoitua kohti seuraavia pirskeitä (jotka on muuten viikonloppuna, huh, pitääköhän mennä autolla), kun mennään katsomaan Haloo Helsinkiä.

23.4.2017

Gaala best

No huhhuh mikä viikonloppu! Eilen vihdoin koitti gaalan aika ja todellakin pääsi ihan toiseen maailmaan kuin arki ja juhlimaan oikein kunnolla, oli ihanaa. Parhaita asioita oli ehdottomasti hotelliyö ja ystävien tapaaminen. Mielelläni tekisin näitä asioita useamminkin. Itse päivätapahtuma ja iltagaalakin oli todella mageita, hienoja ja glamoureja tietysti taas myöskin.

Oli kyllä parasta, kun vihdoin sain Tonin mukaani gaalailemaan ja pääsin näyttämään hänelle vähän sitä osa-aluetta elämässäni. Tosin ei tämmöisiin gaaloihin itsekään koskaan totu, vaan aina kaikki on yhtä hienoa enkä vieläkään osaa poseerata kuvausseinällä, hehe.

Huh, tänään ei kyllä enempää juttu luista, kun on vieläkin vähän sellainen olo, että on ollut juhlimassa (kröhöm), joten laitan tähän vain kuvat tapahtumasta. Nämä on kuvannut Henri Ilanen. Tulen myöhemmin kertomaan vielä lisää ja jakamaan tunnelmia omien kuvieni kera. 


18.4.2017

Roadtrip Ruotsiin!!

Nyt on Ruotsi kovaa valuuttaa minun elämässäni, kun samaan aikaan yritän läpäistä tätä hitsin ammattikorkeakoulun ruotsia, kun suunnittelen kesäreissua koko perheellä Ruotsiin. Tähän mennessä olen läpäissyt kertaavan ruotsinkurssin sekä tästä ammatillisesta suullisen osuuden nipin napin. Enää täytyisi siis päästä se kirjallinen osuus läpi, johon kaiketi tulee minulle hieman täydennettävää, graah.

Halusin kuitenkin tulla kertomaan tästä kivemmasta Ruotsiin liittyvästä ajatuksestamme! Jotkut ehkä muistavat, kun me viime kesänä reissattiin Ruotsiin lapsen ja isäni kanssa, niin tällä kertaa Tonillakin on loma sopivaan aikaan. Lisäsin Instagramiin kuvan kartasta viime yönä, joka on meidän matkasuunnitelma. (Tosin jostain syystä se käy Turussa, mutta me emme ja muutenkin tietoa on päivitetty tästä.) Postauksen muut kuvat ovat viime vuoden Urkultista.


Heinäkuun loppupuolella me ajelemme Helsinkiin, josta otamme laivan Tukholmaan. Meitä ei niin tuo Tukholma ja kaupungin vilske kiinnosta, joten suuntaamme siitä suoraan suuntamme etelämpään eli Gamlebyhyn. Tarkoituksemme on nukkua teltassa leirintäalueilla koko reissu ja ei nyt ole niin pilkuntarkkaa, että juuri Gamlebyhyn päädymme. Voimme mennä jonnekin muuallekin lähiseuduilla ja tämä koskee näitä välimatkojen kohteita muutenkin. Oikeastaan koko reissusuunnitelmahan voi vielä muuttua ja se on alkutekijöissään, mutta tämä on ensimmäinen versio. Haluan jakaa sen teille, koska uskon, että siellä ruudun toisella puolella on myös muita Ruotsissa reissanneita, jotka osaa kertoa minulle jos missaan jotakin matkan varrella.

Gamlebyssä nukutun yön jälkeen ajamme viettelemään päivää Astrid Lindgrenin maailmaan, koska meidän perheessä asuu maailman suurin Peppi-fani ja äiti haluaa tukea harrastusta täysillä (Joo, minä tykkään Pepistä myös! Ja Ronja Ryövärintyttärestä!). Liput sinne vaikuttivat melko hintavilta, mutta olemme valmiita tekemään uhrauksia tämän vuoksi. Tämä Vimmerbyn retki on toinen reissumme kohokohta. Emme kuitenkaan aio yöpyä siellä, vaan suuntaamme suoraan kohti Lindköpingiä yöpymään. Seuraavana päivänä jatkamme Gavleen, jossa olisi tarkoitus viettää pari päivää. Olisimme voineet aikatauluttaa matkan niin, että se kestäisi pari päivää vähemmän, mutta koska halutaan olla lungeja ja yolottaa ja mitä kaikkea, niin chillailemme mielellämme kohteissa pidempään. Gavlen jälkeen menemme Sundsvalliin toteuttamaan chillailua pariksi päiväksi.


Sitten 2.8. on meidän aikamme siirtyä toiseen kohokohtaamme eli Urkult-festareille Näsåkeriin. Ne ovat ne riennot, jonne tämän perheen isi viedään ensimmäistä kertaa ja me lapsokaisen kanssa menemme jo toista kertaa. Nämä festivaalit painuivat tiukasti sydämiin, koska olivat niiiin lapsiystävälliset ja miellyttävät rennolla fiiliksellä! Ainoana erona, että aion pakata jotkut rattaat meille mukaan tällä kertaa, jos lapsi käy yöunille, niin voi itse vielä nautiskella vähän musiikista. Se oli viimeksi suurin matkavirhe, kun ei ollut niitä rattaita. Alle 15 kg lapsi tuntuu yllättävän paljolta löysänä roikkuessaan…

Festivaalien jälkeen meidän pitääkin kiiruhtaa kovaa vauhtia takaisin Suomeen, koska Tonilla loppuu loma ja itsekin täytyy alkaa orientoitumaan harjoitteluun. Tulemme Uumajasta yli Vaasaan ja sieltä sitten ajelemme kotiin onnellisina (tai hermoraunioina, siihenkin on mahdollisuudet).


Sellainen retkisuunnitelma. Miltäpä kuulostaa? Tämä on meidän ensimmäinen Suomen ulkopuolinen matka, joten en yhtään osaa sanoa olemmeko ajatelleet järkevästi. Kertokaa te kokeneemmat! JA MITÄ RUOTSISSA TÄYTYY NÄHDÄ? Olisiko kiinnostusta kuulla meidän reissun budjetista (koska olen niin innoissani, että olen laskenut sen paperille, hheheheh)?

15.4.2017

Mitä teen OIKEASTI kello 12?

Viimeisin klo 12 -haasteeni ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt olen palannut vahvempana kuin koskaan!! Kyse on siis Puutalobabyn Kristan haasteesta, jossa otetaan selfie monena päivänä putkeen klo 12. Itse epäilin, että olisin joka päivä samassa paikassa, mutta hahaa, enpäs ollutkaan, vaikka usein melko samoissa puuhissa!

Tällä kertaa pistin kellot hälyttelemään kuvauksen merkeiksi ja otinkin selfieitä tunnollisemmin.. Lähes kuukausi sitten, kröhöm. En vain ole ehtinyt jakaa näitä tänne (lue: muistanut). Aloitetaan keskiviikosta.


Ensimmäisenä kuvauspäivänä olin vähän jännittävässä selfiekohteessa, nimittäin koulun kirjastossa tekemässä ryhmätyötä ystäväni kanssa. Ohjeistus oli kokoontua 3-5 hengen ryhmän kanssa. Meitä oli kaksi. Olin myös hyvin väsynyt, kuten kasvoilta oli huomattavissa. 


Seuraavana päivänä, torstaina, kuvassa katseestani huokui epätoivo. Tein ylistressaantuneena jotakin niistä miljoonasta koulutehtävästä, joita minulla oli tuohon aikaan. Nyt olen palauttanut jo kaksi.


Perjantaina oli ehtinyt syödä tähän mennessä, toisin kuin yleensä, joten kasvoilta saattoi huomata pieniä ilon pirskahduksia jälkiruokakahvi kourassani. Kahvi juodaan maidolla, mutta ei sokeria. Levolliseen fiilikseen vaikutti myös lähestyvä viikonloppu, jolloin toivoin voivani unohtaa kaiken vastuullisen.


Lauantaina minulle kuitenkin valkeni, että vaikka koulutehtävät eivät painaisi mieltä, niin olen perheenäiti, jolla on kotitehtäviä. Olin laiminlyönyt ne koko kuluneen viikon, joten vuorossa oli tietenkin tämän virheen korjaamista. Klo 12 olin juuri aloittamassa.


Sunnuntaina päivällä vastuu painoi mieltäni jälleen, kun olin lauantai-iltana ilakoinut ystävieni ja tuoppien kera. Istuin bussissa matkalla kotiin, kun illan päätteeksi en ollut sinne päätynyt, vaan ystävän sohvalle. Hehheh. Ei ollut hyvä olo.


Maanantaina klo 12 olin juuri päässyt ruotsin aamutunneilta ja olin lähdössä syömään. Krapula oli oikeasti kaksi päiväinen, mutta yritin huijata pienellä hymyllä kuvassa. Tarkimmat näkevät katseen läpi totuuden.


Tiistaina krapula oli historiaa ja palautuspäivät todellisia. Kotona opiskelua erittäin ahkerasti.


Keskiviikkona aloin saamaan itseni kuvaamisesta jo tarpeeksi ja kynnys selfieihin luokassa oli suuri. Niinpä kuvasin tissiäni ja patonkiani, jonka noudin mukaan, kun oli niin kova kiire tunnille, että en ehtinyt syödä. Kauheasti murusia ja muutenkin aika huono ostos, mutta kyllä se nälän vei.


Viimeisenä päivänä olin lähdössä aamun kotiopiskelujen päätteeksi kohti Tamperetta ja lähemmäs työpaikkaa, mutta en löytänyt mistään ehjiä ja sopivia urheiluhousuja, niin klo 12 lähtöä tehdessäni, korjasin sitten yhtiä rikkinäisiä.

Sellaiset 9 päivää kuvina! Olisipa kiva tehdä tämä myös jostakin muusta kellonajasta. Mikähän olisi hyvä? Viideltä? Kuudelta? Seitsemältä? Hmmmm. Onko muut osallistuneet tähän haasteeseen tai teettekö joka päivä klo 12 samaa asiaa? Mikä se on?

12.4.2017

Kun kaikki oksentaa

Ihanan virpomisviikonlopun jälkitunnelmissa oksennettiinkin urakalla sitten kaikki. Siis ihan kaikki. Maanantaina ehdin käydä aamusta tekemässä ruotsin kirjallisen kokeen, mutta iltapäivän suullinen jäi välistä hieman etovan olon takia. Yöllä alkoikin sitten tapahtua eikä etova oloni ollutkaan psykosomaattista myötäelämistä perheeni oksujen rinnalla.
 
Minä olen kyllä ehdottomasti se meidän perheen "miesflunssa", enkä voi millään käsittää, että miten ihmiset selviytyvät kipeinä lasten kanssa? En todellakaan tiedä miten olisin pärjännyt ilman puolisoani, joka jo vähän skarpimpana, hoiti lapsen. Samantien kun oksentamiseni alkoi, niin lakkasin syömästä, juomasta ja puhumasta. Koitin lähinnä nukkua ja selvitä hengissä. Jälkinmäistä olisi varmaan helpottanut edes pieni juominen. Oli hieman hutera olo tästä kaikesta selvittyäni. Pahinta oli kuitenkin kahvipäänsärky, joka sai taas minut ajattelemaan kahvinjuontiani... Mutta se on niin ihanaa.

Olen niin kiitollinen siitä, että tämä tuli nyt, eikä esimerkiksi viikon kuluttua, jolloin olisi tarkoitus suunnata kohti blogigaalaa. Tällä kertaa olen erityisen fiiliksissä, koska saan ihanan puolisoni aveciksi (jos kaikki nyt menee kuten pitääkin) ja saamme nautiskella hotelliyöstä yhdessä! Olen myös erittäin tyytyväinen, että päiväkodista tarttui mukaan tämä eikä täit (nyt koputan puuta niin perkeleesti), joista on myös ollut varoituslappuja. Täitä olen kyllä yrittänyt ehkäistä pesemällä lapsen tukkaa pajunkuorishampoolla ja laittamalla hiukset aina kiinni, mutta en tiedä todellisuutta näiden toimivuudesta. Toisaalta onni onnettomuudessa, että tämä viikko on nyt sitten kokonaan vapaa, kun oli tämä oksennusepisodi ja kaikki, niin ehkä pystymme välttämään täit (KOPKOPKOPKOP!!). Tutkin kyllä lapsen pään päivittäin, vaikka päikkypäiviäkään ei tosiaan ole ollut, hehe. Saatan olla hieman hysteerinen. Jos täiden välttämiseen on kuitenkin hyväksi havaittuja vinkkejä, niin saa tarjota!

Toivon sydämeni pohjasta teille kaikille, että vältätte tämän mylläävän vatsataudin (ja täit!), ei ollut mukavaa. Kuva Instagramistani (jossa olen @peikkopaprika) ja se on otettu silloin, kun kaikki lakanat ja petipaikat olivat jo pyykissä ja luulin olevani voittamaton.

9.4.2017

Påsk

Aloitan postaukseni sillä, että hiton pääsiäismunat oikeasti. Miksi ne on niin hyviä ja miksi niistä tulee niin paha olo? No niin, eli jos olen hiljaisuudessa yrittänyt vähentää sokerinsyöntiäni, niin hienosti onnistuttu taas, hehe. Pitää tässä illan mittaa tuhota viimeisetkin munat, niin ei ole houkutuksia enää huomenna vastassa..


Meillä siis perinteinen pääsiäismeno, kuten kuvista voi päätellä. Tosin sillä twistillä, että saatiin rakkaat ystävät kyläilemään ja meidän kanssa virpomaan. Tosin nyt ihan rehellisyyden nimissä voin sanoa, että jos hoidin pääsiäispupujen stailauksen, oksien metsästyksen ja osan niiden koristeluista, niin jäin hyvillä mielin kotiin, kun muut kolkutteli naapureiden ovia. Siitä minä en nauti, vaikka se mielestäni kuuluu asiaan. On muuten hassua, kun luin jostain keskustelua, että toisille on lapsena opetettu, että virvotaan vain tutuille, ei me vaan! 


Hulinaa ja hulluutta on siis riittänyt näiden seinien sisällä pääsiäisenä. Joka kerta, kun on yökyläilijöitä, niin se on aikamoista hulinaa, mutta niin ihanaa. Tykkään, kun meillä käy vieraita, vaikka olen itse vähän huono kutsuja. Oli ihanaa, kun sai keskittyä johonkin ihan muuhun, mihin pitäisi. Minulla on nimittäin huomenna kaksi ruotsin tenttiä (suullinen ja kirjallinen, jaiks!), joihin lukeminen olisi varmaan voinut olla ihan hyödyllistä. Toisaalta, en varmaan opi yhtä kokonaista kieltä yhdessä viikonlopussa, joten varmaan aika sama. Katseltiin me tänään Peppiä ruotsiksi pienen fanitytön kanssa vieraiden lähdettyä. Nyt(kin) voisi olla myös hyvä hetki kaivaa esille ruotsinkokeen materiaalit, mutta taidan ennemmin mennä levänneenä koitokseen, pitäkää peukkuja. Nyt on oikea tarve niille, huhhuh. 


Toivottavasti postauksen kuvista välittyy meidän _oikea_ pääsiäismeininki, hehe.

5.4.2017

Minä ja minun blogini

Ennen kuin aloitin koulun, oli minulla selkeä "rutiini" blogin kirjoittamisessa. Luonnoksissa oli monta valmista postausideaa ja pää tulvi lisää. Kirjoitin myös usein postauksia lähes valmiiksi, että kiireisinä päivinä ei tarvinnut kuin oikolukea ja lisätä, jos oli vielä jotakin sanottavaa. Kuvia otin päivittäin kymmenittäin, ellen jopa sadoittain. Elämä tuntui kiireiseltä, mutta jos nyt haluan sanoa sen ajan Paprikalle jotakin, niin sitä vain, että sinä et tiennyt kiireestä mitään.

En halua postata tänne myöskään mistään postaamisen ilosta (eh, tai no ehkä nimenomaan siitä) tai säännöllisen postaamisen vuoksi, vaan tahdon, että minulla on jotakin sanottavaa tai annettavaa. Tahtoisin päivittää tuoreita ja laadukkaita kuvia. Haluaisin olla hyväntuulinen ja stressaamaton.

Nyt päästään sitten niihin faktoihin. Aloitetaan sillä, että olen puolittanut tekstiin käyttämäni ajan. En ole niin suunnitelmallinen, enkä todellakaan tee mitään luonnoksia. En tiedä enää mistä haluan postata, koska olen aika täynnä itsestäni jauhamisesta, mutta toisaalta en tahdo ottaa kovinkaan kärkkäästi kantaa asioihin (paitsi siihen, että pliis lopettakaa ne pakkopalautukset sinne Afganistaniin). Olen myös erittäin kiireinen ja stressaantunut. Erittäin laiska valokuvaaja myöskin, ehkä lisääntyvä valo toisi tähän muutoksia? 

Blogi ja bloggaaminen on niin osa arkeani ja elämääni, että en kai minä tästä voi vain luopua? Minne sitten laittaisin kaikki ajatukseni ja kaikki kuvani? Missä sitten kuulisin teistä, rakkaat lukijat? (Olipas ällösti sanottu, mutta se sopi siihen.)

En tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja minne olen matkalla, kun koulu päättyy (luultavasti jouluna) ja uusi elämänjakso taas alkaa. En tiedä menenkö työkkärin kortistoon vaiko työhön, mutta haluaisin, että sen kaiken keskellä minulla on jossain se pieni aavistus, jolloin voin suoltaa ajatuksiani tänne. Haluaisin, että se ei ole niin merkityksellistä kuinka viilannut olen tekstiäni ja kuviani, vaan saan olla oma itseni. Omassa blogissani. Näin se on mentävä. Ei muuta tällä kertaa, palailen asiaan taas kun on sopiva hetki.

Tähän vielä kuva minusta (vaikka olenkin kyllästynyt jauhamaan itsestäni), jonka otti parini voimauttavan valokuvauksen kurssilla (kuten aiemmankin postauksen kuvan).

2.4.2017

Akrobatia on minun juttuni!

Viimeksi pohdiskelin liikuntaa helmikuussa, jolloin koin olevani aika sinut liikkumisieni kanssa. Sittemmin olen ollut kipeä, menettänyt motivaationi ja löytänyt sen uudestaan. Tästä voinemme tulkita, etten ihan tasainen ole vielä tänäkään päivänä. Asian ydin taitaa olla se, että kunhan löytää takaisin sinne liikunnan pariin uudelleen niiden lopahduksien tapahduttua. Jos ensin minulla meni siihen vuosia, sitten kuukausia, niin nyt ollaan ehkä viikko tasolla. Toinen viikko on surkeampi liikuntaviikko kuin toinen, mutta pian jo alkaa kaipaamaan liikuntaa, kun on ilman.

Tämä on tavallaan tilanne, josta jokin päivä, kun väänsin salitreeniä hampaat irvessä, vääristä syistä, vain haaveilin. Kuulin kun ihmiset kertoivat, kuinka koukussa he ovat liikuntaan ja kaipaavat parin päivän jälkeen. En vaan voinut uskoa, että se piti paikkaansa. Minulla taisi olla väärä laji. Kuntosali ei vaan ole minun juttu. On se välillä kyllä ihan hauskaa sellainenkin touhuilu, mutta se pelkästään ei minua motivoi.

En saa mitään irti siitä, että nostelen jotakin rautaa ja teen toistoja: Minä haluan nostella itseäni tai muita ihmisiä. Kaikista mieluiten olen siis aina tehnyt pariakrobatiaa, mutta koska oikeanlaisen parin löytäminen osoittautuu aina pieneksi haasteeksi, niin olen nyt siirtynyt ilma-akrobatiahommiin entistä enemmän. Aluksi minusta tuntui norsulta, joka yrittää kiivetä puuhun, ja ehkä vielä vähän toisinaankin, mutta ah, kuinka hyvä mieli tulee, kun onnistuu!

Etsinnässä onkin vielä jokin kiva aerobinen laji, josta voisin tykätä. Lenkkeilyä olen koettanut, mutta en oikein pidä siitä ja saan siinä aina niveleni kipeiksi. Porrasjuoksua tekisi mieli ehkä käydä kokeilemassa vielä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Uiminen olisi todella hauskaa, mutta uimahallit tuhoaa atooppista ihoani urakalla. Kotona minitrampoliinilla hypin joskus aika paljon, mutta sekin kävi tylsäksi pidemmän päälle. Pyöräily on yksinkertaisesti kamalaa ja tanssissa en vaan pysy rytmissä. Nyt kysynkin: Mitä aerobista lajia en ole keksinyt? Miten te liikutte?