23.7.2017

Ihan kohta me ollaan Ruotsissa

Muutaman yön päästä koittaa lähtö kesäreissuun enkä todellakaan ole valmis. Ensinäkin tämä on meidän _LOPPUKESÄN REISSU_ ja tuntuu, että kesä ei ole vielä edes alkanut. Tästä johtuen (eikä mistään muusta, hehe) opinnäytetyöni ei todellakaan ole siinä vaiheessa, että palauttaisin raakaversion opettajalle keskiviikkoaamuna, kuten tarkoitus oli.


Muut kesäopintoni olen onneksi saanut tehtyä, mutta opinnäytetyö kalvaa mieltäni. En ole Aislan syntymän jälkeen tinkinyt palautuspäivistä koulussa, kuten aina ennen hänen syntymäänsä. Ottaa koville tuottaa pettymys itselleen ja todeta, että ei, nyt en vaan suoriutunut. Aion kuitenkin tehdä sen ja siirtää suuremman työn loman jälkeiseen aikaan ja keskittyä nyt pakkailemaan tavaroita järjestelmällisesti, jotta mikään ei jää. Voisin tehdä vaikka tännekin vielä listan meidän reissuun mukaan tulevista tarvikkeista, jos millään enää vain ehdin.

Matkasuunnitelmamme muuttuivat myös hieman, kun meille vapautui loppupäästä lisää aikaa ja arvioitu reissun kesto on nyt pari viikkoa, sillä muutimme reittiämme sen verran, että aiomme tulla maitse takaisin Suomeen, aiemman laivasuunnitelman sijaan. Uusi ajoreittimme siis tällainen (voi tosin muuttua vielä):


...Emme tosin ajele Helsingistä Turkuun, vaan menemme laivalla Helsingistä Tukholmaan, mutta kartta ei oikein ymmärtänyt miksi niin tekisimme. Hehe. Muutoin kartta on aika oikeassa. Toki pitää miettiä, että jos 1,5 viikkoa autossa ja teltassa alkaa tuntumaan jo kamalalta, niin sitten tietenkin otamme sen laivan Uumajasta festivaaliviikonlopun päätteeksi!

En millään malttaisi odottaa lähtöä ja tosiaan opiskelusta ei meinaa tulla mitään, kun olen niin toheissani ja mietin koko ajan, että mitä olisi tarpeellista ottaa mukaan matkaan. Rahalla kai pääsee aika pitkälle ja toivonkin, että olen laskenut matkabudjettimme edes sinne päin, jotta ihan kamalia yllätyksiä ei pääsisi tulemaan. Hommat tuntuu olevan nyt tosi hanskassa ja hanskatkin tiukasti hyppysissä, mutta katsotaan paljonko itkettää, kun ajetaan auto laivasta ulos Tukholmassa. Tämä on meidän ihan eka perheretki ulkomaille vain kolmisin ja vieläpä autolla. En nauti oikeastaan edes Helsingissä ajamisesta, joten.. Katsellaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhaa ja rakkautta!