14.5.2017

IHANA VIIKONLOPPU!

Tämä viikonloppu on ollut äitienpäivistäni ehdottomasti paras. Tähän kokonaisuuteen kuuluu kuitenkin ehdottomasti myös eilinenkin päivä. Meillä on nykyisin äidin ja tyttären suosikkipuuhia lähteä bussilla kaupungille hengailemaan ja niin tehtiin eilenkin. Isi oli mennyt edeltä palaveriin ja liittyi sitten meidän seuraan leikkipuistossa.


Ihan perusjuttuja, joita ei vaan arkena millään ehdi. Kevät on ollut todella tiivis, enkä oikeastaan edes muista, koska olisimme ehtineet perheen kesken ulkoilla. Aurinko vaikuttaa myös ihanasti ainakin minun mieleeni ja on onnelliset tunnelmat siellä. Puistoilun jälkeen oli perus ruokapuuhia ynnä muuta, kunnes keksimme lähteä äitini luokse yökyläilemään ja Euroviisuja päivystämään.


Ajattelimme säästää matkustamisen vaivan, kun nyt äitienpäivänä tulisi vierailtua kuitenkin. Itse en ollut alunperin edes kovin kiinnostunut Euroviisuista tällä kertaa, mutta kyllähän kisakatsomossa tunnelma sitten jännittyi minunkin osaltani. Ei kyllä päässyt omat suosikkini kovin korkealle (Unkari, Ukraina, Norja, Kypros tai Ranska), harmi vaan. En kyllä ihan pettynyt voittajaankaan, vaikka ei se oma valinta olisi ollut. Tai sanotaan, että en oikein ymmärrä tuollaisen musiikin päälle joka lipuu vaan ohi vaikka itse artisti oli kyllä herttainen.


Tänään ulkoilimme porukalla ja pelailimme lautapelejä ja muuten vaan hengailtiin. Oli ihanaa, kun oli pitkästä aikaa viikonloppu, kun ei tarvinnut murehtia koulutehtävistä, kun oli niin paljon muuta puuhaa. (Paitsi ehkä nyt just vähän.) Ei niitä enää niin miljoonittain olekaan, olen aika kartalla mitä tarvitsee vielä tehdä. Aiemmin se on ollut vain sekasortoa koko homma.

Huomenna aion löytää itsestäni positiivisen otteen alkavaan viikkoon ainaisen maanantainegistelyn sijaan. Toivotan ihanaa alkavaa viikkoa myös teille <3 Ja äitienpäivää vielä sen verran kuin ehdin <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!