8.5.2017

Päiväunista

Jos viimeksi järkytyin siitä, että nyt on toukokuu, niin nyt olen vielä järkyttyneempi, kun viikko on taas mennyt hujauksessa.

Ilta on minun blogiaikaa, jos Toni ei tahdo tietokoneelle. Tonin yövuoroputket ovatkin siitä oikein mukavia, että minun ei tarvitse taistella tietokoneen vallasta illan kohdalla, kun hän ei ole paikalla. Blogiin saakka en ole kuitenkaan päässyt. Tämä johtuu siitä, että luonnollisesti lapsen iltatoimet ja nukuttamiset jää minulle.

Me nukutamme lapsen vierellä. Luetaan iltasadut ja kuunnellaan unimusiikkia (tai itseasiassa lähiaikoina olemme kuunnelleet puron solinaa, hehe) niin, että lapsi saa uinahtaa pehmeästi kainalossa. Näinä päivinä, kun homma on yksin minun harteillani ja on oltu päiväkodissa, niin en vain enää jaksa blogiin. Nimittäin tiedän todellakin lapseni nukkuneen lähiaikoina päiväkodissa päiväunet. Kotona ei nukuta vapaapäivinä ja illalla tulee uni makoisasti. Päiväkotipäivinä ei. Ääh.

En sen kummemmin halunnut tulla tästä asiasta valittamaan, mutta tein sen näköjään. Tarkoitus oli selvitellä, että miksei minusta kuulu. Syynä on päiväunet. Kun lapsi nukahtaa vasta kymmenen jälkeen ja aamulla on herätys 7:25, niin itseni täytyisi oikeasti mennä samaan aikaan nukkumaan. Olen haaveillut konseptista, jossa minäkin saisin ne päiväunet päivisin, että jaksaisin riekkua kymmenen jälkeen. Nykyään olen lähinnä tuijottanut liikkuvaa kuvaa lobotomian kaltaisessa tilassa. Ihana arki, heh.

(Enkä millään malta odottaa äkkiä lähestyvää kesää, reissuja, retkiä, perhettä ja ystäviä. AURINKOA! Pian ne kaikki on minun!)

Kuvassa yöunista suoraan jatkuneet päiväunet vuonna 2009. Kun niitä ehti vielä nukkumaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!