28.5.2017

Nyt sit ihan vaan niitä kuulumisia

Kiirettä on pidellyt. Sen lisäksi, että ihan kuin ei muuten olisi tarpeeksi hommia vaikka koulujuttujen parissa, niin päätettiin muuttaa kotona huoneiden paikkoja keskenään. Hienosti onkin huonekalut paikallaan, mutta jotenkin tällainen projekti tuo vaan ympäri kämppää ylimääräistä krääsää. Onneksi päätettiin juhlia meidän neidin 4-vuotis juhlat vuokratilassa parin viikon kuluttua, eikä esim. täällä sotkun keskellä.

En kyllä aio huijata, että olisin ihan 24/7 täällä rehkinyt, vaan olemme lisäksi ulkoilleet lapsen kanssa tuolla ihanassa auringossa ja käväisinpä perjantaina ystävänkin kanssa kaksin nauttimassa vähän sen auringon laskettua. Ja oli muuten ihan huippuilta. Poikkeuksellisesti näitä lapsivapaita on siunaantunut tulevaisuuteenkin nähtävästi, sillä tiedossa on myös ensi viikonloppuna vapaata, jolloin olen muuten menossa taas yhteen mielenkiintoiseen bloggaajapäivään, pitää postata siitä sitten. 

Synttärivalmistelut onkin meillä kovassa käynnissä, mutta en tahdo ottaa tällä kertaa liian suuria paineita. Vuokrattiin tila, johon kutsuttiin suku, kaverit ja päikkykaverit kaikki samaan syssyyn vaikka yleensä ollaan juhlittu kahtena peräkkäisenä päivänä. Ajattelin tässä lähinnä omaa etuani, sillä vaikka tulisi kiusallisia hetkiä kera sukulaisten ja ystävien, niin huh, vaan yksi päivä!

Tarkoitus on viettää Peppi Pitkätossu-teemaisia juhlia, mutta en kyllä mitenkään överisti jaksa teemaa väkertää, mutta jos nyt vähän näkyisi Pitkätossumaisuus muuallakin kuin kutsuissa. Se tosin on helposti järjestävissä, kun minä leivon, ha ha ha. 

Nyt vain toivotaan, että nämä ihanat kesäpäivät jatkuu ja että meidän kaikki rojut oppivat kävelemään itsestään omille paikoilleen, niin alkukesä tulee olemaan täydellinen! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teillekin <3


23.5.2017

12 asiaa (lyhyesti), jotka aion toteuttaa kesällä!

Jahas, jahas! Havahduin siihen, että kesähän on täällä jo, mutta minulla ei ole listaa, että mitähän tahtoisin kesällä tapahtuvan, kuten yleensä kevällä hyvissä ajoin olen jo tehnyt. Nämä sääolosuhteet selkeästi hämäsivät mieltäni, kun kevät jäi vähän välistä, minusta tuntuu. No mutta, tulinkin juuri korjaamaan virheitäni, joten tässä tulee lista somistettuna viime kesän kuvilla, että tunnelmiin päästään.

1. Ulkoilma-akroilua! Toteutumisen onnistumiseksi en nyt rajaa tätä mitenkään, sanon vain, että paljon ja kaikki apinointi lasketaan. Lapsikin alkaa viihtyä ulkosalla omissakin leikeissään, niin siinähän vapautuu aktiiviselle äidille hyviä jumppahetkiä.

2. Valmis oppari. Hei pliis tämä jo alkukesästä, ettei menisi ihan stressaamiseksi koko homma.


3. Meidän "yhteisöperheen" (keksin termin juuri) perheretki Puuhamaahan! Tätä on suunniteltu. Isompi auto lainaan ja meidän kuusi henkinen porukka reissuun, jee kivaa!

4. Kesäretki Ruotsiin. Ostin jo laivalipun, mutta ostin myös varuiksi 5€:n peruutusturvan. Pessimisti ei pety, hehe.


5. Piknikkejä ja uimarantaa. Nämä voi nivoa yhteen: PALJON ULKOILUA. Toivon viettäväni sisällä mahdollisimman vähän aikaa.

6. Piknikki kera alkoholin. Toivoisin voivani viettää myös jonkin ihanan aikuisten hetken, jolloin olisi evästä ja viintä ja ihania ihmisiä <3

7. Karkaaminen jonnekin maalle. En vielä tiedä kohdettani, mutta potentiaalisia vaihtoehtojahan on olemassa monia, mutta olisi kivaa, jos koko kesä ei ihan vain kaupungissa menisi.


8. Ystävien kanssa ajan viettäminen. Tässä talven härdellissä ei jälleen ole ollut tarpeeksi aikaa ystäville, joten tahtoisin nyt kesällä heille sellaista meiltä tarjota.

9. Ajan antaminen parisuhteelle. No, sama selitys kuin ylemmässä, hehe.

10. Laitan tämän listaani, vaikka en voi tähän vaikuttaa, mutta PALJON aurinkoisia päiviä. Tätä ei varmaan tarvitse selittää. Toivon vaan, että saisin kaiken energian siitä imettyä itseeni, jotta jaksaa sitten taas talven tallata.


11. Sairaan hyvien 4 -vuotis juhlien viettäminen. APUA, siis jo neljä!!

12. Asukuvien ottaminen. Kuten olemme kaikki saattaneet huomata, niin asukuvat ovat hipsineet takavasemmalle talven tullessa, joten heidän on vihdoin aika kaivautua taas esiin!

Mitäs teidän kesäsuunnitelmiin kuuluu? Onko joitakin lomakohteita jo valittuna?

21.5.2017

Kunpa olisi koira

No niin, nyt ollaan päästy siihen tilanteeseen elämässä, että haaveilin koirasta. Pistetään tämä päivä erityisesti sitten mieleen tästä tapahtumasta, kun minä tahdoin koiraa. Pidemmän aikaan lukeneet ainakin tietävät sen, että minä en ole koiraihminen, en todellakaan. En ole koskaan oikein ymmärtänyt koirien sielunmaisemaa tai sitä, kuinka joku jaksaa, kun joku laahustaa jatkuvasti läähättäen perässä.

Enhän minä nyt oikeasti tänään tahtonut koiraa, mutta mietin, että olispa koira, niin olisi pakko mennä useammin metsään. Siellä tuli vastaan vain ihmisiä, joilla oli koira. Olen niin vieraantunut luonnosta ja se hävettää. Ennen lasta kävin enemmän. Kaksi asiaa elämässäni joita tahtoisin osata: puhua ruotsia ja mennä metsään rauhoittumaan. Ruotsin puhumisesta en edes aloita, koska siitä on myös jauhettu ja.. jauhettu. (mm. snäpissä, siellä olen peikkopaprika.)


No mutta niin, käyn hiton huonosti metsässä ja joka kerta, kun sinne painun, niin haaveilen siitä, että kävisin joka toinen päivä. Tai edes joka viikko. Todellisuudessa kerrat vuodessa on laskettavissa varmaan kahden käden sormilla. Ihan tosiaan, vaikka muutettiin tähän kotiin ja ajattelin, että parasta on kaunis metsä alle 200 metrin päässä. Silti minä en vain pääse sinne metsään saakka!

Tänäänkään ei lopulta tehnyt mieli lähteä ja lapsen kanssa kaksin se tuntui jotenkin todella ylitsepääsemättömältä, mutta vain pakotin itseni. Sitten olin niin onnellinen!! Tänään oli aivan varmana onnellisin päivä koko vuonna! Metsä oli kaunis, siellä oli kaikkea hienoa minulle ja kauniille tyttärelleni. Siellä me vain talsimme ja haistelimme ihanaa metsää. Näimme ainakin muurahaisia, koppakuoriaisen, maailman isoimman kiven, joen, sillan ilman kaidetta, pitkospuut ja vesikirppuja. Lisäksi lapseni käveli reippaammin kuin koskaan ikinä kaupungissa.


Olkoon tämä manifestini siitä, että minä hitto vie menen tuohon 200 metrin päähän metsään vielä ensi viikollakin. Niin. Saakeli.

16.5.2017

10 profiilikuvaa

Olen jo monta päivää katsellut muiden Facebookin profiilikuva -haasteita ja olen kovasti tahtonut ottaa osaa. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että jossain vaiheessa elämääni päätin, että poistan kaikki kuvat jotka olivat aikana ennen lasta (siis Facesta), joten niitä ei enää ole. Tässä kuitenkin 10 profiilikuvaa, hehee.

Ensimmäisenä kuva, jonka lisäsin myös blogiini helmikuussa 2013 ja kerroin raskaudestani. 


Seuraava kuva onkin sitten vähän pidemmältä, eli tässä onkin maha jo vähän paremmin havaittavissa, kesäkuun alussa 2013. Aisla syntyi juhannuksena sitten.


..Ja tässä kuvassa melko tuore mama beibi sylissään tietokoneella, kuten tapana oli. Webbikamera kuvia tuli otettua tuolloin aika paljon. Olin tosi onnellinen. Ja väsynyt. Kyse oli siis heinäkuusta 2013.


Tämä kuva onkin jo vuoden lopusta, marraskuusta ja uudesta kodista. Tuohon aikaan en käyttänyt oikeastaan koskaan meikkiä. Aloitin vasta, kun hoitovapaa loppui.


Innostuin edellisen kuvan jälkeen aika paljon olemaan dieetillä ja sitten toukokuun (2014) profiilikuvassa oli selkeä keventyminen havaittavissa. Olin keveimmilläni vuosiin.


Heinäkuussa 2014 leikkasin locksit pois, koska liikuin niin paljon, että oli tosi raskasta käydä paksun tukan kanssa suihkussa. Se oli hyvä päätös!


Marraskuussa 2014 olin aika cool mama ja energiaa riitti kaikkeen. Ainakin tämän profiilikuvan perusteella. Ja kun aika kultaa muistot, niin uskon siihen täysin kyllä.



Joulukuussa 2015 olin palannut jo koulunpenkkiin ja olo oli aika itse varma, kun pystyin kaikkeen siihen mitä arki vaati. Kuitenkin itse näen ehkä vähän väsymystä tässä naamassa...


Viime kesä oli hienoa aikaa! Oli vapautta ja tässä kuvassa oltiinkin Tonin kanssa kaksin lähdössä joihinkin bailuhin. Tämä oli itselle jotenkin tosi voimauttava kuva, koska olin arjen kiireen keskellä menettänyt painonpudottamisessa saavuttamani asiat, mutta koin tässä kuvassa itseni ihan hiton kauniiksi. Ja koen edelleen, hehe.


Ja sitten viimeisin profiilikuva on äitienpäivänä otettu ja siinä kulminoituu nämä asiat, kun alan vihdoin löytää balanssia sille, että myös liikunalle on tilaa arjessa. 

14.5.2017

IHANA VIIKONLOPPU!

Tämä viikonloppu on ollut äitienpäivistäni ehdottomasti paras. Tähän kokonaisuuteen kuuluu kuitenkin ehdottomasti myös eilinenkin päivä. Meillä on nykyisin äidin ja tyttären suosikkipuuhia lähteä bussilla kaupungille hengailemaan ja niin tehtiin eilenkin. Isi oli mennyt edeltä palaveriin ja liittyi sitten meidän seuraan leikkipuistossa.


Ihan perusjuttuja, joita ei vaan arkena millään ehdi. Kevät on ollut todella tiivis, enkä oikeastaan edes muista, koska olisimme ehtineet perheen kesken ulkoilla. Aurinko vaikuttaa myös ihanasti ainakin minun mieleeni ja on onnelliset tunnelmat siellä. Puistoilun jälkeen oli perus ruokapuuhia ynnä muuta, kunnes keksimme lähteä äitini luokse yökyläilemään ja Euroviisuja päivystämään.


Ajattelimme säästää matkustamisen vaivan, kun nyt äitienpäivänä tulisi vierailtua kuitenkin. Itse en ollut alunperin edes kovin kiinnostunut Euroviisuista tällä kertaa, mutta kyllähän kisakatsomossa tunnelma sitten jännittyi minunkin osaltani. Ei kyllä päässyt omat suosikkini kovin korkealle (Unkari, Ukraina, Norja, Kypros tai Ranska), harmi vaan. En kyllä ihan pettynyt voittajaankaan, vaikka ei se oma valinta olisi ollut. Tai sanotaan, että en oikein ymmärrä tuollaisen musiikin päälle joka lipuu vaan ohi vaikka itse artisti oli kyllä herttainen.


Tänään ulkoilimme porukalla ja pelailimme lautapelejä ja muuten vaan hengailtiin. Oli ihanaa, kun oli pitkästä aikaa viikonloppu, kun ei tarvinnut murehtia koulutehtävistä, kun oli niin paljon muuta puuhaa. (Paitsi ehkä nyt just vähän.) Ei niitä enää niin miljoonittain olekaan, olen aika kartalla mitä tarvitsee vielä tehdä. Aiemmin se on ollut vain sekasortoa koko homma.

Huomenna aion löytää itsestäni positiivisen otteen alkavaan viikkoon ainaisen maanantainegistelyn sijaan. Toivotan ihanaa alkavaa viikkoa myös teille <3 Ja äitienpäivää vielä sen verran kuin ehdin <3

12.5.2017

Epäsuositut mielipiteeni

Blogeissa on taas pyörinyt tämä epäsuositut mielipiteet -haaste ja ajattelin aluksi, että en osallistu, koska en millään keksi kymmentä epäsuosittua mielipidettä, mutta tulihan niitä sitten kuitenkin, kun vähän yritti. Joten sen pidemmittä puheitta, tässä tulee epäsuositut mielipiteeni.

Mielestäni päiväkoti on usein parempi vaihtoehto lapselle kuin perhepäivähoito. Tarkoitan tällä pientäkin lasta. Usein olen lukenut (ja meillekin silloin suositeltiin), että pienempi lapsi olisi hyvä laittaa perhepäivähoitajalle, kun pääsee pienempään ja kodinomaisempaan hoitoon. Tietysti kaikessa on puolensa, mutta itse arvostan päiväkodin tätien vahvaa pedagogista ja tavoitteellista työskentelyä.

Minun mielestäni ketään ei pitäisi tappaa/raiskata/lyödä. Haha, kuulostaapa "epäsuositulta" näin kirjoitettuna. Kuitenkin välillä tältä tuntuu, kun lukee keskustelupalstoja tai lehtien kommentteja. Mielestäni kukaan ei ole ansainnut minkäänlaista väkivaltaa, vaikka olisi itse toiminut elämässä väärin. En usko sen opettavan tälle ihmiselle mitään.

Kannatan eutanasiaa tietyissä tilanteissa. Painotan ensiksikin sitä, että tietyissä tilanteissa ja ne tilanteet täytyisi todellakin huolella arvioida ammattilaisten voimin. Jos joku kuolemansairas haluaisi nopeuttaa poismenoaan, niin en näe siinä mitään väärää. Kuitenkaan en kannata eutanasiaa vaikkapa mielenterveyden ongelmien kohdalla.

Lihansyönti on minusta ihan ok, jos itse metsästää/kasvattaa lihansa. Itse en söisi edes itse metsästämääni tai kasvattamaani lihaa, mutta noin niin kuin periaatteessa noin se lihansyönti on mielestäni eettisesti hyväksyttävämpää.

Liikunnan harrastaminen vain itsensä ulkoisesti muokkaamisen takia on sairasta. Joskus kun kuuntelee, kun ihmiset käy kaloreiden poltto -jumpissa ym. niin on vähän vaikeaa ymmärtää, että mitäs hittoa, missä liikunnan ilo. Voin olla tietysti väärässä, mutta jotenkin ajattelisin, että jos liikkuu vain peiliin tuijottelun voimalla, niin se ei ole kovin tervettä.

Opintotuki on liian pieni. Ja ääh tiukka opintotukikeskustelu ja se, että kuuluuko opiskelijan saada valtiolta "ilmaista" rahaa, mutta sanonpahan vain, että kyllä ne koulutetut ihmiset varmaan maksaa sitten työelämässä takaisin niitä saamiaan rahoja.

Kannatan subjektiivista päivähoito-oikeutta. Uskon, että sellaiset vanhemmat, joiden koetaan "hyväksikäyttävän" tätä oikeutta ja joilta tämä on nyt rajattu pois, ovat todella sen tarpeessa. Vaikka tilanne ulkopuolisen silmään näyttää resurssien tuhlaamiselta, niin uskon, että jos perhe voi saada tällaisen tuen elämäänsä ilman selittelyjä, niin vältetään monia ongelmia, jotka voi syntyä ilman tätä tukea. Esim. vaikka mielenterveyden ongelmia.

Tapauskovaisuus on mielestäni outoa. Olen kyllä vähän alkanut leppymään tässä, mutta edelleen olen sitä mieltä, että minusta on outoa miksi ihmiset esim. kastavat lapsiaan kirkkoon tai menevät kirkossa naimisiin, jos vaikka tietävät, että eivät usko Jumalaan. 

Koirat on outoja. En vain ole koiraihminen . Tuntuu välillä, että olen planeetan ainoa. 

Jokainen ei ole oman onnensa seppä. Luojan kiitos tiedän, että en ole ainoa tätä mieltä oleva, mutta uskon, että meillä ihmisillä ei todellakaan ole samat mahdollisuudet elämässä, koska lähtökohdat ja mennyt oma elämä vaikuttaa kaikkeen tässäkin hetkessä.

Kuva TÄÄLTÄ!


..Sellaisia mielipiteitä tänään. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä kanssani? Oliko nämä edes epäsuosittuja?

8.5.2017

Päiväunista

Jos viimeksi järkytyin siitä, että nyt on toukokuu, niin nyt olen vielä järkyttyneempi, kun viikko on taas mennyt hujauksessa.

Ilta on minun blogiaikaa, jos Toni ei tahdo tietokoneelle. Tonin yövuoroputket ovatkin siitä oikein mukavia, että minun ei tarvitse taistella tietokoneen vallasta illan kohdalla, kun hän ei ole paikalla. Blogiin saakka en ole kuitenkaan päässyt. Tämä johtuu siitä, että luonnollisesti lapsen iltatoimet ja nukuttamiset jää minulle.

Me nukutamme lapsen vierellä. Luetaan iltasadut ja kuunnellaan unimusiikkia (tai itseasiassa lähiaikoina olemme kuunnelleet puron solinaa, hehe) niin, että lapsi saa uinahtaa pehmeästi kainalossa. Näinä päivinä, kun homma on yksin minun harteillani ja on oltu päiväkodissa, niin en vain enää jaksa blogiin. Nimittäin tiedän todellakin lapseni nukkuneen lähiaikoina päiväkodissa päiväunet. Kotona ei nukuta vapaapäivinä ja illalla tulee uni makoisasti. Päiväkotipäivinä ei. Ääh.

En sen kummemmin halunnut tulla tästä asiasta valittamaan, mutta tein sen näköjään. Tarkoitus oli selvitellä, että miksei minusta kuulu. Syynä on päiväunet. Kun lapsi nukahtaa vasta kymmenen jälkeen ja aamulla on herätys 7:25, niin itseni täytyisi oikeasti mennä samaan aikaan nukkumaan. Olen haaveillut konseptista, jossa minäkin saisin ne päiväunet päivisin, että jaksaisin riekkua kymmenen jälkeen. Nykyään olen lähinnä tuijottanut liikkuvaa kuvaa lobotomian kaltaisessa tilassa. Ihana arki, heh.

(Enkä millään malta odottaa äkkiä lähestyvää kesää, reissuja, retkiä, perhettä ja ystäviä. AURINKOA! Pian ne kaikki on minun!)

Kuvassa yöunista suoraan jatkuneet päiväunet vuonna 2009. Kun niitä ehti vielä nukkumaan. 

1.5.2017

SIIS NYT ON TOUKOKUU?!?!!?!??!???

Nämä postauksen kuvat olen kuvannut viime syksynä, jolloin ajattelin, että julkaisen ne pian jonkun sopivan postauksen yhteyteen. Nyt, TOUKOKUUSSA, siitä on kulunut suunnilleen puoli vuotta. Anteeksi nyt vain, mutta saanko kysyä, että MITÄ HITTOA? Minne tämä aika kuluu? 

Viime syksynä palasin koulun penkkiin kesälomalta hampaita kiristellen ja olin ihan varma, että en selviä kevääseen, että nyt on pakko päästä takaisin lomalle. Olin ihan varma, että joulu 2017, jolloin pitäisi valmistua, on todella pitkällä!  Nyt se on vain parin kurssin taputtelua, opparia ja harkkoja vailla täällä. Miten VOI olla?


Joskus joku kliseisesti on saattanut sanoa, että kun saa lapsia, niin elämä vaan hujahtaa, mutta nyt voin todella uskoa sen. Tuntuu kuin viime viikolla olisin kahlannut rännässä ja haaveillut luonnon valosta (eikun sehän oli eilen, hehehhe). Tänään kuitenkin havahduin siihen, että kesähän on ihan just täällä. Loma on ihan just täällä. (Köyhyys on ihan just täällä, heheh. T. Lomaileva opiskelija.)

Viikot vain vierähtelee, ilman, että ehtii nähdä ketään ystäviä. Tai siltä ainakin tuntuu. Ennen lasta elämän suolani oli ystävyys ja se, että oli aina joku jolle soittaa. Jos en ollut ystävieni seurassa, niin puhuin puhelimessa. Muistan, kun yhteen koulutehtävääni haastattelin mummoani joskus, joka sanoi, että lasten tulon jälkeen ystävät vain jäävät sivummalle ja perhe-elämästä tulee johtavaa, mutta silloin en uskonut. Ei minulle ainakaan käy niin. Eipä vissiin. Ennen niin laaja ystäväpiirini on kaventunut. Se todella on, mutta parasta on, että tiedän jokaisesta näistä kapeassa piirissäni olijoista, että he ovat siellä, vaikka minä olenkin surkea yhteydenpitäjä.


Mietiskelin tänään (ja muutenkin koko ajan) vain, että millaiseksikohan elämä muodostuu valmistumisen jälkeen. Jatkanko blogia? Menenkö töihin? Minne? Vai jäänkö työttömäksi? Tahdommeko yrittää toista lasta? Jääkö vapaa-aikaa enemmän? Haluanko opiskella jotakin muuta? Vaikka viikonloppuisin? Niin jännittävää, pelottavaa ja kutkuttavaa. Mutta niinhän se elämä kai aina on.