28.5.2017

Nyt sit ihan vaan niitä kuulumisia

Kiirettä on pidellyt. Sen lisäksi, että ihan kuin ei muuten olisi tarpeeksi hommia vaikka koulujuttujen parissa, niin päätettiin muuttaa kotona huoneiden paikkoja keskenään. Hienosti onkin huonekalut paikallaan, mutta jotenkin tällainen projekti tuo vaan ympäri kämppää ylimääräistä krääsää. Onneksi päätettiin juhlia meidän neidin 4-vuotis juhlat vuokratilassa parin viikon kuluttua, eikä esim. täällä sotkun keskellä.

En kyllä aio huijata, että olisin ihan 24/7 täällä rehkinyt, vaan olemme lisäksi ulkoilleet lapsen kanssa tuolla ihanassa auringossa ja käväisinpä perjantaina ystävänkin kanssa kaksin nauttimassa vähän sen auringon laskettua. Ja oli muuten ihan huippuilta. Poikkeuksellisesti näitä lapsivapaita on siunaantunut tulevaisuuteenkin nähtävästi, sillä tiedossa on myös ensi viikonloppuna vapaata, jolloin olen muuten menossa taas yhteen mielenkiintoiseen bloggaajapäivään, pitää postata siitä sitten. 

Synttärivalmistelut onkin meillä kovassa käynnissä, mutta en tahdo ottaa tällä kertaa liian suuria paineita. Vuokrattiin tila, johon kutsuttiin suku, kaverit ja päikkykaverit kaikki samaan syssyyn vaikka yleensä ollaan juhlittu kahtena peräkkäisenä päivänä. Ajattelin tässä lähinnä omaa etuani, sillä vaikka tulisi kiusallisia hetkiä kera sukulaisten ja ystävien, niin huh, vaan yksi päivä!

Tarkoitus on viettää Peppi Pitkätossu-teemaisia juhlia, mutta en kyllä mitenkään överisti jaksa teemaa väkertää, mutta jos nyt vähän näkyisi Pitkätossumaisuus muuallakin kuin kutsuissa. Se tosin on helposti järjestävissä, kun minä leivon, ha ha ha. 

Nyt vain toivotaan, että nämä ihanat kesäpäivät jatkuu ja että meidän kaikki rojut oppivat kävelemään itsestään omille paikoilleen, niin alkukesä tulee olemaan täydellinen! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille teillekin <3


2 kommenttia:

Rauhaa ja rakkautta!